Kyläjuhlan humussa

Saapasmaalaiset rakastavat kesäisiä kyläjuhlia, niin myös pikkuinen Poggio Catino, minun vuoristokyläni. Kesäkuun alussa kolmatta kertaa olleeseen tapahtumaan minäkin pääsin mukaan. Muina vuosinahan olen juhlien aikaan ollut jo Suomessa. Kylän keskiaikaiseen osaan, sen eri kujille oli rakennettu reitti, jota kulkea: Ensin lunastettiin yhdeltä kujalta ruoka+juomalippu, sitten kivuttiin linnoituksen pohjoispuolelle aloittamaan bruschetta-leivillä. Nam! Viiniä kuului lippuun, mutta saihan sitä tuoda omiakin eväitä, tai vaikka hakea kyläkaupoista lisää.

Sitten hakemaan yhdestä cantinasta (kellarista) pastaa. (Anteeksi kuvan laatu! Seuraavalla kerralla en enää kyllä tyydy kännykän kuvaan!) Pasta nautittiin kunnantalon (comunen) piazzalla.

Sitten olikin jo pääruoan vuoro: ulkogrillistä sai noutaa makkaraa, possua ja kanaa. Ilta alkoi jo tummeta, mutta kenelläkään ei ollut kiire minnekään Ja kansaa lappoi paikalle koko ajan lisää, tapana kun on, että naapurikylistä tullaan aina mukaan.

Tapahtumassa sai kuunnella eri puolilla juhlahumua esiintynyttä neljää muusikkokokoonpanoa: oli kylän oma torvisoittoryhmä, oli ns kansanmusiikkia, oli oikein iso orkesteri, mutta pisimpään me viivyimme näiden kahden miehen musiikista nauttien. Oikein kunnon jazzia! (Heidän esiintymispaikkansa oli kunnantaloon johtavan käytävän suussa.)

Ennen auringonlaskua tuli vielä ihailtua maisemia, ja sitten jatkamaan toisten kanssa juhlimista...

Apinan kotikylä

Torrita Tiberina, eli linnoitus Tiber-joen rannalla. Jälkikasvun kotikylä: suoraan edessä, punatiilinen rakennus on kylän tietotoimisto, eli baari, oikealla luukulliset ikkunat kuuluvat kunnantaloon (comune) ja vastapäinen rakennus odottelee kunnostusta.

Tämä kuva on otettu kunnantalon kohdalta kohti linnoitusta. Ylemmässä kuvassa linnoitukseen johtava katu koristellaan kerran vuodessa kukkien terälehdin.

Mutta se edellisen postauksen apina? Sen kotipuu koristaa nyt kylän kunnantalon seinää!!! Tuota yläkuvan oikealla olevaa rumaa betonipintaa. Maalaus on herättänyt ansaittua huomiota: jotkut tykkää, jotkut ei!!!

Kunnantalosta hieman linnoitukseen päin , kadun toisella puolen on kunnan koulu ja kirjasto, jonka seinä on saman taiteilijan käsialaa kuin apinapuu. 

Toisenlaista luovuutta voisi nyt ihailla saapasmaassa. Olen aina ollut Christon ja hänen edesmenneen vaimonsa suuri ihailija.

Samoin edelleen liputan Kimin puolesta, vaikka auto ei aina häntä tottelekaan. Tulevana viikonloppuna huristellaan Itävallassa. Forza!

Arrivederci

Viimeisen 'loma'aamun cappucino on juotu ja ihailtu parvekkeelta avautuvaa maisemaa yli Tiber-joen laakson kohti etruskien entisiä elinpaikkoja.

Paluumatkalla ihailtu kauden kukkaloistoa. (Maljakossa hortensian kukkaoksa keski kaksi viikkoa!)

Nuuhkittu lehmuksen kukkien tuoksua. (Huom! Kuvaa täytyy katsoa hieman niska kenossa, anteeksi!)

Ostettu kaupasta vielä vihertäviä tomaatteja lounaan salaattiainekseksi.

Ja sitten Arrivederci Roma. Norwegian lentää ihan kaupungin päällä, ja jos oikein tiiraatte, niin tuon valkoisen rinkulan vasemmalla puolella Tiberjoen rannasta lähtee kaksi suoraa katua kohti Vatikaania. (Kannattaa varata paluulennolle istuinpaikka A5, niin näkee koko kaupungin ylhäältä käsin.)

Ja lopuksi kuva-arvoitus: Minkä rakennuksen seinää tämä seinämaalaus koristaa?

Hengen ja ruumiin ravintoa

Viime viikonloppuna huristeltiin kohti merenrantaa, Santa Marinellaa, meidàn suosikkipaikkaa, tarkoituksena nauttia meren kaikista antimista.

Istahdimme vakioravintolamme (Barracuda Young, kannattaa lukea Tripadvisoria) terassille seuraamaan rannan elàmàà ja ruoalla hemmoteltaviksi. Minà RAKASTAN sinisimpukoita, kuten varmaan vakiolukijani tietàvàtkin. Tàllà kertaa valitsin niiden seuraksi mustekalan musteella vàrjàttyà pastaa. Kelpaa taas kotona Suomessa kaurapuuroon ja kesàkeiton parissa muistella loman makuja!

Sittenpà olikin aika takautua etruskien aikaan, olimme nàet varanneet liput àskettàin restauroituun Santa Severan linnoitukseen.

Minulla oli ihan tietty kuvauskohde mielessàni, sillà noin 20 vuotta sitten pààsimme ihan sattumalta kiertelemààn linnoitusta, jota juuri silloin alettiin kunnostella. Muistin ruukun yhdessà ikkunassa ja sen halusin nàhdà uudelleen. Ja siellàhàn se kaivattu kohde edelleen on: tuo ihana saviruukku. Minulla on kotona Keuruulla edellisen kerran kàynnistà muistona valokuvasta suurennos. Nyt aion teettàà ruukusta jonniin sortin aika-kollaasin muistoksi.

Ennen kotimatkaa oli mukava uittaa varpaita ja kuvitella, ettà vedestà lòytynyt keramiikanpala oli jostain etruskien ruukusta... Minulle meri merkitsee henkireikàà...

Nespolon anatomiaa ja nautintoja

Neslopo ja aprikoosi muistuttavat kovasti toisiaan, mutta vain ulkonàòltààn. Ylàkuvasta kaikki tunnistvat  aprikoosin, joten oikealla oleva tàytyy olla nespolo. Aprikoosissa on AINA vain yksi siemen, mutta nespolossa voi olla 1-5  siementà toisiinsa kietoituneina.

Alakuvassa olen halkaissut nespolon ja kuorinut vàhàn toista puolikasta. Googlen mukaan on kaksi erilaista  nespoloa; nespolo comune ja nespolo giapponese (tavallinen ja japanilainen nespolo). Mikàli nyt olen ymmàrtànyt oikein, tavallisen nespolon hedelmàliha on vaaleampaa kuin japanilaisen. Mutta voin olla ihan vààrillà raiteilla. Tànààn tein lisàà nespolo-aprikosi-omena -hilloa, ja hyvàà tuli.

Erinomaista oli myòs myòhàinen àitienpàivàlounas tuolla Teveren (Tiber-joen) toisella puolen, Sant'Oresten kylàssà. Ulkona satoi kaatamalla, eli oli oikein hyvà aika nauttia vain makunystyròiden avulla.

Ruokapaikkamme tarjosi parastaan. Varsinaista ruokalistaa ei ollut, vaan omistajapariskunta luetteli pàivàn tarjottavan ulkomuistista. Minà pààdyin pitkàstà aikaa punaiseen lihaan, tilasin papardelleja villisikakastikkeella. Hyvàà oli, vaikka mikà takansa hyvà ragu-kastike olisi ajanut saman asian. (Anteeksi villisika)

 Jàlkiruokana tiramisu, suomeksi piristà minua. Eikà parempaa nimeà voi tàlle herkulle antaa.

Kukkaloistoa edustakoon tàssà postauksessa tàmà trumpettikukka (Tecoma radicans). Aamucappuccinolle mennessà vielà viikko sitten ei ollut kukan kukkaa, mutta nyt yhtà kiviaitaa koristaa upeat kukkaròykkiòt. Ihmiset ovat onnellisia, sillà kesà on nyt kuulemma tullut.

Lomalaisen elàmàà

Toukokuu on saapasmaassa ruusujen aika. Kevàt on kuulemma ollut myòhàssà, mutta nyt on helle hellinyt niin, ettei ulos ole keskipàivàn aikaan asiaa.

Eilen pààsimme piknikille ystàvien puutarhaan. Tarkoituksena oli myòs poimia kirsikat, mutta linnut olivat ehtineet ennen meità tyhjentàà parhaan puun sadon. Silti minulla meni parisen tuntia sadon putsamisessa ja keittàmisessà hilloksi. Mukaan saimme myòs rosmariinia, salviaa, Rooman minttua ja laakerinlehtià - kuivatettavaksi ja Suomeen pakattavaksi.

Nespolot ajattelin keittàà aprikoosien kanssa - tai sitten popsia ne vàlipaloina.

Alkuvuoden aikana telkkari sai olla ihan rauhassa, ei ollut aikaa. Nyt jos sen avaa, ensimmàisenà kerrotaan sen hetken tapahtumista Vàlimerellà: kolmessa viimeisessà turmassa on kuollut 700 turvapaikanhakijaa, joista 40 lasta. Tuttu tarina: salakuljettajat ovat hylànneet alukset merelle ja paenneet rahojen kanssa. No, tuleehan vastapainoksi sitten jalkapalloa (josta en ymmàrrà mitààn) ja formuloita. Nyt kyllà Ferraria ròkitettààn ihan joka tiedotusvàlineessà. Tànààn alkoi myòs Don Matteon ikivanhojen pàtkien kertaaminen. Taidanpa avata tablettini ja keskittyà sinne ladattuihin Donna Leonin komissaario Brunetti-tarinoihin.

Lomalle

Kesä tulla tupsahti ihan hetkessä. Poimin tänään ensimmäiset lemmikit. Kielotkin pukkaavat jo nuppujaan. Pitkästä aikaa olen viihtynyt koti-Suomessa näin pitkään - lähes puoli vuotta on vilahtanut aivan uskomattoman nopeasti.

Mutta nyt on aika vaihtaa maisemaa: torstaiaamuna oma nokka kohti lentokenttää, josta lentokoneen nokka kohti Fiumicinoa. Edessä kolmen viikon irrottautumien aika rankoista alkuvuoden kokemuksista. Olen kuitenkin kiitollinen kuluneista kuukauksista, yhtään niistä en vaihtaisi pois.

Korvasieniä en ehtinyt varsinaisesti metsästää, mutta lenkkipolun varrelta sentään muutama löytyi kuivatettavaksi. Saapasmaalaiset eivät korvasientä suuhunsa pistä, vaikka muuten sienten perään ovatkin. Heille kelpavaat kuitenkin erinomaisesti kuivattamani herkkutatit ja etikkakantarellit. Niitä löytyy taaskin matkalaukusta.

Mutta nyt nämä maisemat vaihtuvat...

... näihin maisemiin.

Roberto odottaa aamucappuccinolle ja Maria Paola ostoksille.

Arrivederci e bentrovata.

SPR -viikko Keuruun Vokissa

Ruusuja SPR:lle SPR:n viikon päätyttyä. Viikko oli Keuruun vastaanottokeskuksessa (VOKISSA) tapahtumarikas.

1. Maanantina työparini Liisa L oli hankkinut upeaakin upeamman elokuvan Metsän tarina Suomen luonnosta ja ihan joidenkin asukkaitten toiveiden mukaan. Suuri olikin sitten ihmetys, kun Vokin isoon elokuvasaliin ilmestyi vain kourallinen katsojia. No, ulkona oli kesän ensimmäisiä lököttelykelejä, joten annetaan nurmikolla rentoutujille anteeksi.

2. Tiistaina piti Vokissa olla kaupungin järjestämä ilta teemalla Tervetuloa Keuruulle. Piti olla, mutta juuri hieman suunniteltua alkamisaikaa yksi esiintyjistä ilmoitti hänelle tulleesta työesteestä. Siinä sitten aikamme pähkäiltyämme päätimme siirtää tapahtumaa myöhemmälle ajankohdalle, koska ajatus itsessään oli ehdottomasti toteuttamisen arvoinen.

3. Torstain Ensi apu-tyopaja korvasikin sitten kaikki alkuviikon vastoinkäymiset. Iso kerhotilamme ihan pullisteli asukkaista, jotka halusivat kokeilla ihan itse, miten toimia hätätilanteissa.

4. Perjantaina kokoonnuimme kevään viimeiselle suomen tunnilleni. Olo oli haikea, koska en ehkä enää koskaan näe kaikkia oppilaitani, sillä monia kielteisiä päätöksiä jäädä Suomeen on jo tullut sekä siirtoja Vokista toisiin Vokkeihin. Keuruulta ollaan siirtämässä noin 100 turvapaikanhakijaa muualle Suomeen.

Kun sitten suomen opiskelu oli saatu päätökseen, lastattiin mukana olleet laulaja, soittaja ja tanssijat kolmeen autoon ja huristeltiin Haapamäen SPR:n juhlaan esiintymään. Että jotkut osaavatkin järjestää lämpöisiä tapahtumia. Minäkin sain ihan oman serenadini. Kyyneleet valuivat poskilleni.

5. Lauantain ns Rollaattorimassia suojeli ihan yläilmojen haltiat, sillä sade alkoi vasta, kun viimeinenkin vanhus oltiin saatu takaisin Lehtiniemen palvelukotiin. Juhlapuhujat muistivat kiittää turvapaikahakijoiden tuomaa monikulttuurista tunnelmaa myös Keuruulle.

6. Sunnuntaista tuli p-i-t-k-ä päivä: Puolen päivän jälkeen oli perhekerho, joka neljän maissa keskeytyi palohälyytykseen. Kiiruhdimme ulos sateeseen odottamaan palokuntaa, joka taas kerran tuli toteamaan, ettei missään mitään paloa ollutkaan. Sisälle aloittamaan afgaaniäitien suomen kielen tuntia, jonka päätteeksi vielä yksi äideistä halusi ommella saumurillani pari pukua. Kun sitten puoli kahdeksan maissa kurvasin kotipihaan, nälkä oli niin kova, ettei mikään oikein maistunut. Lisäksi olin unohtanut juoda vettä tarpeeksi.

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Ja Kimikin kurvaili toiseksi!

Ps. Kuvia ei tapahtumista ole - arvaatte varmaan. Tumpelo mikä tumpelo.

Rollaattorit esiin

Keuruun vastaanottokeskuksen (VOKIN) asukkaista moni haluaa auttaa toisia avun tarvitsijoita. Ja mikä sen parempi kohde kuin vanhukset. Keuruun Eläkeliitto otti yhteyttä, ja siitä alkoi ns Rollaattoriprojekti. Ensin tutustuttiin kulkupeleihin, mutta koska kevätsade yllätti, päätettiin aloittaa tutustuminen sisätiloissa...

... ilmapallolentiksellä. Lisäksi laulettiin ja leikittiin. Kun turvapaikanhalijat esittivät omia tanssejaan, innostuivat vanhukset valssaamaan...

... niin että kun sitten oli aika lopettaa ensitapaaminen, kaksi mummoa unohti rollaattorinsa juhlasaliin ja antoi apulaisten taluttaa itseään.

Rollaattoriprojektia on nyt tarkoitus toteuttaa kesätorstaisin, jolloin Keuruulla on toripäivä, jotta mahdollisimman moni vanhus pääsee mukaan torin hyörinää seuraamaan kahvikupin ääressä.

Huomenna on äitienpäivä. Tässä meille kaikille tuoksuvaa juhlapäivää.

Elämän kirjoa

Onneksi aina on apu lähellä. Pikku prinsessa mökötti aikansa ja komensi kaikki apua tarjoavat pois sanoen: Minä ajattelen. Menkää pois.

Sitten pojat keksivät  alkaa laittaa leikisti ruokaa. Puuha kiinnosti pikkuista enemmän ja enemmän, ja kohta hän olikin täysin mukana. Hänellä oli kuulemma monta lasta, joille piti keittää paljon kananmunia. Minä niin tykkään näistä apulaisistani, varsinkin kun tiedän, ettei heidän kulttuurissaan miesten ole tapana leikkiä lasten kanssa.

(Huomaattehan lapsen kaulassa olevan stetoskoopin. Symboloi sitä, kuinka hänen äitinsä opiskeli ennen pakolaismatkaa yliopistossa lääketiedettä.)

Minäkin sain apua kuvien avaamisessa. Mutta että piti ottaa tiukalle.

Bodyshop on Helenan erikoisalaa. Siis lastenvaatteiden järjesteleminen vastaanottokeskuksen kirppiksellä. Tämä oli nyt ainakin viides kerta, kun hän kaivoi SAMOJA bodeja sekavista vaatekasoista ja muovipusseista kaiken pölyn leijuessa sakeana ilmassa.

Lauantaina iltapäivällä Vokin äitejä hemmoteltiin jalkahoidolla. Millaisia matkoja näilläkin jaloilla on taivallettu?

Ja mitä nämäkin äidit olivat ennen Keuruulle pääsyään kokeneet?

Jalkahoidon lomassa äidit halusivat tehdä käsitöitä. Puheen sorina ja naurahdukset viestittivät, että he nauttivat täysin rinnoin ihan omasta ajastaan. Puolitoista tuntinen venyi kahdeksi ja puoleksi tunniksi!

Sunnuntain perhekerhossa oli muitakin kuin eka kuvan pikkuinen prinsessa. Jotkut halusivat syventyä yksin kirjoihin ja jotkut keksivät jotain muuta puuhaa yhteistuumin. Jatkuu ensi viikonloppuna...