SPR -viikko Keuruun Vokissa

Ruusuja SPR:lle SPR:n viikon päätyttyä. Viikko oli Keuruun vastaanottokeskuksessa (VOKISSA) tapahtumarikas.

1. Maanantina työparini Liisa L oli hankkinut upeaakin upeamman elokuvan Metsän tarina Suomen luonnosta ja ihan joidenkin asukkaitten toiveiden mukaan. Suuri olikin sitten ihmetys, kun Vokin isoon elokuvasaliin ilmestyi vain kourallinen katsojia. No, ulkona oli kesän ensimmäisiä lököttelykelejä, joten annetaan nurmikolla rentoutujille anteeksi.

2. Tiistaina piti Vokissa olla kaupungin järjestämä ilta teemalla Tervetuloa Keuruulle. Piti olla, mutta juuri hieman suunniteltua alkamisaikaa yksi esiintyjistä ilmoitti hänelle tulleesta työesteestä. Siinä sitten aikamme pähkäiltyämme päätimme siirtää tapahtumaa myöhemmälle ajankohdalle, koska ajatus itsessään oli ehdottomasti toteuttamisen arvoinen.

3. Torstain Ensi apu-tyopaja korvasikin sitten kaikki alkuviikon vastoinkäymiset. Iso kerhotilamme ihan pullisteli asukkaista, jotka halusivat kokeilla ihan itse, miten toimia hätätilanteissa.

4. Perjantaina kokoonnuimme kevään viimeiselle suomen tunnilleni. Olo oli haikea, koska en ehkä enää koskaan näe kaikkia oppilaitani, sillä monia kielteisiä päätöksiä jäädä Suomeen on jo tullut sekä siirtoja Vokista toisiin Vokkeihin. Keuruulta ollaan siirtämässä noin 100 turvapaikanhakijaa muualle Suomeen.

Kun sitten suomen opiskelu oli saatu päätökseen, lastattiin mukana olleet laulaja, soittaja ja tanssijat kolmeen autoon ja huristeltiin Haapamäen SPR:n juhlaan esiintymään. Että jotkut osaavatkin järjestää lämpöisiä tapahtumia. Minäkin sain ihan oman serenadini. Kyyneleet valuivat poskilleni.

5. Lauantain ns Rollaattorimassia suojeli ihan yläilmojen haltiat, sillä sade alkoi vasta, kun viimeinenkin vanhus oltiin saatu takaisin Lehtiniemen palvelukotiin. Juhlapuhujat muistivat kiittää turvapaikahakijoiden tuomaa monikulttuurista tunnelmaa myös Keuruulle.

6. Sunnuntaista tuli p-i-t-k-ä päivä: Puolen päivän jälkeen oli perhekerho, joka neljän maissa keskeytyi palohälyytykseen. Kiiruhdimme ulos sateeseen odottamaan palokuntaa, joka taas kerran tuli toteamaan, ettei missään mitään paloa ollutkaan. Sisälle aloittamaan afgaaniäitien suomen kielen tuntia, jonka päätteeksi vielä yksi äideistä halusi ommella saumurillani pari pukua. Kun sitten puoli kahdeksan maissa kurvasin kotipihaan, nälkä oli niin kova, ettei mikään oikein maistunut. Lisäksi olin unohtanut juoda vettä tarpeeksi.

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Ja Kimikin kurvaili toiseksi!

Ps. Kuvia ei tapahtumista ole - arvaatte varmaan. Tumpelo mikä tumpelo.