sunnuntai 17. lokakuuta 2021

Matkailu avartaa


Kovasti saapasmaasta tänne Maltalle lähtiessäni virkailijaa lähtöselvityksessä hymyilytti minun pakaasini. Sanoi sitä lasten laukuksi. Laittoi siihen kuitenkin minun tiedot. Höh. Näytänkö minä lapselta? Roomassa tutkittiin tarkasti myös koronatodistus ja maahantulolappu passin tietoihin vertaamalla.

Helsingistä lähtiessäni reppuni pyyhkäistiin päältä kauttaaltaan. Kun kysyin miksi, minulle selitettiin, että he tarkistivat räjähdeainejäämiä! Siis lapsiterroristiko olen? Kuulemma pistokoe. Onneksi. Toisaalta, jospas repun kuivatut sienet säteilivät Tshernobylin jäämiä. Sieniterroristilapsi.

Mutta Maltalla minut otettiin tullissa oikein sivuun. Paperien tarkistus oli vielä perusteellisempi kuin Roomassa. En kuitenkaan kysellyt, miksi vain minut tarkistettiin. Toisaalta, jospas minä olin niin kaunis ja vilmaattinen. Taidan pysyä siinä uskossa.



Sunnuntai on täällä Marsaxlokkissa ns kalamarkkinapäivä. Kolme kuvaa aamun valmisteluista: klo 6 torimyyjät ovat jo täydessä touhussa, klo 7 homma kiihtyy ja klo 8 MFF (Malta fish factory) tuo kalalastinsa halukkaille jaettavaksi




Tässäpä joitain eksoottisempia otuksia. Maltan tärkeintä kalaa lampukkaa en pöydiltä pongannut. Kuulemma huono vuosi sen suhteen. Ilmankos toissa iltana lasku ravintossa olikin aika tyyris.

Klo 13 kalalaatikot pestään  odottelemaan seuraavaa kertaa.

Kalapöytiä oli lukuisia. Paljon muutakin oli tarjolla. Niistä sitten seuraavalla kerralla.

perjantai 15. lokakuuta 2021

Maiseman vaihdos


Täällä ollaan. Kalastajien kylässä. Marsaxlokkissa. Ma!talla. Kuvan miehet lähtevät aamuisin klo 5 virittelemään verkkojaan. Päivät sujuvat sitten selvitellessä työvälineitä. Rankkaa työtä. En kadehdi.

Tässä majapaikkassa olen yöpynyt useamman kerran, ja jos mahdollista aina tässä samassa huoneessa. Parvekkeelta voin ihailla tätä perin marsaxlokkilaista maisemaa. 

Rantakadulla on päivisin tutut toriviritelmät, joissa turisteille kaupataan ehtaa käsintehtyä maltalaista käsityötä, made in kaukomaat, josta niitä rahdataan tuonne kaukana näkyvään superkonttisatamaan. Kumma kuinka monet turistit lankeavat ansaan.

Kovasti odottelen sunnuntain markkinoita. Olen kyllä aiemminkin postannut asiasta, mutta kertaus on opintojen äiti. Toivottavasti ei sada, niin kuin nyt. Ei haittaa, koska edelleen (klo 17) on yli 20 astetta. 



Täällä puhaltaa kovat muutoksen tuulet. Ehkä joskus tuon talon eteen voi taas parkkerata. Majapaikkanikin systeemit ovat uudistuneet. Alakerran ravintola on vaihtanut omistajaa, ja majoittaja keskittyy nyt laajentamaan omaa bisnestään rakentamalla katolle uusia huoneita ja uuden aamiaistilan. Entisiä huoneita on päivitetty tähän päivään sopiviksi. Silti kaiholla muistelen vanhoja aikoja ja monia tuttuja ihmisiä, joita nyt ei näy.

Niin tai näin, suuri haaveeni sinisimpukoista toteutui. Nami nami.

Nyt piti seuraavaksi kehua saapasmaan herkkua, Regina apaa, mutta syystä tai toisesta en saa haluamiani kuvia blogiin. No, kehun sitten sanallisesti Poggio Catinon uudistetun baarin Pluralen pizzan paistajaa Tizianoa. Pitkään aikaan paras pizza. Regina Apaa sivellään hunajalla, sitten pinnalle laitetaan päärynää, saksanpähkinää vuohenjuustorobiolaa. Taivaallista. Laitan nyt kuitenkin omistajapariskunnan kuvan.

Elena e Tiziano, mi dispiace ma non posso trovare il vostro foto di Regina ape, il più deliziosa pizza del genere. Grazie del cuore.

Lopuksi murmutusta. Alan saada tarpeekseni Dna:sta. Olen nyt keskustellut neljän asiakaspalvelijan kanssa. Kahden ensimmäisen kanssa ei tullut mitään valmista, kolmannen kanssa saatiin puhelinyhteys toimimaan ja vasta neljäs tunnusti, ettei minun liittymäni toiminut Suomen ulkopuolella. Ja minä kun nimenomaan olin tablettia hankkiessani kertonut lähteväni ulkomaille ja tarvitsevani toimivan yhteyden. Taas tehtiin uusi sopimus. Saa nähdä, mitä seuraavaksi. Onneksi täällä Maltan majapaikassa on oma netti, ja onneksi sentään puhelin toimii. Olen nyt laatimassa selityspyyntöä koko ruljanssista, sillä en halua tyhjästä maksaa, enkä varmaan suosittele dna:ta kenellekään milloinkaan ikinä. PISTE.

Lopuksi mielen tasoittamiseksi kuva majapaikkani parvekkeelta.

keskiviikko 6. lokakuuta 2021

Arkea


 Naapurikylään on viitisen kilometriä. Sen voisi aivan hyvin kävellä tai pyöräillä, mutta on pari estettä. Ostosten kantaminen ei kiinnosta, ja pyöräileminen näillä kapeilla teillä ei kiinnosta senkään vertaa, on henkikulta minulle sentään rakas. Sitä paitsi pikku linjuri lähtee ja tulee ihan kotipiazzalle. Maskit on kaikilla, mutta rokotuspassia ei kukaan kysele. Aikataulut ja hinta ovat samat kuin ennen.

Mutta minun kantapaikka alakylässä on kiinni, eikä lapun lappua, mistä  selviäisi, milloin taas voisin juoda aamucapuccinon näköalatasanteella.

No, onneksi oman piazzan kahvila avasi remontin jälkeen ovensa, mutta lehtiä ei ole luettavaksi, minä kun tykkään paperiversion uutisista.

Toisaalta, tuon uuden tabletin kautta voin seurata livenä saapasmaan, Suomen ja La Palman tapahtumia ja Areenan kautta kaikkea mielenkiintoista. 

JOS vain Dna pitäisi lupauksensa. Nimittäin, ei toimi puhelin eikä mokkula. Olen nyt ihan jälkikasvuni laitteiden varassa. Huomanna aion taas ilahduttaa Dnan palvelua. Lupasivat niin pyhästi kaiken toimivan, mutta kun ei toimi niin ei. Finnair ja Dna muuttaisivat hiukseni harmaiksi, jos ne eivät sitä jo olisi.


Ilonaihe on sen sijaan oliivitilanne, sillä paikoin puihin on tulossa hyvä sato. Taidan päästä taas yhteen lempuuhistani täällä Sabinan oliivimaisemissa. 


Ylihuomenna linjuroin taas naapurikylän perjantainamarkkinoille. 

lauantai 2. lokakuuta 2021

Finnairin mutkaisessa matkassa


Buon giorno! Cappuccino pistaasikornetin  kanssa. Kaiken kruunaa  sydän. Tämä baari tekee itse tuon kornetin täytteen. Hyvä idea.

Mutkien kautta täällä nyt ollaan nauttimassa auringosta ja lämmöstä. Rokotuspassi ei enää aiheuttanut mitään ongelmia. Itse asiassa sitä ei kukaan kysynyt koko matkan aikana.

Mutta sitten tuli iso mutka 27.09.Laukut jo odottelivat, kun puhelimeen kilahti viesti Finnairilta. Voisin tehdä  lähtöselvityksen. Totta kai teen. Mutka oli vain se että lähtöpäivä lähtöselvityksen mukaan olikin 29.09., eikä 28.09. niin kuin minun paperilipussa. Tuli oikein jakomielinen olo. Puhelinlankoja pitkin Finnairille. Puolisen tuntia kuuntelin automaattia, ja verenpaineeni oli ja melkoinen, kun topakan oloinen  virkailija vastasi. En varmaan ollut oikein ystävällisellä tuulella minäkään, joten jäät vain kalisivat langoilla. Kuka ja missä ja milloin asiat oli sotkenut, se ei selvinnyt, mutta minulle tuli uusi lippu spostiin. Tein heti lähtöselvityksen ja tulostin sen myös paperille.

Kentällä sitten itsepalveluun tulostamaan lappu ruumaan menevään laukkuun. Ei onnistunut minulta, ei onnistunut auttavalta virkailijalta. Hän totesi, ettei kone tuntenut varustaustani. Onneksi hän perään sanoi, että ne koneet ovat kovasti temppuilleet ja että voisin mennä luukun kautta. Onneksi ei ollut jonoja.

Lento lähti myöhässä, koska ruumaosastolla oli kuulemma puutetta henkilöistä. Kuinkahan kauan kestää, ennen kuin Finnairilla asiat taas rullaa mallikkaasti?

Mutta itse lento sujui hyvin, jos tykkää istua sillipurkissa kasvomaskeissa. Kone oli pikkuinen, ja kaikki paikat täynnä. Kapteeni sai purkin alas hyvin pehmeästi ja sittenpä oltiinkin saunassa. Kostea ja lämmin ilma tervehti ensin, ja sitten oman jälkikasvun hymy palkitsi kaikki mutkat. Benvenuta!


Mutkat jatkuu seuraavassa postauksessa,

maanantai 27. syyskuuta 2021

Pölyt pois

Tämä Kanarian telkkarista kaappaamani kuva tulivuoren tuhkaa auraavasta autosta La Palmalla sopii hyvin tähän hetkeeni: Huomenna karistelen kotimaan pölyt joksikin aikaan, paluulippua kun minulla ei ole. Voihan olla niin, että tulen pikavauhtia takaisin, tai sitten en!  Oikeastaan tuntuu hyvältä, kun tiukkoja aikasuunnitelmia ei ole.

Koska en ota tätä tietsikkaa mukaan, vaan blokkailen tabletilla, voivat postaukseni olla lyhyitä ja kuvia vähän, koska tabletin kuvaruutu on niin paljon pienempi, enkä vielä ole oppinut koneen kaikkia hienouksia. Mutta kapine tuntuu oikein hyvältä.

Tätä maisemaa tulen kyllä kaipaamaan. (Kuva tältä aamulta.) Kunhan nuo loputkin lehtipuut ja -pensaat karistavat lehtensä, maisema sen kun kaunistuu. Heippa!

torstai 23. syyskuuta 2021

Saareni kärsii


Viisi päivää luonto on nyt näyttänyt tulisen mahtinsa lempisaarellani, Kanarian La Palmalla. Vuoreen on tähän asti avautunut kymmenen halkeamaa, joista yli 1000-asteinen laava syöksyy korkeuksiin. Vaikuttaa siltä, että purkaustahti vain kiihtyy. Olen seurannut tapahtumia livenä rtvc.es kautta. 


Tämä kyltti tuli tutuksi. Tazacortessa majailimme banaanilehdossa. Nyt tienviitan peittää laavakerros. 

Tuntuu, että minun tietokoneeni alkoi temppuilla myötätunnosta saareen ja meni lakkoon. Tämän postauksen olen tehnyt uudella tabletillani, jonka kanssa en vielä ole sinut. Siksipä tämä jää nyt lyhyeksi. Täytyy vain harjoitella ...
 
Jatkuu 24.09.
 
... tai sitten mennä tietokoneen kanssa Oikean Asiantuntijan juttusille (Terasoft Keuruu). Diagnoosi löytyi nopeasti ja hoito välittömästi. On taas niin paljon helpompaa tämä bloggaaminen.
 
La Palmaan palatakseni olen kertonut saaresta muutaman kerran, ja mielestäni parhaat postaukseni aiheesta ovat 12.2. ja 26.02. 2020, siis viime vuoden keväältä. Meillä oli haaveissa viettää tänä vuonna joulun alla lomaa saarella, mutta nyt täytyy vain odotella, että ensinnäkin tulivuori saa tarpeeksi riehuttua ja sitten tiet taas saarella auki. Turistit ovat sitten varmaan enemmän kuin tervetulleita, onhan matkailu tärkeimpiä elinkeinoja.

Purkaukset jatkuvat edelleen. Satoja rakennuksia on siis tuhoutunut ja tuhansia ihmisiä joutunut lähtemään kodeistaan. Surullisena olen seurannut kuvia kukkuroilleen patjoista, kodinkoneista yms lastattuja pikkuisia kuorma-autoja matkalla jonnekin. 

Saaren tärkein maataloustuote on banaanit. (ks postaus 12.2.20), ja nyt sato on suurelta osin menetetty, koska tuhkan peittämät tertut eivät mene kaupaksi. 

Eilen televisio näytti Espanjan kuninkaan ja kuningattaren vierailua saarella. Kovasti ihmisille on virranut aineellista apua, mutta henkinen apu taitaa nyt olla tärkeämpää. 
 
Fiumiciono kesäkuussa 2020. Minkähänlainen ihmisjoukko sieltä löytyy ensi  viikon tiistaina, jolloin minä kimpsuineni ja kampsuineni siellä olen. Tai siis en minä nyt junalla matkaa siellä jatka, sillä jälkikasvu lupasi tulla autolla vastaan. Kätellä ei Italiassa vielä kuulemma saa julkisilla paikoilla. Suomessahan jo saa. ja onhan kohta kahden metrin turvavälitkin historiaa ???? Päästään taas normaaliin suomalaiseen systeemin, viiden metrin turvaleihin!

perjantai 17. syyskuuta 2021

Tuntuu hyvältä

Tänä kesänä on metsä tarjonnut paljon iloa - sieni-iloa. Keväällä se alkoi korvasienistä. Niitä oli ja oli. Vaikka en itse niitä juuri syö, annoin niitä ihmisille, jotka itse ei niitä löytänyt.. En myynyt, vaan annoin hyvän kiertoon.

Sieniä on sittemmin putkahdellut mielettömiä määriä. Tattisato oli runsain ikinä, ja nyt metsät pullistelevat mm suppilovahveroista. Eilen löysin myös torvisieniä pussillisen. Kyllä minulle jo riittää sienet omaan käyttöön, mutta kun minulla on semmoiset kumisaappaat, että ne vie minut metsään joka päivä. Olen ratkaissut asian laittamalla sadon kiertoon. Ensin olen tarjonnut saalista systerille. Mutta koska hekin ovat itse metsänkiertäjiä, olen perustanut kotini ulko-oven viereen sienitarjoilun. Kuka vain voi ottaa sieniä, eikä ne koskaan ole kauan tarjolla ehtineet olla. Hyvää kiertoon.

Tämän päivän kumppariulkoilusta otin itselleni keittoainekset, muut vein tarjolle.

Sienitarjoilun alussa talon mummelit kysyivät, paljonko ne maksavat. Selitin, että koska sienestys on minulle harrastus, en halua niistä rahaa, koska sitten se tuntuisi työltä! Sanoin myös, että minusta tuntuu hyvältä, kun tiedän, että he ottavat sienet vastaan hyvillä mielin.

Tänään vein haaparouskusalaattia Antille ja Esselle kiitokseksi saamistani omenoista. (Salaatissa mm heidän omenaansa pieneksi pilkottuna.) Hymyä taas puolin ja toisin. Tuntuu hyvältä.

Hymyä jouduin kehittelemään täyttäessäni tuota PLF-dokumenttia, jota vaativat sekä Italiaan että Maltalle. Mutta kun sain juonen päästä kiinni ja kaikki omat dokumenttini (lentoliput, passi ja rokotustodistus) koneen viereen, homma sujui leikiten. On nyt dokumenttia dokumentin perään, sekä paperina että puhelimessa että tapletissa.

Ei ole nyt estettä lennellä vaikka lempisaarelle, Kanarian La Palmalle, jos vain luonto on ystävällinen. La Palmahan on syntynyt merestä nousseesta tulivuoresta, joka taas muistuttaa tulisesta luonnostaan. Saarella on nyt järissyt jo pitemmän aikaa, ja uhkana on että sen eteläkärki vaipuu meren syvyyksiin, onhan saaren juuri noin 7000 metrin syvyydessä. Saaren asukkaille on annettu ohjeet, miten toimia, jos pahin alkaa tapahtua ja laava pursuta ulos maan uumenista. Silti minä haluaisin päästä taas lempisaarelle! Siellä minulla on ollut aina hyvä mieli.

lauantai 11. syyskuuta 2021

Vihdoin

Siinä se nyt on. Pienen muovikon sisällä. Passin väliin laitettavaksi. Vielä täytyy soitella vakuutusyhtiöön, josko saisi semmoisen 'kaiken varalta'-vakuutuksen. Sitten vain keräilemään matkalle mukaan lähteviä juttuja. Tuntuu aivan uskomattomalta suunnitella lähteä moalimalle!

Ensin saapamaahan, jossa alkaa olla ihanteelliset kelit: noin 25-30 astetta päivisin. Ihan sandaalikelit. Saa jalat tottua muihin kuin metsä-kumisaattaisiin. Sitten pariksi viikoksi Maltalle. Matka sinne tosin oli vähällä tyssätä. Alitalia perui lennot. Syykin selvisi: saapasmaan lentoyhtiö kaatui konkurssiin. Saa nähdä, miten lipun takaisinmaksun käy. Onneksi se on maksettu Visalla. 

Tämä kesä oli oikein perhoskesä. Suruvaippoja oli tämän pensaan kimpussa oikein joukolla, mutta vain yhden sain kuvattua siivet avoimina. Nokkosperhosia lenteli yhteen aikaan runsain ja mitoin, ja eilen pongasin metsässä sitruunaperhosia.

Varsinaisesti pongasin metsässä koppakaupalla suppilovahveroita. Tuoreena niistä tulee mielestäni taivaallinen sienikeitto. Koska en enää viitsi niitä kuivata (entisten lisäksi), ne kelpaavat kyllä talon mummeleille. 

Puolukoita poimin litran verran. Ihan sopivasti lappapuuroa varten, ja jää vielä kaaliruokien kaveriksi. Uudesta kaalista tehty laatikko on namia.

Tänä iltana istun VARMASTI klo 19.30 telkun ääreen. Odotan kovasti Tanhupallon omaa ohjelmaa. Olen ihan varma, että sen jälkeen voi koko illan hykerrellä. 

***

Kovasti odotin Monzan ajoja, mutta ihailuni kohde makaakin kotona k-potilaana. Voimia, Kimi!

torstai 2. syyskuuta 2021

Kimi Matias Räikkönen

Hän lopettaa formuloissa, siis ajamisen. Hän itse haluaa niin. Hän on oma itsensä ihan loppuun asti. Kaikki vaki lukijani tietävät, että olen vankka Kimi-fani. Olen kirjoittanut tähän blogiini 754 postausta vuodesta 2009 alkaen, ja niistä 35 postausta ovat tavalla tai toisella maininneet ihailuni kohteen. Ne löytyvät kirjoittamalla blogin vasemmassa yläkulmassa olevaan haku-kenttään Kimi.

Miksi?

Ensinnäkin hän on serkkuni, tosin ei ihan läheisintä sorttia, mutta samassa sukukirjassa olemme. Molempien juuret löytyvät Kinnulasta.

Toiseksi hän on mielestäni Suuri Persoona. Uskaltaa olla ihan oma itsensä, mutta kunnioittaa myös muita.

Nyt vain odottelen utealiaana, mihin hän ryhtyy seuraavaksi. 

Kiitos, Kimi! 

sunnuntai 29. elokuuta 2021

Voihan thl

THL -Turhia Hyviä Lupauksiako? Olen saanut molemmat rokotukset, toisen huhtikuun puolessa välin ja toisen heinäkuun alkupuolella. Thl lupaa, että koronatodistus koodeineen tulee omakantaan noin viikon kuluttua toisesta rokotuksesta. Odotin kiltisti viikon, kaksi jopa kolme, mutta omakannassa ei todistusta näkynyt.

Aloitin puhelinseurustelun annetun koronanumeron kanssa. Sitkeästi kuuntelin automaattista infoa siitä, että kaikki puhelimet ovat varattuja... Lupasivat vastata kunhan vapautuisivat. Soittopyyntöä ei voinut jättää. Kun sitten ikuisuuden jälkeen kysyttiin, kuinka voisivat auttaa, yritin olla mahdollisimman rauhallinen ja selitin, että minä tarvitsen todistuksen EHDOTTOMASTI. (Varmaan äänenikin nousi - hieman.)

Lupasivat ottaa selvää ja soittaa sitten takaisin. Sitä soittoa ei koskaan tullut!!!!!!!!!

Kyllästyin viikon odotteluun ja aloin taas kuuntelemalla automaattia. Odotin vartti tunnin, kunnes sain kuulla ihan oikean ihmisen äänen. Selitin taas kerran koko asian, enkä enää ollut ihan niin leppoisa. Henkilö otti asian tosissaan ja kaivoi tietoni omalta koneeltaan ja kas kummaa: Keuruun rokottajat eivät olleet osanneet laittaa eka rokotuksen eteen numero 1, joten tietokoen ei osannut tulkita minun saaneen kaksi rokotusta. Kylmällä äänellä sanoin, että minä TARVITSEN matkaa varten todistuksen. He lupasivat sen postitse paperiversiona.

Odotin viikon, odotin kaksi. Postiluukku ei kolahtanut. Minä hiilestyin ja melkein menin lankoja pitkin ao numeroon. Sanoivat lähettäneensä todistuksen, johon minä sanoin, että taitaa olla etanapostissa. Ja kas kummaa, parin päivän kuluttua todistus oli kädessäni. Mutta ilman minkäänlaista koodia!!!!! Eikä omakannassa edelleenkään ollut tai siis ole minkäänlaista todistusta.

Olin jo tietoinen, ettei saapasmaa hyväksy minua maahan ilman Oikeaa Todistusta, varmistin asian vielä Helsingistä Italian suurlähetystöstä. Kun selitin oman tilanteeni, ystävällinen hoonoa soomea puhuva henkilö totesi vain, ettei Keuruu ole ainoa, jolla on tietokoneongelmia todistuksien kanssa. 

Nyt oli mittani täysi, ja soitin kaupunginjohtajalle. Selitin taas ongelmani, ja mainitsin tuon lähetystön kertoman tietokoneongelman. Minulle annettiin seuraava numero, johon ottaa yhtettä.

Puhelimeen ei vastattu, joten soitin terveyskeskuksen vastaanottoon, enkä enää yhtään lämpöisellä äänellä. Ystävällinen henkilö lupasi ottaa yhteyttä tietokoneohjelmoijaan ja ilmoittaa sitten minulle. Se oli viime viikon puolivälissä. Aikaa minulla on nyt NELJÄ VIIKKOA saada koodillinen todistus tai sitten Finnair lentää ilman minua. 

Arvatkaapas miltä tuntuu? Yhden ykkösen takia.

Onneksi uudessa kodissa on vielä paljon mietittävää. Kuten esimerkiksi tuo ylhäällä oikealla oleva kuva vuoristomajan naapurikylästä kertova taidekuva. Sen sain signoralta aikoinaan. minkähänlaisen raamituksen siihen laittaisi?

Ja onneksi aina voin mennä metsään. Tattien kohdalla lopetin tilastoinnin, kun saaliiden lukumäärä päivittäin alkoi olla yli 60, enkä kyllä nyt ala laskea noita suppilovahveroita, joita eilenkin toin kotiin kilotolkulla.

En minä enää itselle halua kuin pienen osan saaliista, vaan olen vienyt osan talon mummeleille tai jättänyt ulko-oven vieressä olevalle penkille saatelapun kanssa, Saa ottaa. Aina sienet ovat hävinneet, joskus jopa ennen kuin olen kotiovea ehtinyt sulkea. Minulle tärkeintä ei ole niinkään itse sienten määrä, vaan sienestämisen ilo!

perjantai 13. elokuuta 2021

Insinööri vai ei

Taas se alkoi. Sienten skannaus tutun tattipolun varrella. Silmäni tietävät, missä katsetta pitää terästää, sillä tatit ovat hyvin paikkaystävällisiä, jos vain ihminen ei kaiken maailman möyrijöillään häiritse sienirihmojen hommia. 

Minussa elää kait sittenkin pieni insinööri, koska tykkään tilastoida mm löytämiäni aarteita. Päivämäärän lisäksi tilastoon tulee kappalemäärä ja nyt olen tehnyt pientä hienosäätöä tattien kohdalla: oman palkkinsa saavat kuusenherkkutatit ja omansa männynherkkutatit. No, kaikilla on omat omituisuutensa. Eilinen saalis: 17 kuusen- ja 5 männynherkkutattia. Tai kyllä yksi lehmäntattivauva piilotteli tuolla kuusenherkkutattien joukossa. Sille kävi köpelösti, vaikka se ei myrkyllinen olekaan.

Osan siivutin kuivumaan ja loput kuutioin pakkaseen. Edellisten päivien saaliista tein muhennoksen, jolla täytin paprikanpuolikkaita. Nam!

Uuden kotitaloni mummelit ihastelevat saaliitani (myös saamiani kantareellimääriä), ja olenkin nyt päättänyt, että annan heille kaikki loput viime vuonna pakastamani sienet, jos vain haluavat. Lisäksi aion antaa osan tämän vuoden sadosta, koska enhän minä halua pakastinta sienillä täyttää, ja sieniä näyttää nyt tulevan.


Pihlajat kantavat tänä vuonna eniten marjoja, mitä muistan. Kännyni ei anna oikeaa kuvaa. Riittää linnuille ruokaa. ja voisihan sitä kokeilla pihlajanmarja-omenasosetta, koska omenoitakin tänä vuonna tulee runsaasti.

Ostin uuden imurin. Tähän asti insinööritaitoni riitti. Osasin siis purkaa osat paketista, mutta koska pakkauksessa ei ollut lapun lappua siitä, miten imuri saadaan toimimaan, eikä googlekaan auttanut, kurvasin myyjän luo. Hän näytti ihan livenä, miten homma hoituu, ja monisti minulle vielä ohjeet mukaan. On muuten kätevä laite tämä ns varsi-imuri. helppo käyttää (kun osaa) ja mahtuu pieneen tilaan.

***

Viime postauksessa ihmettelin ruotsalaisten innostusta vierailla blogissani. Yhtenä päivänä oli lähes 3000 lukijaa. No, sen postauksen kommenttini jälkeen kiinnostus lopahti, eikä enää ole päivittäin kuin pari kolme lukijaa naapurimaasta. Siis asialla olivat olleet jotkut kuvien/tietojen kalastelijat. Det tycker jag inte om! Jag är nöjd att ni inte läser min blog mera. Tack.

torstai 5. elokuuta 2021

Uudet maisemat

31 vuotta yhdessä ja samassa kodissa on nyt ohi. Uuden kodin aamukahvimaisemissa ei ole valittamista! Keurusselkähän siellä pilkottaa. Kunhan edessä olevat lehtipuut varistavat syksyllä lehtensä, maisema avautuu vielä enemmän. Paitsi että maisemat ovat entistä kotia paremmat, on uudessa kodissa HISSI, eikä jyrkkä mäki vaikeuta enää pyöräilyä. Helpottaa kovasti liikkumista. Plussana kakun päällä on se, että Tohtorila odottaa tuossa rannassa. Olenkin uinut nyt hyvin ahkerasti, kun ei tarvitse muuta kuin ottaa pyyhe kainaloon ja vesihoito odottaa muutaman askelen päässä.

Tämä elämänvaihde on oikein ihanteellinen konmarittamiseen, ja olen hyvää vauhtia pääsemässä eroon Kaiken Maailman Romppeista. Olen myynyt tavaraa tuolla Vilikassa (kirppari), olen vienyt tavaraa 4H-nuorten kirppikselle, olen antanut tavaraa pois muuten vain, olen vienyt kirjaston kierrätyshyllylle kymmenittäin kirjoja, ja ikävä kyllä myös roskis on niellyt useamman nyssykän. Kummallista on, etten enää edes muista, mistä  kaikesta olen jo luopunut! Olen päättänyt, että tähän uuteen kotiin en tuo mitään tarpeetonta ?????

Muuttamisen lomassa olen tietysti seurannut olympialaisia. Tässä kuvassa Ruotsin seiväshyppykone Armand Duplantis taivuttelee seivästä niin, ettei kuva ehdi terävöityä. Eniten minua on sykähdyttänyt Venezuelan kolmiloikkaava nainen, Yulimar Rojas. Hän harrasti ensin muita hyppylajeja (pituus ja korkeus), ja opetteli sitten kolmiloikan sosiaalisen median avulla. Ei tarvinnut ketään palkattua valmentajaa, minkä huomaa myös hänen omintakeisesta hyppytyylistään. Todellinen luonnonlahjakkuus. Hattua nostan myös Sara Kuivistolle. Vaikkei hän loppuotteluihin päässytkään, neljä uutta Suomen mestaruutta on mielestäni täysin verrattavissa mitaleihin.

Katsomot ammottavat Tokiossakin tyhjyyttään. Toissa talvena tyhjiä ampumahiihtokatsomoita alettiin asuttaa pahvihahmoilla, nyt katsomon eri väriset tuolit luovat illuusion katsojista.

Metsässä on myös tullut rymyttyä. Kantarelleja alkaa olla ihan mukavasti, samoin mustatorvisieniä, mutta nämä kauniit valkoiset kaunottaret kierrän kaukaa. Valkoinen kärpässieni on tappavan myrkyllinen. Tänään kävin poimimassa mustaherukoita. Niistä tehty smoothie on oikea vitamiinipaukku.

Kuuset notkuvat tänä vuonna uusista kävyistä. On oravilla millä herkutella. 

***

Olen huomannut, että olen saanut päivittäin satoja lukijoita naapurimaasta, Ruotsista. Det skulle vara jätte roligt att veta vem ni är och varför ni läser min blog! Tack att ni är med mig.