Hupsista

Luonto ryöpsähti kukkimaan. Tuomi kukki jo, sitä ihanuutta kesti vain hetken. Nyt kukkii pihlaja, jonka minä miellän juhannuksen ajan kukkijaksi. Nyt poimin maljakkoon kieloja, meidän kansalliskukkaamme. 

Eikä pisaraakaan vettä edes luvassa. Lämpömittari huitoo lähellä +30 astetta. Luonto parka. Alkaa tämä riittää myös minulle. Aamupäivisin jaksan vielä touhuta, mutta ennen illan tuloa ei ulos ole asiaa.

Onneksi helteen pahinta aikaa helpottaa telkkarin sarja La Promesa. Olen koukussa kuin onkimato. On hyvin tehty sarja, ja lisäksi se on hyvä espanjan kielen ope. Tuntuu mukavalta, kun alkaa aina enemmän ymmärtää puhetta. 

Muuten telkkari pysyykin kiinni. Kyllähän minä jääkiekkoa vähän seurasin. Varsinkin Tšekin ja Sveitsin pelit viihdyttivät, vaikken minä vieläkään tiedä, milloin on paitsio! 

En enää juuri seuraa uutisia tai muita ajankohtaisia juttuja. Tympii, mihin suuntaan asioita viedään, sekä meillä että muualla. Tänään luin saapamaan lehdistön tilanteesta. Vaikka enhän minä enää jaksa lehtien kertomaan aina uskoa, mutta sensuuria en toivoisi. Sota tuntuu nyt myyvän.

Nyt järveen vähän viilenemään, vaikka tuskin vesi viileää on. Uutisissa kerrottiin, että Kesku-Suomessa pintavedet ovat yli +20.

Kevätkirmailua

 Kirmaten kevääseen. Kirjaston rantaan. 

Vaikka riksalla. Pikku rahalla voi huristella Keuruun taajama-alueella ilmavalla menopelillä. riksa.palvelu@gmail.com

Riksapalvelun naapuriin on ilmestynyt Noituva Design, nahkaa valmistava uusi putiikki.

sirainensanna@gmail.com

Hieno homma nähdä Keuruulla jotain uutta.

Varsinainen kirmailu tapahtui kirjaston rannassa. Oli kirppistä, kahvittelua, pomppulinna, musisointia, harrastus välineiden vaihtoa, askartelua ja Maria Raunion polun Runopolun avajaiset...

Sää hemmotteli kirmailijoita.

Sitten Pikkuhiekkaan. Oikeastaan menin jahtaamaan korvasieniä. 

- Nousee kuin sieniä sateella. 

Mutta koska yläkerran nestevarannot olivat sataneet jo huhtikuussa, ei sieniä ollut noussut. No, Pikkuhiekkaan voi aina mennä ihailemaan Keurusselkää.

Illalla telkkarissa tuli tuttua asiaa: La Palman astrofyysinen observatorio. Ihan tuli ikävä lempisaarelle.

Che casino - hullunmylly

 Ei sinne. 

Eikä sinne.

Stop! Stop!

Nyt on Keuruulla autolla liikkuminen mutkallista, che casino, sanoisivat saapasmaalaiset. Toisaalta, onhan noita tiessä olevia reikiä ja monttuja tullut moitituksi, joten ihaillaan vaikka yhtäkkiä ilmestyneitä hiirenkorvia ja totellaan merkkejä ja odotellaan vuoroa.

Toisaalta, onhan minulla vaihtoehto: polkupyörä! Auto saa levätä, ja vatsalihakset pääsee töihin.

Ja aina voi poiketa uintikeikalla rentoutumaan noihin rannan pyöriviin tuoleihin. Ne on pultattu kallioon, voisivat muuten yön hiljaisina hetkinä hävitä. Tai lähteä uiskentelemaan, sillä vesi sen kun nousee...

Tervetuloa lämpö

Vihdoinkin lämmintä! Pihan valkovuokot ilahduttavat, ja ainakin tämän viikkoa on mahdollisuus nauttia auringosta. Toivottavasti.

On aika...

...  nousevan kuun aikaan täyttää tyhjät veskipaperirullat mullalla ja piilottaa siemeniä multaan. Hernettä, papua, pinaattia, hajuher että ja kahden sortin krassia. Parvekkeella odottelee jo orvokkeja, pelargonia, parvekehortensia ja ruusupurkki. Värimaailma on vaaleaa ja sinistä. Yöpakkasia ei nyt ole luvassa, joten enää ei tartte kuskata kasveja sisään ulos sisään ...

Ei, en minä ovia lukitse, vaan kaupunki laittoi uimakopin kesäksi säppiin! Nyt sitten mennään tuohon rantaan aamu-/saunatakkisillaan.

Toivotaan vaan, ettei vesi enää kauheasti nouse, ettei tartte astua rappusilta suoraan laineisiin.

Kävelin äsken kylille, ja näin kuinka hauet etsivät kutupaikkaa ihan tien kupeessa.

Naapurin leikkimökki on kohta veden saartama, siis saarimökki!

Pari yötä sitten aurinkomyrsky loi taivaalle upeaa loimua ja maahan kunnon tuulen. Pihan puut taipuivat uskomattomiin kulmiin. Luonto on ihmeellinen.

Kesää etsimässä

Jos kesä vielä viivyttelee, mennään muistoihin. (Eilen aamulla jäiset mannaryynit koristivat autoni etulasin reunoja!)

Kauempaa katsottuna tämä ranta vaikutti raekuurorannalta, mutta rakeet olivat pieniä hiotuneita kiviä. (Arvaatte varmaan, että täällä kotona niitä on muistona pieni kipollinen!)

Sardinia 2008. Auto lauttaan Civitavecchiassa ja noin kuuden tunnin päästä rantautuminen Olbiassa. Nuo mustat tussipollukat näyttävät pääkohteet. Ensimmäinen etappi Olbiasta Stintinoon kiemurteli mahdollisimman kauniita rantatietä, josta myös tuo kuva. Rannan nimeä en muista.

Stintinon rannat muistan. Siellä lököttelimme ja ihastelimme merta kohti Korsikaa. Piipahdimme myös Sassarissa, kaupungissa, jossa on mm saaren vanhin yliopisto.

Matka kohti Oristanoa sujui kahden kuljettajan voimin. Jälkikasvu ajoi ja minä painoin kuvitteellista jarrua, sillä matka kulki kamalan, hirveän, kauhistuttava jyrkkää vuoren rinnettä. Sydän suostui rauhoittumaan vasta majapaikassa, persikoita puusta poimiessa.

Sardinian maitotonkat odottelivat kiltisti kuljetusta meijerille. Lehmän-, lampaan- vai vuohenmaitoa? Joka tapauksessa saaren juustot olivat taivaallisia. Tosin en maistanut casu marzo-juustoa, jossa on mm kärpäsen toukkia!

Saaren ehdottomia tutustumispaikkoja ovat nuraghit, noin vuoden 1880 eaa tienoilla rakennetut kiviset asumukset. Vrt Maltan  samanaikaiset ja -tyyliset rakennelmat.

Jossain vaiheessa kaikki rakennelmat peitettiin maalla (?), ja kesti aina vuoteen 1949 asti, ennen kuin arkeologit saivat vihiä saaren kuuluisimman nuraghen, Su Nurxi di Baruminin olemassaolosta. (Tulee mieleen Teneriffan Guimarin pyramidien kohtalo.) Tämä nuraghe on kuulunut vuodesta 1997 UNESCOn maailmanperintöluetteloon.

Viimeksi makupala saaresta, sen erinomaisesta myrttilikööristä. Likööri nautittu, tyhjä pullo kierrätetty, mutta peltirasia toimii nykyisin spagetin säilytysputkilona.

Kotioven avainperä on muisto matkasta aurinkoiseen Sardiniaan.

Minnekään seuraavaksi kesää etsimään?

Hiekkaa vain

Vappukuvassa oli  Egyptin hiekkaa kolmesta eri paikasta. Jos itse kuvaa suurentaa, näkyy lasien alta Egyptin kartta. Lasit olen asetellut suurin piirtein oikeille hiekkapaikoille. Vasemmalla on vaaleahko hiekka Gizan pyramidilta. Sillä aikaa kun jälkikasvu meni muiden turistien joukossa pyramidin sisälle, minä viheltelin muina miehinä munigrip-pussin kanssa pyramidin varjoissa.

Abu Simbelin hiekkaa sujautin toiseen pussiin muistorakennelman takaa. Hiekka on punaisempaa, mitä kuvan astiasta ei voi oikein uskoa, mutta Nubian punasävyinen aavikko on lähellä. Tulee mieleen Teneriffan Kalima.

Kolmas hiekka on Punaisen meren rannalta, juuri tämän fossiilin sisältä. Fossiili itse oli liian suuri ja liian raskas, ja lisäksi jälkipolvi uhkasi, ettei hän tule minua vankilaan katsomaan. Egyptistä kaikenlaiset 'luonnon' tuliaisten mukaan ottaminen oli ankarasti kielletty, vankilan uhalla. Lentoaseman seinillä oli ankaria uhkauksia, mutta minulla oli huono näkö.

Koko matkasta on säilynyt 16 pääsylippua eri kohteisiin. Kohokohtana Niilin risteily, jonka aikana käytiin tutustumassa joen varren turistikohteisiin. Retken kieli oli italia, ja oppaamme kysyikin muutaman kerran minulta, ymmärsinkö minä hänen puheensa. Mutta en minä edes kaivannut joka sanan ymmärtämistä, sillä silmät selällään minä ihastelin kaikkea näkemääni. Historian kirja auki, elävänä.