Vaarallinen leikkipaikka

Istuin sunnuntaina parkissa syöden jäätelöä. Yhtäkkiä seurasin leikkiä, jota oli vaikea ymmärtää. Kaksi pikkuista prinsessaa odotti suojatien reunassa yli pääsemistä. Mitäkö ihmeellistä siinä oli? No, he nousivat pyörän selkään vasta, kun näkivät auton tulevan, ja sitten kaikessa rauhassa pyörällä ajaen toiselle puolelle katua. Käänsivät sitten pyöränsä ja odottivat taas seuraavan auton tuloa. Ja taas pyörän selkään ja kaikessa rauhassa yli kadun! Tätä heidän mielestään leikkiä toistui useamman kerran. 

Sain jäätelöni syötä juuri, kun tytöt saivat hommasta tarpeeksi ja parkkeerasivat pyöränsä R-kioskin eteen. Silloin minä nousin autosta ja menin heidän luokseen. Kerroin, että olin seurannut heidän leikkimistään. Tiedustelin, tiesivätkö he ollenkaan, miten vaarallista leikkiä he olivat leikkineet, paitsi omalla niin myös autoilijoiden terveydellä. Kysyin, että soitanko poliisin, vai lupaisivatko he lopettaa leikin kokonaan. Sanoin myös, että tuon suojatien yli pyörä on talutettava, ei ajettava. Kengänkärkiään tuijotellen tytöt lupasivat totella.

Seuraavana päivänä kurvasin poliisilaitokselle, mutta se oli kiinni.

Koska olin varma, että tytöt olivat noin 10-vuotiaita, siis ala-asteen ikäisiä, menin tapaamaan koulun rehtoria. Kerroin, mitä olin nähnyt. Hän kiitti, että tulin kertomaan. Heillä oli juuri menossa turvallisuusjakso, joten he ottaisivat asian esille. Hän kysyi vielä, miten tytöt olivat suhtautuneet minuun. Sanoin, että oikein hyvin. Murkuille en olisikaan uskaltanut mennä puhumaan.

Ihmeellinen luonto

Ehdin jo kaivata ruskaa. Pari pakkasyötä auttoi värit maisemaan. Vaahterat, pihlajat ja koivut ovat nyt upeimmillaan täällä meidän korkeudella. Tosin osa koivuista tykkää vielä vihreästä enemmän. Syksy siis tuli, näin syyskuun viimeisenä päivänä. 

Lunta? Ei, vaan La Palman uusimmasta tulivuoresta, Tajogaitesta purkautunutta tuhkaa 15.12.2021 Saul Santoksen kirjasta La fuerza del volcan.

Kuva samasta kohtaa 18.08.2022.  Vajaassa vuodessa luonto on jo korjannut tulen jälkiä. Luonto on ihmeellinen.

Minulla on haave päästä taas lempisaarelleni. Vielä muutama viikko täällä lyhenevien ja pimenevien päivien maisemissa ja sitten taas kohti kesää, Teneriffalle. Siitähän ei ole kuin lyhyt merimatka La Palmalle.

Syyspäiväntasaus

Suomi on neljän vuodenajan maa, mutta tänä vuonna ei ole ollut kevättä eikä syksyä. Kesä hupsahti jo toukokuun alussa ja kesti viime päiviin asti. Tänä aamuna naapuritalon katto oli kokonaan valkoinen! Pakkasyö. Onneksi aurinko lämmittää vielä ja sulattaa ensimmäiset kylmyyden merkit. Eihän talvi tule vielä, eihän! Toki muistan vuoden, jolloin pysyvä lumi tuli 10.10. Siihen on 18 päivää.

Taitaa herkkutattisaalis jäädä vaatimattomaksi. Siitä kilpailevat myös etanat, toukat ja madot. Tuokin kahden euron kokoinen pikku tatti oli jo asuttu.

Mitenkähän ruskaa ilmestyy nyt pakkasen nipistyksen jälkeen? Auringonlaskut ovat olleet upeita. (Lisätkää tähän kuvaan rutkasti punaista.)

Viime aikoina olen herkutellut luonnon antimilla. Kantarelleja, mustatorvisieniä ja tatteja. Veljeni narraamia ahvenia. Tykkään kokkailla itse, mutta tykkään istua valmiin ruoan äärelle. Varsinkin jos ruoan maku kertoo taitavasta kokista keittiössä. Esimerkkinä tämä jälkkäri: kuusenkerkkärahka. Keuruun MegaCafen ruokalista paljastaa,että keittiössä tehdään mielenkiintoista ruokaa ja maku paljastaa, että kokki osaa hommansa.

Oikea ajoitus

Tiedotusvälineet epäilivät, ettei tänä vuonna saataisi syksyn sieniä ollenkaan, koska on ollut liian kuivaa. Siis ei esimerkiksi herkkutatteja, minun herkkujani. 

Eilen alkoi sataa oikein kunnolla, ja vaikka sateen  ennustettiin yhä jatkuvan, ei muuta kuin metsään. Sadevaatteet, kumpparit ja sateenvarjo varusteina tutulle tattipolulle. Vihdoinkin!

Pikkuisten priimalaatuisten tattien lisäksi löysin muitakin tatteja. Yliasutut jätin metsään, joitakin hyväksyin pienen karsinnan jälkeen. Hymy korvissa kotiin.

Osan saaliista viipaloi kuivumaan. (Anteeksi tumma kuva. Saunan valaistus ei riittänyt.) Osasta tein tattirisottoa. Vaikka söin ISON annoksen, vähän jäi yli. Huomenna loppu risotto uunipaprikoiden täytteeksi. 

Kunhan ensin käyn uudelleen tattipolulla, sillä aivan varmaan sinne on taas putkahdellut aarreita.

Vallanperijättäret

Bari (Puglia), Matera (Basilicata), Arezzo (Toscana). Tuttuja paikkoja ihan livenäkin, mutta tällä erää ihan oman telkusta nähtynä. (Tämän postauksen kuvat kaapattu YLE Areenasta.)

Lolita Lobosco, Imma Tataranni ja Fosca Innocenti ovat nyt syrjäyttäneet naisissa itse Salvo Montalbanon rosvojahdissa, siis telkun saapasmaalaisissa dekkarisarjoissa. 

Tässäpä hieman keittiöajatuksia nähdystä. 

Kauniita ovat, varsinkin jos hymyilevät, mitä Immalta harvoin näkee! Varsinkin Lolita on uljas näky kapeine farkkuineen ja Louboutin-korkkareineen, eikä Imman pukeutuminen Lolitasta jää. Tulee ihmetelleeksi, kuinka suuri vaatehuone ja korkkarivarasto hänellä mahtaa olla. Fosca näyttää olevan kolmesta naisesta maanläheisin, jopa ihan tavis.

Lobosco hurruuttelee 1960-luvulta olevalla La Biancina Rossalla, kun taas Foscan auto sopii naisen muuhun olemukseen. Immaa en auton ratissa ole nähnyt, vaan hän istahtaa suosikkicarabinierinsa ajamaan poliisiautoon.

Ulkoiset asiat sikseen. Ammatillisesti naiset ovat supersuoriutujia. Rosvot saadaan telkien taakse ennemmin tai myöhemmin. Usein monen kiemuran kautta. Perhesuhteet, ystävät ja ruokakulttuuri kuuluvat asiaan. Tuloksena nautinnollinen rentouttava pari jaksoinen tapahtumasarja. 

Montalbano on saanut upeat manttelinperijät, ja lisäksi upean vaimon, sillä Lolita alias Luisa Ranieri on Montalbanon alias Luca Zingaretin vaimo. Vuonna 2012 heidät vihittiin Sisiliassa, Il Castello di Donnafugatassa. Siitä olen kirjoittanut postauksessa 12.12.2015.

Lisää tietoutta löytyy kysymällä vaikka googlelta.

Tämän postauksen tekeminen keskeytyi usein, sillä seuraan myös parhaillaan Pariisissa käytäviä paraolympialaisia. Aivan uskomattomia suorituksia. Suu ammollaan ihmettelin, miten kädetön mies voitti jousiammunnan mestaruuden. En vieläkään tiedä, miten hän laukaisi jousen kohti maalia, ja lähes aina napakymppiin. Miten kädetön kilpailija ui, miten jalattomat juoksijat olivat tuultakin nopeampia. Itse asiassa paraurheilu on minusta jopa mielenkiintoisempaa seurattavaa kuin normaali urheilu. Täytyy ihailla, miten vaikeinkaan vamma ei estä huimiin tuloksiin pääsemistä.

Mitä opimme mistään

Nokipannukahvit kodassa. Ei, en ollut Lapissa, vaan Jyväskylän yhdessä esikylässä, Palokassa. Ostoskeskusten keskittymässä.

Taplettini oli alkanut hidastella. Soitin dnalle. Tutkivat tietojani, plus tapletin tietoja. Oli vielä kolme viikkoa takuu aikaa! Suomeksi siis, kone vetää viimeisiään. Lähin eksperttiliike oli kuulemma Palokassa, vajaan tunnin ajomatkan päässä. Sinne. Mukaan pikkuveli ja alan asiantuntijavaimonsa. 

Liike löytyi ja sieltä nuorimies - nero! Hänen käden liikkeitään tapletin kimpussa oli ilo seurata. Diagnoosi sama. Koneen ikä. Sitten tutkittiin mahdollista seuraajaa. Lopputulos (mahdollinen) on kuvassa oleva vempain, jolle elinaikaa, siis takuuta, luvataan 4-7 vuotta. 

Samana aamuna olin katsellut televisiota, joka tiedotti, kuinka paljon jätettä tuotamme polttoon, emmekä ota asioita jollain lailla uusiokäyttöön. Ikuinen kärrynpyörä. Jos tavarat kestäisivät kauemmin, kaupan teko kärsii!

Piti mennä uudelleen kahville ja laittaa mietintämyssy päähän. Odottelen nykyisen tapletin kestoa. Otan vain huomioon, että senkin toimintakyky hidastuu. Niin kuin omanikin. Samalla muistelin vielä dnakaupan nuorta ja ystävällistä neropattia. Sai minusta asiakkaan, tulevaisuudessa.

Kärpässienet ovat ilmestyneet metsiin. Joku sienestäjä kertoi, että herkkutattien putkahtelu osuu kärpässienten ilmestymisen aikoihin. Oma teoriani on seurattuani viljeltyjen sienten kasvatusta, että herkkutatit odottelevat paitsi sateita myös viileneviä aikoja. Onhan tämä kesä ollut kuuma ja kuiva. Ei siis parasta tattien kannalta. Tiedä häntä.

Tähän lopuksi kuva sienestysmetsiköstäni. Luonto siellä puita kaatelee, ei metsäyhtiöt. Eikä siellä kyllä kysellä, onko minulla rintsikat päällä. Taitaa olla nyt monella tukalat olot metsäteollisuuden osa-alueilla. Kiitos raakkujen. Loppujen lopuksi pienillä eliöillä on suuri merkitys. Ihminen on aika omituinen.

Kodin tekniikkaa

Jotain nyt puuttuu seinältä. Puuttunut jo viime perjantaista lähtien. Alitajunta ei muista muutosta, vaan tsiljoona kertaa päivässä silmät etsivät tuttua näkyä. Etsivät vaikka hyvin tietävät, etteivät näe mitä etsivät!

Kellohan siitä puuttui. Minulla mieluinen esine. Sain sen Keuruun ensimmäisiltä oppilailtani muistoksi heidän lähtiessään yläasteelle. Kello oli alkanut temppuilla. Jätätti tai pysähtyi kokonaan. Viisarit pötkötti miten sattui. Kellotohtoriin! Tänään kävin aarteen hakemassa. Oli kuulemma ruuvi olleet löysällä!!!  (Ihan tulin miettineeksi, josko omat ruuvit kaipaisivat pientä kiristelyä.) Kiitoksella selvisin. Ei tartte hakea Kelalta korvauksia.

Nyt kun olympialaiset oli ja meni, olisi aikaa niille herkkutateille, mutta kun niitä ei ole putkahdellut. On satanut ja satanut ja satanut ja satanut, mutta ei herkkutatteja. Viime vuonna tähän aikaan, olin jo saanut mahtavia saaliita. Mutta ei tänä vuonna. Vielä.

Kantarelleja ja mustiksia kyllä löytyy.

Täytyy siirtyä puolukkajahtiin. Puolukat ovat parhaimmillaan lappapuuroksi. Ei vielä kypsän kypsiä eikä raakojaan, vaan just sopivia. Yksi puuro jo syöty. Sain veljen vaimon tuomana pari litraa seuraavia puuroja varten.

Minulla olisi parikin hyvää marjapaikkaa, mutta koska olen kuullut, että hirveät kärpäsetkin ovat metsiin ilmestyneet, menen vain sinne, missä hirvet eivät liiku. 

Telkkukin oli alkanut temppuilla. Just ennen kisoja. Kilautin kavereille. Kysyin kyliltä, mutta kukaan ei tiennyt, mikä toosaa vaivasi. Epäilin jo vakoiluakin! Muilla talon asukkailla ei ollut samaa takkuilua. Yhtenä iltana räpläsin kanavia, ja kuinka ollakaan: yhtäkkiä parempaa kuvaa ei ollut koskaan näkynytkään! Ykköskanava olikin kanavalla 21, kakkonen kanavalla 22... Siis telkkari oli muuttanut jo piirtokanaville. Minulla oli siis tulevaisuuteen suuntautunut toosa. Sitä en kyllä ymmärrä, miksi muutos tapahtui jo nyt, eikä vasta ensi vuonna, niin kuin oli ennustettu. Nyt taas kaikki vanhatkin kanavat näkyvät, mutta jos taas alkaa toosan kanavien kiusanteko, siirryn muille kanavapaikoille.

Eilen illalla katsoin pitkästä aikaa elokuvan. Crazy Rich Asians. Kuvattu Singaporessa.Tykkäsin suunnattomasti. Hyvän mielen tyhjennys viihdettä. Suosittelen. Näyttää tulevan tänä iltana uusintana. Katsoin juuri blogini tilastoja, ja esim Singaporesta on kuluneen viikon aikana käynyt muutama sata lukijaa. Pitivätköhän blogini antia hyvänkin viihteenä?

Loppuu ja alkaa

Tänään loppuu telkkarin tuijottaminen. Olympialaisten päättäjäiset kruunaavat 16 päivän penkkiurheilijan viihdyttämisen. Nautin avajaisista, joten aion nauttia myös lopettamisesta. En yhtään tajunnut loukkaantua avajaisten mistään kohdasta, vaan tuijotin silmät soikeana koko neljän tunnin ajan, mitä kaikkea ranskalaiset meille tarjoilivat, enkä kyllä aio nytkään etsiä mitään arvosteltavaa, vaan nauttia ja nauttia.

Nautin myös eri lajeista. Mahdottoman taitavia urheilijoita. Eniten ihmettelin voimistelijoita. Minun mielilajini. Tietysti seurasin suomalaisten yrittämistä. Ei ihan onnistunut, mitä heiltä odotettiin, mutta he yrittivät parhaansa. Se riittää minulle.

Nyt jää sitten enemmän aikaa tattipolulle. Ensimmäinen vauvatatti on jo bongattu, mutta vain yksi. Kantarelleja ja mustatorvisieniä olen kyllä saanut ihan mukavasti, mutta nyt haluan keskittyä tatteihin, herkkutatteihin.

Nyt jää myös enemmän aikaa seurata maailman menoa. Siinä riittääkin ihmettelemistä. Vain yksi esimerkki tähän postaukseen. Puhelin! Miten ihmeessä siitä on tullut koulun kuumin puheenaihe? Minun vankka mielipiteeni on se, että se ei kuulu oppitunneille eikä välitunneillekaan,  ainakaan peruskoulussa. Taskuun tai reppuun ja äänettömälle. 

Seurasin pikkuisen kolmasluokkalaisen itkuista läksyjen tekemistä. Ope oli antanut tehtäväksi etsiä netistä tietoja biologiseen tehtävään. Voi herran pieksut! Neuvoin vanhempia puuttumaan asiaan, ja selvisi, ettei ope ollut tajunnut, mitä kolmasluokkalaiselta voi odottaa ja mitä ei. Hymy palasi pikku hiljaa pikkuisen kasvoille, ja leikki kelpasi jälkeen.

PS Olympialaisten päättäjäiset jälkeisenä aamuna :

Olympia-aatteen mukaan Tärkeintä ei ole voitto vaan osanotto! Mutta tuntuu siltä, että liikuntapomon (Vapaavuori) ja muidenkin 'asiantuntijoiden' mukaan Tärkeintä ei ole osanotto vaan voitto!

Ylikulutuspäivä

 

Tänään, 01.08., vietetään maailmassa ylikulutuspäivää. Ollaan siis käytetty luonnonvaroja tältä vuodelta yli luonnon kestokyvyn. Sama tapahtui Suomessa jo huhtikuussa. 

Hallitus on huolissaan, kun kulutus ei kasva. Miten tämmöinen yhtälö ratkaistaan? Kertokaa!

Luonto tarjoilee

Parkkeerasin auton ja melkein astuin kyyn päälle. Onneksi se oli kuollut, jäänyt ilmeisesti auton alle. En tykkää käärmeistä, vaikka tiedän niiden olevan osa luonnon kiertokulkua. Huiiiu! Sen kimpussa oli jo muutamia ruokailijoita, joten pian se ravitsee muuta luontoa.

Pari litraa kantarelleja riittää kolmeen muhennokseen tai risottoon tai pastaan. Luulen, että olen nyt oppinut kypsentämään sienet tarpeeksi -  noin 20 minuuttia - että vatsa ei esitä vastalauseita.

Mitä, mitä, mitä...

No, mustiksiahan siellä lymyilee. Siis mustatorvisieniä. Kolme litraa.

Edelliset kolme litraa kuivattuna odottelee käyttöä. Jauheena sopii mausteeksi melkein mihin vain. Sienipippuria!

Sienimaasto on  tehotaloudelta rauhaan jätetty. Varovainen täytyy olla, ettei kompuroi, mutta paljon on silmänruokaa kaiken muun ruoan lisäksi.

Koska selkä ja polvet vielä palvelivat, hain jälkkärimarjat. Nälkä alkoikin olla jo kiljuva.

Pannulle pikkuveljen fileroimia ahvenia ja lopuksi vatturahkaa. Sienet odottavat huomista.

Ruokaa ja juomaa taideviikkojen päätteeksi

Nyt riittää vatukossa rymyäminen. Vattuja tänä kesänä on runsaasti, eikä vatun matoja ole. Nyt olen poiminut niitä marjoja tarpeeksi, ja lisäksi paarmat ovat löytäneet samat apajat. Itikat kiertää kaukaa teatree-tipat, jotka olen tiputellut aseiksi hupparin hihan suihin ja hupun reunaan. Mutta mikään ei tunnu tehoavan paarmoihin. 

Mustikat ovat vallanneet metsät. En ikinä ole nähnyt niitä semmoisia määriä. Ja miten isoja ja kauniita, ei yhtään muotopuolta. Kuningatarhilloa riittää nyt monen aamupuuron päälle, tai lettujen kaveriksi.

Sienikausikin on avattu, ensimmäiset mustatorvisienet kuivattu ja kantarellit nautittu. Tulossa hyvä sato, molemmista. 

Äsken mietin tuolla Lidlin hyllyä katsoessani, että aikamoinen kilohinta kantarelleillä näyttää olevan, n 24 euroa kilo. Eikä laatu kyllä kummoinen näytä olevan. 

Sitten vähän murmutusta. Hallitus suuressa viisaudessaan sai tahtonsa läpi ja viinejäkin tuli ruokakaupoihin. Meitä kuulemma halutaan kasvattaa eurooppalaiseen juomakulttuuriin, joten täytyyhän sitä hallitusta totella. Mutta jo ennen maistelua olin kyllä täysin varma, että nyt hyllyiltä saatavat viinit eivät kelpaisi esim saapasmaalaisten herkuttelijoiden ruokajuomaksi, ja siksi ostinkin vain pienen pullon valkoviiniä ja toisen proseccoa. Punaviiniä en edes kokeillut.

Valkoviinipulloa tutkiessani huomasin, että viiniä oli käsitelty Suomessa, siis otettu liika alkoholi pois. Mitä muuta sisällölle oli tehty, en tiedä, mutta maku oli semmoinen, etten varmaan sitä enää osta, enkä kyllä kehtaisi sitä kenellekään viininä tarjota. Prosecco oli piirun verran parempaa, mutta hyllyyn sekin saa puolestani jäädä. Enhän minä tähän nykyiseen hallitukseen kovin ihastunut ole ennenkään ollut, eikä tämä uudistus arvostusta nostanut. Päinvastoin.

Mutta jos minun pitäisi tarjota jotain saapasmaalaisen makuista hiukopalaa, veisin vieraat Bistro Fiilikseen. Helin foccacia vie kielen mennessään. Torstaisin haluan herkutella Helin lohikeitolla, varsinkin jos mukaan saa foccaciaa.

Voishan sitä leipoa itsekin, mutta nämä helteet saavat minut laiskistumaan. Aamupäivisin metsässä rymyäminen vie kyllä kaiken energian, ja valmiiseen ruokapöytään on niin mukava istua.

Lopuksi vielä tilastoa. Edelleen Hong Kongista tuntuu lukijoita riittävän. Nyt mukaan ovat tulleet Singapore ja Indonesia. Mitähän ihmettä he blogistani saavat? Vai ovatko lukijat botteja?

Iloa aivoille nykytaiteesta

Tervetuloa Pekiloon, Mäntän nykytaiteen aarreaittaan. Museon sisääntuloa koristavat Keuruun oman kylän Haapamäen kuvanveistäjän Timo Hannusen graniittiset Luotaimet. Seitsemän luonnonkiveä ovat alunperin Hannuksen kotipiiristä.

Tämän vuotisen näyttelyn nimi on Puhallus. Kuvien Hanna Vihriälän ruostumattomasta vaijerista, alumiinilukoista ja akryylihelmistä koostuva Puhalluskukka on kuin voikukan valkoinen siemenpallo. Teos täytyy kyllä nähdä paikallaan ja ihailla siitä lähtevää helmisuihkua. Minun valokuvani ovat vain haalea esimaku.

Sanni Sepon valokuvakollaasit Häädetkeidas sarjasta Lainsuojattonat pysäyttivät. Museon esitteessä kerrotaan Sepon haluavan olla pienenä hiertävänä kivenä luontoa ja ihmistä tuhoavan kehityksen kengissä.

Inka-Maaria Jurvasen leikittely pahkojen kanssa ilahdutti. Muutenkin näyttelyssä oli paljon iloa ja leikkiä. Seuraavat kuvat ovat makupalatäkyjä: Kannattaa mennä itse katsomaan.

Ja ei kun joogaamaan.