Maassa maan tavalla

Yöllisestä linja-automatkasta tämän kaupungin lentokentältä majapaikkaan kerroin edellisessä postauksessa. 

Kairo, marraskuussa 2007.

Ei Malta, ei Venezuela, vaikka niissäkin maissa sydän pomppi ja kulmat kurtistuivat useammin kuin kerran.  

Kairon liikenne on pyörillä kulkeva hullujenhuone, jossa oli silloin 18 000 000 asukasta ja lukematon määrä turisteja ahtautuneena 100km x 100km suuruiselle (pienuiselle) alueelle, missä ei ollut minkään valtakunnan liikennevaloja, ei suojateitä, eikä niitä ajokortteja. Ja voitteko kuvitella, mikä kulkuväline oli kaiken kingi ja aiheutti lopullisen kaaoksen? Aasi, sillä oli aina vilkkaimaillakin kaduilla etukulkuoikeus, sillä eihän sillä ole jarruja. 

Toisaalta, onneksi matka turistibussilla  sujui hitaasti. Jäi aikaa ihastella kairottarien upeita vaatteita, heidän, jotka eivät pukeutuneet burghaan. He puikkelehtivat autojen ja aasien (neli- ja kaksijalkaisten) välistä. Turisteja neuvottiin lyöttäytymään johonkin isompaa ryhmään, koska se vastasi isoa ajoneuvoa, ja sitten kadun yli. Auton vuokraamista ei suositeltu, jos ei omista vieterihermoja ja pohjatonta rahakukkaroa, sillä tuskin turisteille myytiin vakuutuksia.

Eipä me paljon kaupungilla kävelemään päästykään, siitä pitivät meidän kaksi opastamme huolta, mutta Khan el Khalilin basaariin 'rikkaat' turistit tietysti vietiin. Minä lepuutin sitten jalkojani basaarin edustalla yhdessä paikallisen naiskolmikon kanssa. (Miehet olivat varmaan läheisen moskeijan perjantairukouksessa.) Ensin piti ihastella vauvaa, sitten pyytää lupaa ottaa kuva. Kun lähdimme, mummo sanoi selvällä enkulla Welcome to Egypt! Vauvan äiti pysyi hiljaa koko ajan. Ainoa kontakti paikallisiin turismin ulkopuolella. 

Lopuksi taas aivojumppaa. Mitäs tämä kuva esittää?

Ja nyt Keuruun liikenteeseen, kohti uimahallia, kävellen!

Liikenteessä, monta vaaraa onpi eessä

Vappu tulossa, ja taivaalta tippuu jotain erikoista. Se ei ole valkoista eikä märkää, mutta naama tuntee pieniä nipsuja. Siis sataa sitä aamu-uutisten varoittamaa jäätävää vettä. Vaihdoin, siis vaihdatutin autooni viikko sitten kesärenkaat, joten se saa nyt lepotauon. Kävellen, mutta varo-varovasti.

"Liikenne oli melkoista jo yöllä, mutta varsinainen kaaos odotti seuraavana päivänä... Koska ajokortteja ei ole, jokaisella on oma tyylinsä. Mennään mistä mennään ja miten mennään, kunhan mennään. Valoja ei käytetä yleensä ja jos käytetään, ne voivat olla siniset, vilkkuvat jouluvalot. Yksi lamppu voi palaa säästöliekillä. Vastaantulijoille ilmoitetaan olemassaolosta räpsyttelemällä kaukovaloja, jos niitä on, ja takana tulijoille ilmoitetaan vilkuilla, jos ne toimivat, mihin suuntaan tie kaartuu, eikä siis mihin itse käännytään."

Hyvät ystävät. Tämän pätkän löysin tänä aamuna tekstiviestipäiväkirjastani vuodelta 2007. Arvaatteko, missä maassa olin? 

Kun äsken kävelin kylille, autot kyllä ajoivat aivan hiljaa ja varovasti, valot ja vilkut toimivat, ja uskonpa, että useimmilla oli ajokortti. 

Vapun aatto on viikon kuluttua. Sitä odotellessa.

 

 

 

 

Kevät seis

Eilen lintu-reppana (tuo pieni musta piste) löysi vielä sulaa vettä jääriitteen keskeltä...

Tänään se on etsinyt jostain pakopaikan. Nyt sataa lunta sakeanaan, eikä lintuja näy. Toivottavasti niiden höyhenpeitto auttaa selviämään. 

Täällä sisällä on onneksi lämmintä...

... ja voi nauttia vaikka lämpimistä muistoista... katsellen kuvia ... La Palmalta kohti Teneriffaa.

Suklaan perässä

Teneriffallako? Ei, vaan n 5500 km lounaaseen saman meren toisella puolen, 21.12.2005. Venezuelassa nauttimassa eläkkeelle pääsystä.

Choroni on pieni kalastajakylä Venezuelan Karibian rannalla. Choronin yksi naapurikylistä on Chuao. Kylien välillä ei ainakaan silloin ollut tieyhteyttä, vaan kulkupelinä oli vene. Pelastusliiveja ei käytetty.

Chuao oli ja on kaakaon viljelyn keskus. Itse pieni kylä oli kuin kuollut, ei ristin sielua. Kaakaomuseokin oli autio ihmisistä. Ei meille turisteille selvinnyt miksi. No, me kuljeksimme omin päin kaakaopuiden katveessa. Kaakaojauhetta olisin ostanut, mutta turha haave. Piti päästä takaisin Choroniin. Sieltä ostin kaupasta kilon aitoa kaakaojauhetta, eikä siitä tehtyä juomaa unohda. Google kertoo, että Chuao-suklaata valmistetaan ainakin Kaliforniassa. Venezuelan nykyisestä tilanteesta en tiedä.

Puertosta on yksi kauppa, josta löytyi aitoa kaakaojauhetta, mutta eipä tullut tutkittua, mistä se oli peräisin. Suklaaseen kastetut churrot ovat Kanarian aamukahvipöydän herkkuja.

Olen tehnyt monta postausta Venezuelasta. Jos kirjoitatte sivun vasemmassa yläkulmassa olevaan valkoiseen laatikkoon Venezuela, voitte lukea/katsella lisää 

 

Keuruun tarjontaa

Tulvii. Rappuset veteen ovat kohta veden alla. Ihan Pohjanmaan tulviin ei Keuruulla päästä, onneksi. Olen nyt tähyillyt, josko näkisin silmälasisorsan tai silmälasihauen, sillä sunnuntaina juodessani päiväkahvia uimalan yhdellä penkillä, tuuli kiepsautti penkille laskemani aurinkolasit veden tummaan syvyyteen. En hypännyt perään. No, onneksi kotona on varalaseja. 

Otin tänään kirjaston rappusilta kuvan kohti Sokkaria. Tyhjä tontti. Siinä kohosi vielä muutama vuosi sitten Keuruun kuvanäyttämö, joka elokuvien loppumisen jälkeen toimi taidemuseona. Tilan valloitti home! Purkuun meni. Mitä tilalle? Monenlaisia huhuja liikkuu...

Kyllä keuruulaiset elokuviin pääsevät. Tarttee hurauttaa vain n 16 km Haapamäelle. Siellä Suojalla näytetään elokuvia ihan tuoreeltaan. 

Kaivinkoneet ovat hyörineet nyt muutaman viikon säästökulman kimpussa. Kuva postin pihasta. Siinä oli sisareni työpaikka joskus historian aamuhämärissä, sitten rakennuksessa on toiminut mm kauppoja. Home hyökkäsi, joten purkuun... Mitähän tälle tontille tehdään, vai tehdäänkö mitään?

Keuruu pesee kasvojaan.

Joka kolmas viikko aamu tuumaan torille kurvaa tämä auto, Roinilan lihatila. Kovin on suosittu. Itse en enää juuri punaista lihaa ostele, mutta jos joskus haluan hyvää raaka-ainetta, menen minäkin jonoon. Pääsiäiseksi ostin karitsaa, jonka valmistin La Palmalla syömäni vuohipaistin ohjeen mukaan. Oli säväkkää.

Kevät keikkuu ...

Ne tulivat. Joutsenet. Tässä lahden poukamassa näimme pari kevättä sitten kymmeniä joutsenia välitankilla kohti pohjoisempia pesimäpaikkojaan. Kovasti ihmetytti se, etteivät linnut kinastelleet, sillä pesimäalueellaan ne eivät muita lintuja suvaitse. 

Keuruullakin pesii paljon joutsenia, kaikki omissa oloissaan. Niitä on mukava seurailla. 

Muitakin vesilintuja on ilmestynyt uimakavereikseni. Tosin ne antavat minun pulahtaa avantoon, tai veteen, koska avantoa ei kohta enää ole. Aurinko ja sateet sulattavat jäät.

Ei ole enää paljon luntakaan. Kevät tulla tupsahti yhtäkkiä. Ensi viikolle kyllä luvattiin lumisateita. No, kevät keikkuen tulevi.

Uudelleen ja lisää

Laitanpa vielä tämän julisteen tuosta Kanarian tilanteesta ja vähän tilastotietoa:

Kuva on himmeä kaappaus Marjutin matkassa-tiedoista, joten poimin siitä muutamia faktoja. (Marjut on vuosia toiminut Teneriffalla oppaana, miltä vuodelta kaikki luvut ovat, sitä en tiedä.)

Ei kyllä ole ihme, jos Teneriffa nousee barrikadeille! Tänään nettiuutisissa kerrottiin, että Kanarialla torstaina aktivistit ovat menneet nälkälakkoon, että massaturismin haitat otettaisiin vakavasti.

Oravanpyörä on valmis: saaret tarvitsevat turismia ja sen tuomia rahoja, mutta massaturismi tuhoaa saaria ja sen alkuperäisten asukkaiden elinmahdollisuuksia. On minunkin aika tarkastella omaa osuuttani.

Sitä mietin koko ajan.