perjantai 3. joulukuuta 2021

Monenlaista antia kropalle


Näillä saarilla ei voi välttyä agave-kasveilta, sekä luonnossa kasvavilta että kasvatetuilta. Eilen käytiin paikallisella viljelyksellä, www.vidaloe.es. 

Paikalla paitsi kasvatetaan aloeta, siitä valmistetaan vaikka mitä ihmeitä tekevää tuotetta. Itse ostin mukaan mm tämän saippuan, jossa aloen lisäksi on vuohen maitoa. Saippuaa suositellaan erityisesti akneiholle. Minä olen nyt parannellut kämmeniin kaiken maailman desifiointiaineista syntynyttä ihottumaa: nyt en enää käytä muita aineita, vaan pesen käsiä usein aloeaippualla ja sitten rasvaan aloevoiteella, ja hups, ihottuma on hävinnyt. Uskoo ken tahtoo.

Napolilaistaustainen kieli- ja ammattitaitoinen työntekijä esitteli aloehomman lisäksi heidän spirulinatuotantonsa. Itselleni aivan uusi tuttavuus, mutta netistä löytyy aineesta tietoa vaikka kuinka.

Ihmeaineita kassissa kurvasimme seuraavaan paikkaan: vuohimuseoon. Museo del Queso Majorero. Tällä karulla saarella kasvatetaan 32 erirotuista hyppelehtijää, muiden kotieläinten pitäminen lienee hyvin vähäistä. 

Juustolla on tarkat määräykset ja luokitukset. Ihan tuli nälkä.


Löysimme baarin ja sieltä persoonallisen ruokalistan pöydän viereen parkkeerattuna. Koska meillä oli suden nälkä, tilasimme vaikka mitä, mm vuohenjuustoa.




Tuossa keskimmäisessä kuvassa on grillissä paistettuja, hunajalla voideltuja munakoisotikkuja. Johan olivat hyviä.

Sitten ruokakaupan kautta majapaikkaan sulattelemaan päivän tietoja ja vatsan täytteitä - ja pesemään käsiä.

Eteisen taidetta: taulu kuin Suomen koivikko, tekijän nimmaria ei näy. Kenkärivi a la jälkikasvu.

Huomenna matka jatkuu seuraavaan majapaikkaan. Adios.

keskiviikko 1. joulukuuta 2021

Esi-esi...historiaa, historiaa ja tätä päivää



 Fuerteventura on Kanarian saarista vanhin, ikää vanhimmalta osalta vaatimattomat 20 miljoonaa vuotta, tulivuorten purkautumisten seurauksena.. Vaikka saari nykyisin kuuluu Espanjalle, geologisesti se kuuluu Afrikan laattaan. Viimeisin tulivuoren purkaus tapahtui 4-5 miljoonaa vuotta sitten.ja ensimmäiset asukkaatkin ovat sukua Pohjois-Afrikan berbereille. Miten he ajautuivat saarelle, siitä ei ole tietoa. Heillä kun ei ilmeisesti ollut veneitä. Toivatko roomalaiset heidät ja miksi? Väistämättä tulee mieleen nykyisin saarelle ajautuvat venesiirtolaiset.

Se kuitenkin (ehkä) tiedetään, että 1400-luvun alkupuolella normannit saapuivat saarelle, ajoivat pois alkuperäisväestön ja rakensivat saaren sisäosiin kylän, jolle antoivat päävalloittajan nimen, nykyisin Betancuria, Espanjan yksi Unescon suojelukohde. Symbolina normannien valloittamat guanchikuninkaat, Guise ja Ayose.




Betancuria on hyvin säilynyt pieni kylä, joka elää nykyään lähinnä turismista.

Ylimmät kuvat tässä postauksessa on majapaikkamme omalta rannalta tältä aamulta.


Kivien keräilijän unelmaranta. Onneksi matkalaukku on aika pieni!


Lopuksi kaksi kuvaa. Ylempi symboloi tätä tuulten saarta: hiuksia on turha kammata, tuuli muotoilee ne niin kuin haluaa. Alempi kuva kertoo sen, että tästä majapaikasta löytyy aina mielenkiintoista silmien iloksi. Kuva vessan nurkasta.

maanantai 29. marraskuuta 2021

Taivaalta taivaaseen





 Kone lähti Fiumicinosta klo 5.45, lensi yli Afrikan lumipeitteisten Atlas-vuorten, laskeutui Fuerteventuralle reilun neljän tunnin lennon jälkeen. Matka sujui erittäin mukavasti. Meille kolmelle riitti koko istuinrivi kullekin vaikka pötkähtää nukkumaan!

Ruokakaupan kautta kerrassaan loistavaan majapaikkaa. Oikeaan aarremaailmaan. Joka paikasta paljastuu se, että itse omistajat joko tekevät itse tai keräävät taidetta. Ajattelin laittaa postausten loppuun aina jonkin kuvan todisteeksi, mutta jo tässä yksi, tämän riippumaton alla makoilee vulkaanisesta kivestä veistetty koira.

Illalla olimme niin rättiväsyneitä, että olimme nukahtaa tuonne yläterassille tähtiä täkin alla katsellessamme. Kello 19.30 olin sitten oikeassa sängyssä täydessä unessa. Pisimmät yöunet pitkään aikaan. Nyt on aamiainen syöty, ja edessä on päivän retki saaren entiseen pääpaikkaan, Betancuriaan.

Loppukuva tänään tuolta yläterassilta. Teoksen joka kulmalta näkee aina jotain uutta. Taustalla on tämän paikan (Ajuy, lausutaan ahui) laavamuodostelmien luolastosta.

torstai 25. marraskuuta 2021

Onnen potkuja


Sunnuntaina kohti uusia seikkailuja. Muutama päivä sitten vielä matkassa oli mutkia, sillä vuokra-auton saaminen Teneriffalla joulun aikaan ei onnistunut. Syy koronan. Lock down kun vei turistit saarelta, minkä seurauksena vuokrafirmat möivät autojaan pois, ja nyt ei uusia autoja ole saanut tarvittavaan tahtiin. Lisäksi saarelle saapuu nyt laumoittain turisteja, jotka kyselevät autojen vuokraamista.

Sitten löytyi enkeleitä. Tuttavan tuttavat olivat lähdössä Suomeen, ja niinpä meille tarjoutui saada paitsi heidän autonsa myös heidän kotinsa vuokralle. Ollaan täällä oltu ihmeestä kiitollisia. Joulun ihme! Joskus onni tuntuu potkivan oikein kunnolla. Ihan kuin päävoitto lotossa. 

Mutta ensin Fuerteventuralle kolmeksi viikoksi ja sitten jouluksi Teneriffalle. Minun haaveeni La Palmasta valuu parhaillaan laavana mereen. Cumbre Vieha - vuori on herännyt riehumaan uudelleen, ja purkaa laavaa mm niille banaaniviljelyksille, jossa asustelimme muutama vuosi sitten.


Auronko laskee täällä noin klo 17. Siis hupsahtaa horisontin taakse, mutta sitä ennen auringonlaskut ovat värikkäitä, jos vain pilvet eivät peitä loistoa. Aurinko nousee noin klo 8, joten valoa n 8-9 tuntia. YLE areenassa näytettiin aamulla tilasto Suomen valon määrästä tällä hetkellä, ja Keski-Suomeen sitä riittää noin 6 tuntia. Muistan, kuinka aikoinaan lähdin töihin pimeään aikaan aamulla ja palasin töistä pimeään aikaan. Silloin sitä kovasti kaipasi aurinkoa. Nyt osaan olla täällä kiitollinen, vaikka pilvet ripottelevat nytkin vettä. Mutta pimeää ei ole, eikä lunta, eikä pakkasta. Seija-systeriltä tuli kuva. Oli menossa lumitöihin!

Nyt vielä miettimään viimeisiä matkaan pakattavia asioita, ja äkkiä tämä postaus taivaalle, ennen kuin muotoilen ulkonäköä enempää.

maanantai 22. marraskuuta 2021

Ihmetellään


Sain kaksi piikkistä palleroa. Zucca spinosa, kajottikurpitsa, chayote, rakkaalla lapsella on monta nimeä. Olin nähnyt näitä hedelmiä tuolla alabaarin lähellä, mutta vasta eilen tein niihin lähempää tuttavuutta. Haarukka tarvittiin avuksi, että pallura pysyi paikoillaan kuorimisen ajan. Paljain käsin en edes harkinnut niihin tarttua. Google kehuu kajottia monin sanoin, ja hedelmä estää kuulemma mm vanhenemista! Ruoaksi sitä neuvotaan laittamaan kuten kesäkurpitsaa. Tänään kokeilin sitä raakana jäävuorisalaatin kanssa. Päälle lorottelin öljy-viinietikka-sinappi-hunaja- kastiketta. 

Naapurikylän antia:

- päivän lehti, tässä kylässä kun ei voi ostaa minkäänlaisia lehtiä

- lehden edessä muovipussissa tuorepastaa (täytteenä ricottaa ja pinaattia)

- keltainen pussi, just jauhettua cafe americanoa, karkeampaa jauhatusta kuin espresso

- kahvin vieressä soijakermaa ruoan laittoon

- takana kaksi tyhjää puolen litran öljyastiaa täytettäväksi kultaisella öljyaarteella kotimiehille

- edessä vasemmalla mozzarella di bufala, herkkujen herkkua

- sen vieressä riisijauhoa, sillä jälkikasvu ei voi käyttää vehnää

- ja lopuksi pussillinen vihanneksia, hedelmiä ja sipuleita

Viimeisiä voin ostaa omasta kylästäkin, useimmiten, mutta enpä usko muita löytyvän vaikkapa Keuruun Lidlistä.

Jouluun kuukauden verran. Täällä ei ole avattua joulukatuja, mutta onpa tuossa oikealla näkyvän kylän ala-asteen ikkunoissa lumisten maisemien yllä lenteleviä lumisia joulupukkeja rekineen, mutta ilman poroja! Aikuisten tekemiä, jokainen ikkuna ihan samanlainen. Ei näy lasten omaa käden jälkeä. Vahinko, minun mielestäni.



perjantai 19. marraskuuta 2021

Vettä kengässä... ja vielä molemmissa


Vettä kengässä... ja vielä molemmissa! Pari päivää sitten satoi kissoja ja koiria, niin kuin enkkulaiset sanoisivat. Keli ei kuitenkaan ollut esteenä kahden aamucapuccinon kierrokselle, onhan minulla kumpparit. Ensin oman piazzan kahvilaan. Sinne on vain muutama askel, mutta kummasti tuntui kosteutta kenkien sisällä. Sitten alakylän baarin toiselle kupilliselle. Sadan metrin jälkeen olin jo varma, että kengissä oli jotain vialla... ja vielä molemmissa.

Kotona sitten etsimään reikiä. Paljastui, että molempien kenkien pohjat olivat murtuneet ajan saatossa päkiöiden kohdalta, joten olin koko matkan kävellyt vettä kengissä. Kumpparit päätyivät  roskikseen.

Vuosia sitten käsitavarareppuni herätti Suomen turvatarkastuksen huomion. Kysyivät mitä repussa oli. Vastasin että muistaakseni kumpparit, kahvipaketti jne. Veivät repun jonnekin tutkittavaksi. Kun tulivat takaisin ja kysyin, että mitä repusta oli löytynyt, he kertoivat, että kumpparit, kahvia jne. Hymyä puolin ja toisin. Nyt kumpparit ovat enää muistoissa.

Seuraavana aamuna sateesta oli jäljellä upeaa usvaa. Kuva parvekkeelta.


Alakylän, Catinon, keskiaikaisen keskustan sisällä on tämä kaunis rakennus. Yleensä talot ovat harmaita, mutta tämä on poikkeus. En kyllä tiedä, millaisen lupasokkelon omistajat ovat käyneet läpi, mutta tulos hivelee silmää.

.
Catinon huipulla on langobardien rakennuttaman linnoituksen rauniot vuosisatojen takaa.Tämä aukko linnan muurissa muistuttaa kovasti Suomen karttaa nurin päin, vai mitä?


Kun aukosta kurkistaa, näkee seudun tyypillisen maalaistalon. 


Alabaarireissulle otan aina mukaan tyhjän vesipullo täytettäväksi vedellä, a 5 senttiä litra. Täällä kotona raanavesi on oikein hyvää, mutta hyvin kalkkipitoista. Kuvan vesipisteen vedestä kalkkia on suodatettu pois.


Liisan liukkaat ja Kaisan kaljamat. Juhlin tänään nimpparia ostamalla Turista per sempre -raaputusarvan. Ei voittoa! Mutta kohtahan sitä tämä turisti taas laukkua pakkaa, kohteena ensin Fuerteventura, Kanarialla.

maanantai 15. marraskuuta 2021

Lentosuukko ja muuta elämää



 Olis taas Helenalle hommia. Mitäs nämä on?

Jotain erikoista tapahtui piazzalla. Kovasti kiinnostuin. Tuota valkopuseroista naista tällättiin. Paikalla oli 13 ihmistä, joita yksi ihanan näköinen nuori mies komenteli/ohjasi Piazzalle oli ajettu myös hieno auto, jota nainen alkoi ajaa. Hän ajoi pari metriä, peruutti, ja ajoi taas... monta kertaa. Tuntui tutulta touhulta. Filmauspuuhissahan siinä oltiin. Minä tein asiaa baariin. Sopiva hetki kahville. Baarin väki vahvisti: jotain musiikkivideota siinä kuvattiin.

Paluumatkalla sitten kysäisin myös touhuajilta ja sain saman vastauksen. En halunnut häiritä enempää, vaan menin kotiin. Seurasin kuitenkin aina välillä piazzan menoa. Tuli mieleeni oma filmitähtenä oloni. Tosin en vieläkään ole sitä elokuvaa nähnyt. Täytyypä katsoa, josko yli tube näyttäisi.

Koko päivän samaa kohtausta. Edes takaisin. Hämärän tullen joukko pakkasi kimpsunsa, ja koska he olivat aivan makkarini alapuolella, huusin bravo. Silloin ohjaajakomistus lennätti minulle suukon!!! Lopun päivää olin ihan onnesta soikeana. Vähemmästäkin.

Aina välillä olin puuhannut hyödyllisempääkin: keittiön työtaso kaipasi öljyämistä. Ja hyvää jälkeä tuli. Samalla öljysin pihlajapuisen leikkuulaudan. Hyvää jälkeä siitäkin tuli.


Maantie alabaarin kohdalla kiemurtelee kuin Amerikasta Suomeen toimitettu tie (?). Olin kerran cappuccinolla, kun helikopteri laskeutui tuohon oikealla näkyvään mutkaan hakemaan sairaalaan vietävää sydänpotilasta. Taitavasti lentäjä toimi, ja jälkeen päin kuulin, että potilas pääsi nopeasti hoitoon.

Alemmassa kuvassa on taas jotain luonnon antia. Mikä  puu/pensas mahtaa tehdä tuommoisia marjoja?