Sanon sen kukkasin

 

Kahden viikon loma Puertossa on lopuillaan. Pääkohde Mueca oli elämys. Se on ohi. Viikon verran olen nyt vain lomaillut. Sää on pääosin suosinut, vain kerran sade on puuttunut suunnitelmiin. Eilen olin miettinyt hypätä titsaan kohti Los Silosin sunnuntaimarkkinoita, mutta päivästä tuli luppopäivä. Kävin vain lähikaupasta ostamassa vettä. Muuten sunnuntai kului Leena Lehtolaisen parissa.

Äänimaailma ulkosalla on yksitoikkoinen - vain mustarastaita ja saksan kieltä! Toinen kotoperäistä ääntä, toinen tuontikamaa, mutta tänne hyvin pesiytynyttä. Kahden viikon aikana olen kuullut suomen kieltä vain pari kertaa. Talvilinnut ovat lennelleet Suomeen, vain pari tuttua pesii täällä pysyvästi.

Cortado-kupposen äärellä on vain yksi tympeä havainto: tupakanpoltto on yleisempää kuin Suomessa. Varsinkin naiset tuntuvat tarvitsevan nikotiinipötkyä hyvin hoidettujen sormien väliin. Täällä kynsienhoito on hyvin yleistä. Taitaa daameilla olla kotona astianpesukone.

Koiria täällä on lemmikkeinä yhtä paljon kuin Suomessa, erona vain se, että ne saavat kulkea vapaina emäntänsä/isäntänsä seurana. Tottelevat kiltisti. Vain kerran kahvi oli kaatua pöydälle, kun viereisen pöydän alta syöksähti kaksi haukkuvaa perheen kultaa ohi kulkevan koiran kimppuun. Taisi perhe tuntea omansa, koska remmien päässä olivat valmiiksi kiinni. 

Euroviisut puhuttavat edelleen. Varsinkin ääntenlaskenta nostaa korkeita aaltoja. Espanjan rtven, eli maan pääkanavan kautta ihmiset kapinoivat varsinkin Israelin osallistumista ja ennen kaikkea sen yllättävän korkeaa pistemäärä kohtaan.

Lauantai-iltana viisujen alussa kanava keskeytti lähetyksen, ja ruutuun ilmestyi vain isolla teksti, jossa ilmaistiin myötätuntoa Palestiinaa kohtaan. Espanja on tunnustanut Palestiinan valtion itsenäisyyden. Milloin Suomi tekee saman?

Puerto alkaa olla tuttu paikka. Tykkään. Ensi talveksi on jo koti täällä varattu. Silti mikään ei voita Suomen kesää. Ensin pompin Barcelonan kautta Roomaan.

Lehdet ovat taas revitelleet saarelaisten kyllästymisestä massaturismiin.

Itse en ole kohdannut mitään negatiivista. Päin vastoin, sain sydän-cortadon vaki kahvilassani. Kerroin lähteväni kotimatkalle, joten cortado oli minulle ilmainen.

Ps. Lootus ja hämähäkki ovat Botanicon valokuvanäyttelystä, muut kukat sieltä täältä kävelylenkkien varrelta. Ilman nimiä.

Jardin botanico toukokuussa

Heti aamulla menin Botanicoon. Odotin keväistä kukkaloistoa kuvattavaksi. Höh! Sää oli kyllä upea. Aurinko paistoi täydeltä terältä, ei pilviä, ei siis pelkoa sateesta. Mutta sehän oli pahin mahdollinen sää valokuvata. Valojen ja varjojen ero oli liian jyrkkä. Suurin osa ottamistani kuvista joutui poistoon! 

Jotain sentään onnistui. Tämä tähtilukinlilja  (lirio araña) oli kauniissa tähtikukassa. Alkujaan tämä sipulikasvi on Kuubasta ja Bahamalta, mutta Googlesta löysin tietoa, että sen kasvattaminen onnistuu myös Suomessa. Oletko Helena kokeillut?

Kyllä tuolla korkealla yksi hedelmä onnistui kuvaan: sapotillapuu (manlikara zapota). Minulle aivan uusi tuttavuus. Tai olenhan minä purkkaa jauhanut, mutten ollut tiennyt, että jo muinaiset mayat jauhoivat tämän hedelmän massasta (chicle) tekemäänsä purkkaa. 

Kypsästä hedelmästä voi valmistaa myös hilloa, mehua yms, kunhan varoo siemeniä, sillä yli kuuden siemenen syöminen aiheuttaa oksentelua ja vatsavaivoja. 

Ylälammikon lootukset, papyrukset ja kallat olivat entuudestaan tuttuja, mutta...

... lotuksen takana kasvavaa kasvirypästä en tuntenut. Itäisiltä mailta peräisin olevaa liriopea kasvatetaan myös Suomessa. Varoitus: marjat ovat myrkyllisiä!

Tätä kylttiä oli syytä uskoa, ettei katselisi vain ylöspäin, sillä joidenkin puiden valtavat juuret ulottuvat poluille.

Muita onnistuneita kuvia ei tullut. Täytyy odottaa pilvistä ja sateetonta säätä.

Taiteesta luontoon

Mueca on nyt ohi. Neljä päivää musiikkia, sirkusta, teatteria, tanssia jne. Omalta parvekkeeltani näin kaikki tanssiesitykset. (Tuo sinertävä matto tuon ravintolan kattojen takana.) 

Sunnuntaina oli kaksi esitystä - salsa, sol y resistencia, jossa yksi tanssijoista ensin kertoi salsan synnystä vastapainoksi työlle, sitten katsojille opetettiin salsan askeleet ja lopuksi kaikki menivät tanssimaan. Minä tanssin parvekkeella.

Eri esityksiä oli ripoteltu koko alakaupungin alueelle.

Lisäksi lähes joka kadunkulmassa oli itsenäisiä yrittäjiä.

Paikallinen Punainen risti esitti omiaan tutun kahvilani kulmilla.

Se, mitä jäin kaipaamaan, oli kuvataiteilijoiden esiintyminen. Täytyypä käydä kaupungin infosta kyselemässä syytä. Toimiston ystävällismielinen virkailija on muuten Suomen ihailija. Osaa jo jonkin verran suomea ja säästää rahaa matkaa varten. Häneltä kysymään.

Edustakoon tämä vanha keramiikkateos kuvallista antia. Teksti sopii tähän maailman aikaan: Somos lo mismo, ollaan kaikki samanlaisia.

Vatikaani sai uuden johtajan, joka päivittäin on puhunut voimakkaasti rauhan puolesta.

Kun nyt on taideantia nautittu pitkäksi aikaa, on luonnon vuoro. Keväällä sää sotki suunnitelmia kasvitieteelliseen menosta, mutta nyt puutarha on varmaan pukeutunut kevääseen, joten huomenna sinne.

www.festivalmueca.com

Mieleni minun tekisi... mennä tuonne nuorison jatkoksi, mutta nuo kalliot ovat veitsen teräviä. Tuossa kuvan lähellä on kyllä julkinen helppokulkuinen ranta, eikä siellä ole koiran uittajia. Sinne menoa harkitsen kyllä, kunhan tämä Mueca-hulina on ohi.

Ohi on nettihuolet (melkein), sillä ystävä kesytti pääosin puhelin-tablettiyhteydet, mutta kaikki uudet kuvat eivät vieläkään halua lennellä taivaalta tabletille. Mutta onneksi tutussa kahvilassa on wifi. Lisäksi näyttää sormet saavan tekstin hypähtelemään. Liikunnalliset sormet!

Liikuntaa polville tarjoaa tämän kertainen kämppäkin, sillä tuo pikkuinen avoparveke kuvan keskiosassa on kolmannessa kerroksessa, eikä hissiä ole. No, olen nyt rytmittänyt liikkumisen sitten, että aamupäivällä tulen tänne kahvilaan netin päähän, sekä lukemaan päivän aviisin cortado-kupposen ääressä.

Mueca, nykykatutaiteen festivaali alkoi torstaina. 

Aamuisin voi mennä kirkkoaukiolle tsekkaamaan kojujen antia ja istahtaa lukemaan. Oma patio on oikeastaan aitiopaikka seurata nykytanssiesityksiä tuossa rannalla.

Nyt (klo 19.00) istun tutussa kahvilassa (Cosmopolita) aperitivolla taideannin kunniaksi. Olen nyt nähnyt erilaisia tanssiesityksiä, pellejä, teatteria, sirkusta jne. Kuviakin olisi, mutta mutta. No, maanantaina taas nettitohtoritar tutkii potilasta.

Ruusu Poggiosta ja orkidea Puertossa kaikille äideille!

Heippa

Teidekin on saanut lumipeittoa, ja näyttää kuin  se tupruttaisi onkaa, mutta ei. Pilvenlonkare osui vain paikalle.

Suomesta tänne tulleilla hiihtolomalaisilla on ollut viluisat ja sateiset oltavat. Viime yönä oli vain 12 astetta. Tämän harvinaisen kuvan otin eilen aamulla. Aurinko paistoi muutaman tunnin. 

Toissa yönä heräsin, enkä heti saanut unen päästä kiinni. Niinpä avasin telkkarin. Ja kukas siellä näkyikään? Yksi minun 'miehistäni', Montalbano. Il senso del tatto, vuodelta 2002. Kovin nuorelta Salvo näyttää. Espanjaksi dupattu, mutta italiaa puhuvan komissaarion suun liikkeet sopivat hyvin yhteen  espanjan kielisen duppauksen kanssa.

Cattarellakin oli ihan oma itsensä. Oven karmit vain paukkuivat, kun hän saapui huoneeseen.

Ihan tuttua tietä Montalbano huristeli. Tuota rantatietä tuli ajeltua vuonna 2015. Siitä seikkailusta voitte lukea lisää, jos kirjoitatte tuohon vasemmassa yläkulmassa olevaan pieneen valkoiseen laatikkoon Montalbano.

Mitä tapahtuu, kun pöydässä istuu mukavaa seuraa: Unohtaa suunnitelmansa ottaa kuvia Smirren meille aikaisille muuttolinnuille loihtimista herkuista. Tässä vain yksi esimerkki koko menusta. Kiitos taas Robin Hood ja Smirre

Kiitos koko mahtavalle porukalle. Sovittiin, että vain nimien ensimmäiset kirjaimet esiin. Siispä P, P, A, J, M ja J. Jatketaan syksyllä.

Tämmöistä näkyi parvekkeelta marraskuun alussa.

Tältä näyttää nyt. 

Kolmen tunnin kuluttua sanon heipat tälle kodille. Huomenna tähän aikaan olen jo ihan omassa  Keuruun kodissa. Yhtä seikkailua rikkaampana.

Pannullisia

Olin menossa asunnolle, kun yhtäkkiä jalat veivät San Telmon rannalle. Kaipa jalat kuulivat ennen korvia mielenkiintoista musiikkia. Ufon näköinen pannu sylissään istui nuori muusikko taikoen sormillaan kiehtovaa kuultavaa.

En ollut ainoa, joka oli kiinnostunut. Pienet jalat iskeytyivät tanaan, eivätkä seurueen aikuiset saanet houkuteltua jalkoja jatkamaan matkaa. Sitten pikkuinen alkoi tanssahdella rummutuksen tahdissa. Yleisö nautti kokonaisvaltaisesta tapahtumasta. Lopulta aikuiset voittivat, ja pikkuisenkin oli jatkettava matkaa. Vilkutukset ja lentosuukot näkyivät vielä pitkän matkaa.

Käsipannun nuori unkarilainen taitaja, Berni, kertoi soittimestaan ja yhteistyöryhmästään ja näytti ihan kädestä pitäen, miten rumpu toimii. Paikalle sattui myös sveitsiläinen pariskunta, joka kertoi soittimen alkuperän olevan heidän kotimaastaan 

Minulle käsipadan (handpan) ääni toi mieleen Venezuelan rannikon ja La Palman Tazacorten tynnyrirytmit. Asunnolla kuuntelin YouTubesta lisää. Suosittelen.

Pannullinen vatsan herkkua: Smirren (Robin Hood)  kookosmaitoon tehtyä katkarapukeittoa. Piti ottaa annos mukaan, para llevar.

Olen nyt oppinut Smirreltä kookosmaidon vaikutuksesta makunystyröihin. Tavallinen jauhelihakastike nousee ihan uudelle makutasolle, varsinkin kun siihen lisää kookosmaidon kanssa ripauksen jeeraa. Tulee mieleen Keuruun MegaCafen kokkitaikuri Petri Hiltunen.

Tykkään Hesarin piirtäjän, Ville Rannan, aivoituksista.  Ranta voisi taikoa kuvan, jossa esitettäisiin, miten hiekkalaatikkopeli saisi vaarattomampia muotoja.

La Gomeran alkuperäisasukkailta, guancheilta periytynyt vihellyskieli, Silbo Gomero on vuodesta 1999 ollut saaren koulujen yksi pakollisista oppiaineista. 

Ranta, odotan...

Cesar Manrique ja kestävä turismi

Pääsin visiitille El Lago Martianezilla järjestettyyn aivan upeaan elämykseen, jonka oli järjestänyt paikallinen PFAE Turismo Sostenible-ryhmä (Kestävä turismi). Viikon ajan Martianezin alueella kunnioitettiin  Cesar Manrigueta, kestävän kehityksen taiteellista sanansaattajaa valokuvin, lasten työpajoin ja erinomaisesti toteutetulla opastetulla Manrique-kierroksella.

Kierrokselle lähtemistä odotellessa saattoi tutusta valokuviin, joissa kerrottiin mm Martianezin alueen rakentamisen historiaa alkaen vuodesta 1967. Cesar Manrigue taikoi alueesta yhdessä kahden insinöörin, Amigon ja Olkinan upean ulkomaauimalan, josta olen postannut 05.12.2024.

Tunnelma ympärillä oli kovin tutun kaltaista. Lapsiryhmän touhuaminen toi mieleen omat opevuoteni. Välillä pikkuiset jaksoivat kuunnella, välillä eivät. Mutta kyllä olivat saaneet aikaan upeita kollasitöitä.

Sitten lähdimme kiertämään allasaluetta erittäin taitavan ja hyvin kärsivällisen oppaan kanssa. Hän kertoi Manriquen intohimosta yhdistää taide ja Kanarian luonto. Taiteilija huomioi omissa töissään ja suunnittelussa kestävän kehityksen.

Allasalueella näkee paljon puutolppia entisen Telmon alueelta. Kaikki kasvillisuus on saarelta, kestävät kuumaa ja kuivaa.

Alueen kaikki erilaiset kivet on saatu alueelta ja ne on aseteltu niille paikoille, joille taiteilija halusi. 

Lanzaroten, taiteilijan kotisaaren tuulisuus ruokki taiteilijan mielikuvitusta. Tässä kuvassa yksi hänen Juguetes del Vento-sarjaan kuuluva veistos (Tuulen leikki).

Juuret taivaalle! Taiteilija näki kasan kuolleita eukalyptuspuita ja ne hän halusi ehdottomasti allasalueella juuret kohti taivasta.

Alueen roskiksetkin ovat luonnon aineksista solmittuja. Aikaisemmin alueella oli lupa tupakoida, ja silloin tuhkakupit olivat savesta poltettu.

Alueelle väriä tuo lapsille suunniteltu mustekalarakennelma...

... ja punaiset opasteet. Manrique ei halunnut mitään muovisia tekstityksiä. (Tässä kohtaa mietin, tuliko punainen väri taiteilijalle mukaan New Yorkin vuosista ja oliko ystävyys Miroon mukana leikkisyydessä!)

Kierroksen päätteeksi meille kerrottiin Homage to the Sea -veistoksesta (Kunnianosoitus merelle). Aluksi taiteilija suunnitteli veistoksen paperilla, sitten puuseppä teki pienoisveistoksen, jonka pohjalta itse veistos syntyi puusta, murskatusta laavasta ja betonista. Veistoksen sisuksiin upotettiin kaikki työskentelystä jäänyt jäte tuoleja ja pöytiä myöten. Mitään näkyvää jätettä ei haluttu.

Cesar Manrique syntyi Lanzarotella 1919 ja kuoli kotisaarellaan auto-onnettomuudessa 1992 vain 73-vuotiaana. Lanzarote on oikea paikka tutustua häneen lisää. Sinne Suomestakin lennetään.

Onneksi on tahoja, jotka ovat ymmärtäneet taiteilijan merkityksen meille kaikille nyt ja ennen kaikkea tulevaisuudessa, sillä vain kestävä turismi  kantaa näitäkin saaria tulevaisuuteen. Kiitos PFAE, gracias.

Tämän Manriquen keskeneräisen muralen myötä haluan toivottaa kaikille Hyvää Ystävänpäivää. Murale on allaskompleksin maanalaisella käytävällä, eikä se ole yleisön nähtävillä. Kuva on netin ihmeelliseltä taivaalta