Taiteesta luontoon

Mueca on nyt ohi. Neljä päivää musiikkia, sirkusta, teatteria, tanssia jne. Omalta parvekkeeltani näin kaikki tanssiesitykset. (Tuo sinertävä matto tuon ravintolan kattojen takana.) 

Sunnuntaina oli kaksi esitystä - salsa, sol y resistencia, jossa yksi tanssijoista ensin kertoi salsan synnystä vastapainoksi työlle, sitten katsojille opetettiin salsan askeleet ja lopuksi kaikki menivät tanssimaan. Minä tanssin parvekkeella.

Eri esityksiä oli ripoteltu koko alakaupungin alueelle.

Lisäksi lähes joka kadunkulmassa oli itsenäisiä yrittäjiä.

Paikallinen Punainen risti esitti omiaan tutun kahvilani kulmilla.

Se, mitä jäin kaipaamaan, oli kuvataiteilijoiden esiintyminen. Täytyypä käydä kaupungin infosta kyselemässä syytä. Toimiston ystävällismielinen virkailija on muuten Suomen ihailija. Osaa jo jonkin verran suomea ja säästää rahaa matkaa varten. Häneltä kysymään.

Edustakoon tämä vanha keramiikkateos kuvallista antia. Teksti sopii tähän maailman aikaan: Somos lo mismo, ollaan kaikki samanlaisia.

Vatikaani sai uuden johtajan, joka päivittäin on puhunut voimakkaasti rauhan puolesta.

Kun nyt on taideantia nautittu pitkäksi aikaa, on luonnon vuoro. Keväällä sää sotki suunnitelmia kasvitieteelliseen menosta, mutta nyt puutarha on varmaan pukeutunut kevääseen, joten huomenna sinne.

Roomaa ja Vatikaania

Edellisen postauksen viimeisen kuvan jono ulottui ulos asti. Bocca della Verita, totuudentorvi, tai siis suu kiinnosti turisteja jonotteluun asti. Googlatkaapas Wikipediasta kuvaa, sillà minà en halunnut jonottaa. Enkà siis tyòntànyt kàttàni miehen kasvoja esittàvàn marmoriveistoksen suuhun, jotta olisin osoittanut puhuvani totta!

Tallustelimme pitkin Lungotevereà, ohi vanhan romahtaneen sillan... (Onkohan Asterix ja Obelix olleet asialla?)

... kohti gettoa (ghetto saapasmaalaisittain). Toisen maailmansodan aikana juutalaiset saivat olla Italiassa aika rauhassa, mutta kun natsit miehittivàt maan, monet Italin juutalaiset joutuivat eri keskitysleireille. Roomassa oleva pieni kaupunginosa oli yksi heidàn pakopaikoistaan. Alimman kuvan asunnot on rakennettu vanhan kadun pààlle, kahden talon vàliin. Nykyààn getto on suosittu ruokailupaikka.

Ravintola (Benito) oli pikkuinen, mutta ruoka oli erittàin hyvàà. Artisokka roomalaisittain, parasta mità olen koskaan syònyt. Olimme paikalla ensimmàisià, mutta pian kaikki pòydàt olivat tàynnà, ja se on hyvà suositus lòytàà herkuttelupaikka. Hinta-laatu suhde paikallaan.

Jaksoi taas jatkaa matkaa. Ihan getton nurkan takana on Largo Argentinan temppelialue, jossa kaivaukset jatkuvat edelleen. Paikalla Caesar kohtasi murhaajansa sanoin: Sinàkin Brutukseni! Alue on nykyààn kuuluisampi valtion suojeluksessa olevista kissoistaan!

Minà halusin vielà ulkomaille. Olisin mielellàni nàhnyt paavin edes vilaukselta, mutta olimme liikkeellà pàivàà liian aikaisin, sillà vasta sunnuntaina paavi piti suosittuja puheitaan. Tuolit olivat jo valmiina.

Ja taas jonotettiin, siis turistit. Tuolta pilareiden vàlisistà turvatarkastuksista purkautui kansaa ihan piponaan tutkimaan Pietarin kirkkoa.

Vatikaanissa restauroidaan oikein kunnolla. Postikin on ulkoistettu. Olin lukenut lehdestà, ettà uudesta paavista on ilmestynyt kaksi uutta postimerkkia. Niitàhàn minà olin làhtenyt ulkomailta hakemaan. Vasemmalta sisààn autoon - pettymys: ei ollut uusia merkkejà - oikealta ulos parin kortin ja vanhojen merkkien kanssa. Kortit keltaiseen laatikkoon ...

... ohi Vatikaania vartioivan, tuimailmeisen komistuksen.

Matkalla metrolle ikuistin tàmàn saapasmaalaisen tyypillistà liikennekàyttàytymistà: Vanhempi signore nousi autostaan lehteà noutamaan. Auton tapapuoli jài osittain ratikkakiskojen pààlle, eikà kohta paikalle kolkutellut ratikka pààssyt ohi. Tyyttàyksen jàlkeen signore tassutteli autolleen kaikessa rauhassa ja ajoi autonsa 20 cm eteenpàin, jotta ratikka voisi jatkaa matkaansa.

***
Lopuksi en voi olla puuttumasta (taas) saapasmaan politiikkaan. Eràs usein mainitsemani Mr B on taas tuomittu vankilaan - epàoikeudenmukaisesti tietysti - omasta mielestààn! Hohhoijaa!

Ulkomailla

Eilen piti pààstà ulkomaille. Vatikaaniin. Portista pilkottaa jo Pietarin aukion pilareita. Sinne.

Halusin ehdottomasti ikuistaa tàmàn valtavan kuvan uudesta pyhimyksestà. Suurin syy minulle oli se, ettà hànen ulkonàkònsà tuo mieleeni elàvàsti edesmenneen isàni. Kolusin Vatikaanin korttivalikoiman sekà kaikki mahdolliset turistikojut. Kuvaa ei ole vielà postikorttina, mutta varmaan vielà joskus tulee. Nyt sukulaiset ja tuttavat saavat tyytyà toisenlaisiin kortteihin paavista ja ihan Vatikaanin postimerkilla varustettuna. Itse sain rahakokoelmiini harvinaisen 50 sentin kolikon viime vuodelta. Kolikkoon on kuvattu nykyinen paavi.

Pietarin kirkkoon en tàllà eràà halunnut mennà, sillà jono kiemurteli koko aukion ympàri. Sen sijaan minua kiinnosti mm pylvàikòn oikean reunustan suuret plakaatit, joissa oli aina yhden paaviusvuoden tapahtuma, valitsemisvuodesta 1978 aina hànen kuolinvuoteensa 2005.

Esimerkiksi tàmà kuva, jossa hàn tapaa suuresti ihailemansa àiti Teresan.

Paavin makuuhuone, jossa hàn vietti viimeiset hetkensà, on tàssà nàkyvàn rakennuksen ylimmàn kerroksen oikean puoleisin. Ikkunoissa on edelleen verhot kiinni.

Oli aika palata Isoon Kylààn. Sinipukuiset Vatikaanin vartijat olisivat kait kyselleet passia tms, mutta emme menneet yrittàmààn, vaan jatkoimme Via Ottavianoa pitkin kohti metroa. Ensin nuoleskeltiin maukkaat jààtelòt ja sitten ikkunaostoksille. Katuhan on yksi Ison Kylàn parhaimmista shoppailukohteista. Eikà onneksi kalleimmista.

Niinpà molempien kàsissà heilui iloisesti kenkàkassit. Ettà minà tykkààn nàistà omistani.

***

Sen sijaan inhoan sità, ettà pikkuòttiàiset ovat taas keksineet, kuinka herkullista minun vereni on. Pari viikkoa sitten ilmestyi ensimmàinen paukama, ja aloitin heti antihistamiinikuurin. Kymmenen pàivàn jàlkeen ajattelin pitàà pienen tauon, kun muita paukkuja ei ilmestynyt. Ei olisi pitànyt, sillà viime yònà piti nousta keskellà yòtà lààkitsemààn kymmentà uutta ja kipeàà paukkua ja aloittamaan uusi lààkekuuri. Nyt en lopeta kuuria, ennen kuin olen Suomessa, sillà viime vuoden toukokuu on kirvelevànà muistossa. Suomen itikat ovat sentààn enkeleità nàihin hirviòihin verrattuna. Ne saavat pistellà minua, niin paljon kun haluavat, eikà mitààn paukamia ilmesty.