Nyt riittää...

Kivikkoista tämä bloggaaminen: ei kuvien siirto onnistu, joten nyt riittää. Paussi kestää niin kauan, että joku osaa auttaa.

Mutta ...

Oikein iloista vappua! Kesä tulee ... joskus ... varmasti 

Uusia asioita vanhoilla kuvilla

Miksiköhän bloggeri on kuvien siirtämislakossa? Kohta kuukauteen en ole voinut laittaa blogiin uusimpia kuvia! Puhelin vain ilmoittaa, että päivittäminen on tauolla. Olen kyllä päivittänyt itse kapineen aina kun se sitä on kaivannut. Olen kärsivällisesti odotellut, mutta nyt riittää. Käytän vanhoja kuvia, kunnes siirtämislakko loppuu. Loppuihan puumiesten lakkokin kestettyään melkein neljä kuukautta. 

Voisikohan lakko johtua siitä, kun käytän hommaan puhelimen dataa, en erillistä mokkulaa? 

Tässä pitäisi olla kuva parvekkeeni mahtavasta lasituksesta. Pääsevät nämäkin Teneriffalta suomalaiseen multaan kotiutuneet pistokkaat nauttimaan lähes kasvihuonemaisesta lämmöstä. Nyt odotan seuraavaa nousevaa kuuta, että voin laittaa multaan auringonkukan siemenet.

Vanha kuva auringonkukan ja tummien minitomaattien siemenpusseista. Tomaatit ovat muutaman sentin korkuisia ja totuttelevat päivän lämpiminä tunteina parvekkeeseen. Öisin on vielä pakkasta, joten sisään ja parvekkeelle, sisään ja parvekkeelle...

Auringonkukat saavat edelleen ajatukseni Ukrainaan. Sieltä paenneita ihmisiä asuu myös Keuruulla, yksi perhe tuossa naapuritalossa. Heihin tutustun tänä iltana. Omassa talossani asuva mummeli, itse 4-vuotiaana Karjalasta pakoon joutunut, on kutsunut perheen illalliselle ja minut hän pyysi avuksi ja tueksi. Perheen neljästä lapsesta yksi kuulemma puhuu vähän englantia, joten varmaan alkuun päästään.

Nyt alkaa taas tuo kasvien roudaaminen parvekkeelle: persilja, ruohosipuli, rosmariini, tomaatit ensin, basilikat vasta, kun lämpömittari näyttää yli 10 astetta. Plus noista viherkasvien taimia. Sormia syyhyttää...

Lunta tulvillaan ...

Aamulla kaunis lumipeite verhosi maiseman - ja parvekkeen. Parvekkeen lasitus on onneksi hieman myöhässä.  Ei ole vielä aika taimien istutteluun. Täytyy ryhtyä lumitöihin!

On aikaa ihastella kirjaston apostolinkukkaa - ja maisemia. Kylillä käydessä ole aina viettänyt jonkun aikaa lehtiosastoa tutkien. Mukaan olen lehtiä lainaillutkin. Kyllä Suomessa on mahtava kirjastolaitos.

Autolla liikkuminen on vähentynyt reilusti. Polttoaineiden hinta vielä todennäköisesti nousee, mikäli Venäjälle tulee uusia lisäpakotteita. Syytä kyllä pakoitteille on!

Muutkin hinnat ovat nousseet. Kulta Katriinaa sai vielä viime kesänä tarjouksesta 4 pakettia kympillä. Ostin niitä silloin varastoon. Niitä paketteja on pakkasessa vielä 3.

Kylillä käydessä olen tehnyt käytännön tutkintaa: ABC veloittaa kahvikupista ja viineristä 5,20, Satumaa 5 ja Vakka 3,50 euroa. Siispä Vakka, jota suosin muutenkin. Eilen ostin sieltä myös paikallisia mansikoita ja mustaherukoita.

Kevät keikkuen tulevi

Kevät keikkuen tulevi... Lähes koko maaliskuu oli aurinkoinen viesti tulevasta lämmöstä, mutta toissa päivänä ilmojen haltiat muistuttivat siitä, ettei vielä kannata laittaa talvitamineita varastoon. Myrsky taivutti oman pihankin puita vaakatasoon, ja monin paikoin isotkin puut katkesivat keskeltä poikki kuin tulitikut. Systeri laittoi kuvia omasta pihasta, jossa kotimetsureille oli hommia.

Olin jo riisunut kenkien apupohjat pois, mutta nyt ne on taas otettava käyttöön, jos haluan kävellä ulkona turvallisesti. 

Suomi on pitkä maa. Pohjoisessa on nyt pakkasta jopa 30 astetta, ja lounaisessa osassa maata kylvetään jo perunaa! Täällä keskellä keikutaan...

Nyt on ollut aikaa keikkua elokuvan ja kirjan välillä. Muistikuvani elokuvasta oli hyvin positiivinen, eikä se kuva nytkään ole haalistunut. Sen sijaan kirjan lukeminen on ollut haasteellista, enkä ole päässyt vielä lähellekään puolta väliä. Miksiköhän? Olisipa mukava, jos joku teistä kertoisi omasta lukukokemuksestaan. Tarina kirjana vai elokuvana? 

Näkee keltaista

Kevät on keltaista. Aurinko ilahduttaa keltaisena mollukkana. Keltaiset tulppaanit ovat saaneet kavereiksi keltaiset narsissit. Keltaisia sitruunoita kuluu paljon: salaattien happona, jääkaapin raikastajansa ja äsken luin netissä, että sitruuna yöpöydällä auttaa unten maille.

Keltaista saan kesällä auringonkukan siemenistä, jotka odottelevat multaan pääsemistä huhtikuussa. Kuvan toisen pussin tummien minitomaattien siemenet itivät viime yönä. Upea vastaväri keltaiselle.

Elämä voittaa myös urheilukisojen katsomoissa. Pari vuotta joutui katsomaan tyhjiä katsomoita tai pahvipäitä. Penkkiurheilijaakin hemmotellaan näinä viikonloppuina: on ampumahiihtoa, mäkihyppyä, hallikilpailuja ja vaikka mitä. Yhtä lajia en enää juuri seuraa, sillä kun Kimi lopetti, vormulat eivät kiinnosta.

Eilen liputettiin Minna Canthille ja tasa-arvolle. Ajatukseni ovat tuolla Ukrainassa ja niissä miljoonissa, jotka ovat sieltä paenneet. Kevyenä välipalana olen nyt katsellut Yle-Areenasta Kansan palvelijaa, satiiria, josta on tullut puoliksi totta. Pääosaa näyttelee Ukrainan nykyinen presidentti. Ei ihme, että hän on niin suosittu. 

Konsertti Ukrainan hyväksi

Eilen oli ilmassa ensimmäinen keväinen tuulahdus. Alkuviikon polikeli (Pekka Poudan ilmaisu pääkallokelille) muuttui viikossa pulipulikeliksi ( minun määritelmäni vesiloskakelille), ja kun eilen sitten aurinko paistoi koko päivän, vielä illan suussa oli oikein keväinen olo. Oli aika istahtaa telkun ääreen.

Kaksituntisen konsertin aikana sai nauttia toinen toistaan upeammista esityksistä, samalla kun auringonlasku väritti kotini ikkunasta näkyvää maisemaa.

Illan juontajina toimivat Mikko Kekäläinen (Puoli seiska-ohjelmasta) ja Anniina Valtonen (Ylen herttainen säätyttö). Ohjelman aikana kerättiin Ukrainalle n 6 000 000 euroa! Keräys jatkuu huhtikuun loppuun saakka, ja rahat ohjautuvat kohteeseen Punaisen Ristin, UNICEFin, Pelastakaa lapset ryn ja Kirkon ulkomaanavun kautta. Konsertti välitettiin myös Ukrainaan. 

Kunpa mahdollisimman pian tällaiset kuvat eivät täyttäisi uutisvirtoja, vaan miljoonat ukrainalaiset voisivat palata koteihinsa. On vaikea ymmärtää, että itäinen naapurimme kokee oikeutuksekseen hyökätä Ukrainaan.

Auringonkukka on Ukrainan symboli. Ensi kesänä minun parvekkeellani on paljon auringonkukkia. Sitten täytyy taas lukea Jonathan Safran Foerin kirja Everything is illuminated, joka sijoittuu Länsi-Ukrainaan. Siitä kirjasta tehdyssä elokuvassa oli valtaisia auringonkukkapeltoja.

Maaliskuu on...

Maaliskuu on hankikantokuu, jos oma painoindeksi sallii. Kirjaston kupeessa oli pakko kuvata nämä iloiset, kevyempien ulkoilijoiden tekemät luminaamat aikana, jolloin maailman tilanne ei paljon hymyilytä. 

Maaliskuu on nasta nastakuu. Kävelin, tai yritin selvitä hengissä ilman nastoja parisen kilometriä. Kun palasin kotiin, laitoin kenkiin nastavempaimet, enkä aio niitä ottaa pois, ennen kuin nasta-aika on ohi.

Maaliskuu on nyt lumikuu. Kuva omasta pihasta. Systeri laittoi kuvan, jossa linkosi tietä  paksussa lumihangessa. Kuvan saatteessa hän kertoi viime vuonna haravoineen maaliskuussa pihasta lehtiä ei lunta. Eivät ole vuodet veljeksiä.

 

Maaliskuussa alkaa kasvien kutsunta-aika. Minulla on jo paljon siemeniä odottelemassa multaan pääsyä. On myös mullanvaihtokuu. Tämän kaunottaren emokasvi on alkuaan äitini seppeleestä. Kun sain kasvin itselleni, se alkoi pukata uutta kukkavanaa viime syyskuussa, eikä kukat osoita pienintäkään kuukahtamista.  Se saa olla vielä ihan rauhassa, eikä se mullasta tykkääkään.

Maaliskuu on tulppaanien aika. Ennakoin tällä kimpullaa naistenpäivää, ennen kaikkea ajatukseni ovat kaikkien ukrainalaisten naisten luona. Voimia!

Mukana

Olen hengessä mukana tuolla Helsingin tuomiokirkon portailla, missä tuhannet ihmiset osoittavat tukensa Ukrainalle. 

I wish all the best to Ukraina. Hang on, you will win!

Lidlin uusin helmi

Kokeilukeittiön viimeisin helmi: makea tomaatti! Nämä kaksi lenteli matkalaukussa kotikeittiöön. Los Silosin fincan (maatalon) hyväntahoisen työmiehen palstalla kasvoi mm näitä minulle aivan uusia tuttavuuksia. Voi että olivat hyvän makuisia. Ajattelin ottaa niistä siemeniä talteen ja kokeilla, itäisivätkö ne.

Vaikka tomaatit palstalla olivat tummakuorisia, olivat ne sisältä ihanan punaisia. Ja niin makeita, että. 

Kun luin Lidlin viimeisintä mainosta, huomasin siinä tummia tomaattia. Niitä piti eilen hakea. Adora, Passione for taste, Espanjasta. Samannäköisiä ovat kuin tuomani, ja makukin mätsää. Kuori on sitkeämpää, mikä minulle kertoo, että  Lidlin tomaatit ovat tuontitavaraa, poimittu ehkä hieman raakoina, mutta tänään aion hakea lisää. 

Nyt tämmöinen pikapostaus, että ehditte tekin kauppaan, jos kiinnostaa.

Arjen iloja

Hyvää eilistä Ystävänpäivää! Saapasmaassa minulla oli tapana aloittaa aamu ensin omassa keittiössä kupillisella naapurikylässä paahdettua ja jauhettua cafe americanoa, jos suomalainen kahvi oli jo loppu, ja sitten aamukierrokselle, ensin oman piazzan kahvilaan cappuccinolle ja sitten alakylän maisemakahvilaan saman juoman ääreen. Joskus söin samalla cornetton, joskus en.

Täällä juon aamukahvin kotosalla, mutta iltapäivällä käyn Vakassa nauttimassa kupposen kanssa jonkun paikallisen leipurin leipomaan  kahvileivän. Samalla voin ostaa Keurusseudun luomutuotteita. Itse en ole paistanut pullaa aikoihin. Ai miksi? No, koska tuore pulla tahtoo hävitä vatsani kautta vyötärölle!

Leipää sen sijaan leivoin. Minulla on taikinaan juuri, joka on vanha. En edes muista, kuinka vanha. Sitä on myös saapasmaassa pakkasessa. En käytä taikinassa hiivaa, vaan juuri nostattaa kyllä taikinan. Uunista tuleva leivän tuoksu on taivaallinen.

Olen ollut ahkera kirjastossa kävijä. Viimeksi lainasin mukaan mm Maku-lehtiä. YLE Areenassa on sunnuntaisin mukava uusi ruokaohjelma: Iman ja Leena - viikon arkisafkat. Muutama kikka on tarttunut omaankin käyttöön.

Lumisin helmikuu mies/naismuistiin, ja ah niin puhdasta hengittää ja kaunista. Tällä hetkellä sataa kevyttä lunta. Mittari keikkuu nollan molemmin puolin.

Koti-ikävä

Koti-ikävä! Mitä tehdä, kun se iskee? Silloin lähdetään kotiin. Niin tein minäkin. Kotiuduin Keuruulle sopivasti Runebergin päivänä. Tuntui kuin siniristilippu olisi toivottanut minut tervetulleeksi takaisin kotiin.

Kun Teneriffan majapaikassa ei ollut telkkaria tai radiota, ei lehtiä tai kirjoja tai sitä vuokrasopimuksessa luvattua nettiä, jonka avulla olisin voinut olla mukana maailmanmenossa, ja kun mobiilidatani riitti vain noin tunnin nettiaikaan, eikä ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia penkkiurheiluun livenä Pekingissä, alkoi koti-ikävä hiipiä mieleen.

Olihan se ihana puutarha, jossa kyllä riitti tekemistä. Mutta kun luvattua roskien hakijaa ei näkynyt ei kuulunut, ja alkoi tuntua siltä kuin olisi asunut roskiksessa, motivaatio alkoi hiipua.

Lopulta, kun ilmojen haltiat päättivät, ettei uloskaan ollut asiaa sateiden, myrskyjen tai kaliman takia, ainoa paikka, missä viettää aikaansa oli sisätilat. Ja kun sielläkin lämpötila oli öisin 15 ja 17 välillä ja päivisin alle 20, minun mittani oli täysi.

Siispä avantoon viilentämään tunteita. Tämä matka varmisti sen, että minun tukikohtani tulee lopun elämää olemaan Suomi ja siellä Keuruu. Kyllä minä edelleen aion lennellä sinne sun tänne, mutta vain pienin pyrähdyksin. Lisäksi aion hyvin tarkkaan tutkailla, millaisia majapaikkoja on tarjolla.

Tämmöinen marmatuspostaus nyt ja matka jatkuu...

Piramides de Guimar

Sain eka tarran Muumi-laukkuuni. Jälkikasvu kumppaninsa kanssa kävi tutustumassa saaren toisella puolella olevaan Piramides de Guimariin. Tuliaisina minulle tarra ja suomenkielinen esite. Mielenkiintoinen paikka kuulemma.

Niskajumppaa teillekin. Tässä on puolet kartasta. Tuossa alareunassa kiinnosti tuo pääkallokuva merkkinä Myrkyllisten kasvien puutarhasta.

Sorry tämä epäselvä valokuva, mutta kuvaosuudessa on monia tuttuja kasveja. Yksi minusta kauneimmista kukista on pasuunakukka, mutta myrkyllinen kuin mikä. 

Kuvassa on myös oleanteri, jota kuulemma Napoleon käytti 'sota-aseena' tarjoamalla oleanteritikuissa paahdettuja vartaita ihmisille, joista halusi eroon. Samaa konstia olen kuullut jo muinaisten roomalaisten käyttäneen pahaa-aavistamattomien vihollisten eliminoimiseen.

Lisää niskajumppaa. Puisto nimi jo kertoo pyramideista.

Etnografisen puiston ja sen kasvitieteellisen puutarhan perusti norjalainen tutkija Thor Heyerdahl vuonna 1998. Häneen kannattaa tutustua vaikka Googlen avulla, jos ei tähän puistoon pääse. Hän mm ylitti Tyynen valtameren Kon Toki -tukkilautalla vuonna 1947. Siitä matkasta tekemällään dokumenttielokuvalla hän voitti Oscar-palkinnon.

Pääsiäissaarten aloitteesta on puistoon perustettu kaksiosainen näyttely, jossa voi tutustua Rapa Nevin muinaisten asukkaiden dramaattiseen historiaan.

Tulee miettineeksi, millaisia sivisaatioita maapallolla on aikoinaan elänyt, ja kuinka vähän me niistä tiedetään. Samaa mietin aikoinaan ensi kertaa Maltalla käydessäni ja nähdessäni ne muinaiset rakennelmat, jotka olivat vanhempia kuin pyramidit, ja joista en ollut koskaan kuullutkaan, vaikka saari Eurooppaan kuuluikin.

Kestävä puutarha tutustuttaa Kanariansaarten kotoperäiseen lajiston. Puutarhan tavoitteena on toimia mallina saarten kestävään, perinteisen luonnon säilyttämiseen. Takoituksena on opettaa kestävän kehityksen ympäristöystävällisiä, taloudellisia ja sosiaalisia arvoja.

Mariposario - perhosmuseo

Meillä on perhosten kanssa sama maku, banaania, appelsiinia ja papaijaa. Käytiin tänään ihastelemassa perhosia ja aidon oloista trooppista kasvillisuutta tuolla Icodissa.

Perhoset lentelivät jopa ihmisiin tutustumassa...

... tai kilpikonnien kavereina.

Jälkikasvu sai pidellä yhtä Intiasta peräisin olevaa yökköstä. Koska se on yöeläin, ei sillä ollut mitään kiirettä pois. Ei hän itse perhoseen saanut koskea, vaan paikan perhosten hoitaja lentelijän vierailijan kädelle nosti.

Alakerrassa oli sitten paljon havainnollista tietoa perhosista yleensä. Tuli ihan ope-ajat mieleen: muna, toukka, kotelo ja aikuinen perhonen. Isompi muovi(?)perhonen laskee juuri munia emokasviinsa. Perhosia tunnetaan noin 250 000 lajia, ja jokaisella lajilla on omat emokasvinsa, jolle munat munitaan. Perhosia on kahta sukupuolta, jotka sitten hoitelevat jälkikasvunsa jatkumisen. Tapaavat kuulemma toisensa hajuaistinsa (?) avulla.

Vai onko siipien värityksellä asiaan jotain tekemistä. Tutkijan, jonka nimi jäi ottamatta muistiin, on kehittänyt valokuvistaan perhosten aakkoset, ja siinähän ne ovat!

Paitsi nuo aakkoset minua kiinnosti suuresti monarkkiperhosten muutto: talvi Meksikossa, josta sitten kesäksi USAn pohjoisosiin ja Kanadaan, ja sitten taas talveksi Meksikoon. Niin kuin muuttolinnut. Paitsi, että yhteen perhosen vuodenkiertoon menee neljä sukupolvea, eli se perhonen, joka lähtee Meksikosta kuolee matkalla, mutta sen jälkeläinen jatkaa lentämistä jne. Google tietää enemmän!

Täällä omassa puutarhassa olen nähnyt vain pari perhosta, ja muutenkin pölyttäjiä on vähän. Onko vähyyteen syynä lintujen runsaus vai noiden banaanilehtojen myrkyt?

Perhospuistossa perhosia kasvatetaan hoidetusti. Tässä perhosten hoitaja poimii yhden lajin munia vietäväksi kehitettäväksi. Paitsi omasta laboratoriosta perhosia tuodaan vastaavista paikoista Malesiasta, Filippiineiltä, Costa Ricasta ja Australiasta. Niin keinotekoiselta kuin homma kuulostaakin, perhosten säilyminen maapallolla on suuresti kiinni tämmöisestä toiminnasta.

Silti tulee kuitenkin miettineeksi, haluaisiko tämä perhonen vapauteen?