Näytetään tekstit, joissa on tunniste auringonkukka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste auringonkukka. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 13. maaliskuuta 2022

Konsertti Ukrainan hyväksi


Eilen oli ilmassa ensimmäinen keväinen tuulahdus. Alkuviikon polikeli (Pekka Poudan ilmaisu pääkallokelille) muuttui viikossa pulipulikeliksi ( minun määritelmäni vesiloskakelille), ja kun eilen sitten aurinko paistoi koko päivän, vielä illan suussa oli oikein keväinen olo. Oli aika istahtaa telkun ääreen.




Kaksituntisen konsertin aikana sai nauttia toinen toistaan upeammista esityksistä, samalla kun auringonlasku väritti kotini ikkunasta näkyvää maisemaa.

Illan juontajina toimivat Mikko Kekäläinen (Puoli seiska-ohjelmasta) ja Anniina Valtonen (Ylen herttainen säätyttö). Ohjelman aikana kerättiin Ukrainalle n 6 000 000 euroa! Keräys jatkuu huhtikuun loppuun saakka, ja rahat ohjautuvat kohteeseen Punaisen Ristin, UNICEFin, Pelastakaa lapset ryn ja Kirkon ulkomaanavun kautta. Konsertti välitettiin myös Ukrainaan. 


Kunpa mahdollisimman pian tällaiset kuvat eivät täyttäisi uutisvirtoja, vaan miljoonat ukrainalaiset voisivat palata koteihinsa. On vaikea ymmärtää, että itäinen naapurimme kokee oikeutuksekseen hyökätä Ukrainaan.


Auringonkukka on Ukrainan symboli. Ensi kesänä minun parvekkeellani on paljon auringonkukkia. Sitten täytyy taas lukea Jonathan Safran Foerin kirja Everything is illuminated, joka sijoittuu Länsi-Ukrainaan. Siitä kirjasta tehdyssä elokuvassa oli valtaisia auringonkukkapeltoja.