Voihan thl

THL -Turhia Hyviä Lupauksiako? Olen saanut molemmat rokotukset, toisen huhtikuun puolessa välin ja toisen heinäkuun alkupuolella. Thl lupaa, että koronatodistus koodeineen tulee omakantaan noin viikon kuluttua toisesta rokotuksesta. Odotin kiltisti viikon, kaksi jopa kolme, mutta omakannassa ei todistusta näkynyt.

Aloitin puhelinseurustelun annetun koronanumeron kanssa. Sitkeästi kuuntelin automaattista infoa siitä, että kaikki puhelimet ovat varattuja... Lupasivat vastata kunhan vapautuisivat. Soittopyyntöä ei voinut jättää. Kun sitten ikuisuuden jälkeen kysyttiin, kuinka voisivat auttaa, yritin olla mahdollisimman rauhallinen ja selitin, että minä tarvitsen todistuksen EHDOTTOMASTI. (Varmaan äänenikin nousi - hieman.)

Lupasivat ottaa selvää ja soittaa sitten takaisin. Sitä soittoa ei koskaan tullut!!!!!!!!!

Kyllästyin viikon odotteluun ja aloin taas kuuntelemalla automaattia. Odotin vartti tunnin, kunnes sain kuulla ihan oikean ihmisen äänen. Selitin taas kerran koko asian, enkä enää ollut ihan niin leppoisa. Henkilö otti asian tosissaan ja kaivoi tietoni omalta koneeltaan ja kas kummaa: Keuruun rokottajat eivät olleet osanneet laittaa eka rokotuksen eteen numero 1, joten tietokoen ei osannut tulkita minun saaneen kaksi rokotusta. Kylmällä äänellä sanoin, että minä TARVITSEN matkaa varten todistuksen. He lupasivat sen postitse paperiversiona.

Odotin viikon, odotin kaksi. Postiluukku ei kolahtanut. Minä hiilestyin ja melkein menin lankoja pitkin ao numeroon. Sanoivat lähettäneensä todistuksen, johon minä sanoin, että taitaa olla etanapostissa. Ja kas kummaa, parin päivän kuluttua todistus oli kädessäni. Mutta ilman minkäänlaista koodia!!!!! Eikä omakannassa edelleenkään ollut tai siis ole minkäänlaista todistusta.

Olin jo tietoinen, ettei saapasmaa hyväksy minua maahan ilman Oikeaa Todistusta, varmistin asian vielä Helsingistä Italian suurlähetystöstä. Kun selitin oman tilanteeni, ystävällinen hoonoa soomea puhuva henkilö totesi vain, ettei Keuruu ole ainoa, jolla on tietokoneongelmia todistuksien kanssa. 

Nyt oli mittani täysi, ja soitin kaupunginjohtajalle. Selitin taas ongelmani, ja mainitsin tuon lähetystön kertoman tietokoneongelman. Minulle annettiin seuraava numero, johon ottaa yhtettä.

Puhelimeen ei vastattu, joten soitin terveyskeskuksen vastaanottoon, enkä enää yhtään lämpöisellä äänellä. Ystävällinen henkilö lupasi ottaa yhteyttä tietokoneohjelmoijaan ja ilmoittaa sitten minulle. Se oli viime viikon puolivälissä. Aikaa minulla on nyt NELJÄ VIIKKOA saada koodillinen todistus tai sitten Finnair lentää ilman minua. 

Arvatkaapas miltä tuntuu? Yhden ykkösen takia.

Onneksi uudessa kodissa on vielä paljon mietittävää. Kuten esimerkiksi tuo ylhäällä oikealla oleva kuva vuoristomajan naapurikylästä kertova taidekuva. Sen sain signoralta aikoinaan. minkähänlaisen raamituksen siihen laittaisi?

Ja onneksi aina voin mennä metsään. Tattien kohdalla lopetin tilastoinnin, kun saaliiden lukumäärä päivittäin alkoi olla yli 60, enkä kyllä nyt ala laskea noita suppilovahveroita, joita eilenkin toin kotiin kilotolkulla.

En minä enää itselle halua kuin pienen osan saaliista, vaan olen vienyt osan talon mummeleille tai jättänyt ulko-oven vieressä olevalle penkille saatelapun kanssa, Saa ottaa. Aina sienet ovat hävinneet, joskus jopa ennen kuin olen kotiovea ehtinyt sulkea. Minulle tärkeintä ei ole niinkään itse sienten määrä, vaan sienestämisen ilo!

Insinööri vai ei

Taas se alkoi. Sienten skannaus tutun tattipolun varrella. Silmäni tietävät, missä katsetta pitää terästää, sillä tatit ovat hyvin paikkaystävällisiä, jos vain ihminen ei kaiken maailman möyrijöillään häiritse sienirihmojen hommia. 

Minussa elää kait sittenkin pieni insinööri, koska tykkään tilastoida mm löytämiäni aarteita. Päivämäärän lisäksi tilastoon tulee kappalemäärä ja nyt olen tehnyt pientä hienosäätöä tattien kohdalla: oman palkkinsa saavat kuusenherkkutatit ja omansa männynherkkutatit. No, kaikilla on omat omituisuutensa. Eilinen saalis: 17 kuusen- ja 5 männynherkkutattia. Tai kyllä yksi lehmäntattivauva piilotteli tuolla kuusenherkkutattien joukossa. Sille kävi köpelösti, vaikka se ei myrkyllinen olekaan.

Osan siivutin kuivumaan ja loput kuutioin pakkaseen. Edellisten päivien saaliista tein muhennoksen, jolla täytin paprikanpuolikkaita. Nam!

Uuden kotitaloni mummelit ihastelevat saaliitani (myös saamiani kantareellimääriä), ja olenkin nyt päättänyt, että annan heille kaikki loput viime vuonna pakastamani sienet, jos vain haluavat. Lisäksi aion antaa osan tämän vuoden sadosta, koska enhän minä halua pakastinta sienillä täyttää, ja sieniä näyttää nyt tulevan.

Pihlajat kantavat tänä vuonna eniten marjoja, mitä muistan. Kännyni ei anna oikeaa kuvaa. Riittää linnuille ruokaa. ja voisihan sitä kokeilla pihlajanmarja-omenasosetta, koska omenoitakin tänä vuonna tulee runsaasti.

Ostin uuden imurin. Tähän asti insinööritaitoni riitti. Osasin siis purkaa osat paketista, mutta koska pakkauksessa ei ollut lapun lappua siitä, miten imuri saadaan toimimaan, eikä googlekaan auttanut, kurvasin myyjän luo. Hän näytti ihan livenä, miten homma hoituu, ja monisti minulle vielä ohjeet mukaan. On muuten kätevä laite tämä ns varsi-imuri. helppo käyttää (kun osaa) ja mahtuu pieneen tilaan.

***

Viime postauksessa ihmettelin ruotsalaisten innostusta vierailla blogissani. Yhtenä päivänä oli lähes 3000 lukijaa. No, sen postauksen kommenttini jälkeen kiinnostus lopahti, eikä enää ole päivittäin kuin pari kolme lukijaa naapurimaasta. Siis asialla olivat olleet jotkut kuvien/tietojen kalastelijat. Det tycker jag inte om! Jag är nöjd att ni inte läser min blog mera. Tack.

Uudet maisemat

31 vuotta yhdessä ja samassa kodissa on nyt ohi. Uuden kodin aamukahvimaisemissa ei ole valittamista! Keurusselkähän siellä pilkottaa. Kunhan edessä olevat lehtipuut varistavat syksyllä lehtensä, maisema avautuu vielä enemmän. Paitsi että maisemat ovat entistä kotia paremmat, on uudessa kodissa HISSI, eikä jyrkkä mäki vaikeuta enää pyöräilyä. Helpottaa kovasti liikkumista. Plussana kakun päällä on se, että Tohtorila odottaa tuossa rannassa. Olenkin uinut nyt hyvin ahkerasti, kun ei tarvitse muuta kuin ottaa pyyhe kainaloon ja vesihoito odottaa muutaman askelen päässä.

Tämä elämänvaihde on oikein ihanteellinen konmarittamiseen, ja olen hyvää vauhtia pääsemässä eroon Kaiken Maailman Romppeista. Olen myynyt tavaraa tuolla Vilikassa (kirppari), olen vienyt tavaraa 4H-nuorten kirppikselle, olen antanut tavaraa pois muuten vain, olen vienyt kirjaston kierrätyshyllylle kymmenittäin kirjoja, ja ikävä kyllä myös roskis on niellyt useamman nyssykän. Kummallista on, etten enää edes muista, mistä  kaikesta olen jo luopunut! Olen päättänyt, että tähän uuteen kotiin en tuo mitään tarpeetonta ?????

Muuttamisen lomassa olen tietysti seurannut olympialaisia. Tässä kuvassa Ruotsin seiväshyppykone Armand Duplantis taivuttelee seivästä niin, ettei kuva ehdi terävöityä. Eniten minua on sykähdyttänyt Venezuelan kolmiloikkaava nainen, Yulimar Rojas. Hän harrasti ensin muita hyppylajeja (pituus ja korkeus), ja opetteli sitten kolmiloikan sosiaalisen median avulla. Ei tarvinnut ketään palkattua valmentajaa, minkä huomaa myös hänen omintakeisesta hyppytyylistään. Todellinen luonnonlahjakkuus. Hattua nostan myös Sara Kuivistolle. Vaikkei hän loppuotteluihin päässytkään, neljä uutta Suomen mestaruutta on mielestäni täysin verrattavissa mitaleihin.

Katsomot ammottavat Tokiossakin tyhjyyttään. Toissa talvena tyhjiä ampumahiihtokatsomoita alettiin asuttaa pahvihahmoilla, nyt katsomon eri väriset tuolit luovat illuusion katsojista.

Metsässä on myös tullut rymyttyä. Kantarelleja alkaa olla ihan mukavasti, samoin mustatorvisieniä, mutta nämä kauniit valkoiset kaunottaret kierrän kaukaa. Valkoinen kärpässieni on tappavan myrkyllinen. Tänään kävin poimimassa mustaherukoita. Niistä tehty smoothie on oikea vitamiinipaukku.

Kuuset notkuvat tänä vuonna uusista kävyistä. On oravilla millä herkutella. 

***

Olen huomannut, että olen saanut päivittäin satoja lukijoita naapurimaasta, Ruotsista. Det skulle vara jätte roligt att veta vem ni är och varför ni läser min blog! Tack att ni är med mig.