Ensimmäiseksi piti hakea kimppu lempparikukkiani. Että minä tykkään sekä katsella että nuuhkia. Tuon oikealla puolella olevan kivenmurikan toin mukanani parin muun murikan mukana. Ilmankos laukut painoivat. Pitsisiä koristeita odottelevat. Tiesittekös muuten, että kielot on Ranskan vappukukkia?
Eka aamuna olin vaipua ihan epätoivoon. Missä on minun kahvipannuni? Etsin keittiön kaikki kaapit ja työtasot. Silmäilin parvekkeen tavarakasoja. Istuin alas avaamaan tietsikkaa, ja siinähän se kökötti silmieni edessä. Mutta enhän minä sitä pannuksi mieltänyt, sillä vuoristomajalla minulla on OIKEA kahviPANNU. Höperö mikä höperö!!! Naapuri muuten opetti, että tälläkin härvelillä parempi kahvi tulee pannujauhatuksesta. Hän on oikeassa.
Suomen kesä! Ah, ihanaa. Vaikka sataa. Ihanaa. Ulos voi mennä, kun laittaa vaatetta päälle. Vuoristomajalla alkoi olla semmoiset helteet, että ulos ei voinut mennä puolen päivän paikkeilla, vaikka olisi ottanut kaikki vaatteet pois päältä! Hyttysiä tosin saa täällä seuraksi, mutta että nekin ovat enkeleitä verrattuna etelän pistiäisiin. Tökkivät kyllä, mutta silleen söpösti.
Sateen sattuessa voi hoitaa vaikka puutarhaansa, siis lasitetun parvekkeen suojassa. Eivätkä näissä korkeuksissa ole haittaa edes hyttysistä. Kaupasta ostetut salaatti- ja basilikaruukut on nyt siirretty isompiin ruukkuikin. Vuoristomajan parvekkeelta tuodut rosmariini- ja timjamioksat ovat vesilasissa juurtumassa.
Osa vuoristomajan Diana-verenpisarasta leikatuista oksista on jo näin tomerasti juurtuneita. (Seija-systeri, tuupas pikku herran kanssa hakemaan. Saa se isompikin herra tulla mukaan!)
***
Kyllä kuulkaa Suomi on ihana maa. Olen sen varmaan todennut jo aiemminkin, mutta kertaus on opintojen äiti. Edelleen ajattelen Emilia-Romagnan ihmisiä. Nyt myös Rodoksen lähellä järisee. Väli(ssä oleva)meren alla maan kuori ja -sisus elävät.
***
Sunnuntai-iltana liimauduin telkkarin eteen: Neiti Marple, Komissario Montalbano ja sitten se Kanada. Hyvä, hyvä ja sitten se kahdeksas tila!