Eilen haukoin henkeäni jo tässä ulko-ovella. Eija-kampaajani (Hius-Huone Duo, Keuruu) käsittelyssä olin aina kuunnellut, mitä kaikkea hän kirppiksiltä oli löytänyt ja miten löytöjään tuunaillut. Tässä esimakua.
Olin tehnyt meille kotona saapasmaalaisen perusrisoton, sillä halusin Eijan saavan jotain hyvää vatsaansa pitkän työpäivänsä jälkeen. Jaksaisi hän sitten kierrättää minua luovuuden paikasta toiseen. Tahtoi vain haarukka osua poskeen, kun silmät etsiytyvät pöydän päällä ja ikkunan edessä oleviin aarteisiin.
Yleensä meillä liesituulettimen päällä on maustekaappi. Eijalla ei. Vaikkei hän kyllä sitä ollut ajatellut mausteiden kannalta, ne kun eivät lieden lämpöön sovikaan säilytettäväksi, vaan hän oli koristellut kaapin oven ihan oman makunsa maailman mukaisesti.
Keittiön yhdellä seinällä oleva yläkaappi on tuunattu mm vanhoista ikkunoista. Alakaapisto oli saanut tyyliin sopivat vetimet. Kirppiksiltä, kirppiksiltä ja kirppiksiltä. Huomaatte varmaan, mikä on Eijan lempiväri?
Nämä kuvat nyt ensin, sillä eihän makeaa mahan täydeltä. Huokausteni joka välissä pyysin Eijaa järjestämään kursseja ja/tai tekemään kirjaa...
Mitäs te arvelette?
Joulurauhaa!
9 tuntia sitten
IHANA!
VastaaPoistaKirja olisi mukava..saisimme ympäri Suomea nauttia kauniista kuvista...:)
Eikös olekin. Kuvia tulee lisää vielä parissa postauksessa. Kirjan voisi tehdä myös vaikka enkuksikin. Varmaan olisi menekkiä.
Poistatuo viimeinen lipasto on aivan IHANA!
VastaaPoistaLipastoja oli useita - toinen toistaan ihanampia. Oikea luovuuden pesä tämä Eija.
PoistaIhanat lipastot! Ja tuollaisia lusikka(tai haarukka/veitsi-lamppuja olen täällä nähnyt yhdessä kaupassa,mutta jos on tarpeeksi taitava,niin itsekin pystyy sellaisia laittamaan:)
VastaaPoistaEikös olekin! Eija on paitsi uutta luova, hyvin taitava käsistään toteuttamaan sitten omia ajatuksiaan.
PoistaLusikkahaarukkalamppuja olen täälläkin nähnyt, mutta en kyllä osaisi itse tehdä.
VastaaPoistaKun kysyin Eijalta, mistä hän kaikki ideansa löytää, hän sanoi katselevansa lehtiä ja kirjoja. Lehtiä hänen kampaamopöytänsä onkin pullollaan. Mutta että hän osaa poimia juuri oman näköiset ideansa ja vielä ne toteuttaa, sitä ihailen.
Poista