Kummallinen vuosi

Suunnitelmien mukaan minun pitäisi olla nyt Teneriffalla...

... ja piipahtamassa naapurisaarella, La Palmalla...

... tai Lanzarotella...

MUTTA MUTTA MUTTA

26.02.2020 kielsi minulta - ja muilta ikä(viltä)-ihmisiltä lähes kaiken kirppuilun, siis ihmisilmoille uskaltautumisen. Tuona päivänä maamme pääministeri kielsi melkein kaiken matkustelun. Jälkeen päinhän hän vain SUOSITTELI, mutta kyllä ainakin minä tunsin olevani vanki omassa kodissani. Jos jälkikasvu ei olisi juuttunut seurakseni, en tiedä, miten olisin selvinnyt. 

Onneksi tuli kesä.

Tuntui kuin kurja kevätkaranteeni olisi ollut ja mennyt. Elämä oli lähes entisensä, mutta passin pidin visusti laatikossa. 

Kesän ja syksyn parasta antia oli luonnon saalistusretket. 

Säiden kylmetessä vipinää elämään toi US. Eikä se vipinän aiheuttaja vieläkään ole luovuttanut. Vielä kolmisen viikkoa amerikkalaiset ystäväni saavat jännittää, mitä kummallista eräs saa aikaan. Voi herran pieksut.

Telkkari on viime aikoina ollut joka päiväinen seurustelukumppani, koska kesälomalta palannut kurjalainen on taas levitellyt viruksiaan jopa muunneltuina ympäri maailmaa ja perunnut monta sosiaalista asiaa, esimerkkinä paavin jouluinen puhe Vatikaanin Pietarinkirkossa. Normaalisti sisällä on ollut noin 10 000 seuraajaa, nyt vain pari sataa Vatikaanin omaa henkilökuntaa. Piazza kirkon edessä samaan aikaan oli TYHJÄ.

Sataa  vettä, sataa lunta, sataa jäistä lumivettä ... Lämpömittari sahaa nollan molemmin puolin. 

Kummalinen vuosi on lopuillaan. Kaikella tapaa kummallinen. Onneksi rokotukset ovat alkaneet. En ottanut flunssarokotetta, tai oikeastaa ne loppuivat täältä, ennen kuin minun vuoroni olisi ollut, mutta koronapiikit haluan. Haluan palata normaaliin, tai ainakin suhteellisen normaaliin. Passikin täytyy uusia ihan alkuvuodesta.

On tämä vuosi tuonut paljon mukavaakin, mutta siitä sitten ensi vuonna. Kaikille oikein rauhallista vuoden vaihtumista - telkkarin ääressä.

Very happy new year all my friends in the US, Australia and Malta.

Ja ennen kaikkea Feliz navidad y prospero ano nuevo sinne Teneriffalle - La Palmalle.

Hyvää joulun aikaa - pupullekin

Ovat hienoja nämä ilmapallon avulla jäälyhdyiksi tehdyt munat. Haluaisin nyt kokeilla niitä, jos vain pakkasherra/rouva/henkilö loisi ilmastolliset puitteet. Joulupäivinä - ehkä. Tai sitten ei.

Aamulla katselin ikkunasta, kun pikkuinen koira tassutteli puistotiellä. YKSIN! Mutta eihän se koira ollut, vaan pikkuinen PUPU. Jos suurentelette kuvaa, niin sen jäljethän siinä näkyy. Joulupupu. Sitten se loikkasi metsän puolelle. Ei kait tykännyt city-pupuna olosta, mutta minulle se toi iloa. Kiitos pupu.

Kevät kurkistaa, Siis valo. (Tämä kuva Tohtorilan rannasta on kylläkin parin viikon takaa. Sen jälkeen aurinkoa ei ole näkynyt.) Tänään päivä on jo pari minuuttia pitempi, siis kohti kevättä mennään. Jokohan pitää alkaa kaivella T-paitaa!!!!

Joulun ovella

Tohtorilaan on nyt löytynyt itse avanto. On se vaan kumma, kuinka iho on moiseen pulahtamiseen jo tottunut. Muistan etäisesti ensimmäisen kerran joskus kymmeniä vuosia sitten, kun tuntui, että sydän pomppasi kurkkuun. Huumeeseen  verrattavaa touhu on, mutta sillai terveelliseen huumeeseen.

Maailman suurin joulukuusi rakenneltiin taas saapasmaan Gubbioon, isä Matteon entisiin maisemiin, Ingino-vuoren rinteille. Sadat valolähteet sytytetään joulun aikaan iltaisin ja sammutetaan aamuisin. 

Isä Matteo seikkailee Suomen telkkarissa 4-kauden uusintoina Gubbion maisemissa, mutta uusimmat jaksothan on kuvattu Spoletossa. Kun vuosia sitten vierailin Gubbiossa, sain kuulla, kuinka kuvaukset siirrettiin sieltä pois johtuen jostain erimielisyydestä. Kenen kesken, siitä en saanut selvää.

Myös toinen saapasmaalainen mieheni ilahduttaa taas telkkarissa, Salvo Montalbano. Nykyiset jaksot on kuvattu 2016-2018, siis minun Punta Seccassa vierailuni jälkeen. Tuo iso rakennus oli jo silloin työn alla muuttumassa johonkin hyötykäyttöön. Sarjan alkukuvissa rakennuksessa näkyvät vielä alkuperäiset parvekkeet, jotka nykyisin on korvattu tuommoisilla pikkuisilla ulokkeilla. Olen myös miettinyt. kuinka monet Salvon uintikohtauksista toistuvat melkein kaikissa jaksoissa samoina, siis leikattuina ja liimattuina.

Lunta - vettä - lunta - vettä... Lapissa Utsjoella pakkasta yli -30, täällä mittari sahaa nollan molemmin puolin. Pitkä maa on Suomi.

Juhlan aikaa

Ihan kiikkustuoliin juurruin männeenä viikonloppuna. Varsinkin sunnuntina nautin monta tuntia erilaisesta itsenäisyyspäiväjuhlinnasta, jonka teemana oli Suomi selviää.. Ei ollut linnassa juhlapuku-kättelyshowta vaan yhtä ja toista nautittavaa. Saivat Jenni ja Saulikin yleisönä lepuuttaa käsiään ja jalkojaan. (Kaikki seuraavat kuvat ovat enemmän ja vähemmän epätarkkoja televisiosta ja netistä otettuja, sorry!)

Tämä Heikki Slåenin Pohjois-Karjala toi elävästi mieleen Reijo Kelan Hiljaisen kansan Suomussalmella. Kymmenen pistettä valinnasta juhlaohjelmaan. Suosittelen maailman onnellisimman maan ihmisille.

Mukana tietenkin maamme upeat käyntikortit mmailmalle. 

Elokuva-alaa edustivat Alma Pöysti-Tove ja ohjaaja Hamy Ramezan. Googlaamalla löytyy paljon asiaa lisää.

Upeaäänistä Diandraa kuuntelen aina mielelläni. 

Helsingin Sanomat kertoo koko antoisan musiikkitarjonnan, mm tämän upean kantele-tanssiesityksen.

Oli tietenkin myös upeaa sanallista antia ym. Jossain vaiheissa aloin jo hieman miettiä, kuinka tilkkumaista antia alkoi olla liikaa yhdelle kerralle. Onneksi kaikkea voi makustella nykyaikana netin kautta, vaikka tänään, huomenna, ylihuomenna...

Totta kai muistettiin myös heitä, jotka ovat meille tämän kauniin maan varmistaneet. Heille soi Finlandia. 

Todella upea vaihtoehtoinen tapa juhlia juhlavan päivän iltaa. Kiitos Jenni ja Sauli ja kaikki upeat esiintyjät, - ja juhlan juontajat. Jatkoon!

Ei, Miisa ja Marko eivät tanssineet linnassa, vaan lauantain TTK -kisan finaalissa. Vaikka kaikki loppuun asti selvinneet parit olivat taitavia, itse peukutin varsinkin Miisaa, Keuruun omaa, upeasti tanssinutta nuorta naista. Brava.

Ps. Ihan unohtui paljastaa viime postauksen kaksi ensimmäistä kasvia. Ensimmäinen on Buddhan käsi ja toinen Sammakonnahkameloni! Heh, heh!

Itsenäisyyspäivän alla

No niin, Helena (ja muutkin). Onkos tämä kasvi tuttu? Tänään mainos-tv esitteli muutaman, ainakin minulle oudon ilmestyksen.

                                        

Entäs tämä? Paljastan nimet ensi kerralla, jos joku teistä ei niitä tiedä.

Tämä oli minullekin tuttu. Pinja-männyn käpyhän se. Olen niitä saapasmaassa poiminutkin ja sitten antanut niiden kuivua sisällä ja ottanut talteen sisältä tippuneet siemenet, jotka ovat herkkua ja aivan oleellinen osa aitoa pestoa. Mutta koska ne ovat aika kalliita, ne korvataan usein jollain pähkinällä.

Ei, tämä kuva ei ole Keuruulta, vaan viime viikonlopun Rukan kisamaisemista, siis telkun välittämänä.

Samaan aikaan kotimaisema oli jotain tämmöistä, eikä se siitä paljon ole muuttunut. Itsenäisyyspäivää vietetään ihan lämpöasteissa, kertovat sääennustelijat. Ja ihan omassa kiikkustuolissa prosecco-lasi kädessä seuraamassa, mitä Sauli ja Jenni ovat keksineet. Vaikka korona on keikauttanut monia asioita ihan nurin perin, sinivalkoiset kynttilät syttyvät täälläkin ja isän haudalle vien kynttilän.

Yksin kotona

Vielä kuukauden verran pimenee, kello 15.00 on jo täysi pimeys. Nyt tarvitaan valoa, vaikka keinotekoisesti, kun edes ensi lumi ei pysynyt näillä korkeuksilla maassa kuin yhden päivän. Aamuisin käytän tunnin verran kirkasvalolamppua, ja haaveilen kesästä...

Ainahan voi katsella vanhoja kuvia. Saapasmaan ...

 

... ja Maltan kesää...

 

... Montalbanon rantaa...

 

... Lanzaroten viinitarhoja...

... tai sitten ihan oman kylän rantakahvilaa ja ukkospilviä Keurusselän yllä. Saattaahan nimittäin elämä jatkua kotoiluna vielä ensi kesänäkin. On nuo koronauutiset sen verran huolestuttavia. Juuri uutiset kertovat, kuinka Keski-Suomessakin ovat tartunnat pompanneet huimasti ylöspäin. Huiii! Keuruulla ei onneksi ole yhtään sairastunutta, vielä ...

Tänään olisi minulla ollut mahdollisuus ottaa flunssarokoite, mutta ne olivat loppuneet jo pari päivää sitten. Toisaalta en ehkä olisi koko rokotetta edes ottanut... Nyt täytyy miettiä ...

Aamulla juutuin telkkarin ääreen, kun siellä haastateltiin Anna-Stina Nykästä, Helsingin Sanomien toimittajaa. Häneltä on ilmestynyt pakinakokoelma Yksin kotona. Varasin sen välittömästi Keuruun kirjastosta.

Joulukuu on ihan lähellä... ja pikkujoulut... Pitäisköhän näiden tonttujen miettiä tuota etäisyyttä!

Liisa-myrsky

Sain kaiman, Liisa-myrskyn. Vettä tuli koko viime yön, ja vielä tänäänkin taivas tyhjensi runsaita vesivarastojaan. Kovin kaimaseni taivutteli puita. Minä makoilin sohvalla ja ihastelin niiden notkeutta.

Auto piti viedä yöhoitoon (suojaan ensi yöksi luvatulta pakkasherralta), ja matkan varrella näin, kuinka tämä puuvanhus oli antautunut. Onneksi oli rojahtanut puiston puolelle, ei tielle. Mitään laantumisen merkkejä Liisa ei osoita. Taitaa vanha sanonta Liisan liukkaista pitää nyt paikkansa, sillä vaikka nyt on vielä lähes 10 astetta lämmintä, yöksi on luvassa miinusta.

Enpä huomannut äsken ajaa katsomassa, joko nämä eiliset parikymmentä joutsenta olivat arvelleet ajan olevan oikea nousta siiville kohti etelää.

Ei, ei minun peikonlehteni ole alkanut pukata kukkaa, vaan olen alkanut kaivella hyllyjä ja kaappeja, josko jotain jouluista. Onhan tässä jouluun vielä aikaa, mutta  että edes jotain...

Amaryllis kuuluu ehdottomasti minun jouluuni. Samoin hyasintti. Sen ostin tänään aukomaan nuppujaan ja levittämään tuttua tuoksuaan. Koronasta huolimatta, joulu tulee ... Pitäisköhän kirjoittaa joulupukille? Mitähän sitä toivoisi? Mitä te toivoisitte?