Kaverina TV

On jäähyväisten aika. Punta Secca ja Motalbano jäävät muistoihin (ja netin  ja tallenteiden ihmeelliseen maailmaan).Tämän viikon maantaina nähtiin Italian Rai 1:ssä viimeinen elokuva Il metodo Catalanotti. Sitä seurasi suorana noin 9 000 000 katsojaa. Minäkin yritin päästä joukkoon, mutta ohjelmaa saattoi seurata vain Italiassa. Onneksi jälkikasvu referoi eilen Montalbanon ´jäähyväiset', ja aivan varmaan kohta Suomenkin TV sen esittää. Lisäksi surffailin you tubessa, mutta eihän pienet klipit korvaa koko elokuvaa. Odotellaan...

... ja nautitaan Sisiliasta eri miehen, Glaudio Gioen näyttelemän Saverio Lamannan seurassa. Sisilia jatkaa kuitenkin maisemissa, mutta nyt saaren pohjoisosissa, San Vito Lo Capossa Trananin maakunnassa. Miehiä tuntuu yhdistävän paitsi salapoliisius myös hyvä ruoka kauniissa maisemissa. Sarja alkaa saapasmaassa ensi viikon maanantaina, ja uskoisin sarjan kiinnostavan myös meidän maassamme. Odottelen...

Toki en unohda Montalbanoa alias Luca Zingarettia. Eikä hän unohda meitä, vaan aloittaa uuden sarjan vankilan johtaja Bruno Testorina Triestessä, saapasmaan pohjoisosassa. Sitä lupaillaan esitettäväksi syssymmällä...

Onneksi Sisiliassa alkaa uusi sarja, mutta se on laiha lohdutus Ragusan maakunnalle, jonne turistit kantoivat rahojaan ihan vain Montalbanon vuoksi. Nyt alue kipuilee menetystään. Jospa vielä joskus Montalbano ilmestyisi rantatalolleen...

Telkkaria on nyt tullut seurattua oikein urakalla. Tämä porojooga Kuusamon Kujalan porotilalla toi hymyn huulille. Joogaaminen -30 asteen pakkasessa kysyy todellista ekstremismistä mieltä.

Entäs sitten talvilajien kirjo Obersdorfissa, joskus jopa + 20 asteen lämmössä. Tuntitolkulla tuli osallistuttua penkkiurheiluun. Taputin yhdistetyn miehille, meidän naisten ja miesten viesteille ym ym. Tietysti norjalaiset ovat norjalaisia, eikä se enää sytytä, mutta kun maalisuoralla tapahtuu sauvojen katkomista ja iso mies itkee sydäntä särkevästi voiton menetettyään, se on draamaa. Eikä meidän Iivoa voi temperanmentin puutteesta moittia. 

Koska kisoihin ei päästetty katsojia, järjestäjät olivat käyttäneet harmaita aivosolujaan: katsojat saattoivat ostaa omalla kuvallaan merkityn istumapaikan ja kun kovaäänisistä pauhasi kunnon kisapauhaus, oli tunnelma taattu - melkein!

Lopuksi paljastus: tämä jäälle jumitettu kuvatus ennustaa, ettei kevät ole täällä vielä. Vasta kun aurinko sulattaa lumen ja jään, ukko pääsee seilaamaan ja kertomaan, minä päivä jäät tänä keväänä lähtivät. Se voi tosin kestää tänä keväänä kauan, sillä tänäkin aamuna pakkasta oli -27 astetta. Onneksi aurinko lämmittää jo mukavasti ja iltapäivällä oli enää -7 astetta. Kevät keikkuen tulee, sanotaan.

Joulun ovella

Tohtorilaan on nyt löytynyt itse avanto. On se vaan kumma, kuinka iho on moiseen pulahtamiseen jo tottunut. Muistan etäisesti ensimmäisen kerran joskus kymmeniä vuosia sitten, kun tuntui, että sydän pomppasi kurkkuun. Huumeeseen  verrattavaa touhu on, mutta sillai terveelliseen huumeeseen.

Maailman suurin joulukuusi rakenneltiin taas saapasmaan Gubbioon, isä Matteon entisiin maisemiin, Ingino-vuoren rinteille. Sadat valolähteet sytytetään joulun aikaan iltaisin ja sammutetaan aamuisin. 

Isä Matteo seikkailee Suomen telkkarissa 4-kauden uusintoina Gubbion maisemissa, mutta uusimmat jaksothan on kuvattu Spoletossa. Kun vuosia sitten vierailin Gubbiossa, sain kuulla, kuinka kuvaukset siirrettiin sieltä pois johtuen jostain erimielisyydestä. Kenen kesken, siitä en saanut selvää.

Myös toinen saapasmaalainen mieheni ilahduttaa taas telkkarissa, Salvo Montalbano. Nykyiset jaksot on kuvattu 2016-2018, siis minun Punta Seccassa vierailuni jälkeen. Tuo iso rakennus oli jo silloin työn alla muuttumassa johonkin hyötykäyttöön. Sarjan alkukuvissa rakennuksessa näkyvät vielä alkuperäiset parvekkeet, jotka nykyisin on korvattu tuommoisilla pikkuisilla ulokkeilla. Olen myös miettinyt. kuinka monet Salvon uintikohtauksista toistuvat melkein kaikissa jaksoissa samoina, siis leikattuina ja liimattuina.

Lunta - vettä - lunta - vettä... Lapissa Utsjoella pakkasta yli -30, täällä mittari sahaa nollan molemmin puolin. Pitkä maa on Suomi.

Iloa ja eloa

Graffittitaidetta seinässä?

 Ja lisää...

Ei, vaan saapasmaan kotikadun kasvojenkohotussuunnitelmia. Piazzan talot ovat saaneet pohjameikin. Nyt vain etsitään jatkoväritystä.

Meidän osa kadusta on jo aikaisemmin oman loppusilauksensa saanut. Mutta aina roiskuu, kun rapataan, ja niinpä nytkin vasemmalla näkyvän talon pohjamaalit ovat vähän levähtäneet meidänkin taloon, joten mekin saamme nyt uuden seinäkohennuksen.

Täytyy laittaa tämä kuva matkakasveista. Halusin kokeilla, miten pari aarrekasviani selviäisi mukana saapasmaan matkani aikana ottamalla aaroninparran ja sydänköynnöksen pakasterasioissa ilman multaa mukaani. Rasioiden pohjalle laitoin serlaa, jotka pidin kosteana koko parin kuukauden matkan ajan. Välillä aina otin kannen pois, jotta kasvit saivat ilmakylpyjä. Sisiliasta kasvit tykkäsivät yhtä paljon kuin me kaksijalkaiset matkailijat.

Nyt sydänköynnös suorastaan rehottaa Keuruulla multaan päästyään. Samoin aaronparta, josta kuva ei oikein onnistunut.

Tuo ylemmän kuvan olen jo aikaisemmin postannut, simpukkarannan tie kohti Punta Seccaa, suosittu kohde Montalbano-kuvauksissa. Viime torstain TV 1:n näyttämässä Montalbanossa Ääni yössä tuo tie näkyi filmin loppupuolella!

Alempi kuva esittää Montalbanon uutta Livia-ystävätärtä seuraavissa sarjoissa. Sonia Bergamasco on ensimmäinen aito italiatar kommissarion rinnalla. Aikaisemmat Liviat olivat ulkomaalaisia kaunottaria, ja niinpä ohjaaja halusi italiaa puhuvan Livian, ettei puhetta tarvitsisi jälkiäänittää. Säästöä sekin? Keväällä Italian telkussa näkyy kaksi uusinta osaa, jotka filmattiin vajaa vuosi sitten. Niitä odotellessa.

Tämän postauksen lopuksi tämä kuva. Kertokaa ihmeessä, mitä te näette.

Vielä kerran

Vielä kerran Sisiliaa - makustellen. Rakkaalla lapsella on monta nimeä eri puolella maailmaa, jopa maan sisälläkin, niin ilmeisesti myös tämän sortin herkulla. Babana sen Notossa ostimme ja samppanjakorkilla se löytyy Ekbergiltä (Helsingissä). Donna Roomassa/Tukholmassa, ilmoitatko etanapostiosoitteesi, niin sinulle Onnetar postittaa maiseman Punta Seccasta.

Yksi baba esitti synttärikakkua YK:n aamuna. Ihan sänkyyn kannettuna ja laulun kera. Voi että!

Sisilia (osana saapasmaata) on jäätelömaa.

Pasta con le sarde - sardiinikastikespagettia.

Arancinien 'tehtaalla'.

YK-päivän lounas La Masseriassa.
Juustolan 'tarjouspöytä' oli monipuolinen ja runsas. Vatsa-parka ihan pinkeänä ajoimme villaan päiväunille.

Pasta alla Norma ja minun ikuinen herkkuni, sinisimpukat. Nämä kaksi viimeisintä herkkua nautin Punta Seccan ainoassa arkisinkin auki olevassa lounaspaikassa.
Kaipa te nyt olette jo vakuuttuneita siitä, millainen herkkusuu olen. Montalbanon kaltainen. Siksiköhän niin tykkäänkin hänestä!

Yksi asia meitä kuitenkin herkuttelussa erottaa: minä en ole punaviinien ystävä. MUTTA löysin Alkon listoilta tämän Ragusan maakunnan herkutteluviinin, Cortesen (cerasuolo di Vittoria), oikein DOCG-luomuviinin. Suosittelen. Sisilian yleinen punaviinirupälehän on nero d'avola. Hyvää sekin - kuulemma. Minä kuitenkin pysyn pro secco-linjalla, olipa ruokana mikä herkku saapasmaasta tahansa.

Totta kai Ragusan herkkuja tuli matkalaukun mukana kotimaahankin: Modican suklaata ja marsipaania (nam) ja Pistacchio-sosetta (odottelee pääsyä spagetin kastikkeeksi).

Nyt on niin nälkä, että täytyy ryhtyä salaatin tekoon. Aion tehdä katkarapusalaatin, nopean herkun.

Viimeinen retki

Matkalla kohti viimeistä retkikohdetta, Piazza Armerinaa, sain kuvattua haalean vilauksen Etnasta. Kumpikaan, ei Piazza Armerina eikä Etna osu Montalbanon jalanjäljille (ainakaan vielä), mutta molemmat ovat tärkeä osa Sisiliaa. Koska matkamme alkoi lähestyä loppua, vain toiseen ehtisimme tutustua, ja me valitsimme Piazza Armerinan.

Piazza Armerina, roomalaisen ylhäisen perheen koti, rakennettiin 300-luvun alkupuolella. Aikojen saatossa se painui unholaan ja hautautui maamassojen alle, kunnes 1700-luvun puolessa välin löydettiin ensimmäiset aarteet, palasia mosaiikkilattioista (edit). Vuonna 1997 Piazza Armerinan museoalue julistettiin Unescon yhdeksi perintökohteeksi, mikä mahdollisti taloudellisesti alueen laajemmat restaurointityöt, ja joulukuussa 2012 upea kohde avattiin turisteille. Ehdoton tutustumiskohde kaikille Rooman historiasta kiinnostuneille. Pahoittelen kuvieni huonoa laatua. Googlaten löydätte tarkempia kuvia.

Museon tukirakenteet takaavat sen, etteivät sateet tai myrskyt pääse tuhoamaan historiallista aarretta. Toivottavasti maanjäristykset kiertävät alueen kaukaa ja toivottavasti Etna pitää vaarallisimmat purkauksensa sisuksissaan!

Paluumatkalla ajelimme Punta Seccaan merenrantatietä, läheltä Camarinaa. Tiellä ei ole lunta vaan hiekkakinoksia! Tämä rantaosuus on kuuluisa simpukoistaan. Niitä lähti mukaan matkalaukun täytteeksi, samoin kuin noita mustia laavakiviä.

Olimme ajelleet rannalla jo aikaisemminkin. Sillä kertaa ohitimme filmauryhmän, joka robottikameran avulla kuvasi kohtausta sarjaan, jota esitettäisiin Italian televisiossa tulevana keväänä. Ikävä kyllä sarjan nimi meni toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Montalbano se ei ollut...

Sen sijaan tämä tie rannalta kohti Punta Seccaa on yhdessä Montabano-tarinassa, mutta nyt minun täytyy tunnustaa, etten muista, missä! Opittavaa siis riittää.

Kotona Punta Seccassa. Olisikohan Montabano kotona?

Ensi keväänä kuvataan taas uusia sarjoja. Pitäisiköhän varata tuttu villa? Montalbano Zingaretti parkkeeraa kuulemma asuntoautonsa aina filmausten ajaksi villan makuuhuoneen ikkunan alle.

Siis tämän seinän taakse. Ikkuna on kuvasta vasemmalla, joten voisin vaikka vakoilla...

Seuraavassa postauksessa makustelen vielä koko matkaa. Tässä yksi herkkupala. Kuka tietää, mikä se on? Kaikkien vastanneiden kesken arvon yhden postikortin Punta Seccan maisemista.