Rauhaa

Euronewsilla on harvoin mitään Suomeen liittyvää. Eilen oli. Koko päivän, vähän väliä nämä kaksi herraa olivat aiheena menossa vaalien toiselle kierrokselle. Stubbin nimi lausuttiin stabb ja Haaviston avisto. Tuttuja herroja silti molemmat. 

Huomenna taas kerholle äänestämään. Meillä on vaalisalaisuus, mutta oman kantani olen sanonut ääneen. Olen aina äänestänyt henkilöä, joka puhuu eniten rauhasta. Niin teen huomennakin. Tuskin minun tarvitsee nimeä sanoa, arvaatte sen muutenkin.

Uutisten kevennyskuvana oli avantouimarit presidentinlinnan rannasta. Jäitä hattuun!

Nämä kukat ovat nyt kerhon toimiston huipputyypille, Riikalle. Hän opetti minulle tänään kädestä pitäen, miten kesytän blogiani toimimaan. Ja minähän opin! Peukut ylös jatkoakin ajatellen.

Kukat ovat tuosta naapurista, orkideapuistosta. Sinne aion piipahtaa myös huomenna.

Edellisen postauksen myrkkykasvi keltaolenateri on yksi oleanteriheimoon kuuluva myrkyttäjä. Kasvissa on samaa myrkkyä kuin sormustinkukassa.

Myrkyllistä

Nyt tuntuu tämä bloggaaminen taas sotkuiselta, ihan tämän papaijan sisusmössön oloiselta. 

Eilen oltiin seuraamassa Romeriota tuolla yläkylässä. Siitä olisi monta kuvaa kertomassa, että olipas kyläjuhla! Ensimmäisen kerran omakohtaisesti koin, ettei turismi miellytä kaikkia alkuasukkaita. Olen kyllä kuullut, että meitä eivät kaikki toivota saarelle tervetulleiksi, mutta nyt koin sen itse henk koht.

Romerio-juhlassa jaetaan ruokaa ja viiniä kaikille läsnäolijoille, ja juhlaan oikein kutsutaan vierailijoita. Alku-ujostelun jäljeen minäkin rohkaistuin menemään jonoon ja sainkin käteeni lihaleivän, mutta ... mutta ... Yhtäkkiä takaani ilmestyi käsi, joka sieppasi leivän itselleen. Siinä minä seisoin suu valmiina auki, mutta ilman leipää! Alkuasukas-signora sen sijaan nautti rasva suupielestä valuen. 

Once in life time- kokemus!

Enhän minä nälkää näe, eipä silti. Lauantaina käytiin taas torilla. Mentiin kukonlaulun aikaan, että mahduttiin valitsemaan kaikkea hyvää. Salonkisipuliakin löytyi. Nimi on äitini kielenkäytöstä salottusipulille, jota käytän paljon. Avokadoja kuluu, samoin paprikoita sienitäytteillä uunissa muhineina. Sienet tietysti omin käsin poimittuina ja Finnairin siivin tänne tulleina. Vielä on herkkutatteja ja mustatorvisienuä muutamaan herkutteluhetkeen. 

Olkoon Roerio-ruoat alkuasukkaille! En ole katkera, mutta ...

Torikansaa hemmotellaan elävällä musiikilla, jazzia, kevyttä poppia, ikivihreää.

Laittaisin tähän kuvan siitä, kuinka jotkut tulevat hyvissä ajoin varaamaan ruokakojujen luota pöydän cava-pulloineen, mutta ensin olisi pitänyt kysyä lupa kuvaamiaeen. Mukavasti ihmiset soittajalle roposia tuntuvat jättävän.

Lopuksi kyselen, mikäs kasvi tässä on. Myrkyllinen kuin mikä!

Onkohan tämä ilmanalakin nyt myrkyllinen, sillä kalima peittää koko maiseman, eikä Teideä juuri erota, eikä meren ja taivaan rajaa!

Ajan kuluksi

Päivisin lämpötila heiluu +25 asteen molemmin puolin. Siis ihan mainio rantakeli, mutta minua uiminen tai rannalla rötköttäminen ei näillä vuosikymmenellä enää kiehdo. Mielelläni silti katson vaikka surffareita.

Usein kysytään, miten aikani täällä saan kulumaan. Ihan niin kuin Suomessakin: siivoan, laitan ruokaa, pesen pyykkiä, silitän jne. Ja tietysti vietän siestaa - vaakatasossa.

Teneriffan Suomi-kerholla tulee myös käytyä tapaamassa muita muuttolintuja. Tänään pelattiin mm kanastaa. Minulle ihan uusi tuttavuus, mutta hyvin koukuttava peli, kunhan ensin pääsee jyvälle miljoonista säännöistä!

Huomenna menen apuleipuriksi, sillä pullapuoli oli kahviossa finito ja vaalivalvojaiset tulossa. Tarjolle tulossa korvapuusteja ja munkkeja.

Maanantaisin kerholla on kässäkerho, ihan oikea vanhan mallinen turinatuokio, jossa kädet loihtivat mitä milloinkin. Viimeksi tehtiin kukkasia annettavaksi ystävänpäivän osallistujille.

Kotosalla opiskelen ahkerasti espanjan kieltä telkun kautta, opettajana iki-ihana Miss Fischer, australialainen Suomessakin nähty sarja. Pari tuntia aamupäivisin ja viisi tuntia iltaisin, espanjaksi dupattuina. En nyt sentään joka päivä tunti tolkulla tuijota signorinan upeita hattuja, sillä jaksot ovat uusintojen uusintoja, vaan yksikin jakso päivässä riittää.

Suomi-kerholla on upea kirjasto, josta voi luettavaksi ottaa mitä haluaa. Mitään ei kirjata ylös, vaan homma perustuu luottamukseen. Minun saapasmaalainen lempikirjailijani Camillerin Montalbano löytyy myös kerholta.

Montalbano on nyt saanut naispuolisen kilpailijan, islantilaisen rikosetsivän Hildurin. Satu Rämöstä on nopeaa vauhtia tullut Suomen suosituimpia kirjailijoita. Sarjan kolmas osa, Jakob, ilmestyi samana päivänä, kun tämä muuttolintu kirja mukanaan lensi lämpimään. Luin kirjan nopeasti, sillä eihän sitä voinut juuri käsistään pois laittaa. Kolmannen kirjan piti olla sarjan viimeinen, mutta tänään luin, että tulossa on neljäs osa, aiheena Hildurin äiti. Hyvää tulossa, olen siitä varma 

Kuka maksaa ja mitä

Ulkona syöminen voi olla varsinainen näytelmä. Näytelmän raamitkin voivat tarjota jumppaa: viinien valitseminen vaatii niskajumppaa.

Tähän näytelmään osallistuu joukko saapasmaalaisia ja me kaksi lisukkeena. Minä lähinnä sivuosassa, sillä vaikka ymmärrän italiaa suht hyvin, kestää tovi, ennen kuin käännän puheet aivoissani suomen kielelle, sitten pohdin sanottavani suomeksi, käännän sen aivoissani italiaksi, ja kas, toiset puhuvat jo aivan muusta. Siksipä tyydyn lähinnä hymyilemään, sanomaan silloin tällöin 'si, si', ja ennen kaikkea nauttimaan ruoasta.

Nautiskelun aloittamiseen ei tarvita mitään paperista ruokalistaa, vaan seurueen kokoon kutsunut signora neuvottelee elävän ruokalistan, eli hovimestarin kanssa siitä, mitä herkkuja olisi tänään tarjolla. Eikä annoksia tilata kullekin omansa, vaan pöytään tuodaan sitten sopiva määrä tarjottimia,  kippoja ja kuppeja, joista jokainen valitsee omaa mieltä kiehtovia lajeja ja semmoisia määriä, kun uskoo jaksavansa syödä.

Aluksi oli peruna-liha-uunimunakas. Nami. Sitten otin lautaselleni maukkainta risottoa ikinä. Se oli maustettu balsamicotahnalla, joka antoi ruoalle maun lisäksi tumman värin. Sienet olivat kuulemma tuotu La Palmalta! Sitten tietysti lihaa, salaattia ja jälkkäriä. Kunnon saapasmaalainen menu.

Näytelmän draamahetki koitti loppupuolella, sillä tilattu kahvi ei kelvannut saapasmaalaisille. Se oli kuulemma liian laihaa. Mutteripannullinen palautettiin ja tilalle tuli uusi, ja kansa saatiin tyytyväiseksi.

Grande finale oli sitten laskunmaksu. Kuka maksaa ja mitä, koska sapuskat oli tuotu kimppa-annoksina. Kaikki olivat halukkaita kantamaan kortensa kekoon, mutta eihän siihen seurueen varttuneen senior suostunut, vaan hänen luottokorttinsa vilahti kassalle. No, seuraavalla kerralla joku toinen maksaisi. Sillä selvä.

Suomalaisen seurueen laskunmaksu saattaa aiheuttaa tarjoilijaparalle harmaita hiuksia, varsinkin jos ei jo alkuun ole sanottu, että jokainen maksaa omat tilauksensa. 

Sittenpä lopuksi käydään uudelleen läpi, mitä itse kukin oli tilannut, tarjoilija kirjoittaa uudelleen ruoat ja juomat itselleen ylös, menee kassalle ja tuo jokaiselle oman laskun.

Kukin kulttuuri aikaansaa erilaista näytelmää. Elämisen rikkautta. 

Onneksi meillä on ruokaa ja rahaakinyllin kyllin. Kaikilla ei ole, ei siis myöskään ongelmia, kuka maksaa ja mitä.

Kieliongelmako?

Cortado, por favor! (Tuohon ihan alkuun pitäisi kirjoittaa myös huutomerkki, mutta ylösalaisin.)

Meillä on ihan oma kahvittelubaari tuossa puolen kilometrin päässä, supermercadon vieressä. Semmoinen paikallisten suosikkipaikka, mutta ovat muutkin turistin sen löytäneet.

Intermezzo. Tänään siellä oli myös elävää musiikkia, jonka tahtiin saattoi jalalla laittaa koreasti, jos halusi. Samat paikalliset ihmiset sinne tiensä tuntuvat löytävän.

Tarjoilijat ovat mukavia ja rentoja. Vain kerran olen nähnyt yhden heistä olleen täysin neuvoton. Turistiperhe (kaksi lasta vanhempiensa seurassa), istahti pöytään ja äiti tilasi neljä jääteetä, olihan ulkona hikinen sää. Tarjoilija kysyi pariikin kertaan, että jääteetäkö. Näytti siltä, ettei tarjoilija oikein ymmärtänyt, joten äiti tilasi kaksi pulloa coca colaa ja kaksi tavallista teetä.

Ihmekös että tarjoilija oli ihmeissään, sillä perheen vieressä oli juomalista, jossa mainostettiin baarin kahtakin jääteetä, mutta koktaileina sisältäen mm giniä, rommia ja teqilaa. Perhe ei sitä esitettä nähnyt, mutta tarjoilija näki. Onneksi perhe vaihtoi tilaustaan, ettei tarjoilijaparan tarvinnut lapsille tuhtia jääteetä tuoda.

Mihin lähtisi

Päivät lyhenivät, siis valon määrä väheni. Tympi. Ei edes avantoon pulahtaminen riittänyt. Valoon piti päästä. 

Vuosia olin lentänyt Italiaan, sitten polvet ilmoittivat lakkoaikeista, ja niitä Italian kodissa tarvittiin. Kolmanteen kerrokseen kiipeäminen alkoi olla tuskallista. Suomessa sama ongelma ratkesi kotia vaihtamalla. 

No, nyt on valoa. Aurinko nousee tänne saaren pohjoisosaan vuorten takaa kahdeksan tienoolla ja laskee illalla kuuden maissa. Auringossa en tykkää köllötellä, varjo on parempi kaveri. 

Polvet muistuttavat silloin tällöin vanhoista vaivoistaan, ja portaita kierrän mahdollisuuksien mukaan edelleen. Viime kesäkuussa kävin lääkärissä, koska kivut olivat jokapäiväisiä. Leikkauksesta kieltäydyin edelleen, joten hän antoi reseptin apteekkiin ja suosituksen fyssarille.

Fyssarin ohjeet olivat tuttuja, lähinnä liikuntaan liittyviä. Hänen vastaanotollaan näin esitteen saada kaupungin liikuntatoimen kautta personal trainer. Siitä alkoi ihan uusi aika selättää mokoma kipu: tapasin ihanan Iinan. 

Iinan kanssa tavattiin viikoittain, hän testasi kuntoni, teki liikkumisohjeet ja jopa pulahti kanssani vesijuoksuun. Hänen mielestään jalkalihakseni tarvitsivat polvia tukevaa jatkuvaa, mutta maltillista jumppaa. 

Tällä hetkellä en lääkkeitä tarvitse, ja lisääntyneen liikkumisen ansiosta painosta on pudonnut kohta kahdeksan maitopurkin verran polvia rasittavaa painoa. Olen Iinalle hyvin kiitollinen. 

Tietysti syömiseenkin  on tullut muutoksia. Muistatte varmaan kiinnostukseni kaikenlaisiin mereneläviin. Tässä kuvassa on kaksi herkuista, sinisimpukat ja isot katkaravut. Olen itsekin opetellut niitä kokkailemaan, ja muutama uusi resepti kotiutuu varmaan Suomenkin kotiin. Syömiseen on tullut kohtuullisuus, eikä napostelua enää juuri ole.

Vielä kuva liikkumisesta. Alkupäivinä paikallinen bussi, titsa guagua, tuli otettua, jos halusi alas keskustaan. Nyt sinne pääsee kävellenkin, ja siitä polvet tykkää.

Vaalit - sananvapaus

 

Kävin Teneriffan Suomi-kerholla äänestämässä ennakkoon. Onneksi meillä on vielä sananvapaus. Saa äänestää ketä haluaa, äänet lasketaan, tulos julistetaan, ja sitten pulinat pois! Se on demokratiaa.

Politiikka ja uskonto ovat tunteita herättäviä asioista. Kerran pikkuinen mies eskarissa ensin kuunteli opetussuunnitelmaan kuuluvia kertomuksiani Jeesuksen elämästä, mutta lopuksi loihe lausumaan, ettei hän niitä usko. Minä sanoin hänelle, että uskon asiat onkin jokaisen henkilökohtaisia asioita.

Kevyempiä makuasioita ovat mielipiteet esimerkiksi ruoasta, pukeutumisesta, liikuntalajeista jne. Ja onhan vanha sanontakin, että joku tykkää äidistä ja joku tyttärestä.

Säästä voi aina keskustella. Ennustellakin voi yrittää, mutta erehtyy se Pekka Poutakin. Nyt pitäisi ennusteen mukaan sataa, ja pilviäkin näkyy, mutta pisaraakaan ei maahan asti tule.

Jotain taivaalta sentään parvekkeen kaiteille tippuu. Jotain vulkaanista tuhkaako?

Vai kalimaa, tuulten Afrikasta tänne lennättämää pilvipölyä? (Kuva otettu noin klo 17.00)

Kirkkaana päivänä tuolla kaukana horisontissa näkyy La Palma, tuon korkeimman tornitalon molemmilla puolilla.

Tuossa tornitalossa asuu paljon suomalaisia, mm yksi kaimani. Hänen luonaan kokoontuu kanastan pelaajasakki. Minäkin tykkään siitä pelistä kovasti, ja varsinkin peliseura nuorentaa, sillä nauruhan pidentää ikää.

Sen sijaan, rannalle en enää mene itseäni grillaamaan...

... vaan nauttimaan meren antimista. Viinin lämpimistä vastaan asetteli reppuni suojaksi.

Vihdoinkin

Kukka Päiville! Lähes kaksi vuotta siihen menikin, ennen kuin sain apua kuvien siirtämiseen. Päivi täällä Teneriffan Suomi-kerholla osasi neuvoa. 

Paljon aikaa on kulunut blogi-pimennossa, ja paljon sinä aika on tapahtunut. 

Kaksi kuukautta olen nyt nauttinut auringosta ja lämmöstä, samaan aikaan kun kotimaa on kärvistellyt kylmyyden ja pakkasen kourissa. Samoja lukemia mittari on näyttänyt, mutta eri merkkisellä etuliitteellä.

Euroopan korkein tulivuori, Teide, näkyy makuuhuoneen ikkunasta. Ihan rauhassa se uinailee, päinvastoin kuin Islannin kaverinsa. Loman lopuksi menemme maaliskuussa ihmettelemään, miten maisemat ovat lempisaarellani, LaPalmalla, muuttuneet. Mutta sinne on vielä aikaa. Nyt laittelen kuvia teksteineen yhtä sun toisesta lähimenneisyydessä tapahtuneesta.