Ulkona syöminen voi olla varsinainen näytelmä. Näytelmän raamitkin voivat tarjota jumppaa: viinien valitseminen vaatii niskajumppaa.
Tähän näytelmään osallistuu joukko saapasmaalaisia ja me kaksi lisukkeena. Minä lähinnä sivuosassa, sillä vaikka ymmärrän italiaa suht hyvin, kestää tovi, ennen kuin käännän puheet aivoissani suomen kielelle, sitten pohdin sanottavani suomeksi, käännän sen aivoissani italiaksi, ja kas, toiset puhuvat jo aivan muusta. Siksipä tyydyn lähinnä hymyilemään, sanomaan silloin tällöin 'si, si', ja ennen kaikkea nauttimaan ruoasta.
Nautiskelun aloittamiseen ei tarvita mitään paperista ruokalistaa, vaan seurueen kokoon kutsunut signora neuvottelee elävän ruokalistan, eli hovimestarin kanssa siitä, mitä herkkuja olisi tänään tarjolla. Eikä annoksia tilata kullekin omansa, vaan pöytään tuodaan sitten sopiva määrä tarjottimia, kippoja ja kuppeja, joista jokainen valitsee omaa mieltä kiehtovia lajeja ja semmoisia määriä, kun uskoo jaksavansa syödä.
Aluksi oli peruna-liha-uunimunakas. Nami. Sitten otin lautaselleni maukkainta risottoa ikinä. Se oli maustettu balsamicotahnalla, joka antoi ruoalle maun lisäksi tumman värin. Sienet olivat kuulemma tuotu La Palmalta! Sitten tietysti lihaa, salaattia ja jälkkäriä. Kunnon saapasmaalainen menu.
Näytelmän draamahetki koitti loppupuolella, sillä tilattu kahvi ei kelvannut saapasmaalaisille. Se oli kuulemma liian laihaa. Mutteripannullinen palautettiin ja tilalle tuli uusi, ja kansa saatiin tyytyväiseksi.
Suomalaisen seurueen laskunmaksu saattaa aiheuttaa tarjoilijaparalle harmaita hiuksia, varsinkin jos ei jo alkuun ole sanottu, että jokainen maksaa omat tilauksensa.
Sittenpä lopuksi käydään uudelleen läpi, mitä itse kukin oli tilannut, tarjoilija kirjoittaa uudelleen ruoat ja juomat itselleen ylös, menee kassalle ja tuo jokaiselle oman laskun.
Kukin kulttuuri aikaansaa erilaista näytelmää. Elämisen rikkautta.
Onneksi meillä on ruokaa ja rahaakinyllin kyllin. Kaikilla ei ole, ei siis myöskään ongelmia, kuka maksaa ja mitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti