Heippa

Teidekin on saanut lumipeittoa, ja näyttää kuin  se tupruttaisi onkaa, mutta ei. Pilvenlonkare osui vain paikalle.

Suomesta tänne tulleilla hiihtolomalaisilla on ollut viluisat ja sateiset oltavat. Viime yönä oli vain 12 astetta. Tämän harvinaisen kuvan otin eilen aamulla. Aurinko paistoi muutaman tunnin. 

Toissa yönä heräsin, enkä heti saanut unen päästä kiinni. Niinpä avasin telkkarin. Ja kukas siellä näkyikään? Yksi minun 'miehistäni', Montalbano. Il senso del tatto, vuodelta 2002. Kovin nuorelta Salvo näyttää. Espanjaksi dupattu, mutta italiaa puhuvan komissaarion suun liikkeet sopivat hyvin yhteen  espanjan kielisen duppauksen kanssa.

Cattarellakin oli ihan oma itsensä. Oven karmit vain paukkuivat, kun hän saapui huoneeseen.

Ihan tuttua tietä Montalbano huristeli. Tuota rantatietä tuli ajeltua vuonna 2015. Siitä seikkailusta voitte lukea lisää, jos kirjoitatte tuohon vasemmassa yläkulmassa olevaan pieneen valkoiseen laatikkoon Montalbano.

Mitä tapahtuu, kun pöydässä istuu mukavaa seuraa: Unohtaa suunnitelmansa ottaa kuvia Smirren meille aikaisille muuttolinnuille loihtimista herkuista. Tässä vain yksi esimerkki koko menusta. Kiitos taas Robin Hood ja Smirre

Kiitos koko mahtavalle porukalle. Sovittiin, että vain nimien ensimmäiset kirjaimet esiin. Siispä P, P, A, J, M ja J. Jatketaan syksyllä.

Tämmöistä näkyi parvekkeelta marraskuun alussa.

Tältä näyttää nyt. 

Kolmen tunnin kuluttua sanon heipat tälle kodille. Huomenna tähän aikaan olen jo ihan omassa  Keuruun kodissa. Yhtä seikkailua rikkaampana.

Vallanperijättäret

Bari (Puglia), Matera (Basilicata), Arezzo (Toscana). Tuttuja paikkoja ihan livenäkin, mutta tällä erää ihan oman telkusta nähtynä. (Tämän postauksen kuvat kaapattu YLE Areenasta.)

Lolita Lobosco, Imma Tataranni ja Fosca Innocenti ovat nyt syrjäyttäneet naisissa itse Salvo Montalbanon rosvojahdissa, siis telkun saapasmaalaisissa dekkarisarjoissa. 

Tässäpä hieman keittiöajatuksia nähdystä. 

Kauniita ovat, varsinkin jos hymyilevät, mitä Immalta harvoin näkee! Varsinkin Lolita on uljas näky kapeine farkkuineen ja Louboutin-korkkareineen, eikä Imman pukeutuminen Lolitasta jää. Tulee ihmetelleeksi, kuinka suuri vaatehuone ja korkkarivarasto hänellä mahtaa olla. Fosca näyttää olevan kolmesta naisesta maanläheisin, jopa ihan tavis.

Lobosco hurruuttelee 1960-luvulta olevalla La Biancina Rossalla, kun taas Foscan auto sopii naisen muuhun olemukseen. Immaa en auton ratissa ole nähnyt, vaan hän istahtaa suosikkicarabinierinsa ajamaan poliisiautoon.

Ulkoiset asiat sikseen. Ammatillisesti naiset ovat supersuoriutujia. Rosvot saadaan telkien taakse ennemmin tai myöhemmin. Usein monen kiemuran kautta. Perhesuhteet, ystävät ja ruokakulttuuri kuuluvat asiaan. Tuloksena nautinnollinen rentouttava pari jaksoinen tapahtumasarja. 

Montalbano on saanut upeat manttelinperijät, ja lisäksi upean vaimon, sillä Lolita alias Luisa Ranieri on Montalbanon alias Luca Zingaretin vaimo. Vuonna 2012 heidät vihittiin Sisiliassa, Il Castello di Donnafugatassa. Siitä olen kirjoittanut postauksessa 12.12.2015.

Lisää tietoutta löytyy kysymällä vaikka googlelta.

Tämän postauksen tekeminen keskeytyi usein, sillä seuraan myös parhaillaan Pariisissa käytäviä paraolympialaisia. Aivan uskomattomia suorituksia. Suu ammollaan ihmettelin, miten kädetön mies voitti jousiammunnan mestaruuden. En vieläkään tiedä, miten hän laukaisi jousen kohti maalia, ja lähes aina napakymppiin. Miten kädetön kilpailija ui, miten jalattomat juoksijat olivat tuultakin nopeampia. Itse asiassa paraurheilu on minusta jopa mielenkiintoisempaa seurattavaa kuin normaali urheilu. Täytyy ihailla, miten vaikeinkaan vamma ei estä huimiin tuloksiin pääsemistä.

Ajan kuluksi

Päivisin lämpötila heiluu +25 asteen molemmin puolin. Siis ihan mainio rantakeli, mutta minua uiminen tai rannalla rötköttäminen ei näillä vuosikymmenellä enää kiehdo. Mielelläni silti katson vaikka surffareita.

Usein kysytään, miten aikani täällä saan kulumaan. Ihan niin kuin Suomessakin: siivoan, laitan ruokaa, pesen pyykkiä, silitän jne. Ja tietysti vietän siestaa - vaakatasossa.

Teneriffan Suomi-kerholla tulee myös käytyä tapaamassa muita muuttolintuja. Tänään pelattiin mm kanastaa. Minulle ihan uusi tuttavuus, mutta hyvin koukuttava peli, kunhan ensin pääsee jyvälle miljoonista säännöistä!

Huomenna menen apuleipuriksi, sillä pullapuoli oli kahviossa finito ja vaalivalvojaiset tulossa. Tarjolle tulossa korvapuusteja ja munkkeja.

Maanantaisin kerholla on kässäkerho, ihan oikea vanhan mallinen turinatuokio, jossa kädet loihtivat mitä milloinkin. Viimeksi tehtiin kukkasia annettavaksi ystävänpäivän osallistujille.

Kotosalla opiskelen ahkerasti espanjan kieltä telkun kautta, opettajana iki-ihana Miss Fischer, australialainen Suomessakin nähty sarja. Pari tuntia aamupäivisin ja viisi tuntia iltaisin, espanjaksi dupattuina. En nyt sentään joka päivä tunti tolkulla tuijota signorinan upeita hattuja, sillä jaksot ovat uusintojen uusintoja, vaan yksikin jakso päivässä riittää.

Suomi-kerholla on upea kirjasto, josta voi luettavaksi ottaa mitä haluaa. Mitään ei kirjata ylös, vaan homma perustuu luottamukseen. Minun saapasmaalainen lempikirjailijani Camillerin Montalbano löytyy myös kerholta.

Montalbano on nyt saanut naispuolisen kilpailijan, islantilaisen rikosetsivän Hildurin. Satu Rämöstä on nopeaa vauhtia tullut Suomen suosituimpia kirjailijoita. Sarjan kolmas osa, Jakob, ilmestyi samana päivänä, kun tämä muuttolintu kirja mukanaan lensi lämpimään. Luin kirjan nopeasti, sillä eihän sitä voinut juuri käsistään pois laittaa. Kolmannen kirjan piti olla sarjan viimeinen, mutta tänään luin, että tulossa on neljäs osa, aiheena Hildurin äiti. Hyvää tulossa, olen siitä varma 

Parturointia

Parturoin yhden palmun kuolleista runkolehdistä. Ai miksikö? Että voisin tehdä orkidealle hyvän kasvualustan. Tänään sen sitten tein, koska sain jälkikasvulta kauniin perhosorkidean. Kuvankin otin, mutta kamera ei vielä suostunut siirtämään iltapäivällä ottamiani kuvia. 

Eilen käytiin Los Silosin sunnuntaimarkkinoilla. Ostettiin paikalliselta tuottajalta mm pikkuinen ananas, ja voi että se oli hyvä. Kaupan vastaavat tuotteet Suomessa ovat kaukana maussa. Ensi sunnuntaina lisää. Ananaksella on vain semmoinen vaikutus, että suupieliin alkaa tulla kutinaa. Miksiköhän?

Kävin juomassa cafe cortadon tuossa torin keskellä olevassa kahvilassa, ja ennen kuin tarjoilija otti tilauksen vastaan, piti näyttää rokotuspassi, eka kertaa tällä reissulla lentokenttien ulkopuolella.

Toisaalta, hieman erikoinen on tulkinta sähkötöpseleiden sijoittamisesta, mutta täytyyhän puuhun valot saada.

Lopuksi arvailua, minkä puun runko tämä on?

PS. Suomen telkkarissa näyttää menevän elokuva Marian paratiisi, elokuva jossa meikäläinenkin oli statistina siinä alkukohtauksessa. Areenassahan elokuva on ollut jo jonkin aikaa.

Areenassa on myös nähtävillä vielä viimeinen Montalbano. Sitä olen katsonut pätkittäin. Ei mielestäni se totuttu Montalbano, mutta kyllähän niitä maisemia ja sitä miestä aina mielellään katsoo.

Pääsiäisen alla

Hyasintti on yksi suosikeistani -joulun aikaan. Nyt ihastuin kaupassa pääsiäismäiseen väriin. Keltainen edustaa aurinkoa ja aurinko saa aikaan ihmeitä koko luonnossa. Eilen oli kevään - ja koko alkuvuoden - lämpimin päivä, Keuruullakin +9 astetta. Lumipinkat kutistuvat vauhdilla, ja ehkäpä vanha sanonta ehtii toteutua: maaliskuu maata näyttää. Kyllähän Lounais-Suomessa pellot jo vihertävät, mutta pohjoisessa satoi eilen lisää lunta. Pitkä maa.

Kävin kalalla (kaupassa), kotituomisena hieman yli kahden kilon painoinen (kotimainen) kirjolohi. Ainekset moneen, moneen keittoon, sillä mielestäni lohikeitto kuuluu keittiön aateliin. 

Jotta minulle ei alkaisi kasvaa kidukset, välillä täytyy kokata jotain muutakin. Tämä Jaelin blogista löytämäni ohje tulee varmaan yhdeksi suosikikseni. Se on helppo ja tulos herkullinen.

Montalbano - päivitystä. Ex-komissario on päässyt pois sairaalasta, sillä onhan hänkin vain ihminen ja korona vei miehen heikkoon kuntoon. Onneksi on Lolita kotona, siis Luisa Ranieri, Luca Zingarettin vaimo. Epäselvääkö, niin kuin korona-tiedotus? No, Luisa on saapasmaan ihailluimpia näyttelijöitä, joka tähdittää uutta poliisisarjaa Lolita Loboscona. Sisäpiiritietona sain kuulla, että sarja on todella hyvin tehty, joten sitä Suomeen odotellessa täytyy tyytyä youtuben tietoantiin. Löysin mm Domenica in ohjelman haastattelun 21.02.2021. Suosittelen. Mitähän Montalbano (Zingaretti) - Lolita (Ranieri) ruokapöydässä keskustellaan?

Lopuksi, näin pääsiäisen alla, paljastan edellisen postauksen valinnan: mämmi vai tiramisu. No, mämmi tietysti! Mutta voisin vaikka lyödä vetoa, ettei sitä ruokaa Montalbano-Lolita -perheen pääsiäisherkkuihin kuulu!

Valoisaa pääsiäistä. Tiedättekös muuten, miten pääsiäisen aika lasketaan?

Minä en ole hirvi

Minä en ole hirvi, EN EN EN! Mitenkähän ne NELJÄ hirvikärpästä, jotka tänään luuli MINUA hirveksi, saisi uskomaan asian. Tai ei enää mitään pysty luulemaan, koska minä nirhin ne inhoten. Taas jää yksi hyvä puolukkamaa odottelemaan pakkasia. Minä en ainakaan sinne nyt mene.

Multian luontopolulla oleva Riikka Helmisen peltihirveä hirvikärpäset tuskin häiritsevät.  Teoksen nimi Olpa onni, ettei törmätty toivottavasti suojelee kaikkia näin syyshämärissä autoilevia. 

Korona vilkkuu. Toivottavasti se toimii. En ole vielä sitä ladannut, koska elän ihan omassa kuplassani rymyten pitkin metsiä. Kaupuassa tietysti täytyy piipahtaa, koska ihan kaikkea ei metsäkään tarjoa, mutta tämä kuva herättää kyllä haikeutta: Fiumicinon lentokentän juna vei minut useina viime vuosina syyskuun loppupuolella kohti Sabinaa. Aika yksitoikkoinen ajanjakso odottaa verrattuna aikaan ennen koronaa. 

 

Tietysti voi muistella menneitä netin kautta. Viisi vuotta sitten pakkailimme laukkuja kohti Montalbanon maisemia. Nythän sekin TV-sarja loppuu kokonaan, koska nuorta Montalbanoa näytellyt Riondino on jo 40-vuotias, eikä kuulemma kokenut enää olevansa osaan sopiva. Ja sitä paitsi Aikuinen Montalbanokin on uransa lopussa. Camilleri nimittäin kirjoitti viimeisen Montalbanonsa jo vuosia ennen kuolemaansa ja testamenttasi sen näytettäväksi vasta postuumina. No, aina voi lukea ja katsoa dvd:tä.

Entinen kollegani Risto Kahila löytää kyllä tekemistä. Tämä upea teos kuvaa korona-aikaa, ja sen voi nähdä tämän vuoden Keuruu-Multia-Petäjäveden kansalaisopiston ohjelman kansikuvana. Taiteellinen perhe on löytänyt monenlaisia ilmaisutapoja. 

Tässä Tuulalle ja Ristolle kiitoskukat mieluisasta hetkestä.

Ulkona elämisen antia

Marjastajan kavereita. Joutsenpari seurasi tarkasti, miten liikuin. Samalla lammella pesi muitakin vesilintuja. Tunnistin ainakin kääkättävän sorsaparin ja kovempi äänisen telkkäpariskunnan. Kunpikohan pari tuli liian lähelle toisen parin reviiriä? Muuten taivaallisen rauhallinen paikka kasvattaa pesueita, enkä usko lintujen oikeastaan pelänneen minua.

Lakka-aika on nyt Keuruun seuduilla lopuillaan, mutta kyllä niitä olen poiminutkin. Eilen huomasin myös sen, että liika on aina liikaa: en enää viitsinyt kyykkiä ihan jokainen lakan puoleen. Ihan niin kuin vaatekaupassa: Jos valikoimaa on pilvin pimein, minua alkaa ahdistaa, enkä halua edes katsella antia, sovittamisesta puhumattakaan.

Nyt alkaa sitten mustikka-aika. Eilen varpujen seassa liikahti siihen malliin, että aavistin seurani olevan kiemurtelevan kaverin, kyyn. Kyllä oli pieni pätkä. Silti kunnioitin sitä siirtymällä muualle, aikuiset varmaan jossain lähellä. Samoilla mättäillä olen nähnyt pikkuisia sammakonpoikia ja sisiliskoja. Nuoriso ottaa ensimmäisiä kontakteja kotiensa ulkopuolella.

Kesän ensimmäinen kunnon ukkonen. Join päiväkahvini sataman kahvilassa ihaillen pilvien vyörymistä lähemmäksi, mutta sitten äkkiä kotiin ihailemaan näytelmää parvekkeelta aurinkotuolissa makoillen. Pari kertaa jyrähdys seurasi salamaa melkein välittömästi, mutta koko myräkkä oli nopeasti ohi.

Pitkästä, pitkästä aikaa jotain uutta omasta keittiöstä. Inspiksen sain telkkarista, en vain muista mistä ohjelmasta. Kokonaisesta kukkakaalista koversin kantaan kolon, jotta kaali kypsyisi nopeammin. Sitten voitelin kaalin grilliketsuppi Srirachalla (Lidl) ja tein kaalille hupun voi-korppujauhoseoksesta. Mukaan vuokaan minitomaatteja ja paistos uuniin noin tunniksi 200 asteeseen. Namskis, namskis. Jäähtyneenäkin maukasta. Seuraavalla kerralla laitan kuitenkin tuota ketsuppia hieman enemmän, ja ehkä kiehautan kaalin ensin vedessä puolikypsäksi.

Korona-viruksen olemassa olosta ei täällä Keuruulla juuri tiedä mitään. Asian muistaa ainoastaan kaupoissa turvavälien käytöstä. Tiedotusvälineet kertovat kuitenkin viruksen vaikeuttavan ulkomailla monien elämää. Minua suututtaa muutaman vallan pallille juuttuneen miehen (!!!!) kykenemättömyys hoitaa asiaa. Toivotaan, ettemme talven kynnyksellä kuule liikaa toisen aallon loiskeista. Jos voisin äänestää yhden läntisen maan vaaleissa, äänestäisin vaikka kuinka monta kertaa. Niistä vaaleista ei muutenkaan oikein tiedä, miten ja mistä niihin vaikutetaan. Ugh! Olen puhunut.

Eilen oli Suomen telkkarissa sitten viimeinen Montalbano, ja siellä teksteissä sitten oli se, mistä jo aikaisemmin mainitsin: Sironin kanssa ohjaajaksi oli merkitty Zingaretti, eli Sironin kuoltua työtä jatkoi Zingaretti. Tunsi varmaan kaiken paremmin kuin kukaan muu ulkopuolinen. Kuva on Punta Seccasta. Kuvassa  tuo majakka peittää sopivasti meidän majapaikkamme parvekkeen. Että se matka Montalbanon jalanjäljille oli mahtava. Tänä iltana Italian Rai 1 näyttää Nuoren Montalbanon seikkailuja. Mitenkähän saisi Italian telkkarin näkymään täältä, omasta nojatuolistani?

Monenlaista kultaa

En koskaan ikinä milloinkaan ole nähnyt lakkoja niin paljon kuin tänä kesänä. Suot ovat nyt keltaisenaan. Viitenä aamuna olen parin tunnin jaksoissa kumarrellut selkä vääränä aarteiden puoleen. (Jonniin verran yli 10 litraa jo pakkasessa.) Tänä aamuna iski laiskamato. Sitä paitsi huusholli on pienessä kaaoksessa, kun en ole ehtinyt imuroita, pyyhkiä pölyjä, pestä pyykkiä... En edes laittaa ruokaa. Onneksi Keuruulla on loistava kiinalainen ruokapaikka, ABC - noutopöytä ja La Mel -pizzeria.En edes päiväkahvia ole kotona keitellyt, vaan istahtanut lepuuttamaan selkää ja silmiä tuonne Ellun rantakahvilaan.

Kaiken lisäksi minulla on parin viikon jakso kirppistä, johon täytyy viedä päivittäin lisää mm saapasmaasta roudaamiani käsitöitä. Tämä kesä on kuulema kirppistenkin kulta-aikaa - koronahiljaisuuden jälkeen, sanovat kirpparin ylläpitäjät.

Seuraavaksi on vuorossa sininen aika, sillä mustikat alkavat pikku hiljaa kypsyä. (Tämän kuvan sain systeriltäni eilen, kiitos.) Pelkäsin jo, että kesäkuun helteet ja kuivuus verottaisivat satoa, mutta kyllä mustikoita on, ja kun nyt ilmeisesti pahimmat helteet hellittävät ensi viikolla, pakkasen täyttäminen jatkuu. Muuten, miten on mahdollista, ettei hyttysiä tai paarmoja ole suolla ollut riesaksi asti niin kuin männeinä vuosina? Ei minulla niitä ikävä ole, ei ole.

Punainen aikakin jatkuu, mutta en enää niitä pakkaseen hamua. Tai olisi hankittava lisä pakastin. Toisaalta, marjatila kaipaa kipeästi itsepoimijoita, tai poimijoita yleensä. Tämän kuun alun sateet saivat marjat pullistumaan, ja maku on kerrassaan kielen nystyröitä hemmottelevaa. Sato on viime päivinä kypsynyt vauhdilla, eikä marjoja millään ehditä poimia, vaan nyt alkaa jo home iskeä. Enää haen vain jälkkärimarjoja.

Ah, tätä luonnon antimien tuottamaa onnea!

Seuraava keltainen luonnon kulta (kantarellit) pilkistelee jo. Mutta annetaan niiden vielä kasvaa, kaipaavat vettä.

Viime postauksessa mainitsin Montalbanon vanhan lääkärin. Hänen kuolemansa muistoa vietettiinkin viime sunnuntain jaksossa. Tässä Helenalle yksi erinomainen juutuupi katsottavaksi. Camilleri, Sironi ja Zingaretti! Vain Luca enää sarjaa livenä tekemässä. Huomen illalla taas nautitaan Punta Seccan alkumaisemista.

Toivotaan, että tänään Kimi pääsisi maailiin edes paaluajoissa, huomisesta puhumattakaan. Alfa Romeollakin on kultaa, ja onneksi talli sen ymmärtää.

Ps. Edelleen blogiani tutkitaan paljon, varsinkin usalaiset, kymmeniä katsoja joka päivä. Suosituin postaus näyttää nyt olevan Kesäkurpitsan kukan anatomia. Mikähän siinä oikein kiinnostaa, tai oikeaammin tulkittuna, mihinkähän sitä postausta käytetään? Pressan vaaleihinko? No, jos postaukseni voisi jotenkin auttaa vallan vaihdossa, siitä vaan!!!!

26 elokuvaa Montalbanoa

Viime sunnuntai-iltana linnottauduin tiiviisti telkun ääreen: Odotin kauan kaipaamaani elokuvaa: Montalbano, varttuneempana versiona. 26 elokuvaa samaa komissaariota, samoissa maisemissa, samassa rantakodissa, sama vanha auto parkissa. Eikö yhtään kyllästytä? EI. Silti nähty jakso tuntui alusta asti hieman erilaiselta. Katsoin elokuvan uudestaan Yle Areenasta vielä kahtena iltana
kuluneella viikolla ja yritin miettiä, mistä erilaisuus johtui.

Voiko elokuvasta välittyä se, että monet taustahenkilöt ovat kuolleet ihan viime aikoina? Montalbanon kirjallinen luoja Andrea Camilleri kuoli viime vuonna heinäkuussa. Elokuvien pitkäaikainen ohjaaja Alberto Sironi kuoli pari viikkoa Camillerin jälkeen. Elokuvien maisemien ´löytäjä´ Luciano Ricceri kuoli 1.2.2020. Elokuvaan on ilmestynyt uusi tohtori, sillä legendaarinen Pasquano (Marcello Perracchio) kuoli vuonna 2017.

Huomenna aion katsoa, kuka on filmin ohjaaja. Yhdessä jaksossa Sironin kanssa ohjaajaksi oli merkitty Luca Zingaretti. You tubesta löysin mielenkiintoisen dokumentin Making Montalbano: Behind the Scenes. Erinomainen dokumentti.

Mansikkamaalla olen ollut ahkerasti. Eilenkin, vaikka satoi kaatamalla. Kävin välillä vaihtamassa kuivampaa ylle, mutta vasta rakeet lannistivat. Harmittaa niin kovasti viljelijöiden puolesta, koska pensaat ovat TÄYNNÄ jättimäisiä, makeita marjoja, mutta poimijoita ei juuri näy.

Tämä kuva olkoon symbolina nyt Kimille tänä viikonloppuna: tässä autossa ovat kaikki renkaat tallella. Turvallisempi ajaakin. Kunhan nyt eivät kolaroisi ensi vuonna Alonson kanssa. Alkaa ikää varttua kummallekin. Niin, ja minunkin pitäisi uusia oma ajokorttini!

Ps. Jatkan sitten blogiani samaan malliin, koska häiriöt ovat vähentyneet ja koska huomasin muidenkin bloggareiden kokeneen samoja ongelmia. Siis ei mitään persoonakohtaista häiriköintiä. Onneksi. Nettimaailma vaan on niin haavoittuvainen.