Bari (Puglia), Matera (Basilicata), Arezzo (Toscana). Tuttuja paikkoja ihan livenäkin, mutta tällä erää ihan oman telkusta nähtynä. (Tämän postauksen kuvat kaapattu YLE Areenasta.)
Lolita Lobosco, Imma Tataranni ja Fosca Innocenti ovat nyt syrjäyttäneet naisissa itse Salvo Montalbanon rosvojahdissa, siis telkun saapasmaalaisissa dekkarisarjoissa.
Tässäpä hieman keittiöajatuksia nähdystä.
Kauniita ovat, varsinkin jos hymyilevät, mitä Immalta harvoin näkee! Varsinkin Lolita on uljas näky kapeine farkkuineen ja Louboutin-korkkareineen, eikä Imman pukeutuminen Lolitasta jää. Tulee ihmetelleeksi, kuinka suuri vaatehuone ja korkkarivarasto hänellä mahtaa olla. Fosca näyttää olevan kolmesta naisesta maanläheisin, jopa ihan tavis.
Lobosco hurruuttelee 1960-luvulta olevalla La Biancina Rossalla, kun taas Foscan auto sopii naisen muuhun olemukseen. Immaa en auton ratissa ole nähnyt, vaan hän istahtaa suosikkicarabinierinsa ajamaan poliisiautoon.
Ulkoiset asiat sikseen. Ammatillisesti naiset ovat supersuoriutujia. Rosvot saadaan telkien taakse ennemmin tai myöhemmin. Usein monen kiemuran kautta. Perhesuhteet, ystävät ja ruokakulttuuri kuuluvat asiaan. Tuloksena nautinnollinen rentouttava pari jaksoinen tapahtumasarja.
Montalbano on saanut upeat manttelinperijät, ja lisäksi upean vaimon, sillä Lolita alias Luisa Ranieri on Montalbanon alias Luca Zingaretin vaimo. Vuonna 2012 heidät vihittiin Sisiliassa, Il Castello di Donnafugatassa. Siitä olen kirjoittanut postauksessa 12.12.2015.
Lisää tietoutta löytyy kysymällä vaikka googlelta.
Tämän postauksen tekeminen keskeytyi usein, sillä seuraan myös parhaillaan Pariisissa käytäviä paraolympialaisia. Aivan uskomattomia suorituksia. Suu ammollaan ihmettelin, miten kädetön mies voitti jousiammunnan mestaruuden. En vieläkään tiedä, miten hän laukaisi jousen kohti maalia, ja lähes aina napakymppiin. Miten kädetön kilpailija ui, miten jalattomat juoksijat olivat tuultakin nopeampia. Itse asiassa paraurheilu on minusta jopa mielenkiintoisempaa seurattavaa kuin normaali urheilu. Täytyy ihailla, miten vaikeinkaan vamma ei estä huimiin tuloksiin pääsemistä.
Olen myös seurannut sarjaa, jossa Fosca Innocenti näyttelee pääosaa. Noita muita katsonut vain avausjaksot.
VastaaPoistaParaolympialaisia tulee katsottua myös, minkä kalastukselta ja retkeilyltä ennättää.
Ihailtavia suorituksia Pariisissa.
Tykkään Foscasta, mutta kyllä noita kahta muutakin seuraan jo kielenkin puolesta. Eilinen Lolita oli paikoittain täyttä Louboutin-korkkareiden mainosta. Se hieman mietitytti. No, mainosrahoja vaan tarvitaan sielläkin.
PoistaKuntopyöräillessä tulee katsottua tv-sarjoja, olen tykästynyt nyt tähän Lolitaan ja kauniit Puglian maisemat ovat bonusta.
VastaaPoistaImmassa huvitti, kun aina mainittiin mauton pukeutuminen vai oliko vain sopimaton syyttäjälle. Ihailin yhtä sadetakkia ja tajusin, että minulla on melkein samanlainen vaikkakin vielä hurjemmassa värissä.
helena
Kolme erilaista naista kolmessa maisemassa... Tykkään!
PoistaVaatetuksen puolesta olen lähimpänä Foscaa, tavallista, arkista elämää.
Ja minä Vera Stanhopea!
VastaaPoistahelena
😁
Poista