Mihin lähtisi

Päivät lyhenivät, siis valon määrä väheni. Tympi. Ei edes avantoon pulahtaminen riittänyt. Valoon piti päästä. 

Vuosia olin lentänyt Italiaan, sitten polvet ilmoittivat lakkoaikeista, ja niitä Italian kodissa tarvittiin. Kolmanteen kerrokseen kiipeäminen alkoi olla tuskallista. Suomessa sama ongelma ratkesi kotia vaihtamalla. 

No, nyt on valoa. Aurinko nousee tänne saaren pohjoisosaan vuorten takaa kahdeksan tienoolla ja laskee illalla kuuden maissa. Auringossa en tykkää köllötellä, varjo on parempi kaveri. 

Polvet muistuttavat silloin tällöin vanhoista vaivoistaan, ja portaita kierrän mahdollisuuksien mukaan edelleen. Viime kesäkuussa kävin lääkärissä, koska kivut olivat jokapäiväisiä. Leikkauksesta kieltäydyin edelleen, joten hän antoi reseptin apteekkiin ja suosituksen fyssarille.

Fyssarin ohjeet olivat tuttuja, lähinnä liikuntaan liittyviä. Hänen vastaanotollaan näin esitteen saada kaupungin liikuntatoimen kautta personal trainer. Siitä alkoi ihan uusi aika selättää mokoma kipu: tapasin ihanan Iinan. 

Iinan kanssa tavattiin viikoittain, hän testasi kuntoni, teki liikkumisohjeet ja jopa pulahti kanssani vesijuoksuun. Hänen mielestään jalkalihakseni tarvitsivat polvia tukevaa jatkuvaa, mutta maltillista jumppaa. 

Tällä hetkellä en lääkkeitä tarvitse, ja lisääntyneen liikkumisen ansiosta painosta on pudonnut kohta kahdeksan maitopurkin verran polvia rasittavaa painoa. Olen Iinalle hyvin kiitollinen. 

Tietysti syömiseenkin  on tullut muutoksia. Muistatte varmaan kiinnostukseni kaikenlaisiin mereneläviin. Tässä kuvassa on kaksi herkuista, sinisimpukat ja isot katkaravut. Olen itsekin opetellut niitä kokkailemaan, ja muutama uusi resepti kotiutuu varmaan Suomenkin kotiin. Syömiseen on tullut kohtuullisuus, eikä napostelua enää juuri ole.

Vielä kuva liikkumisesta. Alkupäivinä paikallinen bussi, titsa guagua, tuli otettua, jos halusi alas keskustaan. Nyt sinne pääsee kävellenkin, ja siitä polvet tykkää.