Näytetään tekstit, joissa on tunniste parveke. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste parveke. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 24. huhtikuuta 2022

Uusia asioita vanhoilla kuvilla


Miksiköhän bloggeri on kuvien siirtämislakossa? Kohta kuukauteen en ole voinut laittaa blogiin uusimpia kuvia! Puhelin vain ilmoittaa, että päivittäminen on tauolla. Olen kyllä päivittänyt itse kapineen aina kun se sitä on kaivannut. Olen kärsivällisesti odotellut, mutta nyt riittää. Käytän vanhoja kuvia, kunnes siirtämislakko loppuu. Loppuihan puumiesten lakkokin kestettyään melkein neljä kuukautta. 

Voisikohan lakko johtua siitä, kun käytän hommaan puhelimen dataa, en erillistä mokkulaa? 

Tässä pitäisi olla kuva parvekkeeni mahtavasta lasituksesta. Pääsevät nämäkin Teneriffalta suomalaiseen multaan kotiutuneet pistokkaat nauttimaan lähes kasvihuonemaisesta lämmöstä. Nyt odotan seuraavaa nousevaa kuuta, että voin laittaa multaan auringonkukan siemenet.

Vanha kuva auringonkukan ja tummien minitomaattien siemenpusseista. Tomaatit ovat muutaman sentin korkuisia ja totuttelevat päivän lämpiminä tunteina parvekkeeseen. Öisin on vielä pakkasta, joten sisään ja parvekkeelle, sisään ja parvekkeelle...

Auringonkukat saavat edelleen ajatukseni Ukrainaan. Sieltä paenneita ihmisiä asuu myös Keuruulla, yksi perhe tuossa naapuritalossa. Heihin tutustun tänä iltana. Omassa talossani asuva mummeli, itse 4-vuotiaana Karjalasta pakoon joutunut, on kutsunut perheen illalliselle ja minut hän pyysi avuksi ja tueksi. Perheen neljästä lapsesta yksi kuulemma puhuu vähän englantia, joten varmaan alkuun päästään.

Nyt alkaa taas tuo kasvien roudaaminen parvekkeelle: persilja, ruohosipuli, rosmariini, tomaatit ensin, basilikat vasta, kun lämpömittari näyttää yli 10 astetta. Plus noista viherkasvien taimia. Sormia syyhyttää...

tiistai 12. kesäkuuta 2012

Kotona

Ensimmäiseksi piti hakea kimppu lempparikukkiani. Että minä tykkään sekä katsella että nuuhkia. Tuon oikealla puolella olevan kivenmurikan toin mukanani parin muun murikan mukana. Ilmankos laukut painoivat. Pitsisiä koristeita odottelevat. Tiesittekös muuten, että kielot on Ranskan vappukukkia?

Eka aamuna olin vaipua ihan epätoivoon. Missä on minun kahvipannuni? Etsin keittiön kaikki kaapit ja työtasot. Silmäilin parvekkeen tavarakasoja. Istuin alas avaamaan tietsikkaa, ja siinähän se kökötti silmieni edessä. Mutta enhän minä sitä pannuksi mieltänyt, sillä vuoristomajalla minulla on OIKEA kahviPANNU. Höperö mikä höperö!!! Naapuri muuten opetti, että tälläkin härvelillä parempi kahvi tulee pannujauhatuksesta. Hän on oikeassa.

Suomen kesä! Ah, ihanaa. Vaikka sataa. Ihanaa. Ulos voi mennä, kun laittaa vaatetta päälle. Vuoristomajalla alkoi olla semmoiset helteet, että ulos ei voinut mennä puolen päivän paikkeilla, vaikka olisi ottanut kaikki vaatteet pois päältä! Hyttysiä tosin saa täällä seuraksi, mutta että nekin ovat enkeleitä verrattuna etelän pistiäisiin. Tökkivät kyllä, mutta silleen söpösti.

Sateen sattuessa voi hoitaa vaikka puutarhaansa, siis lasitetun parvekkeen suojassa. Eivätkä näissä korkeuksissa ole haittaa edes hyttysistä. Kaupasta ostetut salaatti- ja basilikaruukut on nyt siirretty isompiin ruukkuikin. Vuoristomajan parvekkeelta tuodut rosmariini- ja timjamioksat ovat vesilasissa juurtumassa.

Osa vuoristomajan Diana-verenpisarasta leikatuista oksista on jo näin tomerasti juurtuneita. (Seija-systeri, tuupas pikku herran kanssa hakemaan. Saa se isompikin herra tulla mukaan!)

***
Kyllä kuulkaa Suomi on ihana maa. Olen sen varmaan todennut jo aiemminkin, mutta kertaus on opintojen äiti. Edelleen ajattelen Emilia-Romagnan ihmisiä.  Nyt myös Rodoksen lähellä järisee. Väli(ssä oleva)meren alla maan kuori ja -sisus elävät.

***
Sunnuntai-iltana liimauduin telkkarin eteen: Neiti Marple, Komissario Montalbano ja sitten se Kanada. Hyvä, hyvä ja sitten se kahdeksas tila!

lauantai 5. toukokuuta 2012

450 postausta - on aika arpoa

Tervetuloa aamukahville! Parveke on koilliseen, vuorille pàin. Mukava siellà on istuksella ja seimailla kahvia Muumi-mukista. Kahvin pavut  jauhettiin naapurikylàssà varta varten toiveella vaaleaa amerikkalaista (siis suomalaista) paahtoa. Tuli hieman liian hienoksi jauhettua. Tàytyy ensi kerralla pyytàà karkeampaa. Mutta maku on làhempànà suomalaisia makunystyròità ison mukin nauttimiseen. Pàivàllà nautin joskus alabaarissa kahvi-kahvia, siis sità, jossa melkein lusikka pysyy pystyssà. Sità onkin kupin pohjalla vain reilu teelusikallinen. Tàhàn aikaan vuodesta parvekkeella pystyy oleilemaan n klo 8.00 - 9.00 vàlisenà aikana. Sitten on jo mentàvà sisàlle viilentymààn. Parveke on varjoisa puolesta pàivàstà alkaen.

Parvekkeen kasvit on nyt trimmattu talven jàljiltà. Ainoastaan maljakòynnòksen pakkanen puri lopullisesti, mutta kaikki muut kasvit kukoistavat entistà enemmàn. Ruusu avaa kohta nuppujaan, samoin minineilikka ja laventeli.  Rosmariini, timjamit, salvia, mintut ja persilja ovat upeita. (Ompelin uuden tuulen/nàkòsuojan. Sòpò, eikòs olekin!) Menimme eilen kyselemààn alasekatavarakaupasta viinikòynnòksen taimea tuohon maljakòynnòkseltà vapautuneeseen isoon ruukkuun, mutta meille vain hymyiltiin ymmàrtàvàisesti, etteihàn nyt ole aika istuttaa viinikòynnòstà! Voi meità ulkomaalaisia tietàmàttòmià!

Freesian sipulit on nostettu kesàlevolle. Olivat kukkineet tomerasti pààsiàisen maissa.

Eilen ostamani basilikan taimet nostin juuri yòksi  sisàlle, sillà vaikka pàivàllà on hellettà, yòllà làmpòtila voi laskea làhelle 10 astetta, ja sitàhàn nàmà herkut eivàt kestà. (Vihanneskaupoista saa tààllà muuten kaupanpààlle porkkanan, sellerin varren, persiljaa ja basilikaa, jos muistaa pyytàà! Palvelua, josta Suomessa voi vain unelmoida.)

Kuu eilen kylàn pààkirkon kupeessa parvekkeelta kuvattuna n klo 20.00...

... ja pari tuntia myòhemmin makuuhuoneen ikkunasta nàhtynà. Tulevana yònà kuu mòllòttàà kokonaisena ja kuulemma erittàin suurena. Minulle yritettiin asiaa selittàà, on kuulemma jostain aurinko - kuu -yms -jutusta kysymys - tai jotain sinne pàivn, mutta yli meni. Tiedàttekòs te asiasta enemmàn?

***
Jep, tàmà postaus on 450., joten on aika arpoa. Arvonta-aikaa on pari viikkoa. Kaikki tàhàn postaukseen kommentoineet, otetaan huomioon. Palkintona voisi olla vaikka pitsi- tai merkattu liina, hàrpàkkeet tai vaikka noita nappeja, joita tein puseroon, jonka olette nàhneet pari postausta sitten. Voittaja voi itse valita.