Loppuu ja alkaa

Tänään loppuu telkkarin tuijottaminen. Olympialaisten päättäjäiset kruunaavat 16 päivän penkkiurheilijan viihdyttämisen. Nautin avajaisista, joten aion nauttia myös lopettamisesta. En yhtään tajunnut loukkaantua avajaisten mistään kohdasta, vaan tuijotin silmät soikeana koko neljän tunnin ajan, mitä kaikkea ranskalaiset meille tarjoilivat, enkä kyllä aio nytkään etsiä mitään arvosteltavaa, vaan nauttia ja nauttia.

Nautin myös eri lajeista. Mahdottoman taitavia urheilijoita. Eniten ihmettelin voimistelijoita. Minun mielilajini. Tietysti seurasin suomalaisten yrittämistä. Ei ihan onnistunut, mitä heiltä odotettiin, mutta he yrittivät parhaansa. Se riittää minulle.

Nyt jää sitten enemmän aikaa tattipolulle. Ensimmäinen vauvatatti on jo bongattu, mutta vain yksi. Kantarelleja ja mustatorvisieniä olen kyllä saanut ihan mukavasti, mutta nyt haluan keskittyä tatteihin, herkkutatteihin.

Nyt jää myös enemmän aikaa seurata maailman menoa. Siinä riittääkin ihmettelemistä. Vain yksi esimerkki tähän postaukseen. Puhelin! Miten ihmeessä siitä on tullut koulun kuumin puheenaihe? Minun vankka mielipiteeni on se, että se ei kuulu oppitunneille eikä välitunneillekaan,  ainakaan peruskoulussa. Taskuun tai reppuun ja äänettömälle. 

Seurasin pikkuisen kolmasluokkalaisen itkuista läksyjen tekemistä. Ope oli antanut tehtäväksi etsiä netistä tietoja biologiseen tehtävään. Voi herran pieksut! Neuvoin vanhempia puuttumaan asiaan, ja selvisi, ettei ope ollut tajunnut, mitä kolmasluokkalaiselta voi odottaa ja mitä ei. Hymy palasi pikku hiljaa pikkuisen kasvoille, ja leikki kelpasi jälkeen.

PS Olympialaisten päättäjäiset jälkeisenä aamuna :

Olympia-aatteen mukaan Tärkeintä ei ole voitto vaan osanotto! Mutta tuntuu siltä, että liikuntapomon (Vapaavuori) ja muidenkin 'asiantuntijoiden' mukaan Tärkeintä ei ole osanotto vaan voitto!

Uudet maisemat

31 vuotta yhdessä ja samassa kodissa on nyt ohi. Uuden kodin aamukahvimaisemissa ei ole valittamista! Keurusselkähän siellä pilkottaa. Kunhan edessä olevat lehtipuut varistavat syksyllä lehtensä, maisema avautuu vielä enemmän. Paitsi että maisemat ovat entistä kotia paremmat, on uudessa kodissa HISSI, eikä jyrkkä mäki vaikeuta enää pyöräilyä. Helpottaa kovasti liikkumista. Plussana kakun päällä on se, että Tohtorila odottaa tuossa rannassa. Olenkin uinut nyt hyvin ahkerasti, kun ei tarvitse muuta kuin ottaa pyyhe kainaloon ja vesihoito odottaa muutaman askelen päässä.

Tämä elämänvaihde on oikein ihanteellinen konmarittamiseen, ja olen hyvää vauhtia pääsemässä eroon Kaiken Maailman Romppeista. Olen myynyt tavaraa tuolla Vilikassa (kirppari), olen vienyt tavaraa 4H-nuorten kirppikselle, olen antanut tavaraa pois muuten vain, olen vienyt kirjaston kierrätyshyllylle kymmenittäin kirjoja, ja ikävä kyllä myös roskis on niellyt useamman nyssykän. Kummallista on, etten enää edes muista, mistä  kaikesta olen jo luopunut! Olen päättänyt, että tähän uuteen kotiin en tuo mitään tarpeetonta ?????

Muuttamisen lomassa olen tietysti seurannut olympialaisia. Tässä kuvassa Ruotsin seiväshyppykone Armand Duplantis taivuttelee seivästä niin, ettei kuva ehdi terävöityä. Eniten minua on sykähdyttänyt Venezuelan kolmiloikkaava nainen, Yulimar Rojas. Hän harrasti ensin muita hyppylajeja (pituus ja korkeus), ja opetteli sitten kolmiloikan sosiaalisen median avulla. Ei tarvinnut ketään palkattua valmentajaa, minkä huomaa myös hänen omintakeisesta hyppytyylistään. Todellinen luonnonlahjakkuus. Hattua nostan myös Sara Kuivistolle. Vaikkei hän loppuotteluihin päässytkään, neljä uutta Suomen mestaruutta on mielestäni täysin verrattavissa mitaleihin.

Katsomot ammottavat Tokiossakin tyhjyyttään. Toissa talvena tyhjiä ampumahiihtokatsomoita alettiin asuttaa pahvihahmoilla, nyt katsomon eri väriset tuolit luovat illuusion katsojista.

Metsässä on myös tullut rymyttyä. Kantarelleja alkaa olla ihan mukavasti, samoin mustatorvisieniä, mutta nämä kauniit valkoiset kaunottaret kierrän kaukaa. Valkoinen kärpässieni on tappavan myrkyllinen. Tänään kävin poimimassa mustaherukoita. Niistä tehty smoothie on oikea vitamiinipaukku.

Kuuset notkuvat tänä vuonna uusista kävyistä. On oravilla millä herkutella. 

***

Olen huomannut, että olen saanut päivittäin satoja lukijoita naapurimaasta, Ruotsista. Det skulle vara jätte roligt att veta vem ni är och varför ni läser min blog! Tack att ni är med mig.

Mitä tyhjän metsän tilalle

Tästä kuvasta tykkään. Viime kesänä kuvasin samaa koivua, ja nyt sen pahkat ovat vallanneet koko puun. Oikeaa luonnon ympäristötaidetta.

Menin siis metsään, koska viime vuotinen saalistuspäiväkirjani kertoi siellä olevan nyt mustikoita ja kantarelleja, eikä mittarikaan näyttänyt kuin nippa nappa +20. Mukaan otin myös paljon parjatun termacellin. Siitä ei tällä reissulla kyllä ollut mitään hyötyä, koska iniseviä pistäviä tuntui olevan tsiljoonittain. Ei kyllä ollut viime kesän vertaisia mustikoitakaan, vaan semmoisia pieniä, kuivakoita ruttanoita siellä täällä. 

Eniten harmitti kuitenkin kantarellien tilanne: niitäkin oli, mutta ne olivat kuivia ja pieniä. Suurin ongelma oli kuitenkin se, että unohdin ottaa mukaan sieniveitsen! Lähteä nyt sienimetsään ilman työvälinettä. Kotiin tulin sitten korin kanssa, jossa oli ennemmän metsän roskia kuin hyviä sieniä. Pari annosta siivosin ja loput heitin roskiin. Kun keitin sieniä kokoon, ei niistä juuri nestettä irronnut. Täytyy nyt vain odotella sateita että metsään edes kannattaa mennä.

Metsässä on aina vaan hankalampi kulkea, koska myrskyt ovat kaataneet lisää puita ristiin ja rastiin. Entisiä maamerkkejä on nyt vaikeampi tunnistaa. Täytyy välillä oikein seisahtaa ja katsella ympärille, jotta muistaa, missä ne parhaat sienipaikat on - tai siis olisi, jos niitä olisi.

Koska saalistaminen on tänä kesänä jäänyt minimiin, ja koska on ollut semmoisia ilmoja, että ulkona liikkumienen muutenkin on jäänyt väliin, olen innostunut lukemaan tätä Lucinda Rileyn sarjaa. Ei muuten sovi pötköllään lukemiseen, sillä kirja painaa tuhottomasti. Sivuja kun on satoja per osa. Ensiksi sain kirjastosta Kuun sisaren ja tykkäsin. Tuossa nyt odottelee Helmen sisar.

Kirjojen lisäksi saan seuraa radiosta ja televisiosta, koronavirus kun taas on nostanut Keuruullakin päätään. Parhaillaan telkusta tulee tuntitolkulla eri kanavilta kyllä jotain suomenkielistä juttua, mutta enpä juuri ilman kuvaa ymmärtäisi, mistä on kyse. Tokion kisathan siellä. Tuo purjehduskieli on minulle hepreaa, eikä skeittilautailuselostus sekään aukea ilman kuvaa. Eikä aina sittenkään. Olympialaisten lajien kirjo on kyllä käsittämättömän suuri. Käsittämättömän valtava on myös kisojen budjetti, varsinkin kun katsomoihin ei turisteja rahapusseineen oteta. 

Kisojen lomassa jatkan konmarittamista. Pari viikkoa roudasin tavaraa kirppikselle. Olen myös jatkanut  kirjahyllyjeni tyhjentämistä: ensin vien kirjat kirppikselle, jossa omistaja valitse myyntiin haluamansa, loput vien kirjaston vaihtohyllylle, mistä kuka vaan saa ottaa itselleen mitä haluaa. Kierrättämistä parhaimmillaan. Parhaat palat jätän vielä omaan hyllyyn - toistaiseksi.

Ah, tätä onnea

Mansikka-aika on ollut poikkeuksellisen pitkä ja satoisa. Olen syönyt punaisia pullukoita enemmän kuin koskaan. Olen pakastanut kaunottaria enemmän kuin koskaan, ja aina vaan satoa on poimittavissa tuolla ystävien penkeissä. Vaikka sateita on ollut melkein joka aamu, päivä, ilta ja yö, home ei ole iskenyt penkkeihin, vaan vesi on kasvattanut marjoista todella pulleita. Toissa päivänä tein mansikkalikööriä - jouluksi. Ohjeen kopsasin googlaamalla.

Sienisadosta odotan loistavaa. Kantarelleja olen jo saalistanut. Tehnyt niistä keittoa ja muhennosta. Mausteena mustapippuri-tilli -tuorejuustoa ja tietysti kermaa, suolaa, sitruunanmehua ja uutta sipulia. Eilen sain ison satsin vauvakantarelleja, jotka sopivat mainiosti etikkasieniksi. Ohjeena kaupan valmisseos sieni- ja vihannessäilöntään.

Mustikkasato on vielä epämääräinen. On raakoja, puoliraakoja ja kypsiä, vetisiä ja napakoita. Viime vuonna tähän aikaan pakastin pullisteli oikein hyvälaatuisista mustikoista, tänä vuonna vasta muutama pussi on ehtinyt mansikoiden kaveriksi.

Lakkoja sain VAIN vajaan litran, sillä kun yhtenä aamuna kurvasin suoni reunaan, siellä pyllisteli jo kolme daamia!!! PAH!

Tiedotusvälineissä on tällä hetkellä paljon juttua jokamiehen/naisen oikeuksista. Alun perinhän asia tuli  lakisääteiseksi, kun maattomille alustalaisille - jne - annettiin oikeus poimia luonnon antimia tilallisten mailta sekä omaan käyttöönsä että myyntiin. Tarkoituksena mahdollistaa joku lantti ylimääräistä köyhille perheille. Kun Suomen metsiin on todettu jäävän satoa noin 80%, on maahamme tuotu/tullut ulkomaisia poimijoita. Hyvä vai huono asia? Siinäpä aikamoinen pulma, vai mitä! Minä kyllä kyseenalaistaisin vain ne ihmisten 'rahtaajat'! Menisivät itse outoon luontoon itikoitten ruoaksi. Ugh, olen mielipiteeni lausunut.

Pöytäliina kukkii! Nyt olisi suurennuslasilla käyttöä, sillä nuo herttaköynnöksen (?) pikkuriikkiset kukat ovat salaperäisen kauniita. Sitkeä kasvi. Muuttaa minun mukanani pienenä oksana aina paikasta toiseen. Ja nyt vielä kukkiikin. Vihdoinkin tulleen kesän kunniaksi.

Kukkikoon myös  Lontoon olympialaiset ja Unkarin GP!
Monipuolista viikonloppua kaikillen!

Elàmàn kirjoa

Aivan ensiksi - tàmàn kuvan myòtà làmpòisià ajatuksia Chileen ja siellà Peikkokukkulan Miialle ja hànen làheisilleen. Toivon kaikesta sydàmestàni, ettà te olette selvinneet tuhon keskellà mahdollisimman vàhin vaurioin. Tàmà Miialta 'adoptoimani' toukka on kulkenut tàmàn alkuvuoden avainteni peràssà. *** Asken kuulin erittàin viisaita lausahduksia ammattiurheilijan suusta: 'Kun kuulee ja nàkee, mità Chilessà on tapahtunut, vaatimaton menestys olympialaisissa asettuu omiin raameihinsa.' Niinpà! Toivottavasti koko urheiluhullu Suomen kansa (minà mukaan luettuna) osaisi suhtautua kisoihin sen toisessa merkityksessà: kisa=leikki! Leikissàkin joskus on itku pitkàstà ilosta. Voisiko sen kààntàà - ilo pitkàstà itkusta? Toinen kisojen arvioija vertasi Norjaa ja Suomea. Norjahan kahmi menestystà joka ladulla. Oli huomannut, kuinka Norjassa koko perhe harrasti reipasta ulkoilua paljon enemmàn kuin me suomalaiset. Huom mukavaa yhdessà ULKOILUA, ei hiki/veripàistà URHEILUA. Siis liikuntakulttuuri on syvàllà kansan tavassa elàà ja olla. Totuuden nimissà, tàmà(kin) mummeli istui eilen illalla kiikkustuolissa elàen kiihkeàsti Kanadan ja USAN:n ottelua. Joskus piti ihan pysàyttàà sormien kiivas virkkaustahti, kun niin jànnitti. *** Nyt sitten jànnitàn keskiviikon menomatkaa Keuruulta Hki-Vantaalle. Tànààn klo 17.00 pitàisi ratketa kuljetusalan neuvottelut. Lakko vai ei? Minulta ei kyllà oikein heru myòtàtuntoa millekààn lakolle. Aikoinaan lakoilla varmaan autettiin heikoimmin ansaitsevia, mutta jotenkin minusta on alkanut tuntua, ettà ainakin osa lakoista joutaisi ihan romukoppaan. Lakkoon voisivat mennà vanhukset ja heidàn hoitajansa. Sità lakkoa minà kannattaisin sydàmeni pohjasta. Junat (ilmeisesti) kulkevat. Jos rautateillà ei keksità mitààn lakkoa. Eivàt varmaan edes uskaltaisi. Kansa nylkisi ne lakkokenraalit. Joten varaudun nousemaan keskiviikkoaamuna aikaisin junaa korvaavaan taksiin jne... On kiivain matkalaukun ahtamisaika: ruisjauhoja ja puolukoita, niità aikaisemmin mainostamiani kaloja, puuroriisià karjalanpiirakkataikinaa varten, tilkka viilià juureksi, ruisleipàjuurta, màmmià pààsiàisen makupalaksi (ei saapasmaalaisille, eivàt kyllà sòisikààn - onneksi), vattuja ja karpaloita, sienià, sekà tietysti suklaata. Ai ettà miksi nàità mukaan. No, ettà hàn saisi taas tuulahduksen Suomen mauista. Itse aion vuoristomajalla elàà làhinnà hedelmillà ja vihanneksillà, sekà saapasmaan omilla juomilla. Tilkkeeksi pakkaan laukkuun muutaman lehden ja kirjan sekà lankoja ja kankaita. Vaatteita tms ??? Vain ne mità pààlle laitan. Saapasmaassa on jo kevàt, ja vuoristomajalla on kevàt/kesàvaatteita. *** Siis blogiini tulee siirtymàtauko. Loppuviikosta voi taas yhteys olla kunnossa. Siis voi. Onhan kyseessà maa, jossa kaikki on mahdollista, siis mahdottomuuskin. Synttàritkin on tulossa. 17.03. on tàmàn blogin 1-vuotissynttàrit. Kun samoihin aikoihin nàyttàà tulevan 200. postaus, on varmaan aika juhlistaa asioita tavalla tai toisella. Mutta nyt: Hyvàà kevàttà (ràntàà sataa). Tàmà mummeli làhtee nuuskimaan mimosan tuoksua.

Harmaata - vàrià

Troikka -ostoskassille valmistui tànà aamuna olkis -kaveri. Musta - harmaata. Minun vàrejàni.

Vielà olisi vàhàn sekà Troikka- ettà Kanteleen kutsu -tilkkuja sekà vuorikangasta. Pitàisikòhàn...?

Vai siirtyisikò ihan virkkukoukun liikutteluun? Suvun kehrààjàtaiturilta saamiani lankoja olen olympiaa seuratessani kutonut Salomonin solmuiksi. (ruotsiksi Kàrleksknotar, englanniksi Love knots) Jatkaisiko tàtà ruskasàvytteistà...

... vai tàtà kevààn uutta vàrimaailmaa, oranssia ...

... vaiko kumpaakin yhtàaikaa?

Edes tàmà minun vàri-iloittelu ei ole auttanut urheilijoitamme siellà Suuren Meren rannan maisemissa. Alkaa jo ihan sààlittàà. Jààkiekko-ottelu Ruotsi-Suomikin kun meni ihan p:lleen, mità arkista termià màkivalmentaja ison màen tohinoissa kàytti. Kisailijoiden paluu arkeen on varmaan kovin harmaata. Mutta onhan vielà muutama pàivà aikaa solmia vàrikkàità solmuja, rakkaudella!

Maria ja kalaa

Minuutti sitten valmistui tuon vanhan Kanteleen kutsu -kassin kaveriksi pieni olkis. Ettà minà tykkààn tuosta Sanna Annukan kuosista (http://www.marimekko.fi/).

Seuraavaksi tyòn alle pààsee tuo Isolan iso Troikka -olkis. Ostoskassi on jo valmis. Viime arpajaiskassin kaima, kuten tarkkasilmàiset huomaavat. On tuo làhes kolmen kuukauden kestoinen talviunikausi (laiskottelu-) loppumassa. Hyvàà talviuni teki, mutta nyt minulle nàmà pakkaset jo riittàisi. Kaksi ja puoli kuukautta yhtàjaksoista, ajoittain hyvinkin kovaa pakkasta saa ajatukset matkalaukun suuntaan.

Joten ei muuta kuin laukun tàyttòòn. Suomalaista kalaa tàytyy aina pakata mukaan. Torstaina hankin taas noita muuramelaisen Etumiehen kylmàsavulohia ja -siikoja. (http://www.etumies.fi/) Soitin jo keskiviikkoiltana Muurameen ja tilasin kalaa, jonka viimeinen myyntipàivà olisi mahdollisimman kaukana tulevaisuudessa, ettà voisin viedà kalat jààkaappiraikkaina vuoristomajan pakkaseen odottelemaan herkutteluhetkià. Vahinko ettà Etumies kày vain joka toinen viikko Keuruulla (Mega-marketin pihassa), joten tàmàn viikon torstai oli viimeinen mahdollisuus ennen matkaa. Koska olen jo ns vakiasiakas, minulle oli tehty hieno tarjouspaketti odottelemaan. Kiitos, kiitos.

***

Olen seurannut noita olympialaisia (yy:llà ja yhdellà pee:llà). Surettaa ja ilahduttaa. Surettaa se, ettà joillekin huono menestys on kovin katkera pala. Jos tappio tuntuu siltà, ettà seitsemàn vuoden tyò on mennyt hukkaan (pikaluistelija, jonka nimeà en muista), niin silloin tulee ajatelleeksi, ettà onkohan urheilu liian vakavaa! Sen sijaan lòkàpòksylumilautailu on varmaan seuraava laji, jota joka niemen notkon kouruissa harjoitellaan. Ja tulotkin ovat kuulemma ihan pààministerin palkan yli menevià. Jààkiekko ei siis ole ihan ainoa unelmalaji pikku pojille - ja tytòillekin tulevaisuudessa. Onkos mummelisarjoja kourutaiteilussa jo olemassa?