torstai 5. elokuuta 2021

Uudet maisemat

31 vuotta yhdessä ja samassa kodissa on nyt ohi. Uuden kodin aamukahvimaisemissa ei ole valittamista! Keurusselkähän siellä pilkottaa. Kunhan edessä olevat lehtipuut varistavat syksyllä lehtensä, maisema avautuu vielä enemmän. Paitsi että maisemat ovat entistä kotia paremmat, on uudessa kodissa HISSI, eikä jyrkkä mäki vaikeuta enää pyöräilyä. Helpottaa kovasti liikkumista. Plussana kakun päällä on se, että Tohtorila odottaa tuossa rannassa. Olenkin uinut nyt hyvin ahkerasti, kun ei tarvitse muuta kuin ottaa pyyhe kainaloon ja vesihoito odottaa muutaman askelen päässä.

Tämä elämänvaihde on oikein ihanteellinen konmarittamiseen, ja olen hyvää vauhtia pääsemässä eroon Kaiken Maailman Romppeista. Olen myynyt tavaraa tuolla Vilikassa (kirppari), olen vienyt tavaraa 4H-nuorten kirppikselle, olen antanut tavaraa pois muuten vain, olen vienyt kirjaston kierrätyshyllylle kymmenittäin kirjoja, ja ikävä kyllä myös roskis on niellyt useamman nyssykän. Kummallista on, etten enää edes muista, mistä  kaikesta olen jo luopunut! Olen päättänyt, että tähän uuteen kotiin en tuo mitään tarpeetonta ?????

Muuttamisen lomassa olen tietysti seurannut olympialaisia. Tässä kuvassa Ruotsin seiväshyppykone Armand Duplantis taivuttelee seivästä niin, ettei kuva ehdi terävöityä. Eniten minua on sykähdyttänyt Venezuelan kolmiloikkaava nainen, Yulimar Rojas. Hän harrasti ensin muita hyppylajeja (pituus ja korkeus), ja opetteli sitten kolmiloikan sosiaalisen median avulla. Ei tarvinnut ketään palkattua valmentajaa, minkä huomaa myös hänen omintakeisesta hyppytyylistään. Todellinen luonnonlahjakkuus. Hattua nostan myös Sara Kuivistolle. Vaikkei hän loppuotteluihin päässytkään, neljä uutta Suomen mestaruutta on mielestäni täysin verrattavissa mitaleihin.

Katsomot ammottavat Tokiossakin tyhjyyttään. Toissa talvena tyhjiä ampumahiihtokatsomoita alettiin asuttaa pahvihahmoilla, nyt katsomon eri väriset tuolit luovat illuusion katsojista.

Metsässä on myös tullut rymyttyä. Kantarelleja alkaa olla ihan mukavasti, samoin mustatorvisieniä, mutta nämä kauniit valkoiset kaunottaret kierrän kaukaa. Valkoinen kärpässieni on tappavan myrkyllinen. Tänään kävin poimimassa mustaherukoita. Niistä tehty smoothie on oikea vitamiinipaukku.

Kuuset notkuvat tänä vuonna uusista kävyistä. On oravilla millä herkutella. 

***

Olen huomannut, että olen saanut päivittäin satoja lukijoita naapurimaasta, Ruotsista. Det skulle vara jätte roligt att veta vem ni är och varför ni läser min blog! Tack att ni är med mig.

12 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Voi kiitos! Nytkin nautin tuosta upeasta maisemasta. Kohta sauna lämpiämään, ja illan kruunaa pulahtaminen tuohon järveen.

      Poista
  2. Onnea uuteen kotiin Lissu.Kantarelleja kaipaan , pitkä aika siitä kun viimeksi söin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis, Jael. Kävin eilen kantarellimetsässä, mutta saalis oli nyt niukka. Taas toivotaan sateita!

      Poista
  3. Onneksi olkoon uuteen kotiisi!
    Merkillinen ilmiö tuo ruotsinsuomalaisten tulva ´blogiisi, mutta varmasti mielenkiintoinen. Joku on varmaan pannut blogisi kiertoon.
    Minulla ei ole aavistustakaan ketkä minun blogeissa käy. Aikaisemmin käynnit maittain näkyi, mutta ei enää. Siihen aikaan amerikkalaiset olivat tavallisimmat vieraani suomalaisten lisäksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Tuo tulva saattaa olla myös jonkin hakukoneen aikaan saama. Näen kaikki kävijät maittain, ja joistain maista on ilmeisesti 1-2 vaki lukijaa, mutta että sadoittain, se on uutta.

      Poista
  4. Kiva kun pääsit tohtorilan viereen asumaan. Samalla sait ehkä, toivottavasti mukavan naapuruston.
    Sateita odotellaan jotta edes puolukat kypsyisivät.
    Hyvää kesän jatkoa Martta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tohtorila on terveellinen naapuri, siitä olen onnellinen. Entisessä kodissa kaikenlainen terveellisyys oli joskus kaukana. En usko, että tässä talossa tarvitsee soittaa yöaikaan palokuntaa ja poliisia, kun joillakin elämisen tapa on kadoksissa.
      Puolukoita tosiaan on tulossa paikoin ihan mukavasti. Hyvää kesää sinullekin, Martta.

      Poista
  5. Onnea uuteen kotiin! Hissi on hyvä olla olemassa ja mäen päällä asuneena ymmärrän hyvin helpotuksen.
    Toivotaan hyviä sieni- ja marjastussäitä.
    helena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis!
      Tässä iässä arvostaa hissiä ja tasamaata! Söin just täytettyä paprikaa, jonka sisällä oli tämän kesän ensimmäinen herkkitattimuhennos, mausteena muutama mustatorvisieni. Jospas sienet alkaisivat nyt putkahdella, koska sateita on luvassa jokaiselle päivälle.

      Poista
  6. Onnea uuteen kotiisi, vaikka onhan siitä jo aikaa kun olet muuttanut.
    Muuton yhteydessä on hyvä konmarittaa kamojaan, mutta silti saat varoa, alkavat kertyä uudelleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Olen kotiutunut erinomaisesti, enkä ainakaan vielä ole roudannut ylimääräisiä kamoja uuteen osoitteeseen. Sen sijaan kirpputorille on mennyt paljon tavaraa, Samoin olen antanut yhtä ja toista toisten kiertoon. Konmarittaminen on ihan joka päiväistä puuhaa. Taidan olla kauppojen kauhu, sillä ostan vain ruokaa.

      Poista