Itkuhan siinà tuli...

... kun aamulla katselin telkkarista kaukaisen Chilen pelastusoperaatiota. Samaan aikaan vuoristomaja oli pilvessà. Aurinkoa kuitenkin pilviharson takana. Tàltàkòhàn maailma nàytti parin kuukauden jàlkeen kaivoksesta pelastuneiden tummien aurinkolasien làpi.

Kunhan pelastuneet saavat totuttautua maan pààlle pààstyààn, varmaan he nàkevàt koko maailman erilaisena. Ovat saaneet uuden mahdollisuuden. (Tàmà kuva tàltà aamulta kohti Casperian luostarimàkeà.)

Parvekkeen ruusut ojennan kaikille kaivoksessa vielà oleville, sieltà jo pelastetuille, pelastajille ja kaikille kaivostyòlàisten làheisille ja ystàville.

***

Sen sijaan ojennan takiaisia ja nokkosia eilen iltaisen jalkapallo-ottelun, Italia-Serbia keskeyttàmisen aiheuttaneille kiihkoserbeille. Olipa erikoista seurattavaa. Siità oli urheilu kaukana. Tànààn uutisissa kerrottiin, ettà vàkivalta kentàltà siirtyi kaduille ja saatiin loppumaan vasta puolen yòn jàlkeen. Vàkivalta kauhistuttaa - aina.

Elàmàn kirjoa

Aivan ensiksi - tàmàn kuvan myòtà làmpòisià ajatuksia Chileen ja siellà Peikkokukkulan Miialle ja hànen làheisilleen. Toivon kaikesta sydàmestàni, ettà te olette selvinneet tuhon keskellà mahdollisimman vàhin vaurioin. Tàmà Miialta 'adoptoimani' toukka on kulkenut tàmàn alkuvuoden avainteni peràssà. *** Asken kuulin erittàin viisaita lausahduksia ammattiurheilijan suusta: 'Kun kuulee ja nàkee, mità Chilessà on tapahtunut, vaatimaton menestys olympialaisissa asettuu omiin raameihinsa.' Niinpà! Toivottavasti koko urheiluhullu Suomen kansa (minà mukaan luettuna) osaisi suhtautua kisoihin sen toisessa merkityksessà: kisa=leikki! Leikissàkin joskus on itku pitkàstà ilosta. Voisiko sen kààntàà - ilo pitkàstà itkusta? Toinen kisojen arvioija vertasi Norjaa ja Suomea. Norjahan kahmi menestystà joka ladulla. Oli huomannut, kuinka Norjassa koko perhe harrasti reipasta ulkoilua paljon enemmàn kuin me suomalaiset. Huom mukavaa yhdessà ULKOILUA, ei hiki/veripàistà URHEILUA. Siis liikuntakulttuuri on syvàllà kansan tavassa elàà ja olla. Totuuden nimissà, tàmà(kin) mummeli istui eilen illalla kiikkustuolissa elàen kiihkeàsti Kanadan ja USAN:n ottelua. Joskus piti ihan pysàyttàà sormien kiivas virkkaustahti, kun niin jànnitti. *** Nyt sitten jànnitàn keskiviikon menomatkaa Keuruulta Hki-Vantaalle. Tànààn klo 17.00 pitàisi ratketa kuljetusalan neuvottelut. Lakko vai ei? Minulta ei kyllà oikein heru myòtàtuntoa millekààn lakolle. Aikoinaan lakoilla varmaan autettiin heikoimmin ansaitsevia, mutta jotenkin minusta on alkanut tuntua, ettà ainakin osa lakoista joutaisi ihan romukoppaan. Lakkoon voisivat mennà vanhukset ja heidàn hoitajansa. Sità lakkoa minà kannattaisin sydàmeni pohjasta. Junat (ilmeisesti) kulkevat. Jos rautateillà ei keksità mitààn lakkoa. Eivàt varmaan edes uskaltaisi. Kansa nylkisi ne lakkokenraalit. Joten varaudun nousemaan keskiviikkoaamuna aikaisin junaa korvaavaan taksiin jne... On kiivain matkalaukun ahtamisaika: ruisjauhoja ja puolukoita, niità aikaisemmin mainostamiani kaloja, puuroriisià karjalanpiirakkataikinaa varten, tilkka viilià juureksi, ruisleipàjuurta, màmmià pààsiàisen makupalaksi (ei saapasmaalaisille, eivàt kyllà sòisikààn - onneksi), vattuja ja karpaloita, sienià, sekà tietysti suklaata. Ai ettà miksi nàità mukaan. No, ettà hàn saisi taas tuulahduksen Suomen mauista. Itse aion vuoristomajalla elàà làhinnà hedelmillà ja vihanneksillà, sekà saapasmaan omilla juomilla. Tilkkeeksi pakkaan laukkuun muutaman lehden ja kirjan sekà lankoja ja kankaita. Vaatteita tms ??? Vain ne mità pààlle laitan. Saapasmaassa on jo kevàt, ja vuoristomajalla on kevàt/kesàvaatteita. *** Siis blogiini tulee siirtymàtauko. Loppuviikosta voi taas yhteys olla kunnossa. Siis voi. Onhan kyseessà maa, jossa kaikki on mahdollista, siis mahdottomuuskin. Synttàritkin on tulossa. 17.03. on tàmàn blogin 1-vuotissynttàrit. Kun samoihin aikoihin nàyttàà tulevan 200. postaus, on varmaan aika juhlistaa asioita tavalla tai toisella. Mutta nyt: Hyvàà kevàttà (ràntàà sataa). Tàmà mummeli làhtee nuuskimaan mimosan tuoksua.