Ulkomailla

Eilen piti pààstà ulkomaille. Vatikaaniin. Portista pilkottaa jo Pietarin aukion pilareita. Sinne.

Halusin ehdottomasti ikuistaa tàmàn valtavan kuvan uudesta pyhimyksestà. Suurin syy minulle oli se, ettà hànen ulkonàkònsà tuo mieleeni elàvàsti edesmenneen isàni. Kolusin Vatikaanin korttivalikoiman sekà kaikki mahdolliset turistikojut. Kuvaa ei ole vielà postikorttina, mutta varmaan vielà joskus tulee. Nyt sukulaiset ja tuttavat saavat tyytyà toisenlaisiin kortteihin paavista ja ihan Vatikaanin postimerkilla varustettuna. Itse sain rahakokoelmiini harvinaisen 50 sentin kolikon viime vuodelta. Kolikkoon on kuvattu nykyinen paavi.

Pietarin kirkkoon en tàllà eràà halunnut mennà, sillà jono kiemurteli koko aukion ympàri. Sen sijaan minua kiinnosti mm pylvàikòn oikean reunustan suuret plakaatit, joissa oli aina yhden paaviusvuoden tapahtuma, valitsemisvuodesta 1978 aina hànen kuolinvuoteensa 2005.

Esimerkiksi tàmà kuva, jossa hàn tapaa suuresti ihailemansa àiti Teresan.

Paavin makuuhuone, jossa hàn vietti viimeiset hetkensà, on tàssà nàkyvàn rakennuksen ylimmàn kerroksen oikean puoleisin. Ikkunoissa on edelleen verhot kiinni.

Oli aika palata Isoon Kylààn. Sinipukuiset Vatikaanin vartijat olisivat kait kyselleet passia tms, mutta emme menneet yrittàmààn, vaan jatkoimme Via Ottavianoa pitkin kohti metroa. Ensin nuoleskeltiin maukkaat jààtelòt ja sitten ikkunaostoksille. Katuhan on yksi Ison Kylàn parhaimmista shoppailukohteista. Eikà onneksi kalleimmista.

Niinpà molempien kàsissà heilui iloisesti kenkàkassit. Ettà minà tykkààn nàistà omistani.

***

Sen sijaan inhoan sità, ettà pikkuòttiàiset ovat taas keksineet, kuinka herkullista minun vereni on. Pari viikkoa sitten ilmestyi ensimmàinen paukama, ja aloitin heti antihistamiinikuurin. Kymmenen pàivàn jàlkeen ajattelin pitàà pienen tauon, kun muita paukkuja ei ilmestynyt. Ei olisi pitànyt, sillà viime yònà piti nousta keskellà yòtà lààkitsemààn kymmentà uutta ja kipeàà paukkua ja aloittamaan uusi lààkekuuri. Nyt en lopeta kuuria, ennen kuin olen Suomessa, sillà viime vuoden toukokuu on kirvelevànà muistossa. Suomen itikat ovat sentààn enkeleità nàihin hirviòihin verrattuna. Ne saavat pistellà minua, niin paljon kun haluavat, eikà mitààn paukamia ilmesty.

Lappu-Liisan tervehdys

Ei, en minà sakkoja ole saanut. Enkà minà ole ketààn sakottanut. Silti minà olen nyt Lappu-Liisa. Jostain syystà saapasmaan pikkuiset òtòkàt tykkàà rokottaa minua. Ei niità này eikà kuulu, mutta yhtàkkià eri puolella kehoa on pienen pienià kutiavia ja kipeita rakkuloita. Ja jotta en niità raapisi, (mistà rakkulat vain innostuu, ) olen kohta laastareiden peitossa. Nyt kun olen alkanut ottaa kropalle myòs aurinkoa, saatan kuukauden kuluttua olla yhtà kirjava kuin nàiden plataanipuitten rungot. Puut eivàt ole kuolleita, vaan niità on kevàtparturoitu! Kuva on maanantaiselta Bracciano-matkalta.

Puut kyllà selviàvàt ja alkavat puskea lehtià mistà vain, kuten tàmà lehmus.

Tai tàmà oliivipuuvanhus, jonka latvus oli hyvin virkeà, vaikka ikàà onkin jo muutama sata vuotta. Oliivipuitten leikkuuaika alkaa olla ohi. Hyvin hoidetun oliivitarhan nàkee jo kaukaa, sillà puita on leikattu reippaasti ja varsinkin puun sisàoksat on poistettu, jota aurinko pààsee kypsyttàmààn oliivit.

Bracciano-jàrven rannalla, Trevignanon kohdalla viisas ope oli tuonut muksunsa opiskelemaan aurinkoon. Vaikka pienten asennot eivàt aina kovin mukavia olleetkaan, keskittyminen oli ihailtavaa.

Paluumatkalla kàytiin taimitarhalla. Vaikka mità ihanuuksia. Tàssà muutama. Verenpisaroita...

... kamelioita...

... ja sitruunapuita! Kunpa olisi tuommoinen puu omalla parvekkeella. Tyydyin tàllà eràà vain laventelipuskaan.