Myrkyllistä herkuttelua

Eihän minä kumppareilleni mitään mahda: metsään oli mentävä. Siellä pilkotti ensimmäinen myrkkymöykky. Ja jos löytyi yksi, oli sillä varmaan kavereita.

Kavereita oli, mutta tällä kertaa vain muutama. Laatu kyllä oli hyvä. Pari kevättä on nyt mennyt, etten itse niitä ole ruoaksi laittanut, vaan antanut ne tutuille. Mutta nyt en voinut kiusaukselle mitään.

Kyllä makunystyrät nauttivat. Varmuuden vuoksi olin keittänyt sieniä kolme kertaa 5-10 minuuttia, huuhtonut aina välillä sienet ja kattilan. Luulin jo, että olin tuhonnut keittämällä maunkin, mutta ei. Herkullista oli. Pakkasessa on vielä kolme pussukkaa seuraavia myrkyttämisiä varten.

Saapasmaalaiset eivät korvasieniä syö suurin surminkaan, mutta herkkutatit kyllä kelpaavat. Sen näkee kauppojen hinnoissakin: 3,98 euroa 60 g kuivia sieniä tarjouksessa. Tuoreet herkkutatit maksavat sitten yleensä 60-70 euroa kilo.

Tähän aikaan keväästä työvuosien aikana nautin oppilaiden tuomista ruusuista, nyt oli itse mentävä kauppaan, sillä ruusuja oli saatava.

Ruusut ovat kyllä kauniita, mutta kestävät vain hetken. Kun kukat alkoivat nuokkua, leikkasin ne ja laitoin pieniin lasiastioihin. Ilahduttavat nyt muutaman päivän kauemmin.

Herkkuja

Ensin näkyi muutama pieni...

Sitten näkyi lisää ... ja lisää... kunnes kori oli ihan täynnä! Siis näitä myrkkupommeja, korvasieniä. Vuosikymmeniä sitten näihin aikoihin keväästä sienihullun kiilto silmissä kolusin avohakkuita ja kuivasin ja keitin, kuivasin ja keitin. Mutta sitten jälkikasvu sanoi STOP, koska korvasienten myrkyn kanssa ei ole leikkiminen. Lauantaina en enää voinut kestää kiusausta, vaan autoilin TUONNE NOIN, ja ehdin poimia yhden aukon vain pienelä osin. Eilen, äitienpäivänä keitin muutaman pikkuisen korviksen KOLME kertaa melkein 10 minuuttia kerrallaan! No, eipä kastikkeessa  sitten enää juuri sienten makua ollut, myrkystä en tiedä. Koska sisarukset eivät olleet sienistä kiinnostuneita, roudasin ne yhdelle tutulle, jolle kyllä kelpasi. Totesi vain, ettei korvasienten myrkky näihin ikiin heihin ole tehonnut. No, omapahan myrkyn kestävyys heillä on.  Kysyi vielä, että missä se TUOLLA NOIN on. Siihen vastasin, että voinhan minä sieltä hänelle lisää hakea, mutta  paikka on edelleen TUOLLA NOIN.

Äitienpäiväksi posti toi minun lahjani minulle, ja taas olin ihastuksesta ihan soikeana. Mutta sittenpä edessä olikin suuri pulma: vaatekaapissa kun on lähes pelkästään raitapuseroita, joita saapasmaalaiset sanovat suomalaisten kansallisvaatteiksi. Eivät yhtään passanneet tämän aarteen aluspuseroksi. Yksi yksivärinen haaleansininen pelasti tilanteen. Nyt täytyy mennä kauppaan aarteen kanssa ja löytää siihen mätsäävä puseo, yksi lyhyt- ja yksi pitkähihainen. Sittenpä onkin kesägarderobi päivitetty.

Vera Valan romaanit ovat takuuvarmaa seuraa. Uusin kirja sijoittuu (taas) Italiaan, Tolfaan. Muutama kesä sitten ajelimme jälkikasvun kanssa piipahtamaan tähän pikkuiseen kylään etruskien maisemiin. Suosittelen kirjaa. Pitäkää varanne, ettette eksy ajoissa ja henkilöissä...

Luonnon monimuotoisuutta

Parin vuoden takaisen äitienpäiväruusun oksiakin lensi halki ilmojen. Kunpa ne juurtuisivat! Onko teillä ehdottaa joitain taikatemppuja?

Ensi töikseni lähdin tuonne kylän toiselle laidalle, Riitan puutarhaan - opintomatkalle, sillä pikkusiskon pihapiirin vatukko tarvitsi hieman trimmausta. 

Ja täytyihän Riitan hoidokit katsastaa. Lukekaapa Riitan blogista hänen kanaemopuuhistaan! Riitan taidoista voitte lukea myös uusimmassa Kotipuutarhalehdessä (toukokuu 2013).

Jamppa-kisuakin piti rapsutella.

Tästä Riitan puutarhassa olevasta  penkistä tulette lukemaan/näkemään kuvia tänä kesänä useamminkin, mutta nyt en paljasta enempää!

Ei, minä en vielä ole ollut jahtaamassa korvasieniä, vaan pikkusiskolan pihaan on noussut muutama sieni pari vuotta sitten kaadetun männyn juurelle! Odottelevat pikkusiskoa ja miestään ensi viikolla alkavalle Suomi-lomalle.

Samoin heitä odottelee tämä Antin ja Essen puutarhasta pihaan muuttanut raparperi.

Kotiin palasin Riitalta saamieni kauniiden narssisien ja koivun hiirenkorvaoksien kanssa. Niiden juurelle asettelin aarteita, jotka ovat lennelleet halki ilmojen - Maltalta ja saapasmaasta.

Eilen illalla palasin kotiin klo 23.00. Tällaisessa maisemassa minun sieluni lepää aina.

Luonnon antia

Ihan nauroin ààneen, kun lòysin nàmà aarteet.

Lounaaksi kevààn herkkua: villiparsamunakasta.

Sen sijaan nàmà kevààn 'herkut' jàtin paikoilleen. En enàà vuosiin ole kerànnyt korvasienià, koska jàlkikasvu on pitànyt varoittavia 'luentoja'. Sità paitsi niità on vielà kuivattuina Keuruulla. Kyllà minà noin kerran vuodessa myrkytàn itseàni kunnon korvasienimuhennoksella. Saapasmaassa kukaan ei koskekaan nàihin luonnon antimiin.

Onneksi blogini lukijoissa on Helena, kasvimaailman tietàjà no 1! Mikà on tàmà matala kasvi, jota tuolla palaneella vuorenrinteellà on alkanut kukkia. Ihan Elisabet Taylorin sinisten silmien vàriset kukat.

Entàs sitten nàmà. Toivoisin niiden olevan villisahramin kukkia, mutta mutta...

Tàmà kuva ihan Jààmiehen kunniaksi. Hopea ei ole hàpeà! Pààsin torstaina matkaseuraksi provinssimme pààkylààn, Rietiin. Ensin ylitettiin oma Sabiinilaisvuorijonomme ja sittenpà tàmà alueen korkein vuori Terminillo nàkyi koko matkan Rietiin asti. Mutta siità matkasta sitten seuraavaksi.