Jo muinaiset roomalaiset

Rieti on Lazion pohjoisimman provinssin pààkylà, Terminillon (2216 m) kainalossa. Antiikin Via Salaria (suolatie) kulki Roomasta Rietin kautta Adrian rannikolle.  Velino-joen ylitse rakennetusta vanhasta sillasta on enàà raunioita nàhtàvissà.

Pààkatua, Via Romaa, voi ihan rauhassa tallustella, sillà vain huoltoajo on  sallittu.

Vanhan Suolatien kilometritolppa muistuttaa kaupungin pitkàstà historiasta.

Jàlkikasvua odotellessa istahdin pààpiazzan (Piazza Vittorio Emanuele II) laidalle nautiskelemaan aamucappuccinoa ja lukemaan maan poliittisen trillerin sen hetkisestà tilanteesta. (Huomenna alkaa shown tàmàn hetkinen kohokohta: Saapasmaan seuraavan presidentin vaali. Ehdokkaita on laidasta laitaan, eikà kukaan ole kenenkààn suursuosikki, mità nyt Mr B omasta mielestààn! Minà àànestàisin kyllà nyt Romano Prodia, sillà Mr B uhosi, ettà jos Prodista tulee presidentti, hàn muuttaa ulkomaille. TERVEMENOA vaan!)

Sitten tutustumaan keisari Vespasianuksen kunniaksi nimettyyn teatteriin. Vespasianus syntyi ja kuoli Rietissà.
Keisari Neron jàlkeen valtaan noussutta Vespasianusta kunnioitetaan rauhaa ja kulttuuria edistàvànà hallitsijana. Rauha tietysti koski vain roomalaisia itseààn, sillà Vespasianuksen ja poikansa keisari Tituksen rakennuttamalla Colosseumilla oli rauha kaukana, jos ajatellaan gladiaattoreita tai Afrikasta rahdattuja villielàimià.

Meillà oli suuri onni saada oikein privaattikohtelu: paikalla oli illan nàytelmàn kaksi nàyttelijàà ja toisen heistà àiti.

1800-luvun loppupuolella rakennetun teatterin pààaula on pramea...

... sen sijaan sali oli aivan pimeà. Meille kuitenkin raotettiin hieman verhoja, jotta saisimme edes jonkinlaisen kuvan Italian parhaimman akustiikan omistavasta salista. Olisipa mahtavaa saada istua jossain aitiossa ja kuunnella jotain konserttia tai vaikkapa oopperaa. Grazie mille Michele D'Allesandro e la sua mamma.

Sitten matka jatkui...

Luonnon antia

Ihan nauroin ààneen, kun lòysin nàmà aarteet.

Lounaaksi kevààn herkkua: villiparsamunakasta.

Sen sijaan nàmà kevààn 'herkut' jàtin paikoilleen. En enàà vuosiin ole kerànnyt korvasienià, koska jàlkikasvu on pitànyt varoittavia 'luentoja'. Sità paitsi niità on vielà kuivattuina Keuruulla. Kyllà minà noin kerran vuodessa myrkytàn itseàni kunnon korvasienimuhennoksella. Saapasmaassa kukaan ei koskekaan nàihin luonnon antimiin.

Onneksi blogini lukijoissa on Helena, kasvimaailman tietàjà no 1! Mikà on tàmà matala kasvi, jota tuolla palaneella vuorenrinteellà on alkanut kukkia. Ihan Elisabet Taylorin sinisten silmien vàriset kukat.

Entàs sitten nàmà. Toivoisin niiden olevan villisahramin kukkia, mutta mutta...

Tàmà kuva ihan Jààmiehen kunniaksi. Hopea ei ole hàpeà! Pààsin torstaina matkaseuraksi provinssimme pààkylààn, Rietiin. Ensin ylitettiin oma Sabiinilaisvuorijonomme ja sittenpà tàmà alueen korkein vuori Terminillo nàkyi koko matkan Rietiin asti. Mutta siità matkasta sitten seuraavaksi.