Luonto ryöpsähti kukkimaan. Tuomi kukki jo, sitä ihanuutta kesti vain hetken. Nyt kukkii pihlaja, jonka minä miellän juhannuksen ajan kukkijaksi. Nyt poimin maljakkoon kieloja, meidän kansalliskukkaamme.
Eikä pisaraakaan vettä edes luvassa. Lämpömittari huitoo lähellä +30 astetta. Luonto parka. Alkaa tämä riittää myös minulle. Aamupäivisin jaksan vielä touhuta, mutta ennen illan tuloa ei ulos ole asiaa.
Onneksi helteen pahinta aikaa helpottaa telkkarin sarja La Promesa. Olen koukussa kuin onkimato. On hyvin tehty sarja, ja lisäksi se on hyvä espanjan kielen ope. Tuntuu mukavalta, kun alkaa aina enemmän ymmärtää puhetta.
Muuten telkkari pysyykin kiinni. Kyllähän minä jääkiekkoa vähän seurasin. Varsinkin Tšekin ja Sveitsin pelit viihdyttivät, vaikken minä vieläkään tiedä, milloin on paitsio!
En enää juuri seuraa uutisia tai muita ajankohtaisia juttuja. Tympii, mihin suuntaan asioita viedään, sekä meillä että muualla. Tänään luin saapamaan lehdistön tilanteesta. Vaikka enhän minä enää jaksa lehtien kertomaan aina uskoa, mutta sensuuria en toivoisi. Sota tuntuu nyt myyvän.
Nyt järveen vähän viilenemään, vaikka tuskin vesi viileää on. Uutisissa kerrottiin, että Kesku-Suomessa pintavedet ovat yli +20.
Kielojen tuoksu on suorastaan hurmaava! On tuomenkin, mutta minä saan noita tuoksuja odottaa vielä tovin. Joella käydessäni siellä on vesirajassa jo rentukoita nuppuineen
VastaaPoistaLa Promesan katson minäkin, mutta ahneuksissani kaikki viikon jaksot jo maanantaina.
Uimaan tästä pitäisi minunkin lähteä joku päivä.
Suomi on pitkä maa. Tämä kuumuus on kiihdyttänyt kaikkein kukkimista. Toivottavasti joitain kukkia jää kesälle. Minusta tuo klo 15 oleva La Promesa tuo ryhtiä päivän kulkuun...
PoistaYksi suurimmista iloista ja parhaimmista tuoksuista on tuoksusimake, hajuheinä tai maarianheinä. Leikkasin nurmikon pari päivää sitten ja olen pihalla tuoksutellut kumariinin aromia. Tuoksu on seurannut lapsuudesta, sitä on ollut onnekseni kaikilla pihoilla, joilla olen asunut.
VastaaPoistahelena
Minulle uusi asia tuo maarianheinä. Täytyypä tutkia.
Poista