Loman loppua

Tämä loma alkaa olla lopuillaan. Tulin tänne etsimään valoa Suomen kaamokseen ja sitä sainkin, vaikka pilvisempää ja sateisempaa tällä erää onkin ollut. Kun lisäksi on ollut erittäin tuulisia jaksoja, lämpöä jään kaipaamaan. Tammi-helmikuu ovat olleet kylmiä, öisin noin 15 ja päivisin nippa nappa 20, ja kun lämpöpattereita ei ole, vilu on aamuisin ollut kaverina. 

Noita aaltoja kuvatessani olen ajatellut niitä tuhansia pikku paateissa Afrikasta lähteneitä, osa selvinnyt, osa hukkunut. Nyt kun Italian nyky hallitus suhtautuu hyvin nuivasti turvaa etsiviin, Espanja ja varsinkin nämä sen saaret ovat olleet heidän toivonsa. Katukuvassa olen huomannut tulijoiden olevan yhä nuorempia ja nuorempia. Hattua nostan saarelaisille, sillä minkäänlaista syrjintää tms en tulijoita kohtaan ole huomannut. 

Auringon lisäksi tulin nauttimaan meren äärelle meren antimista. Simpukoita, pikkuisia mustekaloja ja kaikenlaisia katkarapuja olen tankannut ihan varastoon. Eilen sitten koin ihan uutta: robotti-tarjoilija toi minulle tilaamani annoksen. Olin niin yllättynyt, etten saanut kameraa esille, ennen kuin uusi palvelija oli jo kaukana tuon live-tarjoilijan etupuolella. Varmaan helpottaa tuota elävää tarjoilijaa, mutta enpä tiedä, nostanko asialle peukkua.

Vain kerran olen saanut yli keitettyjä sitkeitä sinisimpukoita. Mitäkö tein? Söin kiltisti, maksoin suolaisen laskun ja annoin jopa juomarahaa! Asunnolla moitin peilin ääressä itseäni, sillä näköjään en ole oppinut saapasmaalaisilta mitään: Huonosti tehty ruoka palautetaan keittiöön. Siitä he oppisivat, ei tästä selän takana murmuttamisesta.

Meren äärellä kun ollaan, pitäähän sitä kastautua. Arvatkaapas, kuinka monta kertaa olen uinut? En kertaakaan! En varsinkaan tällä Telmon rannalla, mikä näyttää olevan suosittu koirien uittelupaikka. Kuulemma saarella on myös erityinen vuohien peseytymispäivä. 

Tuolla Martianezin uima-altailla olen loikoillut, mutta en uinut. Vaikkei siellä koiria kyllä näykkään. Koiria kyllä ihmisillä on paljon, ja ne saavat kulkea ihan vapaana. Kiltisti näyttävät omistajaan seuraavan.

Tässä katukahvilassa aamuni usein alkaa, lehden ja cortado-kupin ääressä. Taidan kuulua jo kantakalustoon, sillä huomasin eilen, että kukkaro oli jäänyt toiseen käsikassiin. -Ei haittaa, sanoi tarjoilijatar. Maksa huomenna. Mañana.

Turistit ovat tarpeellisia paikallisille, mutta näiden kahden vuoden aikana hinnat ovat nousseet huimasti. Varsinkin asuntojen hinnat. Ensi talveksi minulta pyydettiin 1400 euroa kuukaudelta, plus kirjautumis- ja loppusiivousraha (Canarie per te). Satasia enemmän kuin pari vuotta sitten. Minä voin valita, maksanko tuommoisia rahoja, paikalliset eivät. Minäkään en maksa! Mieluummin vaihdan välittäjää.

Lehtien lisäksi telkku on ollut erinomainen kielen ja kulttuurin opettaja. Eilen näytettiin saaren karnevaalin huippuhetkeä saaren pääkaupungista, Santa Cruzista. Valittiin karnevaalikuningatar. Tässä kuvassa on viime vuoden voittaja. Kuka voitti tänä vuonna, en jaksanut pysyä hereillä, sillä viihdeohjelmat tulevat yleensä myöhään illalla.

Illan ohjelma oli rakennettu kunnioittamaan Afrikan kulttuuria. Sata pistettä valinnasta. Ohjelmaa oli monen sporttista, mutta tämä rumputanssi oli minulle jotain ihan uutta. Alkoi jo uni painaa.

Nyt lähden vielä viimeisen kerran osallistumaan tietokilpailuun. Sinne kävelen minulle mieluisimman alueen eli La Ranillaan kautta. Ohi upeiden seinämaalausten. Ohi myös tämän pään, jonka sisältä pulppuaa mitä vaan. Kuinkahan monta tähteä Amerikan lipussa on neljän vuoden kuluttua?

Kodin tekniikkaa

Jotain nyt puuttuu seinältä. Puuttunut jo viime perjantaista lähtien. Alitajunta ei muista muutosta, vaan tsiljoona kertaa päivässä silmät etsivät tuttua näkyä. Etsivät vaikka hyvin tietävät, etteivät näe mitä etsivät!

Kellohan siitä puuttui. Minulla mieluinen esine. Sain sen Keuruun ensimmäisiltä oppilailtani muistoksi heidän lähtiessään yläasteelle. Kello oli alkanut temppuilla. Jätätti tai pysähtyi kokonaan. Viisarit pötkötti miten sattui. Kellotohtoriin! Tänään kävin aarteen hakemassa. Oli kuulemma ruuvi olleet löysällä!!!  (Ihan tulin miettineeksi, josko omat ruuvit kaipaisivat pientä kiristelyä.) Kiitoksella selvisin. Ei tartte hakea Kelalta korvauksia.

Nyt kun olympialaiset oli ja meni, olisi aikaa niille herkkutateille, mutta kun niitä ei ole putkahdellut. On satanut ja satanut ja satanut ja satanut, mutta ei herkkutatteja. Viime vuonna tähän aikaan, olin jo saanut mahtavia saaliita. Mutta ei tänä vuonna. Vielä.

Kantarelleja ja mustiksia kyllä löytyy.

Täytyy siirtyä puolukkajahtiin. Puolukat ovat parhaimmillaan lappapuuroksi. Ei vielä kypsän kypsiä eikä raakojaan, vaan just sopivia. Yksi puuro jo syöty. Sain veljen vaimon tuomana pari litraa seuraavia puuroja varten.

Minulla olisi parikin hyvää marjapaikkaa, mutta koska olen kuullut, että hirveät kärpäsetkin ovat metsiin ilmestyneet, menen vain sinne, missä hirvet eivät liiku. 

Telkkukin oli alkanut temppuilla. Just ennen kisoja. Kilautin kavereille. Kysyin kyliltä, mutta kukaan ei tiennyt, mikä toosaa vaivasi. Epäilin jo vakoiluakin! Muilla talon asukkailla ei ollut samaa takkuilua. Yhtenä iltana räpläsin kanavia, ja kuinka ollakaan: yhtäkkiä parempaa kuvaa ei ollut koskaan näkynytkään! Ykköskanava olikin kanavalla 21, kakkonen kanavalla 22... Siis telkkari oli muuttanut jo piirtokanaville. Minulla oli siis tulevaisuuteen suuntautunut toosa. Sitä en kyllä ymmärrä, miksi muutos tapahtui jo nyt, eikä vasta ensi vuonna, niin kuin oli ennustettu. Nyt taas kaikki vanhatkin kanavat näkyvät, mutta jos taas alkaa toosan kanavien kiusanteko, siirryn muille kanavapaikoille.

Eilen illalla katsoin pitkästä aikaa elokuvan. Crazy Rich Asians. Kuvattu Singaporessa.Tykkäsin suunnattomasti. Hyvän mielen tyhjennys viihdettä. Suosittelen. Näyttää tulevan tänä iltana uusintana. Katsoin juuri blogini tilastoja, ja esim Singaporesta on kuluneen viikon aikana käynyt muutama sata lukijaa. Pitivätköhän blogini antia hyvänkin viihteenä?

Hupsista

Luonto ryöpsähti kukkimaan. Tuomi kukki jo, sitä ihanuutta kesti vain hetken. Nyt kukkii pihlaja, jonka minä miellän juhannuksen ajan kukkijaksi. Nyt poimin maljakkoon kieloja, meidän kansalliskukkaamme. 

Eikä pisaraakaan vettä edes luvassa. Lämpömittari huitoo lähellä +30 astetta. Luonto parka. Alkaa tämä riittää myös minulle. Aamupäivisin jaksan vielä touhuta, mutta ennen illan tuloa ei ulos ole asiaa.

Onneksi helteen pahinta aikaa helpottaa telkkarin sarja La Promesa. Olen koukussa kuin onkimato. On hyvin tehty sarja, ja lisäksi se on hyvä espanjan kielen ope. Tuntuu mukavalta, kun alkaa aina enemmän ymmärtää puhetta. 

Muuten telkkari pysyykin kiinni. Kyllähän minä jääkiekkoa vähän seurasin. Varsinkin Tšekin ja Sveitsin pelit viihdyttivät, vaikken minä vieläkään tiedä, milloin on paitsio! 

En enää juuri seuraa uutisia tai muita ajankohtaisia juttuja. Tympii, mihin suuntaan asioita viedään, sekä meillä että muualla. Tänään luin saapamaan lehdistön tilanteesta. Vaikka enhän minä enää jaksa lehtien kertomaan aina uskoa, mutta sensuuria en toivoisi. Sota tuntuu nyt myyvän.

Nyt järveen vähän viilenemään, vaikka tuskin vesi viileää on. Uutisissa kerrottiin, että Kesku-Suomessa pintavedet ovat yli +20.