Kesää etsimässä

Jos kesä vielä viivyttelee, mennään muistoihin. (Eilen aamulla jäiset mannaryynit koristivat autoni etulasin reunoja!)

Kauempaa katsottuna tämä ranta vaikutti raekuurorannalta, mutta rakeet olivat pieniä hiotuneita kiviä. (Arvaatte varmaan, että täällä kotona niitä on muistona pieni kipollinen!)

Sardinia 2008. Auto lauttaan Civitavecchiassa ja noin kuuden tunnin päästä rantautuminen Olbiassa. Nuo mustat tussipollukat näyttävät pääkohteet. Ensimmäinen etappi Olbiasta Stintinoon kiemurteli mahdollisimman kauniita rantatietä, josta myös tuo kuva. Rannan nimeä en muista.

Stintinon rannat muistan. Siellä lököttelimme ja ihastelimme merta kohti Korsikaa. Piipahdimme myös Sassarissa, kaupungissa, jossa on mm saaren vanhin yliopisto.

Matka kohti Oristanoa sujui kahden kuljettajan voimin. Jälkikasvu ajoi ja minä painoin kuvitteellista jarrua, sillä matka kulki kamalan, hirveän, kauhistuttava jyrkkää vuoren rinnettä. Sydän suostui rauhoittumaan vasta majapaikassa, persikoita puusta poimiessa.

Sardinian maitotonkat odottelivat kiltisti kuljetusta meijerille. Lehmän-, lampaan- vai vuohenmaitoa? Joka tapauksessa saaren juustot olivat taivaallisia. Tosin en maistanut casu marzo-juustoa, jossa on mm kärpäsen toukkia!

Saaren ehdottomia tutustumispaikkoja ovat nuraghit, noin vuoden 1880 eaa tienoilla rakennetut kiviset asumukset. Vrt Maltan  samanaikaiset ja -tyyliset rakennelmat.

Jossain vaiheessa kaikki rakennelmat peitettiin maalla (?), ja kesti aina vuoteen 1949 asti, ennen kuin arkeologit saivat vihiä saaren kuuluisimman nuraghen, Su Nurxi di Baruminin olemassaolosta. (Tulee mieleen Teneriffan Guimarin pyramidien kohtalo.) Tämä nuraghe on kuulunut vuodesta 1997 UNESCOn maailmanperintöluetteloon.

Viimeksi makupala saaresta, sen erinomaisesta myrttilikööristä. Likööri nautittu, tyhjä pullo kierrätetty, mutta peltirasia toimii nykyisin spagetin säilytysputkilona.

Kotioven avainperä on muisto matkasta aurinkoiseen Sardiniaan.

Minnekään seuraavaksi kesää etsimään?