torstai 9. toukokuuta 2024

Kesää etsimässä

Jos kesä vielä viivyttelee, mennään muistoihin. (Eilen aamulla jäiset mannaryynit koristivat autoni etulasin reunoja!)

Kauempaa katsottuna tämä ranta vaikutti raekuurorannalta, mutta rakeet olivat pieniä hiotuneita kiviä. (Arvaatte varmaan, että täällä kotona niitä on muistona pieni kipollinen!)


Sardinia 2008. Auto lauttaan Civitavecchiassa ja noin kuuden tunnin päästä rantautuminen Olbiassa. Nuo mustat tussipollukat näyttävät pääkohteet. Ensimmäinen etappi Olbiasta Stintinoon kiemurteli mahdollisimman kauniita rantatietä, josta myös tuo kuva. Rannan nimeä en muista.


Stintinon rannat muistan. Siellä lököttelimme ja ihastelimme merta kohti Korsikaa. Piipahdimme myös Sassarissa, kaupungissa, jossa on mm saaren vanhin yliopisto.

Matka kohti Oristanoa sujui kahden kuljettajan voimin. Jälkikasvu ajoi ja minä painoin kuvitteellista jarrua, sillä matka kulki kamalan, hirveän, kauhistuttava jyrkkää vuoren rinnettä. Sydän suostui rauhoittumaan vasta majapaikassa, persikoita puusta poimiessa.



Sardinian maitotonkat odottelivat kiltisti kuljetusta meijerille. Lehmän-, lampaan- vai vuohenmaitoa? Joka tapauksessa saaren juustot olivat taivaallisia. Tosin en maistanut casu marzo-juustoa, jossa on mm kärpäsen toukkia!


Saaren ehdottomia tutustumispaikkoja ovat nuraghit, noin vuoden 1880 eaa tienoilla rakennetut kiviset asumukset. Vrt Maltan  samanaikaiset ja -tyyliset rakennelmat.

Jossain vaiheessa kaikki rakennelmat peitettiin maalla (?), ja kesti aina vuoteen 1949 asti, ennen kuin arkeologit saivat vihiä saaren kuuluisimman nuraghen, Su Nurxi di Baruminin olemassaolosta. (Tulee mieleen Teneriffan Guimarin pyramidien kohtalo.) Tämä nuraghe on kuulunut vuodesta 1997 UNESCOn maailmanperintöluetteloon.


Viimeksi makupala saaresta, sen erinomaisesta myrttilikööristä. Likööri nautittu, tyhjä pullo kierrätetty, mutta peltirasia toimii nykyisin spagetin säilytysputkilona.


Kotioven avainperä on muisto matkasta aurinkoiseen Sardiniaan.

Minnekään seuraavaksi kesää etsimään?

8 kommenttia:

  1. Älä hätäile, kesä tulee, kun on kesän aika. Sinulla on tuon etelän lämpimän ilmanalan jälkeen totuttelua näihin kotimaan kevät-kesä keleihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sisätiloissa on nyt aika mennyt vanhoja kuvia järjestellessä, ja kovin paljon aurinkoon ne vievät. No, jospas ensi viikolla...

      Poista
  2. Talvi on ollut pitkä, ensimmäistä kertaa herännyt ajatus, että voisihan sitä viettää aikaa jossain lämpimämmässäkin paikassa. Ensi viikolla jos pääsisi jo kunnolla puutarhahommiin.
    helena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunista, mutta niin vietävän kylmää! Parvekkeen kukat seilaa illalla sisään ja aamulla ulos. No, nyt luvassa jopa hellettä. Uskoiskohan?

      Poista
  3. Me käytiin muutama viikko sitten Provencessa ottamassa kesää vastaan. Koluttiin Ranskan vanhimpia alueita, vanhinta asuintaajamaakin Marceillessa. Siis oltiin historian jalanjälijllä. Käytiin ohi mennen myös Sanintes - Maries-de-la-mer nimisessä kylässä mihin Maria Magdalena kuulema saapui aluksella Palestinasta. Kylässä kaikki pyörii Maria Magdalenan ympärillä. Muuten kylä ei ole mikään nähtväsyy, mutta sen sianti on kummoinenkaan, melko moderni asuintaajama. Se sijaitsee Rhonen joen suitoalueella, Camarguessa, Alue koostuu josta, järvistä soisat ja lammikoista.

    Ei tehnyt mileli jäädä yöksi vaikka hiekkarantaa olisi ollut tarjolla kymmeniä kilometrejä. Käytiin myös Avignonissa, Arlenissa ja Nimesissä Marceillen lisäksi.
    Oikein mukavaa kevättä ja kesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matkailu avartaa aina. Hyvää kesän alkua Tukholmaan.

      Poista