tiistai 14. joulukuuta 2021

Pop corn



Punta Lala Majanichossa, Fuerteventuran pohjoisosassa, ei kiellä syömästä popcornia, vaan poimimasta popcornia taskuunsa matkamuistoksi. Siis noita popparin näköisiä korallin palasia. Ne kiinnostaisivat minua kovasti, mutta jälkipolvi on ehdoton. 

Siis, ei näitä mukaan, EI.


No, minun on tyytyminen sitten tämmöisiin löydöksiin.

Tämä majapaikka on ihan rannalla, kaukana kaikesta ns turismista, mutta tämä rannikko on lainelautailijoiden unelmaseutua. 


Tänä aamuna yritin saada edes yhden aaltojen päällä ratsastavan kuviin, mutta enimmäkseen kohteet kupsahtivat aaltoihin ennen kameran räpsähdystä. Eilen täällä tarvittiin palokuntaa, ambulanssia ja jopa helikopteria, sillä yksi lautailija oli ajautunut liian kauaksi, eikä itse enää päässyt rantaan. Onneksi täällä on niin paljon ihmisiä seuraamassa tai itse lautailemassa, että apu on aina lähellä. Onneksi jälkipolvi ei harrasta tätä lajia, vaan kiipeää mahdollisimman korkealle, jonne minua ei saa uhkailemalla, ei houkuttelemalla, ei lahjomalla, ei millään lailla, koska minulla on korkeanpaikankammo.

Eilen huristelimme El Cotilloon. Kuva on otettu auton ikkunasta n klo 16, ja siitä näkee Afrikan läheisyyden. Ilma on sakeanaan punaista hiekkaa, jonka läpi aurinko yrittää paistaa.


Istahdimme rantakahvilaan ja saimme hienon yllätyksen, elävää musiikkia. Duo lauloi englanniksi, espanjaksi, italiaksi ja portugaliksi, ja enpä ole aikoihin kuullut niin korkeatasoista esitystä. Eikä maisemmissakaan ollut valittamista.

6 kommenttia:

  1. Popcornia rannalla. Taitaisi olla hammaslääkäriin asiaa, jos noita maistaisi. Kaikenlaisia luonnonihmeitä sitä maailmassa on. Jossain päin taisi turisteille häkki heilahtaa, kun yrittivät viedä rantahiekkaa mukanaan kielloista huolimatta. Niin, että kiltisti siellä :)
    helena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä uhkaillaan sakoilla, eikä jälkikasvun ilme olisi näkemisen arvoista, joten EI. Kävelin just tuolla rannalla ja löysin tyhjiä ravunkuoria.

      Poista
  2. Täytyy sanoa sormille, soo, soo, ei kosketa. Katseltavaa ainakin on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koko saari on näkemisen ja kokemisen arvoinen. Mutta jestas että on tuulinen, uimapukua ei ole tarennut käyttää ollenkaan. Jälkikasvu vartioi ja ehdotti, että voisin sitten Keuruulla valmistaa/ostaa popcornia!

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kyllä kelpaa, ja kunhan lauantaina lennetään Teneriffalle, sitten vasta kelpaakin. Luonto muuttuu osin vehreämmäksi, ja minä pääsen joulun jälkeen hoitamaan puutarhaa.

      Poista