Rollaattorit esiin

Keuruun vastaanottokeskuksen (VOKIN) asukkaista moni haluaa auttaa toisia avun tarvitsijoita. Ja mikä sen parempi kohde kuin vanhukset. Keuruun Eläkeliitto otti yhteyttä, ja siitä alkoi ns Rollaattoriprojekti. Ensin tutustuttiin kulkupeleihin, mutta koska kevätsade yllätti, päätettiin aloittaa tutustuminen sisätiloissa...

... ilmapallolentiksellä. Lisäksi laulettiin ja leikittiin. Kun turvapaikanhalijat esittivät omia tanssejaan, innostuivat vanhukset valssaamaan...

... niin että kun sitten oli aika lopettaa ensitapaaminen, kaksi mummoa unohti rollaattorinsa juhlasaliin ja antoi apulaisten taluttaa itseään.

Rollaattoriprojektia on nyt tarkoitus toteuttaa kesätorstaisin, jolloin Keuruulla on toripäivä, jotta mahdollisimman moni vanhus pääsee mukaan torin hyörinää seuraamaan kahvikupin ääressä.

Huomenna on äitienpäivä. Tässä meille kaikille tuoksuvaa juhlapäivää.

Kivikaudesta tulevaisuuteen

Kauan minä jaksoinkin vannoa vanhan,uskollisen ystävän nimiin: antiikkinen Nokia palveli minua oikein hyvin: pystyin soittamaan ja lähettämään tekstareita. Käännytystyön aloitti saapasmaassa asuva jälkikasvu, ja ehkäpä siemen iti otollisessa maaperässä, sillä nyt minullakin on ÄLYKÄNNY. Kokonainen päivä kuitenkin meni siihen, että osasin edes vastata puheluihin! Nyt osaan jo sen, plus joitakin muitakin juttuja, mutta edelleen olen sitä mieltä, etten aio orjuttaa itseäni kännyn hipaisijaksi tai näpyttelijäksi. EN! Tai mistä sen tietää... Luin äsken netistä, kuinka yksi mies on ollut useamman kuukauden älykännylakossa, ja kuinka hänen elämänlaatunsa on kohentunut!

Kun opena ollessa uusi reksimme siirsi koko koulun ATK-aikaan, minä hangoittelin vastaan ja ilmoitin, että luokkaani ei tule yhtään tietsikkaa! Kun sitten lähdin eläkkeelle, luokkani oli tehnyt jo omat nettisivut! Nyt työpöytäni näyttää tältä: koneella on nopea 4g -yhteys pikkuisen mollukan avulla (samalla mollukalla voi työskennellä vaikka kuusi konetta yhtäaikaa) ja printteri. Ei tartte aina ponkaista kirjastoon tekemään monistusta tarvitsevia hommia. Koneelle on asennettu vaikka mitä sovelluksia, esimerkiksi nyt taustalla kuuluu Rai 1:n aamuohjelma!

Voin siis sulkea silmäni ja kuvitella olevani saapasmaassa! Silti ei mikään voita aitoa saapasmaata, ja niinpä tuossa printterin päällä on lentolippu. Tällä kertaa vain kolmeksi viikoksi touko-kesäkuun vahteessa, sillä vapaaehtoistyö kutsuu edelleen ja antaa elämälle sellaista sisältöä, jota en koskaan olisi voinut edes kuvitella. Kunhan tämä vaihe on ohi, on aika kirjoittaa Liisan seikkailut ihmeellisessä elämässä.

Rauhallista pääsiäisen aikaa kaikille ympäri maailmaa!

Toiminnan tueksi

Meillä kaikilla on omat toiveemme vapaa-aikamme suhteen. SPR:n Länsi-Suomen piiri järjesti meille vapaaehtoisille työpajan, jossa mm kartoitettiin sitä, millaisesta toiminnasta itse olisimme kiinnostuneita. Mukana oli 14 vapaaehtoista, joista vain yksi mies. Mitenkähän naiset ovat valmiimpia SPR:n vapaaehtoistyöhön?)
- luonto (sienestys, marjastus)
- vesi (kalastus)
- elämykset (sauna, avanto)
- ruoka (kokkikerho)
- konsertit, teatteri
- leikit
- tanhut
- kädentaidot
- elokuvat
- EA-taidot
- musiikki
- pelit
- kasvimaa
- taide
Eniten kiinnostusta sai luonto, ruoka ja elokuvat.

Seuraavaksi minä tein samanlaisen kartoituksen omien turvapaikkahakijoiden suomen kielen opiskelijoideni kanssa. Ensimmäisen ryhmän värilliset yhteenvetolappuset näkyvät kuvassa: kalastus, elokuvat ja musiikki olivat suosittuja. Toisen ryhmän ehdottomasti suosituin toimintamuoto oli musiikki.

Vapaaehtoiset ovat SPR:n vastaanottokeskusten tärkeä voimavara. Keskusten arkipyöritys kuuluu yksiselitteisesti palkatulle henkilökunnalle, mutta vapaa-ajan toimintaan ei heidän aika riitä. Silloin avuksi tulevat vapaaehtoiset.

Miten saada vapaaehtoisten ja turvapaikanhakijoiden mielenkiinnon kohteet kohtaamaan, siinä pohdittavaa riittää. Ja ennen kaikkea, miten antaa sisältöä turvapaikanhakijoiden vapaa-aikaan ja omaehtoiseen toimintaan, sillä kuten Kauhavan vastaanottokeskuksen johtaja viimeisimmässä Punaisen ristin jäsenlehdessä totesi: Joutilaisuus on pahinta!

Kauhava mainitaan usein eräänlaisena mallikeskuksena, silti me täällä Keuruulla uskomme omaan  VOKKIimme (Punaisen ristin vastaanottokeskus). Paljon on jo tapahtunut ja paljon on suunnitteilla... Niistä sitten seuraavaksi.

JOS te olisitte vapaaehtoisina, millaisesta toiminnasta te olisitte kiinnostuneita?

Katse taakse ja eteen

Ei, en minä ole käynyt Pääsiäissaarilla, vaikka mieli onkin monta kertaa tehnyt. Eikä myöskään viime postauksen viimeisen kuvan katuparlamentti sitä ole tehnyt. Luulisin ainakin. Kuvan kissasta en voi mennä takuuseen, sillä kissoilla on kuulemma useita henkeä!

Moai Scultura sacra - Pyhä Moai-veistos, ainoa Pääsiäissaarten ulkopuolelta löytyvä Moai-veistos on nyt nähtävissä saapasmaassa Viterbon maakunnassa, Vitorchianon kylässä (comune). 1990-luvulla Rapa Nuin alkuperäisasukkaat etsivät Pääsiäissaarten ulkopuolelta alkuperäisveistosten kaltaista kiviainesta. Sellainen löytyi Vitorchianosta. Sieltä löytyi myös asialle myötämielisiä tahoja, ja niinpä 11 käsityöläistä saapui veistämään kulttuurien välisenä yhteistyönä ainutlaatuisen perinnön.

Vitorchianon kylä on rakennettu etruskien aikana aivan uskomattomalle paikalle, kalliokielekkeelle, jota ympäröi syvät rotkot,  ja vain yhdestä suunnasta on tieyhteys. Ensin Moai-veistos pystytettiin kylän keskuspiazzalle, josta kissakokous-kuvakin on, mutta syystä tai toisesta veistos siirrettiin kylän ulkopuolelle. Nyt veistos koristaa upouuden levähdysalueen reunamaa, josta yllä oleva kuvakin on otettu. Meillä oli eväät mukana, joten saimme samalla nauttia hengen ja ruumiin ravinnosta.

Historian havinaa näissä kuvissa: viemäriaukon kansi kertoo Vitorchianon kylän kuuluneen Rooman valtiolle ja aika monta jalkaparia alakuvan rappusiakin on vuosituhansien aikana kuluttanut. Kylän merkitys Roomalle näkyy tänä päivänä mm. siinä, että Rooman kaupungin hallintokukkulan kunniavartioston miehet ovat vitorchianolaisia ja heidän upeat pukunsa on suunnitellut itse Michelangelo. Googlaamalla voitte etsiä lisää tietoa.

Vajaat kaksi kuukautta olen nyt ollut Keuruun kodissa. Joulukuu tuntui sään puolesta männeeltä kesäkuulta. Oli ajoittain jopa lämpimämpikin, lämpimin koskaan mitattu. Mutta koska luonto osaa aina yllättää, kuluva tammikuu on sitten laittanut pakkasherran asialle. Taitaa tulla ennätyskylmä tammikuu.

Mutta että on kaunista! Ja niin raikasta. Mitä täällä sisällä ei aina ole, sillä talon putket alkavat vedellä viimeisiään, eikä viemärinhaju kovin vieras asia nyt sisällä ole. Asiaa kuulemma tutkitaan!

Silti, olen erittäin onnellinen siitä, että minulla on koti. Olen viime aikoina ollut paljon tuolla Keuruun VOKissa (vastaanottokeskus) Keuruun spr:n yhteyshenkilön ominaisuudessa, ja tämä näinkin lyhyt aika on opettanut minulle paljon. Koska olen vaitiolovelvollinen, yksityiskohtia en voi kertoa, mutta päiväkirja tietää paljon. Onneksi en tee tätä vapaaehtoistyötä yksin, vaan minulla on pieni, kiinteä ryhmä tukenani. Keuruulla, Suomessa, Euroopassa ja oikeastaan koko maailmassa eletään nyt historiallista murrosta. Moai-kulttuurin ja Vitorchianon juuret ovat tuhansien vuosien syvyydellä. Mitähän tästä ajasta on jäljellä vaikkapa parin tuhannen vuoden päästä?

Tämä kuutamokuva tuo mieleeni muslimimaailman avustusjärjestön, Puoli kuun, meidän Punaista ristiä vastaavan. Mutta heidän symbolinsa on kyllä mielestäni ulkonäöltään neljänneskuu!