Näytetään tekstit, joissa on tunniste tv. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tv. Näytä kaikki tekstit

maanantai 18. tammikuuta 2021

Päiväni iglussa

Päiväni iglussa alkavat muistuttaa toinen toistaan.Tulee mieleen elokuvaa Päiväni murmelina, jossa kaikki toistuu samana päivästä päivään. Telkkarin anti alkaa olla toistoa toiston perään. Esim Parmas ja Kontio on tullut ulos jo niin monena uusintana, että varmaan kohta nauha kuluu poikki. Aina vain jaksan hihitellä Valkeakosken poliisien hullunmyllylle.

Iltapäivää on ilahduttanut ihan uusi tuttavuus, Cedar Cove. Pääosan näyttelijä Andy MacDowell näytteli myös Päiväni murmelina -elokuvassa. Ei mitään suurta draamaa kumpikaan elokuva, mutta erittäin sopivaa iglu -ajankulua.


Tänään sain labran tulokset. Olen jopa terveempi kuin viisi vuotta sitten, jos kolesterolia ajatellaan. Muut arvot olivat ennallaan. Sanovat, että olet mitä syöt. Minä olen siis jonniin sortin pupu, sillä tykkään erilaisista salaateista. Jääkaappia tutkaillessani näin purkillisen pieniä etikkakantarelleja - tuolta noin. Tähän saakka olen sienet syötyäni lorotellut nesteen hukkaan, mutta nyt keksin käyttää sitä happona balsamicon tilalla. Nam!

Huomenna lisään salaattiin tämän Lidlin hävikkolaatikosta löytämäni granaattiomenan siemenet. Nam, nam!

Laatikossa oli eilen 15 banaania. Niistä riitti pakkaseenkin viipaleita. On aineksia uuniherkuiksi tai smootheiksi. Nam, nam, nam!

Herkkusieniä riitti myös pakkaseen, viipaloituina ja voissa tiristettyinä. Nam, nam, nam, nam!

Joo, tiedän, tiedän. Täytyy varoa vaakaa. Toisaalta, olen nyt opetellut syömään 3 - 4 kertaa päivässä kunnon ruokaa ja huomannut nyt, etten jaksa syödä kuin vähän kerrallaan, eikä koskaan ole nälkä. Hyvä minä.

Ai niin, tuo ylin kuva tuli otettua viime viikolla roiman lumisateen jälkeen pakkasen kiristyessä  tämän talven huippulukemaan, -28 astetta. Silloin tämä murmeli hautautui sisään, omaan igluunsa.

maanantai 28. syyskuuta 2020

Värikästä eloa

Kesä sen kun jatkuu... Eilenkin päivällä oli YLI 20 astetta. Koska aamuisin on sentään alle 10, niin pukeutuminen päivemmäällä ulos mennessä on vähän kysymysmerkki. Toisaalta, ainahan sitä voi vaatetusta vähentää, sillä vilustua en halua. Saapasmaassa eilen illalla oli 11 astetta ja minun mittarissani 20!

Nämäkin Reka -kaapelitehtaan lemmikit nauttivat vielä kesän vapaudesta. On mukava nähdä tehtaan työntekijöiden hemmottelevan lampaita ja ankkoja vapaahetkinään. 

Rekan seiniin kiinnitettiin tänä kesänä aurinkopanelit. Seinät kaipasivatkin ehostusta, ja samalla ehostui sähkölaskut.

Tämän syksyn ruska on huikaisevan kaunis. Piti ottaa eilen kuva maaruskastakin, sillä punaiset mustikanlehdet täplittävät nyt puolukkamättäitä, mutta unohdin. Lisätkää näihin kuviin mielikuvituksessanne enemmän punaista ja kirkkaampaa keltaista, sillä kamerani ei värejä pysty vangitsemaan. 

Eilinen ilta kului rattoisasti, sillä veljeni vaimonsa kanssa toi ISON pussillisen kantarelleja ja suppiksia. Kolmen tunnin ahertamisen jälkeen armahdin itseäni ja vein osan saaliista pikkusysterille. Koska pakkanen jo natisee, laitoin suurimman osan suppiksista kuivumaan. Tänään on vuorossa - taas - sienikeitto!

Olen ihastunut uunissa paistettuun keräkaaliin. Paksut siivut saavat makua joko fariinisokerista tai siirapista ja suolasta, pippurista ja meiramista. Kruunuksi voinokareita. 

Perjantai-iltana juutuin telkkarin ääreen niin perusteellisesti, etten malttanut odottaa telkkarin seuraavaa jaksoa, vaan katsoin viikonloppuna koko sarjan Areenasta. Suosittelen. Itse aion kuitenkin katsoa jaksot uudelleen sitten oikeana ulostuloaikana.

maanantai 15. kesäkuuta 2020

Kesän viettoa

Kesä ja maton pesu! Uimalan rannan läheisyyteen kaupunki on järjestänyt upean matonpesupaikan. Ei, pesuvedet eivät mene järveen, vaan suodattuvat jätevesiverkostoon. Mäntysuopa ja juuriharja kuuluvat asiaan. Tuttu tuoksu viipyilee puhtaissa matoissa muutaman päivän. Onneksi minulla ei ole pitkiä mattoja, vaan pieniä pätkiä, joten pesu on vain mukava pieni puuha, jonka jälkeen voi vaikka pulahtaa uimaan.

Siirtelypuutarhassani on nyt timantteja, timanttikukkia, jotka nukkuvat öisin supussa ja leväyttävät teriönsä auringon ihailtavaksi. Olen koko alkukesän metsästänyt auringonkukan taimia, mutta niitä ei Keuruulla ole missään alan kaupassa. Onneksi löysin näitä timantteja. Hyvin korvaavat auringonkukat.

Ystävän kesämökin yksi omppupuista leväytti todellisen kukkaloiston ihailtavaksi. Toivottavasti pörriäisetkin löysivät kukkien luo. Siskon pihan kirsikkapuuta yritin itse hieman auttaa ja ravistella oksia siitepölyn leviämiseksi. Autoinko asiaa, se selviää sitten syksymmällä. Nyt kaivataan vain sadetta, sadetta ja sadetta. Mutta kohtuudella.

Jotta en ihan yksin joisi päiväkahvia, olen nyt melkein joka päivä istahtanut sataman rantakahvilan terassille  lukemaan päivän lehtiä ja juomaan hyvät kahvit. Tosin edelleen täytyy noudattaa turvavälejä jne jne jne. Tänä aamuna telkkarin pääuutisissa kerrottiin, kuinka Italiassa yökerhojen portsarit joutuvat huolehtimaan, että turvavälejä noudatetaan TANSSILATTIALLA. Voi portsariparat! Olisipa mukava tietää, millaisia keinoja he käyttävät.

Telkkarissamme on kaksi kilpailevaa kanavaa, TV 1 ja Mainos-TV. Äsken surffailin molemmilla, koska halusin tietää, mistä ne samalla kellon lyömällä uutisoisivat. TV 1 puhui ikuisuusasiasta eli sotesta (sosiaali- ja terveysuudistuksesta), ja Mainos-TV haastatteli Miss Suomi -kandidaatteja asioista maan ja taivaan välillä. Hyvin usein käännän Yle Teema -kanavalle, kun koronaa tai mainoksia alkaa tulla korvista ulos.

maanantai 30. toukokuuta 2016

Lomalaisen elàmàà


Toukokuu on saapasmaassa ruusujen aika. Kevàt on kuulemma ollut myòhàssà, mutta nyt on helle hellinyt niin, ettei ulos ole keskipàivàn aikaan asiaa.

Eilen pààsimme piknikille ystàvien puutarhaan. Tarkoituksena oli myòs poimia kirsikat, mutta linnut olivat ehtineet ennen meità tyhjentàà parhaan puun sadon. Silti minulla meni parisen tuntia sadon putsamisessa ja keittàmisessà hilloksi. Mukaan saimme myòs rosmariinia, salviaa, Rooman minttua ja laakerinlehtià - kuivatettavaksi ja Suomeen pakattavaksi.

Nespolot ajattelin keittàà aprikoosien kanssa - tai sitten popsia ne vàlipaloina.

Alkuvuoden aikana telkkari sai olla ihan rauhassa, ei ollut aikaa. Nyt jos sen avaa, ensimmàisenà kerrotaan sen hetken tapahtumista Vàlimerellà: kolmessa viimeisessà turmassa on kuollut 700 turvapaikanhakijaa, joista 40 lasta. Tuttu tarina: salakuljettajat ovat hylànneet alukset merelle ja paenneet rahojen kanssa. No, tuleehan vastapainoksi sitten jalkapalloa (josta en ymmàrrà mitààn) ja formuloita. Nyt kyllà Ferraria ròkitettààn ihan joka tiedotusvàlineessà. Tànààn alkoi myòs Don Matteon ikivanhojen pàtkien kertaaminen. Taidanpa avata tablettini ja keskittyà sinne ladattuihin Donna Leonin komissaario Brunetti-tarinoihin.

perjantai 16. lokakuuta 2009

Sanoin kuvaamatonta

Làppàri on edelleen bittitohtorilla, joten nyt ei ole kuvia tarjolla. Ajattelin kertoa hieman opettajastani. Siis alkuasukasmaan telkkarista. Tai oikeastaan sen ohjelmista. Aamu alkaa horoskoopeilla ja sààtilalla. Tarpeellisia molemmat, Ovat muuten yllàttàvàn taikauskoisia nàmà alkuasukkaat. Aamupàivisin kanavia tàyttàvàt kaikenlaiset tarpeelliset ohjelmat. Esim millaisia kauneusleikkauksia tms tarvitaan, ettà oltaisiin nuoria ja kauniita. Jopa vanhuksina. Onhan tàllà maalla siità hyvà esimerkki ihan ylàportaalla. Ohjelmien juontajat ovat nuoria, kauniita ja pukeutumiseltaan anteliaita. Keskipàivàllà on sitten minun suosikkini: erilaiset ruokaohjelmat. Ei moittimista, ei. Iltapaivalla (siis lounaan ja siestan jàlkeen, mikà tarkoittaa klo 16.00 jàlkeen) alkavat taas ajankohtaiset ja erittain tarpeelliset ohjelmat. Maan julkkiksia tuodaan ruutuun keskustelemaan milloin mistàkin tàrkeàstà, kuten esim eilen, voiko miehet nyppià kulmakarvojaan! Mutta ei mielipiteistà oikein pààse kàrryille, kun kaikki sanovat ne yhteen ààneen. Tai siis huutavat kaikki yhtà aikaa. Alkuilta on pyhitetty kilpailuohjelmille. Arvaamalla voi saada 500 000 euroa! Minàkin pàrjàisin siinà hommassa, sillà ei tarvitse osata sanoa muuta kuin numeroita. Ohjelmat ovat niin simppeleità, ettà samalla voi laittaa iltaruokaa. Ei tipahda ohjelmien kàrryiltà. Iltaruoan jàlkeen alkaa joko jalkapallo, jalkapallo tai joku variete -ohjelma. Harvoin saa nauttia esim jostain elokuvasta. Viihdeohjelmia juontavat samat tyypit, jotka jo pàivàn muissa ohjelmissà ovat kielitaitoani kehittàneet. Ettà tàmmòisià hengen antimia opettajani minulle tarjoilee. Erààn murkkuvanhuksen kanavilla. On sitten muitakin kanavia, joille voi surffata, jos hennoo! Kohta sitten kanavat pimenevàt. Maa siirtyy digiaikaan. Digi, digi, digi. Suomessahan siirtymistà perusteltiin ohjelmien tason paranemisella. Samoin tààllà. Mitenkàhàn kày?

lauantai 30. toukokuuta 2009

Kirsikoita ja muuta mielta kiehtovaa

Aamulla onni odotti naapurikylan yhdessa mutkassa kirsikka-auton lavalla. Maistiaisten jalkeen mukaan lahti iso pussillinen Montelibrettista aamulla poimittuja herkkuja. Hilloja, likooria ja paljon vatsaan ihan semmoisenaan. Kirsikkalauantai. Cherry Saturday. I bought a big bag this morning. So today I will make some jam and liqeur. And eat them fresh!
Kirsikanmakuisia ajatuksiaa knitsealle, Tampereelle. Posti toi kortin mukana kukkia, huovutettuja lehtia ja nappeja. Niilla koristelen yhden tai kaksi graffitia tanne jonnekin. Yhteisgraffiti. Kiitos, knitsea. Tassa kuvassa tuon telkkariohjelmalehtisen kannessa on Prova del cuocon (keskipaivan ruokaohjelma) natti ja mukava Elisa-juontaja. Parhaillaan telkkarissa. Viimeinen lahetys ennen kesalomaa. Kaikenlaista juhlaruokaa tanaan. Toisaalta on hyva, etta ohjelma lahtee tauolle. Minullekin jaa enemman aikaa vaikkapa kasitoille. Eilen mietin oikein pitkaan, kuinka telkkari voikaan olla aikasyoppo. Suomessa ompelukone surisi paljon enemman kuin taalla. Eilen sitten nostin koneen poydalle. Lyhensin yhdet kirpparilta loydetyt, musta pellavahousut (3 euroa) ja pienensin yhden pellava-puuvillahalaatin (5 euroa). Tosin telkkari oli samalla auki, mutta enaa ei tartte joka kaanteessa tarttua sanakirjaan, vaan voi vaikka ommella samalla, kun ope (telkkari) hoitaa hommaansa.
I got a letter with some wonderful crafts from knitsea. I will decorate my graffiti(s) with them, and put it/them somewhere here.
In this picture ther is also the tv-promgram. On the cover you can see Elisa, the beutiful girl from Prova del cuoco. The program is on, last time before summer break. I think it is good that this program will leave some more time for me to make sewing...
Bougainvillet aloittavat muurien valloitusta. Hyvaa viikonloppua.
Bougainvilles are starting their blossom. Have a nice weekend.