Kesä ja maton pesu! Uimalan rannan läheisyyteen kaupunki on järjestänyt upean matonpesupaikan. Ei, pesuvedet eivät mene järveen, vaan suodattuvat jätevesiverkostoon. Mäntysuopa ja juuriharja kuuluvat asiaan. Tuttu tuoksu viipyilee puhtaissa matoissa muutaman päivän. Onneksi minulla ei ole pitkiä mattoja, vaan pieniä pätkiä, joten pesu on vain mukava pieni puuha, jonka jälkeen voi vaikka pulahtaa uimaan.
Siirtelypuutarhassani on nyt timantteja, timanttikukkia, jotka nukkuvat öisin supussa ja leväyttävät teriönsä auringon ihailtavaksi. Olen koko alkukesän metsästänyt auringonkukan taimia, mutta niitä ei Keuruulla ole missään alan kaupassa. Onneksi löysin näitä timantteja. Hyvin korvaavat auringonkukat.
Ystävän kesämökin yksi omppupuista leväytti todellisen kukkaloiston ihailtavaksi. Toivottavasti pörriäisetkin löysivät kukkien luo. Siskon pihan kirsikkapuuta yritin itse hieman auttaa ja ravistella oksia siitepölyn leviämiseksi. Autoinko asiaa, se selviää sitten syksymmällä. Nyt kaivataan vain sadetta, sadetta ja sadetta. Mutta kohtuudella.
Jotta en ihan yksin joisi päiväkahvia, olen nyt melkein joka päivä istahtanut sataman rantakahvilan terassille lukemaan päivän lehtiä ja juomaan hyvät kahvit. Tosin edelleen täytyy noudattaa turvavälejä jne jne jne. Tänä aamuna telkkarin pääuutisissa kerrottiin, kuinka Italiassa yökerhojen portsarit joutuvat huolehtimaan, että turvavälejä noudatetaan TANSSILATTIALLA. Voi portsariparat! Olisipa mukava tietää, millaisia keinoja he käyttävät.
Telkkarissamme on kaksi kilpailevaa kanavaa, TV 1 ja Mainos-TV. Äsken surffailin molemmilla, koska halusin tietää, mistä ne samalla kellon lyömällä uutisoisivat. TV 1 puhui ikuisuusasiasta eli sotesta (sosiaali- ja terveysuudistuksesta), ja Mainos-TV haastatteli Miss Suomi -kandidaatteja asioista maan ja taivaan välillä. Hyvin usein käännän Yle Teema -kanavalle, kun koronaa tai mainoksia alkaa tulla korvista ulos.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste matonpesu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste matonpesu. Näytä kaikki tekstit
maanantai 15. kesäkuuta 2020
lauantai 8. kesäkuuta 2013
Ihan pihalla
Olen ihan pihalla! Kolme viikkoa olen ollut päivisin ihan pihalla. Tuloksiakin alkaa näkyä. Kahdeksasta perunastani ovat kaikki ehtineet jo versoa maan pinnalle. Kiitos siemenistä ja pikkuisesta maapläntissä, Riitta!
Pottujen kavereina on muutama sipuli ja p-a-l-j-o-n kukantaimia. Tämä kuva on muutaman päivän takaa. Ennen suuria sateita. Ensi viikolla olen taas ihan pihalla, sillä alkaa harventaminen ja kitkeminen.
... ja papan haudalle viety saapasmaan parvekkeen pelargoniasta tuomiani oksia, jotka mummo on kasvattanut pikkuisiksi taimiksi.
Omalla parvekkeellani on yhtä ja toista.Ylemmässä kuvassa hajuherneen taimia ja alemmassa kuvassa rooman minttua ja bella di notteja, molempien kotimaa on saapasmaa.
Kun ensin myllää mullassa, on sen jälkeen hyvä mennä uimaan ja pesemään samalla reissulla mattoja.
Nämä kolme viikkoa olen siis ollut ihan pihalla ja nauttinut kesästä, joka tuli jo toukokuussa. Helle purkautui eilen ja toissa päivänä koviin iltapäiväukkoskuuroihin. Silti hellettä on riittänyt tällekin päivälle. Kovasti surettaa eteläisemmän Euroopan sateet, tulvat ja koleudet! Toisaalta kyllä Suomi on kaiken tämän lämmön ansainnut viime kesän korvikkeeksi.
Tänään olin pihalla tuolla Multialla, Eijan puodin pihakirppiksessä. Se jatkuu vielä huomenna... Kunhan ensin katsotaan tänä iltana, kuka ajaa lujaa Kanadassa.
Pottujen kavereina on muutama sipuli ja p-a-l-j-o-n kukantaimia. Tämä kuva on muutaman päivän takaa. Ennen suuria sateita. Ensi viikolla olen taas ihan pihalla, sillä alkaa harventaminen ja kitkeminen.
Ja sitten minulla on tämä isompi työmaa tuolla mansikkapaikalla. Noiden vasemmalla olevien kolmen katteen alla on porkkanaa, punajuurta, sipuleita, hernettä, papua, monen sorttista salaattia, retiisiä ja tilliä. Torstaina vein sinne myös kesäkurpitsan ja avomaankurkun taimia. Viikon parin päästä palstalla riittää kyykkimistä.
Pikkusiskon pihapiiriä ollaan myllätty...
Omalla parvekkeellani on yhtä ja toista.Ylemmässä kuvassa hajuherneen taimia ja alemmassa kuvassa rooman minttua ja bella di notteja, molempien kotimaa on saapasmaa.
Kun ensin myllää mullassa, on sen jälkeen hyvä mennä uimaan ja pesemään samalla reissulla mattoja.
Nämä kolme viikkoa olen siis ollut ihan pihalla ja nauttinut kesästä, joka tuli jo toukokuussa. Helle purkautui eilen ja toissa päivänä koviin iltapäiväukkoskuuroihin. Silti hellettä on riittänyt tällekin päivälle. Kovasti surettaa eteläisemmän Euroopan sateet, tulvat ja koleudet! Toisaalta kyllä Suomi on kaiken tämän lämmön ansainnut viime kesän korvikkeeksi.
Tänään olin pihalla tuolla Multialla, Eijan puodin pihakirppiksessä. Se jatkuu vielä huomenna... Kunhan ensin katsotaan tänä iltana, kuka ajaa lujaa Kanadassa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)



