keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Apinan kotikylä

Torrita Tiberina, eli linnoitus Tiber-joen rannalla. Jälkikasvun kotikylä: suoraan edessä, punatiilinen rakennus on kylän tietotoimisto, eli baari, oikealla luukulliset ikkunat kuuluvat kunnantaloon (comune) ja vastapäinen rakennus odottelee kunnostusta.

Tämä kuva on otettu kunnantalon kohdalta kohti linnoitusta. Ylemmässä kuvassa linnoitukseen johtava katu koristellaan kerran vuodessa kukkien terälehdin.



Mutta se edellisen postauksen apina? Sen kotipuu koristaa nyt kylän kunnantalon seinää!!! Tuota yläkuvan oikealla olevaa rumaa betonipintaa. Maalaus on herättänyt ansaittua huomiota: jotkut tykkää, jotkut ei!!!


Kunnantalosta hieman linnoitukseen päin , kadun toisella puolen on kunnan koulu ja kirjasto, jonka seinä on saman taiteilijan käsialaa kuin apinapuu. 

Toisenlaista luovuutta voisi nyt ihailla saapasmaassa. Olen aina ollut Christon ja hänen edesmenneen vaimonsa suuri ihailija.

Samoin edelleen liputan Kimin puolesta, vaikka auto ei aina häntä tottelekaan. Tulevana viikonloppuna huristellaan Itävallassa. Forza!

7 kommenttia:

  1. Noh löytyihän se apinan kotikylä. En ole käynyt Torritassa mutta pikaisesti Nazzanossa ja Nazzanon luonnonpuistossa, jonka lävitse Teveren joki juoksee.

    Muuten eikös sinun rautatieasemasikin sijaitse siinä lähettyvillä, sillä eihän sinne Poggio Mirtetoon pääse junalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nazzano on lähin naapurikylä, ja jos kerran kävelit siinä luonnonpuistossa ja katsoit ylös rinnettä, näit Torritan.

      Poggio Mirteton rautatieasema, meidän asemamme, on muutaman kilometrin päässä Torritasta ja hiemn alle 20 kilometriä vuoristomajalta.

      Poista
  2. Oispa tosiaan epätodennäköistä, että olisin nähnyt kuvan seinämaalauksesta suomalaisessa lehdessä (ei ole käynyt toimittajia kylässä? :). Hah, ja minä kehun hyvää kuvamuistiani, ihmisten erottaminen toisistaan onkin sitten paljon vaikeampaa.
    Kiva kun nähdään vaivaa koristella kukkasilla, teos ei kestä varmaan kovin kauan. Kuka sen tekee, kukkakauppiaat, vapaaehtoiset, kyläläiset?
    Christo ja Jeanne-Claude, lempivärini on tuo keltaoranssi, jota käyttävät usein töissään, tarviiko muuta sanoa, olen aivan myyty. New Yorkin keskuspuiston portit, siellä olisi ollut mahtavaa kuljeksia.
    helena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, tuskin apina on mikään yleisjulkkis!

      Kukkakatu tehdään vain päiväksi. Pro logo -tunnus kertoo, että sen on tehnyt kyläyhdistys ja se kestää vain yhden päivän.

      Minäkin olen noiden paketoivien taiteilijoiden ihalija ollut aina.

      Poista
  3. On varmasti iso homma koristella katu kukkien terälehdillä.
    Miten ne pysyvät paikoillaan?
    Ehkä siinä apinateoksen suhteen kuuluisin ei-tykkäävien puolueeseen. Vaan eipä mielipidettäni rekisteröidä mihinkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyypi vaan luottaa ilmojen haltiaan, ettei heittele vettä tai kovia tuulia!

      Minä puolestani kannustan kaikkea uutta ja erilaista. Tosin ei minunkaan mielipidettäni kysytty, mutta saapasmaalaiset tykkäävät olla aina 'jotain' mieltä ja ilmaista sen kädet huitoen!

      Poista
  4. Huh, olet mielessä kun kuulen noita uutisia maanjäristyksestä. Ei taida olla kovin kaukana asunnostasi?

    VastaaPoista