Alakuvassa olen halkaissut nespolon ja kuorinut vàhàn toista puolikasta. Googlen mukaan on kaksi erilaista nespoloa; nespolo comune ja nespolo giapponese (tavallinen ja japanilainen nespolo). Mikàli nyt olen ymmàrtànyt oikein, tavallisen nespolon hedelmàliha on vaaleampaa kuin japanilaisen. Mutta voin olla ihan vààrillà raiteilla. Tànààn tein lisàà nespolo-aprikosi-omena -hilloa, ja hyvàà tuli.
Erinomaista oli myòs myòhàinen àitienpàivàlounas tuolla Teveren (Tiber-joen) toisella puolen, Sant'Oresten kylàssà. Ulkona satoi kaatamalla, eli oli oikein hyvà aika nauttia vain makunystyròiden avulla.
Ruokapaikkamme tarjosi parastaan. Varsinaista ruokalistaa ei ollut, vaan omistajapariskunta luetteli pàivàn tarjottavan ulkomuistista. Minà pààdyin pitkàstà aikaa punaiseen lihaan, tilasin papardelleja villisikakastikkeella. Hyvàà oli, vaikka mikà takansa hyvà ragu-kastike olisi ajanut saman asian. (Anteeksi villisika)
Jàlkiruokana tiramisu, suomeksi piristà minua. Eikà parempaa nimeà voi tàlle herkulle antaa.
Kukkaloistoa edustakoon tàssà postauksessa tàmà trumpettikukka (Tecoma radicans). Aamucappuccinolle mennessà vielà viikko sitten ei ollut kukan kukkaa, mutta nyt yhtà kiviaitaa koristaa upeat kukkaròykkiòt. Ihmiset ovat onnellisia, sillà kesà on nyt kuulemma tullut.
Joo nyt tarkenee. Kukat ja ihmiset.
VastaaPoistaTiina
Varsinkin kun lukee netin kautta, kuinka Suomessa viime yònà oli paikoin pakkasta yli seitsemàn astetta!!!
PoistaKiinnostavaa, että nespolossa on monta siementä. Katselin sitä guuglesta jo edellisen postauksen jälkeen ja nyt kävin kuvakierroksen trumpettikukan vuoksi.
VastaaPoistaSataa ja ukkostaa, muuten olisinkin nyppimässä rikkaruohoja pihalta.
helena
Siemenet ovat kyllà aika isoja - siemeniksi ja trumpetinkukkia on joka aamu enemmàn! Tààllà ukkostaa iltapàivisin ja pàivisin làmpòtila huitelee yli 30 asteessa. Onneksi ei ole puutarhaa nypittàvànà! Parveke riittàà.
PoistaKreetan toreilla tuo kevään ensimmäinen paikallinen hedelmä kulkee nimellä despola tai musmula - nyt iski Kreeta-ikävä...
VastaaPoistaRakkaalla lapsella on monta nimeà. Ikàvà voi iskeà ihan mistà vain - eikòs vaan?
Poista