Tykkään

Minä sitten tykkään kivistä, pikkuisista ja isommista. Tässä lasikulhossa on La Palman tulisesta historiasta kertovaa laavamateriaalia: kaksi ´raakaa´kiveä, joita vesi ei vielä ole hionnut. Iso, veden pyöristämä huokoinen kivi on hyvä alusta pikkuiselle tulivuoren muotoiselle simpukalle. Pohjalla on mustaa laavahiekkaa. Kaikkea vartioi Puntagordan markkinoilta ostamani, maalatusta laavahiekasta tehty gecco, La Palman tunnuslisko. Asuntomme seinillä niitä vilisi, varsinkin iltaisin valojen syttyessä.

La Palman rantahiekka oli yleensä mustaa, mutta etelässä, lähellä Salinasin suolafarmia, löytyi myös aivan valkoista hiekkaa. Sekoitin niistä maata agave-kasveja varten. Ruukkuina on tekemäni ragu-kupit. Nuo pikkuiset simpukankuoret halusin mukaani yhdestä ravintolasta. Sisus ei ollut kovin kummoisen makuista, ei sinisimpukoiden veroista.

Puntagordan markkinoilta ostin myös tuon kultaisen heiluvan katseenvangitsijan. Yritin äsken kuvata sitä tuota olohuoneen ikkunaa vasten. En onnistunut.

Tämä kuva on La Palman saarelta. Tuolla kaukana häämöttää Teneriffan saari ja sen korkein kohta, Teiden tulivuori. Sinne olisi matka toukokuun alussa. Saa nyt nähdä...

Kaikista (Suomenkin) apteekeista ja niiden tukuista hengityssuojat on lopussa. Sain tuttavalta yhden malliksi, ostin kaupasta kertakäyttölakanaa ja pistin maskitehtaan pystyyn. Eilen telkussa näytettiin, kuinka Milanossa kaupustelijat pyysivät normaalisti yhden sentin maksavasta suojasta jopa 10 euroa. Kauppa se on joka kannattaa! En silti aio hädällä tienata.

Ennen Teneriffaa pitäisi piipahtaa saapasmaan kautta Maltalla, missä tämä pitsikivi on tehty (kuva löytyy Maltan postauksista). Katsotaan nyt, mitä tuo korona-virus saa aikaan ...

Ajan kuluksi

Uusin löytöni käsityörintamalla on korkkikangas. Keuruun ainoa kankaita myyvä kauppa ei sitä tuntenut, mutta onhan netti. Toinen tarvike, mitä täältä ei löytynyt oli lyhyt vetoketju. Silloin muistin, kuinka Tiltaltti (paikallinen ex-askartelukauppa) aikoinaan möi loppuja tarvikkeita. 10 eurolla sai ahtaa ison muovipussin täyteen kaikkea kaupasta vielä löytyvää, ja kun löysin pussin, siinä oli MONTA lyhyttä vetoketjua. Sitä en tiedä, voiko korkkikangasta pestä, mutta sen tiedän, että sitä on helppo ommella.

Toinen mukava materiaali oli syksyllä vaahteranlehdet, joista pyörittelin ruusuja parvekkeen kanerva-asetelmiin. Kukat ovat edelleen parvekkeella, värit vain laimenneet.

Tätä telkkarin askartelujuttua en vielä ole kokeillut. Ihan turhaahan se olisi ollut, sillä tuotokset olisivat sulaneet alta aika yksikön. Ovat nyt luvanneet hieman kylmempiä ilmoja, joten josko voisin kokeilla: ilmapalloihin vettä ja pallot pakkaseen. Kun vesi on hieman jäätynyt, palloon reikä ja liika vesi pois, ja ei kun pakkasta odottelemaan. Kauniita jäälyhtyjä. Toisaalta, luonnon valo on alkanut lisääntyä, joten taitaapi tämä askarteluhomma jäädä odottelemaan parempia aikoja...

... sillä taas se alkaa. Tehän tiedätte minun intohimoni formuloihin. Sinällään ihan hullua tällaiselle luontoihmiselle, mutta kun kaikkea ei voi järjellä selittää. Toisaalta, jos Kimi ei olisi mukana, intoni voisi laantua. Nyt näyttää kuitenkin siltä, ettei Kimi lopeta ikinä.

***
Tässä hieman jännittää muukin kuin formulat. Kevään matkasuunnitelmiin kun on tullut odottamattomia muuttujia, joista suurin on tuo korona-virus. Saapasmaa on nyt sekaisin. Laittavat pian lentokentätkin kiinni. HÖH!

Sitä sun tätä

 Veriappelsiinin mehu on tämän kauden todellinen vitamiinipommi. Varsinkin jos voi ostaa Etnan rinteiltä poimittuja hedelmiä. Kädet on kyllä puristamisen jälkeen syytä pestä perusteellisesti, sillä sana LUOMU saa minut aina hereille. Varsinkin jos on kyse saapasmaasta.

Ihan yhtä vainoharhainen en ole Lanzaroten viinien kohdalla. Näistä laavahiekkapoukamista kasvaneista viiniköynnöksistä valmistuu erittäin hyvää juomaa merenantimien kaveriksi. Suomessa olen nyt jatkanut tipatonta alku vuotta, sillä Alkon hinnat tuntuvat kohtuuttoman korkeilta, eikä viinien ainesosista ole oikein varmaa tietoa.

Mäntän Serlachiuksessa on vielä  29.03.2020 asti nähtävissä upea näyttely Onnea etsimässä - Italian nykytaidetta. Saliin astuessa on pieni tila nimeltä Minne mennään tänä iltana tanssimaan? Näyttely kiertää maailmaa, ja yhdessä paikassa avajaisten jälkeen siivoaja oli putsannut kaikki pullot ja muut ´roskat´ pois!!! Taide on joskus käsittämätöntä.

Vuosia sitten kävin tutustumassa Ateneumissa ensimmäiseen ARS-näyttelyyn. Tutkin kaikki huoneet tarkkaan. Oli pissakukkia ja pissapönttöjä ym hieman perinteisestä taiteesta poikkeavaa. Yhden pienen huoneen oven pielessä ei näkynyt tekijän tai kollaasin nimeä, joten käännyin lähellä olevan oppaan puoleen ja kysyin, mitä huone esitti. - Se on siivouskomero, totesi hän ja pidätteli hymyään.

Eilen linnottauduin telkkarin (TV 2) ääreen katsomaan Romeshin epämukavuusmatkojen uutta kautta. Tykkäsin aikaisemmista matkoista, enkä nytkään pettynyt, kun hän tutustui Zimbabween. Suosittelen!

Tekniikka näyttää olevan kummallista. Kaikki tämän postauksen kuvat on tuosta kännystä - ilman mitään johdoilla siirtelyä. Homma löytyi ihan vahingossa! Mutta edelleen hakusessa on kuvien siistäminen koneen muistiin.

Taistelu ufoa vastaan

En vastaa puhelimeen, jos en näe, kuka haluaa jutella. Nyt näin, että puhelinyhtiöni soitteli. Koska kahden vuoden nettisopimukseni oli umpeutumassa, minulle haluttiin tehdä jatkosopimus. Ok. Kuuntelin aikani, mutta en kyllä ymmärtänyt yhtään, miksi minulle haluttiin lähettää jotain aivan uutta reititintä/mokkulaa, kun entinenkin oli toiminut. Kun hangoittelin vastaan, minulle luvattiin, että voisin palauttaa vempaimen, jos en siitä tykkäisi. Ok, ok!

Kohta sainkin ilmoituksen, että voisin noutaa lähetyksen. Tällä kertaa R-kioskilta, koska nykyäänhän ei koskaan tiedä, mitä palvelua paketit käyttävät. Kotona aukaisin salaperäisen, mahtavan, hyvän vekottimen. Se on tuon entisen pikkuisen mokkulani alla oleva rotisko. Lisäksi paketista paljastui irralliset antennit (2 kpl) ym ym.  En ihastunut ensi silmäyksellä yhtään.

Halusin jutella innokkaan myyjäpojan kanssa. Hän oivalsi heti, ennen moista, minulle lähetettyä ufoa halunnut. Kun totesin, että se on turhan iso työpöydälleni, hän ehdotti ikkunalautaa. Kun sanoin, ettei minulla ikkulautoja ole, hän suositteli keittiön pöydän nurkkaa. Siinä vaiheessa hän  varmaan ymmärsi äänestäni, että parasta oli ehdottaa vempaimen palauttamista. Ok. ok. ok!

Myyjä antoi toisen numeron, johon soittamalla saisin ohjeet edetä taistossa. Kymmenen minuutin musiikkituokion jälkeen rauhallinen miesääni kertoi, mitä tehdä. Lisäksi hän mainitsi, että voisin jatkaa entisellä sopimuksella seuraavat kaksi vuotta. Koska tykkään matematiikasta, ymmärsin pienen laskutoimituksen jälkeen säästäväni noin 300 euroa, eikä minun tarvitsisi katsella kallista ufoa missään päin lukaalia. OK!

Onhan noista tiedotusvälineistä saanut lukea, miten puhelinmyyjät osaavat ammatinsa. Siis varsinkin vanhuksille asioiden/tavaroiden tarpelliseksi tekemisen. Ja työtäänhän he tekevät, provisiot silmissä vilkkuen. Onneksi vielä osaan pitää puoleni. Keuruulla ei ns. asiantuntijakauppoja ole, joten hommat hoidetaan puhelimen välityksellä. Kauppojen auloissa aina silloin tällöin tapaa nuoria innokkaita esittelijöitä. Tavallisesti en ryhdy edes keskusteluun, mutta nyt aion ottaa selvää kaikkien eri firmojen tarjouksista.

Ihan tulee ikävä aikaa, jolloin soitettiin ns. lankapuhelimella, laskutettiin vain puheluihin käytetystä ajasta, eikä nettimaailma sekoittanut koko hommaa. Silti, eipä tätäkään blogia olisi olemassa.

Säätä sun muuta säätöä

Heh, heh! Oikullinen sää varmaan yllätti tämänkin kirppiksen pitäjän. Lunta tuprusi taivaan täydeltä, vaihteeksi. No edes sateenvarjo saatiin hätiin. Suksetkin oli kiireesti nostettu oven pieleen. Jos joku vaikka uskoisi talven tulleen.

Tämmöinekin hetkonen tuli ikuistettua. Että onko talvi vihdoin tullut? No ei todellakaan. Eilen illalla alkoi vesisade, joka jatkuu ja jatkuu ja jatkuu. Viralliset sään ennustajat ovat jo luovuttaneet ja toteavat, ettei tänä vuonna talvea Etelä- ja Keski-Suomeen tulekaan.

Meillä kahdella naapurikerrostalolla on yhteinen roskiskatos, jossa on kaksi pönttöä muoville. Hieno idea. JOS se vain toimisi. Kun aikani ihmettelin, miksi muut pöntöt (paperi, pahvi, jne) tyhjennettiin säännöllisesti, mutta kuvan pöntöt vain pursuivat, otin yhteyttä asiaa hoitaviin portaisiin. Vastaus: Niitä ei tyhjennetä, kun asukkaat laittavat niihin mitä sattuu, muutakin kuin muovia. Ihan oikeassa olivat, mutta miksi asiasta ei kerrottu asukkaille, jotta kaikki huomaisivat katsoa peiliin. No, nyt kaikki pöntöt tyhjennetään.

Saapasmaassakin kierrätetään, mutta erilaisella systeemillä. Jokaisella asunnolla on omat astiansa, jotka tyhjennetään kukin sortti tiettynä päivänä. Muuten hyvä homma, mutta kun noita astioita on joka sortille omansa, ei ne mahdu, eikä kukaan halua omaan kotiinsa sisälle moista koristekasaa. Joten, nyt sisäkäytävissä on roskiksien näyttely! 

Saas nähdä, millaiseen systeemiin Maltalla on siirrytty. Kun vuosia sitten siellä viimeksi olin, ei jätehuoltoon pahemmin ajatuksia tuhlattu: kaikki vaan samoihin pönttöihin, jotka kyllä aamusin aina tyhjennettiin. Mihin ne kuskattiin, en edes uskalla ajatella. Täytyypä kysellä, kunhan parin kuukauden päästä näitä maisemia taas ihailen. JOS Korona suo.

Hurraa, osasin ihan itse siirtää kuvia puhelimesta tänne blogiin. Kolme ensimmäistä kuvaa. Mutta on se hankalaa.

Hyvää ystävänpäivää

Hyvää ystävänpäivää kaikille tämän kuvan kautta. Käytiin Palmalla ihailemassa valaita. Voi että olivat vekkuleita, mutta niin nopeita, että niiden kuvaaminen ei onnistunut, Tyydyin vain ihailemaan.

Jos suurennatte kuvaa, niin näette meidän majapaikkamme pienenä vaaleana pisteena tuon toisen laivan oikealla puolella olevalla kukkulalla. Onneksi minulle vasta merellä selvisi, millaisen jyrkänteen äärellä majailimme. Hui kauhistus! Tuon toisen laivan kohdalla on Tazacorten ranta. Edellisen postauksen karttakuvasta näkee, kuinka Tazacorte on vanhan tulivuoren kraaterin laavan valumismatkalla mereen.

Aaaah

 

La Palma, ensimmäinen kosketukseni Kanarian saariin. Minä menin siellä ilmansuunnista ihan sekaisin. Lentokone laskeutui kartassa oikealla sivulla olevalle lentokentälle (Santa Cruz de la Palma), josta ajoimme saaren halki kohti vasemmalla olevaa majapaikkaa (Tazacorte). Jostain syystä aivoni eivät hyväksyneet saaren ilmansuuntia, vaan jaksoin monta päivää ihmetellä ääneen, miksi aurinko laski itään. Kauan jälkikasvu sai minua vakuutella, että ihan vanhalla mallilla maapallo pyöri.

Meidän majapaikkamme oli tuo banaaniviljelmien keskellä kauempana sijaitseva, nuoren englantilaisen pariskunnan vuokrakodin kattoparveke. Kauempana häämöttää Atlantin valtameri.

Nuorella parilla itsellään ei ollut banaaniviljelmää, vaan ne olivat paikallisten omistamia. Saivat kuulemma aina silloin tälloin maistiaisia. Me hankimme banaanit kaupoista. Nami, nami.

Tazacorten rannalla oli taivaallista varpaiden kaivautua lämpimään laavahiekkaan. Keräilin mukaani paljon meren hiomia kiviä. Pitsikiviksi. Majapaikkaani kuskasin semmoisen kilon painoisen aarteen, jonka ympärille virkkasin pitsihupun. Kuvaa siitä en nyt löytänyt. Otinkohan ollenkaan? Niin tai näin, nuoripari tykkäsi kivestä kovasti.

 

Rannalla meidän ruokapaikaksemme valikoitui Taberna del Puerto. Kalaa ja tietysti papas arrugas. Herkullista ja Suomen hintatasoon verrattuna edullista.

Minulle nyt tämä monta kuukautta kestänyt suomalainen lo(s)ka-marraskuu riittäisi. Onneksi on nämä kuvat, ja ainahan voi haaveilla tulevasta...

Murmutusta

Onneksi on vanhoja kuvia, joita katsellen voi muistella OIKEAA talvea. Ylempi on talomme pihasta vuoden 2011 tammikuulta  ja alempi vuoden 2010 joulukuulta, oikopolusta Tarhian jään yli kylille. Tänä talvena on ollut kaksi parin päivän pituista MINItalvea, jolloin oli lunta ja pakkasta hieman yli 10 astetta. Nyt on taas vesikeli, eikä Tarhian yli koko talvena ole ollut mitään asiaa. (Kuviakin olisi kamerassa, mutta eipä onnistunut niiden liittäminen blogiin!) Toissa talvena ostin uudet suksetkin, mutta antaapa niiden nyt levätä.

Luonto oikuttelee nyt kaikkialla. Vuoden 2011 kuvat tuovat mieleen mahtavan oliivisadon saapasmaan naapureiden oliivitarhasta. Minäkin sain poimintapalkaksi 5 (VIISI) litraa varmasti luonnonmukaista extra vergineä. Nyt ei muutamaan vuoteen ole oliiveja ollut. Suuri suru Sabinan alueella, sillä seudulla monen ihmisen elanto on niistä kiinni. Sama karu tilanne on kastanjoiden ja pähkinöiden kohdalla.

Onneksi sieniä olen löytänyt JOKA syksy. Varsinkin herkkutatteja sain viime vuonna joka päivä kuukauden verran 3-30 kpl. Kuivasin ohuina siivuina ja pakastin pieninä kuutioina.Uusin herkkuruoka on ollut pakastetateilla täytetyt uunipaprikat. Marjasato on ollut vaihteleva: joinain vuosina vattuja on ollut runsaasti, männä kesänä en edes viitsinyt vaivautua. Viime kesä oli lakkakesä. 

Loppumurmutukseen sain nyt aiheen uutisista: Koulumaailmaan suunnitellaan TAAS arvioinnin uudistusta. Ei siinä mitään. kyllähän oppimista saa ja täytyykin arvioida, mutta, mutta... Mutta miksi vain lapsille ja nuorille annetan numeroita tai sanallisia kommentteja? Mikä rooli opettajalla, vanhemmilla ja vaikkapa geeneillä on oppimistuloksiin? Voi herran pieksut!

Höh

Kännykällä postaaminen ei ole minun lajini, ainakaan vielä. En ole niitä neroja, jotka näpyttelevät valon nopeudella. Sormiani auttaakseni ajattelin siirtää kameran kuvat tietsikalle, mutta ei onnistunut.  Täytyy tyytyä koneen kuviin.

Jatkuu...

Siis koneen kanssa. Käyhän se näinkin, mutta että on monimutkaista! Kunhan ekspertit tulevat apuun, säästyy minulta monta harmaata hiusta. Höh, kaikki hiukseni ovat jo harmaita. Kunhan ne ei alkaisi lähteä jonkun tekniikan takia.

Kanarian saarethan ovat syntyneet tulivuorina merestä. Lanzarotella minut ylipuhuttiin tulivuorikierrokselle. Linja-autolla turisteja ajellutettiin kuumaisissa maisemissa ( goolesta löytyy paljon lisää kuvia aiheesta Parque National de Timanfaya). Omin avuin ketään ei alueelle päästetty. Ennen kokematonta, mutta loppujen lopuksi olin oikein tyytyväinen.

Piristän nyt postausta ruokakuvilla. Ensin minun ehdotonta herkkuani, sinisimpukoita, tai vihertävä kuorisia Kanarian simpukat olivat, mutta maku oli taivaallinen. Sitten Kanarian omaa potturuokaa Papas arrugas, vahvasti suolatussa vedessä keitettyjä perunoita, moho-dippien kera. Männä kesänä keitin suomalaisia uusia pottuja samalla ohjeella, ja erinomaisia olivat. Mössöistä en saanut alkuperäisten hyviä.

Piikikästä

Ovat muuttaneet tämän blogin joitain säätöjuttuja! Nyt kuvan lisääminen takkusi. Ihan kuin istuisi piikkien päällä. Nämä pallit löytyivät Lanzaroten kaktuspuutarhasta.

Saapasmaa on saanut kovan kilpailijan: Kanarian saaret. Olemme nyt kolunneet saarista Lanzaroten lisäksi La Palmaa ja Teneriffaa. Ainoa ongelma on minun korkean paikan kammoni. HUUUUUIIII...

 

No, kun jälkikasvu kiipeili tuonkin vuoren rinnettä ylös, minä retkotin aurinkovarjon alla rannalla... AAAHHH (Tazacorte, La Palma). Makuasia, makuasia...

Nyt kokeilen postata kännykän kautta ja käyttää puhelimessa olevia kuvia. Talvinen uima-allas viilentää jännitystä.

Vieläköhän minä osaan?

Tekisi mieli herätellä blogi henkiin, monen vuoden jälkeen. Ei muuta kun kokeilemaan.Voe mahoton. Kuvan siirto onnistui! Lanzaroten asunnon parvekeen reunataidetta. Nyt sitten seuraava askel - julkaisu. Ihan jännittää.