Sadas

Sadas postaus. Sen kunniaksi tämä kuva. Mikä tämä rakennus on? Kaikkien arvanneitten/tietäjien kesken arvon JOTAIN. Aikaa sunnuntai-iltaan. Hyvää viikonloppua.

Tauon paikka

Yksi luonnon aarteiden metsästyksen ihania hetkiä ovat tauot. Olin luvannut keittää kahvia. Mutta aamulla en sitten löytänytkään termospulloa. En niin mistään. Kunnes muistin, että sehän oli reissannut Kaunottaren kyydissä Euroopan halki vuoristomajalle. Sen verran kuitenkin lapsena sain viedä heinäpellolle kahvia, että ei hätiä mitiä: kahvi pulloon ja pullo villasukkaan. Niinpa systeri sai kuin saikin kahvia. Eikä mistä tahansa kahvikupista, vaan isämme tuohesta tekemästä. Kahvia (ja systerin leipomaa ihanaa leipää tykotarpeineen) nautittaessa muisteltiin Kinnulan mummolaa, jossa saimme lapsena viettää monet ihanat kesät. Muisteltiin, millaisia sähkövempaimia siellä siihen aikaan oli. Ei sähköhellaa/uunia, ei jääkaappia pakastimesta puhumattakaan. Ei kahvinkeitintä tai imuria. Oli pienen pieni radio, jota vain pappa sai käyttää. Se oli tuvassa korkealla hyllyllä, ja hän avasi sen vain uutisten ja ennen kaikkea säätilan aikaan. Sunnuntaina sitten mummokin istui tupaan kuuntelemaan jumalanpalvelusta. Hänen arkena erittäin ahkerat kätensä lepäsivät sylissä, sillä pyhänä levättiin kaikesta työnteosta. Mitä nyt navetan asukit piti hoitaa aamuin, illoin pyhänä ja arkena. Ja ruokaa tietysti piti laittaa ja tiskata ja lakaista. Ja siinä sivussa rakastaa omat lapset ja meidät lastenlapset. Siis oliko pyhäkään mummolle lepopäivä? Navetan eteisessä oli jonkinlainen pyykinpesukone ja sähkövalot muistimme. Itse muistan kylla ajan, jolloin edes pyykinpesukonetta tai sähkövaloja ei ollut. Silti elämä sujui. Ilman telkkareita, tietsikoita... Ps. Tauko on nyt myös vatturintamalla. Eilinen saalis n 30 litraa riittää pariksi päivää. Nyt Oivan Lontoon bussille kahvia kaatamaan ja sitten on tattien ja mustikoitten vuoro. Ps, ps. Seuraava postaus on sadas (100.) Kaikki siihen kommentoineet: arvon teidan kesken JOTAIN!

Tämän päivän antia

Täällä, näitten valkoisten horsmien maisemissa minulla oli monella tapaa vauhdikas päivä tänään. Ajeltiin aamulla kaikessa rauhassa kohden päämääränä olevaa hakkuuaukiota vattukiilto silmissä. Yhtäkkiä taakse alkoi muodostua autojono. Onkos noikin menossa samalla aukolle? Vaan ralliautojahan ne olivat. The Ralley of Thousand Lakes/Jyväskylän ajot. Olivat testaamassa ajokarttoja. Siellähän me sitten vattupuskissa olimme ihan aitiopaikalla: Viuuhh! Auto 96. Viiiuuhh! Auto 87! jne. Siella se Kimikin kaasutteli. Heippa vaan ja onnea sunnuntain johdosta! (Ja pikaista paranemista Massalle!). Ei tarttenut meidankaan matkustaa Hungaroringille, vaan ihan vattupuskiin!

Ja saalista saatiin. Yhteensä n 12 litraa. Kolmeen aikuiseen. Piti ottaa ihan äitillekin menevä kattila avuksi, kun varsinaiset astiat loppuivat. En koskaan/milloinkaan/ikinä/kuuna kullan valkeana ole nähnyt pensaissa niin paljon vattuja. Suuri osa viela raakoja, mutta paljon jo tippumisvaarassa. Ja koska me ehdittiin korjata saalista vain minialueelta, huomenna uusiksi. Saavien kanssa! Siis sankojen. Nyt on sitten jo vattumehun teko edessä, sillä eihän tämmöiseen saaliiseen mitkään pakkaset riitä. On meidän taloyhtiössä onneksi kylmiö. Mietittiin, että josko otettaisiin mehumaija auton perään. Saisi marjat kaataa suoraan siihen. Mehustuisivat sitten kotimatkalla jo vähän. Mietittiin monelaisia ratkaisuja marjojen mehustamiseen jo paikan päällä tai ajon aikana. Oltiinkohan jo vähän väsyneitä?

Ja sitten vielä päivän pehmeä ylläri: Posti oli tuonut Ninan villasta Soilen kehräämää lankaa. (En tiedä, onko Ninalla blogia. ) Kiitos, kiitos, kiitos!!! Ja toinen vyyhti ihan vattuihin sointuvaa.

Että oli hyvä päivä. Ja että nyt väsyttää. Ei tartte unihiekkaa tämä hamsteri. Jatkuu huomenna...

Osoitteen muutosilmoitus

Jos joku haluaa kutsua minut kylään tai tulla minun luokseni, ilmoitan täten osoitteenmuutoksista: 1. Vattupuskat siellä sun täällä. 2. Mustikkamättäät. Siellä sun täällä.

Aarteita

Elämäni ensimmäisen syödyn osterin kuori on korujen koti.

Lapin tunturilta löytyneen kiven muokkasin ensin tuikkualustaksi, mutta sitten se halusikin suitsukeen tueksi. Tikkuaski Tukholman Millesgardenista (ruotsalaisen o:n merkkiä en tästä nyt löydä).

Tämä ei ole matkamuisto, vaan muisto rakukurssilta. Niita harvoja, joita enää on jäljellä. Sopinee tämän postauksen loppukuvaksi.

Jos metsaan haluat menna nyt

Jos metsaan haluat menna nyt, sa takulla yllatyt: mustikoita, mustikoita, mustikoita. Tanaan paasin pikkusiskon (siis minun) ja miehensa kyydissa tuonne nuin. Niinhan marjamiehet suunnat ilmoittavat kaden heiluessa 360 astetta. Nyt niita on. Metsan sinisia herkkuja. Saatiin mukavasti parissa tunnissa. Sailoin ne metsassa: Poimin kasin mustikoita pikku sankoon, josta latoin pienet minigrip-pussit tayteen puhtaita mustikoita ja pussit sitten kotona suoraan pakkaseen, silla mina en tykkaa mustikoitten siivoamisesta. Enka tykkaa/osaa kayttaa poimuria. Mukaan poimin myos mustikanvarpukimppuja. Kuivatuista mustikanlehdista tulee hyvaa teeta. Systeri ja miehensa tulivat sitten syomaan 'pakastimen tyhjennysruokaa' (kantarellikastiketta ja uusia pottuja - ei pakkasesta- mustaherukkahillon kera. Juomana punaherukka-vattumehua. Jalkkariksi systeri oli jo ehtinyt leipoa herkullisia mustikkamuffinsseja. Kaikki syoty, siis ei ruokakuvia.

Ja tassapa on blogimaailman yksi kuuluisuus: bamburatti. Jopa Rouva Neuletikku Oulusta hyvaksyi kasialani tuloksen. Eka kayttokerta lupaa hyvaa jatkoa ratille. En pyyhkinyt mustikkaisia kohtia talla ratilla, vaan vanhalla kaupan luutulla.

Tassapa pieni merkki kaikille pitsikivihaasteen saaneille/vastaanottaneille. Kaykaapa katsomassa, mita ruiskukka on tehnyt.

Ai etta olenko jo luovuttanut? En takusti! Joka ajot olen katsonut ja Kimille peukkuja pitanyt. Mutta jos auto on kehno, ei auta, vaikka kuljettaja olisi taikuri. Huomenna aika-ajot ja sunnuntaina itse kisa. Unkarissa. Taman viirin ostin Fiumicinosta. Hihamerkkeja ei ollut. Siis Ferrari -neulegraffiti antaa odotuttaa itseaan. Jos joskus junailette valilla Turku-Tampere (pikajuna 928, vaunu 27001), voitte nahda italialaisen madon, Italian worm. Knitsean ja minun YhteisTaideTeos knitsean blogissa 09.06.09.

Mita isot edella sita pienet perassa

Ei omena puusta kauas tipu. On aidin asennotkin tarttuneet pikku emantaan.

Miauuu

Elaman ensimmainen kissa-kaveri Pikkuserkkulassa. Voi vetaa viiksista. Voi vetaa hannasta. Voi taputella poskia, paata ja peppua.

Ja kissa(kin) sen kun nauttii. Miauuu!

Mita ihmetta

Eilen rannalla. Mitahan ihmetta siella veden alla mahtaa oikein olla? Ensin sihdataan, sitten naama laitetaan kokonaan veteen. Etta nakisi paremmin. Sitten rannan hiekkaan makaamaan ja naama syvalle rannan santaan, etta nakisi mita siella hiekan alla on. Pienen maailma on ihmeita taynna.

Tanaan sataa.

Sielun ja ruumiin nautintoja

Lauantaina Ainolanpuistossa sorsille tarjottiin kaurahiutaleita ja itsellemme kunnon munkkikahvit, jaateloa ja tikkaria.

Iltapaivalla satu.p oli laittanut poydan koreaksi. Ja meilla kaikilla neljalla bloggarilla (pikkusisko, neulova narttu, satu.p itse ja mina) juttu luisti ja nauru raikui. Mukaan lahti aarteita a la satu.p. Kiitos, kiitos, KIITOS!

Tanaan sunnuntaina suunnattiin Hailuotoon. Ensin kaytiin Luovon Puojissa ja sitten seurueen nuorivaki paasi Marjaniemessa polskimaan meressa. Meilla aikuisilla oli kaikki mukana olleet tamineet paalla! Saari on kerta kaikkiseltaan mahtava retkipaikka.

Suomen kaunein

Mika tama on? Kaikki Keuruulle joskus junalla tulleet tai sielta lahteneet, olette nahneet taman taidonnaytteen?

Tasta oven alalaidasta. Vuonna 1897 valmistuneesta asemarakennuksesta...

... joka vuonna 1974 valittiin Suomen kauneimmaksi.

Mutta aika on pysahtanyt talla asemalla. Junat kylla kulkevat, mutta lippuja asemalta ei voi enaa ostaa.

Aseman uusi omistaja suunnittelee avaavansa pienoisnayttelyita. Kaikenlaista 50-luvun tavaraa. Nostalgiaa.

Mina olen matkalla Ouluun.

Varia elamaan

Torstaitorilla nakee aina paljon tuttuja. Minnahan se siina. Nyt nuorena taideoppilaitoksesta juuri valmistuneena silmanilona. Syksylla 1997 Minna, 7v, istahti pulpettiin (Hups. Eihan meilla pulpetteja ollut, vaan isoja tyopoytia) ja ilahdutti minua kuuden vuoden ajan jo silloin hyvin persoonallisena ja lahjakkaana pikkuisena lettipaana. Kaikkea hyvaa nuoreen elamaasi.

Ja se matonpesuarvausjutun oikea vastaus loytyy edellisen postauksen lopuksi.

Taydellista

Olen saanut uuden naapurin, jota kiinnostaa kovasti nurmikolla hypahteleva harakka. Mutta kun ei uskalla hypata toisesta kerroksesta. Voisi pikku tassu murtua, eika varmaan auttaisi sanonta: Kissalla on kymmenen henkea. Tervetuloa vaan naapuriin. Mikahan mahtaa olla nimesi? Taytyypa ottaa selvaa.

Tassa 'mummon' mokin pihapiirissa, ison pellon reunassa, minulla oli kasvimaa yhden kesan. Olisin viihtynyt kauemminkin, mutta EU sanoi, ettei pellosta pienikaan osa saa olla muussa kaytossa kuin mita lanketteihin on kirjoitettu! Voihan EU!!!! Edelleen elan toivossa asuttautua kesiksi tuohon punaiseen Onnelaan. Tavalla tai toisella. Eika ollenkaan mahdoton unelma. Kuulemma.

Etteiko Keuruullakin osattaisi nauttia kulinaarisista elamyksista! Pikkusiskon (siis minun) mies taitaa grillauksen. Kanaa ja maissia, keitettya riisia ja systerin tekemaa maailman parasta ruisleipaa (aidin ohje, salaisuus kiertoilmauunissa), salaattia ja juomana viinihapon avulla tehtya puolukkamehua. Jalkiruokana soppaa Kalajoelta omin katosin (siis systerin perheen) poimituista tyrnimarjoista. Sadepilvet suostuivat tekemaan tilaa auringolle. Pihan nelijalkainen asukki (orava) istui mannyssa paamme paalla. Hanen illallisestaan tippui jaannokset meidan lautasillemme. Emme niita enaa jaksaneet syoda. Saunan lauteilla naama mutaisena (naamio) sulateltiin systerin kanssa elaman menoa yleensa. Kiitos iltapaivasta!

Systerin perheen mielikuvituksella ei muuten ole rajoja. Arvatkaapas, missa he pesivat tanaan mattojaan? Parhaalle arvaukselle taputan villisti!!! Vastaus tulee seuraavassa postauksessa.

Kodista kotiin

Viimeinen aamu vuoristomajalla. Menossa aamucappuccinolle. Piazzan risteys. Oikealle mennaan Rietiin, seudun hallinnolliseen keskukseen. Osa piazzan toriparlamentista paivystaa kulman kivipenkilla. Kuormurin kuski vaihtaa kuulumisia tutun kanssa. Keskella risteysta. Ei kiiretta kenellakaan mihinkaan. Pyyhkikaa tuo liikennemerkki ajatuksissanne pois. Sen takana on kauppa, auki myos sunnuntaisin nain kesalla. Hain sielta prociutto di montagnaa yms Suomen tuliaisiksi.

Perjantain markkinatorilla pyoreita tomaatteja, pitkulaisia tomaatteja, tertuissa, kirsikan kokoisina, punaisina ja vihertavina (mutta kypsina nekin). Seudun tomaattisato on kypsymassa. Eika hinta ole paha.

Yhden sortin munakoisoa. Hinta ja laatu kohdallaan.

Aprikoosit, persikat ja nektariinit parhaimmillaan. Paikallista satoa. Ei edes naapurimaakunnasta tuotua. Ollaanhan slow foodin syntymamaassa. Ja katsokaapas hintaa.

Viimeisena vuoristomajailtana minut vietiin ulos syomaan Peperoncinoon, naapurikyla Casperian ykkosruokapaikkaan. (Ikava kylla en tieda, onko heilla nettisivuja, koska kayntikortti jai toisen kodin poydalle jonnekin. Elena, loydatko tiedot?) Ruoka on alkuasukasmaista ja taidolla laitettua. Eika ymparistossakaan ole moittimista. Istuimme ulkona - ja sade rummutti katosta! Salamat ja ukkosen jyrina olivat taustaefekteja.

Jalkiruokavanukas paloi! Siis se liekitettiin poydassa. Se maistui taivaalliselta kuohuviinin kanssa. (Talo tarjosi kuohuvan. Kiitos vaan.)

Sittenpa olenkin jo Keuruun kesayossa. Kello on 23.00.

Tanaan heti aamulla aikaisin liikenteeseen. Mutta kulkupeli kaipasi pesua.

Ei muuta kun uimalaitoksen matonpesupaikalle ja letku kateen. Tuli kerralla puhdasta.

Uimalan ranta oli ihan tyhja. Eika minullakaan ollut uikkareita mukana. Oli menoa muualle.

Piti saada uusia pottuja...

... ja mansikoita. Paivan aikana tuli ajettua reilut kymmenen kilsaa pyoralla. Voitte varmaan kuvitella, milta takapuolessa tuntuu nyt! Se on tosin pieni vaiva verratuna siihen, mita kaikkea voi ulkoilmassa tehda.

Sanaton Speechless

Keuruun kotona. Sanattomana suomalaisesta luonnosta. Jopa sen lempeasta sateesta. At home in Keuruu. Speechless in front of the Finnish nature. Even if it is raining mildly.

Siesta

Siesta. Seka paivaan kuuluvana. Nyt myos blogissa. Minulta loppuu nettiavaimen kuukausimaksuaika, enka aio enaa ladata talla eraa tanne lisaa. Seuraavat postaukset teenkin sitten Suomen kodista. Mutta ennen varsinaista siestaa taytyy nauttia lounas/pranzo. Jaakaappikin pitaa tyhjentaa pikku hiljaa. Sielta loytyi mm pyorea kesakurpitsa, punasipuleita ja kirsikkatomaatteja. Palasina oljylle uunipannulle ja paalle suolaa, pippuria, peperoncinoa, timjamia ja rosmariinia. Ja tietysti oljya. Extra vergine. Uuniin 180 asteeseen noin tunniksi.

Buon appetito! Tahan ruokaan laitan aina kauden vihanneksia. Suomessa aion laittaa perunoita, porkkanoita, sipuleita, tomaatteja, punajuuria...

Ja sitten lakanan alle. Tunniksi pariksi. Ulkoikkunat taytyy olla kiinni, ettei huone ole liian kuuma. Ikkunakoriste on Venezuelasta tuotu Catch a dream. Intiaanien koriste lasten makuupaikan lahelle. Miksei myos lastenmielisten!

Siestan jalkeen jaksaakin sitten taas jatkaa pakkaamista. Mukaan otan ainakin niita pitsiliinoja yms. , Aleksandrian kirjastosta (Egyptista) toissa vuonna tuotu ostoskassi, vaatteita suvun pikkuisille ja vahan suuremmillekin, Aleppon saippuaa, kaiken maailman siemenia luonnon kukista, mausteita (aglio, peperoncino...), oljya jne.

Tanaan aion myos yrittaa koota Ikeasta ostettua matalaa kaappia, etta saisin loputkin makuuhuoneen tyonurkan tavaroista pois nakyvista (odottavat isossa pussissa tuossa nokan alla). Haluan etta koti jaa semmoiseen kuntoon, etta sinne on Elenan hyva tulla 'lomalle' ja koneella hurruuttelemaan, ja etta sinne on sitten itsekin mukava tulla syksylla sieni- ja marjalastissa.

Edellisen postauksen pitsi-kivihaasteaika jatkuu...

Oikein mukavaa loppuviikkoa kaikille. Seuvaava postaus on sitten viikon kuluttua keskelta Suomea.

Pitsikivi

Pitsikivi! Kivi ja pitsi! Elena vihjaisi blogista, joka sai silmani suurenemaan ihastuksesta.

Olen oikea hamsteri, kun paasen naapurikylan perjantaimarkkinoiden kirpparipoytien aareen. Sielta on tarttunut mukaan pitsiliina jos toinenkin. Osan olen lahjoitellut laheisille ja osa odottelee tulemista joksikin lautasten valissa pehmikkeena. Yksi iso on ollut tyrkylla moneen asiaan, mutta em. blogin nahtyani, tiesin, mita palasista kootusta liinasta tulee. Leikkasin varovasti osia irti ja mallailin kiviaarteiden paalle. Ihanaa! Jotkut kivista ovat kylla kuin koruja jo ilman pitsiakin.

Nyt haastaisin kolme ihmista kehittelemaan omia kivipitsi-hommia. Pikkusisko . Sinun villi mielikuvituksesi ja pitsinvirkkausopiskelusi voivat synnyttaa mita vain. Pikkujutut Sinun korusi tulivat heti mieleeni, kun allistelin tinyhappyn blogia. Elena Sinulla on nyt muutama pitsi ja ehkapa (!!!!!!!) sinulta loytyy jokunen kivikin. Te kolme. Teilta odotan mita vain. Kiiretta ei ole. Pakko ei ole. Jos joku muukin innostuu, aina iloisemmaksi tulen.

Paaskysten aamukiireita

Makuuhuoneen ikkunasta nakee aamuisin tosi kiireisia hommia: paaskysten on pyydystettavassa lennossa satoja tuhansia miljoonia lentavia otokoita omien pesiensa odottelijoille. Kuvaan sain vain muutaman paaskysen. Voitte itse kuvitella loput sadat paaskyset.

Vanhojen palazzojen raystaiden alustat on kuin tikutettu paaskysten pesista. Oma majani on vasta restauroitu, joten alivuokralaisia ei ole. Viela.