Viimeinen aamu vuoristomajalla. Menossa aamucappuccinolle. Piazzan risteys. Oikealle mennaan Rietiin, seudun hallinnolliseen keskukseen. Osa piazzan toriparlamentista paivystaa kulman kivipenkilla. Kuormurin kuski vaihtaa kuulumisia tutun kanssa. Keskella risteysta. Ei kiiretta kenellakaan mihinkaan. Pyyhkikaa tuo liikennemerkki ajatuksissanne pois. Sen takana on kauppa, auki myos sunnuntaisin nain kesalla. Hain sielta prociutto di montagnaa yms Suomen tuliaisiksi.
Perjantain markkinatorilla pyoreita tomaatteja, pitkulaisia tomaatteja, tertuissa, kirsikan kokoisina, punaisina ja vihertavina (mutta kypsina nekin). Seudun tomaattisato on kypsymassa. Eika hinta ole paha.
Yhden sortin munakoisoa. Hinta ja laatu kohdallaan.
Aprikoosit, persikat ja nektariinit parhaimmillaan. Paikallista satoa. Ei edes naapurimaakunnasta tuotua. Ollaanhan slow foodin syntymamaassa. Ja katsokaapas hintaa.
Viimeisena vuoristomajailtana minut vietiin ulos syomaan Peperoncinoon, naapurikyla Casperian ykkosruokapaikkaan. (Ikava kylla en tieda, onko heilla nettisivuja, koska kayntikortti jai toisen kodin poydalle jonnekin. Elena, loydatko tiedot?) Ruoka on alkuasukasmaista ja taidolla laitettua. Eika ymparistossakaan ole moittimista. Istuimme ulkona - ja sade rummutti katosta! Salamat ja ukkosen jyrina olivat taustaefekteja.
Jalkiruokavanukas paloi! Siis se liekitettiin poydassa. Se maistui taivaalliselta kuohuviinin kanssa. (Talo tarjosi kuohuvan. Kiitos vaan.)
Sittenpa olenkin jo Keuruun kesayossa. Kello on 23.00.
Tanaan heti aamulla aikaisin liikenteeseen. Mutta kulkupeli kaipasi pesua.
Ei muuta kun uimalaitoksen matonpesupaikalle ja letku kateen. Tuli kerralla puhdasta.
Uimalan ranta oli ihan tyhja. Eika minullakaan ollut uikkareita mukana. Oli menoa muualle.
Piti saada uusia pottuja...
... ja mansikoita.
Paivan aikana tuli ajettua reilut kymmenen kilsaa pyoralla. Voitte varmaan kuvitella, milta takapuolessa tuntuu nyt! Se on tosin pieni vaiva verratuna siihen, mita kaikkea voi ulkoilmassa tehda.
Viimeinen aamu vuoristomajalla. Menossa aamucappuccinolle. Piazzan risteys. Oikealle mennaan Rietiin, seudun hallinnolliseen keskukseen. Osa piazzan toriparlamentista paivystaa kulman kivipenkilla. Kuormurin kuski vaihtaa kuulumisia tutun kanssa. Keskella risteysta. Ei kiiretta kenellakaan mihinkaan. Pyyhkikaa tuo liikennemerkki ajatuksissanne pois. Sen takana on kauppa, auki myos sunnuntaisin nain kesalla. Hain sielta prociutto di montagnaa yms Suomen tuliaisiksi.
Perjantain markkinatorilla pyoreita tomaatteja, pitkulaisia tomaatteja, tertuissa, kirsikan kokoisina, punaisina ja vihertavina (mutta kypsina nekin). Seudun tomaattisato on kypsymassa. Eika hinta ole paha.
Yhden sortin munakoisoa. Hinta ja laatu kohdallaan.
Aprikoosit, persikat ja nektariinit parhaimmillaan. Paikallista satoa. Ei edes naapurimaakunnasta tuotua. Ollaanhan slow foodin syntymamaassa. Ja katsokaapas hintaa.
Viimeisena vuoristomajailtana minut vietiin ulos syomaan Peperoncinoon, naapurikyla Casperian ykkosruokapaikkaan. (Ikava kylla en tieda, onko heilla nettisivuja, koska kayntikortti jai toisen kodin poydalle jonnekin. Elena, loydatko tiedot?) Ruoka on alkuasukasmaista ja taidolla laitettua. Eika ymparistossakaan ole moittimista. Istuimme ulkona - ja sade rummutti katosta! Salamat ja ukkosen jyrina olivat taustaefekteja.
Jalkiruokavanukas paloi! Siis se liekitettiin poydassa. Se maistui taivaalliselta kuohuviinin kanssa. (Talo tarjosi kuohuvan. Kiitos vaan.)
Sittenpa olenkin jo Keuruun kesayossa. Kello on 23.00.
Tanaan heti aamulla aikaisin liikenteeseen. Mutta kulkupeli kaipasi pesua.
Ei muuta kun uimalaitoksen matonpesupaikalle ja letku kateen. Tuli kerralla puhdasta.
Uimalan ranta oli ihan tyhja. Eika minullakaan ollut uikkareita mukana. Oli menoa muualle.
Piti saada uusia pottuja...
... ja mansikoita.
Paivan aikana tuli ajettua reilut kymmenen kilsaa pyoralla. Voitte varmaan kuvitella, milta takapuolessa tuntuu nyt! Se on tosin pieni vaiva verratuna siihen, mita kaikkea voi ulkoilmassa tehda.
Näin Suomessa elävänä kuolaan tietenkin Italian kuvia ja suurella kaiholla, nuoruusvuosina siellä tuli onnellisena kierreltyä ja jotain jäi sydämeen. Ah! Ja eikun taas fillarin selkään niin kivut tasottuu!
VastaaPoistaMä rakastan noita pitkulaisia tomaatteja!
VastaaPoistaEnkä missään ole syönyt parempaa persikkaa kuin Italiassa.
(pääsin muuten Keuruulla ripille, siinä ikivanhassa kirkossa)
Satunkaa: Italia on kerta kaikkiaan monipuolinen ja ihana. Ainoa haitta puoli nain ian karttuessa on maan kostea kuumuus nain kesaikaan. Suomen suvessa ei hiki heti kohta yllata, ja se sopii minulle. Syksyn pimeilla ja sateilla on sitten lento taas vuoristomajalle. Joo, kylla takapuoli pian tottuu!! Pyorailysta tykkaan. Ja Keuruulla pyoralla paasee helposti paikasta toiseen.
VastaaPoistaLiivia: Ja mika maku tomaateissa onkaan, kun se saavat kypsya helteessa! Samoin hedelmat sulavat suussa. Katselin eilen taalla kaupoissa muualta tuotuja persikoita jne. Ei houkutellut ulkonako, eika hinta. Nyt syon mansikoita. Itse maalta poimittuja.
Kukapa oli rippipappisi? Ettei vain ihan siskoni mies! Kuvaile, nimea ei tartte tahan julkisesti kirjoittaa. Spostiin kylla.
Voi en juuri muista! Taisi olla tumma parrakas hoikka mies...
VastaaPoistaKävin rippileirin Pöyhölässä.
Googlettamalla loytyi:
VastaaPoistahttp://www.ilpeperoncino.eu/home.html
Hei pitkästä aikaa ja tervetuloa Suomeen! Olen ollut poissa sivistyksen (jos nettiyhteys lasketaan sivistykseksi) parista, joten on ollut pientä taukoa tässä bloggaamisessa. Mutta huomasin pitsikivihaasteen, kiitos siitä ja rohkaisevista sanoistasi. Otan haasteen korvan taakse ja koitan kehitellä jotain... Ja niin, lauantaina ilmeisesti näemme!
VastaaPoistaLiivia: Siskonmies ei ole ollut Poyholan rippiraeilla pappina.
VastaaPoistaElena: Kiitos vaan.
Pikkusisko: Arvelinkin sinun nauttivan elamasta ilman 'sivistysta'. Pitsikivijuttu sopii mielestani juuri sinun mielikuvitusmaailmaas! Odottelen lauantaita innolla.