Turistina Helsingissä, osa 2

Kauppatorilta metroasemalle, ohi Ateneumin. Sinne olisin hyvin mielelläni piipahtanut, mutta olin suunnitellut käyväni aamupäivän aikana Marimekon tehtaanmyymälässä, Herttonimessä. Tuohon näyttelyyn voisi mehdä vaikka jouluretken. Hotellista olin saanut hyvän kartan, jonka avulla suunnistaa.  Ensin metrolla. Ihan ensimmäinen kerta sillä menopelillä Helsingissä. Lippuautomaatilla vierähti muutama tovi, ennen kuin sain metrolipun käteeni. Yhtä helppoa ei homma ollut idän turisteille, jotka sankirjan kanssa yrittivät automaatin ohjeistaottaa selvää, mitä pitäisi tehdä.

Olin ovenkahvassa jo kymmenisen minuuttia ennen myymälän avautumista. Tosin en ollut ainoa, sillä totta kait japanilaiset olivat yhtä innokkaita sisään haluavia. Niin haltioissani sitten olin, että unohdin valokuvaamiset kokonaan.Mutta vielä enemmän haltioituneita olivat kaikki japanilaiset, jotka silmät loistaen kiertelivät tehtaanmyymälän osastolta toiselle. Olen aina kuvitellut, että tehtaanmyymälät ovat aika edullisia, mutta mutta. Ei tarvitse toista kertaa tähän tehtaanmyymälään aikaa tuhlata, sillä kun iltapäivällä kiertelimme Marian kanssa Kampin Marimekon myymälässä, siellä oli alennusmyynti, ja jotkut tuotteet paljon edullisempia kuin tehtaanmyymälässä. Tehtaanmyymälästä lähdin kuitenkin keltaisen Tantsu-kankaan ja Puutarhurin parhaat -vahakankaan kanssa. kotona sitten huomasin, että tantsua on nyt keltaisena, harmaana, vihreänä ja pinkkinä!!! Voihan hamsteri sentään.

Alkoi olla lounasaika, ja ihan sattumalta astuin Kaivokadulla (rautatieasemaa vastapäätä) olevaan uuteen ravintolaan, Leonardoon. Kun luin oven luona olevaa ruokalistaa, alkoi suu vettyä ja jalat kulkea tiskin luo tekemään tilausta: Melanzane alla parmigiana. Kyllä oli HERKULLISTA!!! Täydet pisteet. Varmaan menen seuraavallakin kerralla. Jälkiruokaa? Ei, kiitos, sillä minulla oli kahvittelutreffit Marian kanssa.

Ja voi hyvät hyssykät sentään: kahvihetki oli yhtä nautintoa - hyvän seuran kruunasi maljallinen herkullista tiramisua.Kiitos kaunis, Maria. Mutta kahvilan nimi on minulta unohtunut. Autathan taas, ystäväiseni. Sinä, joka olet ihan paljasjalkainen hesalainen ja tunnet kotikaupunkisi kuin omat taskusi.

Sittenpä olikin jo aika hakea laukku hotellin säilöstä ja tassutella asemalle. Junan lipuessa (ei enää voi sanoa jyskyttäessä) kohti Vilppulaa (vaihto Tampereella) mietiskelin, kuinka mukavaa on lähteä joskus tuulettumaan, mutta kuinka moalainen minä loppujen lopuksi olen. Ei minusta olisi suurkaupunkilaiseksi - luulisin. Vilppulassa odotteli tuttu taksi, joka vei meidät matkustavaiset Keuruulle. Hintako? Eläkeläiseltä 3 euroa, sillä taksi on ns junaa korvaava kulkupeli. Tulee halvemmaksi lääninhallitukselle tukea taksia kuin ajattaa kokonaista junaa.

***
Mustikka-aika on nyt pyörähtänyt täyteen vauhtiin. Ensimmäinen kerta opetti, ettei kannata ihan T-paidalla mustikkamättäille lähteä, sillä semmoisia pisteliäitä kavereita oli niin paljon, että takaisinhan sitä oli palattava ja varustauduttava kunnon vaatteilla ja kaikenlaisilla tököteillä, joiden avulla saisi edes hetken rauhaa. Onneksi nämä öttiäiset pistelevät silleen kiltisti: ei ole paukun paukkua ilmestynyt. Kiitos suomalaiset itikat.

***
Huomenna mennään äidin puolen sukukokoukseen. Mukava nähdä mm kaksi enoa ja yksi täti. Muut isovanhempieni, Hulda ja Einari Lepinsalon 11 lapsesta ovat jo kuolleet. Sen sijaan serkkuja ja pikkuserkkuja riittää, sillä onhan toisella enolla jo toista sataa lasta, lastenlasta ja lastenlastenlasta!!!

Pitelee kesàà

Viime lauantaina mentiin Jyvàskylààn, Sepàn aukion kirppikselle myymààn yhtà sun toista. Ajateltiin mennà hyvissà ajoin, mutta jo klo 7 aukio oli tupaten tàynnà myyjià ja ostajia! Parhaiten kaupaksi kàvivàt saapasmaasta tuomani liinat. Tàytyypà tuoda lisàà. Systeri kypsyi kuumuuteen jo parin tunnin jàlkeen ja minà jàlkeen yhdentoista. Mutta kunhan ilma hieman inhimillistyy, aukiolle uudestaan. (Kirppis on auki lauantaisin ja sunnuntaisin.)

Paluumatkalla piipahdin Petàjàveden kesàtapahtumassa, Tako-markkinoilla. Taitavat miehet eri puolelta Suomea ottivat mittaa toisistaan. Kinnulan pappa tuli elàvàsti mieleen. Minàkin sain/jouduin pikku tyttònà pajaan ahjoa hoitelemaan. Pappa oli seudun arvostetuin seppà.

Markkinoilla oli myynnissà paljon eri seppien taidon nàytteità.

Saha vinkui ja haitari soi.

Tàmmòisellà kulkupelillà en takusti pysyisi pystyssà.

Kopantekijà nàytti, miten kuusipuusta tehdyt kopat valmistuvat. Ihailla tàytyy. Vahinko jos taito ei siirry seuraaville sukupolville.

Tàllà viikolla olin suunnitellut hamstraavani mustikoita, mutta ei ole nyt metsààn menemistà. On liian kuumaa ja liian paljon ystàvià. Hyttysten kanssa meillà on jonkin sortin aselepo, mutta ne perhanan paarmat (anteeksi)!!! Eikà mustikoita tule kuin sinne tànne. Kukinta oli runsasta, mutta pòlyttàjàt olivat harvassa.

On mennyt ihan makoiluksi nàmà pàivàt. Kuten tàllà lomalaisella, joka makoili hissukseen liikkuvassa veneessààn. Minà makoilen kyllàkin sisàtiloissa. Vettà kuluu. Kuulin just radiosta hyvàn perinne janojuoman: puoleen litraan piimàà lisàtààn 3 dl vettà, ripaus suolaa ja toinen sokeria. Kuulemma tàmmòistà juomaa vietiin ennen vanhaan heinàvàelle. Tuli hoidettua neste- ja suolatasapaino samalla kertaa. Tàytyy kokeilla.

***

Taivaan rannalla on nyt tumman puhuvia pilvià Luvassa ukkosta. Toivottavasti myòs paljon vettà.

Osoitteen muutosilmoitus

Jos joku haluaa kutsua minut kylään tai tulla minun luokseni, ilmoitan täten osoitteenmuutoksista: 1. Vattupuskat siellä sun täällä. 2. Mustikkamättäät. Siellä sun täällä.

Jos metsaan haluat menna nyt

Jos metsaan haluat menna nyt, sa takulla yllatyt: mustikoita, mustikoita, mustikoita. Tanaan paasin pikkusiskon (siis minun) ja miehensa kyydissa tuonne nuin. Niinhan marjamiehet suunnat ilmoittavat kaden heiluessa 360 astetta. Nyt niita on. Metsan sinisia herkkuja. Saatiin mukavasti parissa tunnissa. Sailoin ne metsassa: Poimin kasin mustikoita pikku sankoon, josta latoin pienet minigrip-pussit tayteen puhtaita mustikoita ja pussit sitten kotona suoraan pakkaseen, silla mina en tykkaa mustikoitten siivoamisesta. Enka tykkaa/osaa kayttaa poimuria. Mukaan poimin myos mustikanvarpukimppuja. Kuivatuista mustikanlehdista tulee hyvaa teeta. Systeri ja miehensa tulivat sitten syomaan 'pakastimen tyhjennysruokaa' (kantarellikastiketta ja uusia pottuja - ei pakkasesta- mustaherukkahillon kera. Juomana punaherukka-vattumehua. Jalkkariksi systeri oli jo ehtinyt leipoa herkullisia mustikkamuffinsseja. Kaikki syoty, siis ei ruokakuvia.

Ja tassapa on blogimaailman yksi kuuluisuus: bamburatti. Jopa Rouva Neuletikku Oulusta hyvaksyi kasialani tuloksen. Eka kayttokerta lupaa hyvaa jatkoa ratille. En pyyhkinyt mustikkaisia kohtia talla ratilla, vaan vanhalla kaupan luutulla.

Tassapa pieni merkki kaikille pitsikivihaasteen saaneille/vastaanottaneille. Kaykaapa katsomassa, mita ruiskukka on tehnyt.

Ai etta olenko jo luovuttanut? En takusti! Joka ajot olen katsonut ja Kimille peukkuja pitanyt. Mutta jos auto on kehno, ei auta, vaikka kuljettaja olisi taikuri. Huomenna aika-ajot ja sunnuntaina itse kisa. Unkarissa. Taman viirin ostin Fiumicinosta. Hihamerkkeja ei ollut. Siis Ferrari -neulegraffiti antaa odotuttaa itseaan. Jos joskus junailette valilla Turku-Tampere (pikajuna 928, vaunu 27001), voitte nahda italialaisen madon, Italian worm. Knitsean ja minun YhteisTaideTeos knitsean blogissa 09.06.09.