Turistina Helsingissä, osa 2

Kauppatorilta metroasemalle, ohi Ateneumin. Sinne olisin hyvin mielelläni piipahtanut, mutta olin suunnitellut käyväni aamupäivän aikana Marimekon tehtaanmyymälässä, Herttonimessä. Tuohon näyttelyyn voisi mehdä vaikka jouluretken. Hotellista olin saanut hyvän kartan, jonka avulla suunnistaa.  Ensin metrolla. Ihan ensimmäinen kerta sillä menopelillä Helsingissä. Lippuautomaatilla vierähti muutama tovi, ennen kuin sain metrolipun käteeni. Yhtä helppoa ei homma ollut idän turisteille, jotka sankirjan kanssa yrittivät automaatin ohjeistaottaa selvää, mitä pitäisi tehdä.

Olin ovenkahvassa jo kymmenisen minuuttia ennen myymälän avautumista. Tosin en ollut ainoa, sillä totta kait japanilaiset olivat yhtä innokkaita sisään haluavia. Niin haltioissani sitten olin, että unohdin valokuvaamiset kokonaan.Mutta vielä enemmän haltioituneita olivat kaikki japanilaiset, jotka silmät loistaen kiertelivät tehtaanmyymälän osastolta toiselle. Olen aina kuvitellut, että tehtaanmyymälät ovat aika edullisia, mutta mutta. Ei tarvitse toista kertaa tähän tehtaanmyymälään aikaa tuhlata, sillä kun iltapäivällä kiertelimme Marian kanssa Kampin Marimekon myymälässä, siellä oli alennusmyynti, ja jotkut tuotteet paljon edullisempia kuin tehtaanmyymälässä. Tehtaanmyymälästä lähdin kuitenkin keltaisen Tantsu-kankaan ja Puutarhurin parhaat -vahakankaan kanssa. kotona sitten huomasin, että tantsua on nyt keltaisena, harmaana, vihreänä ja pinkkinä!!! Voihan hamsteri sentään.

Alkoi olla lounasaika, ja ihan sattumalta astuin Kaivokadulla (rautatieasemaa vastapäätä) olevaan uuteen ravintolaan, Leonardoon. Kun luin oven luona olevaa ruokalistaa, alkoi suu vettyä ja jalat kulkea tiskin luo tekemään tilausta: Melanzane alla parmigiana. Kyllä oli HERKULLISTA!!! Täydet pisteet. Varmaan menen seuraavallakin kerralla. Jälkiruokaa? Ei, kiitos, sillä minulla oli kahvittelutreffit Marian kanssa.

Ja voi hyvät hyssykät sentään: kahvihetki oli yhtä nautintoa - hyvän seuran kruunasi maljallinen herkullista tiramisua.Kiitos kaunis, Maria. Mutta kahvilan nimi on minulta unohtunut. Autathan taas, ystäväiseni. Sinä, joka olet ihan paljasjalkainen hesalainen ja tunnet kotikaupunkisi kuin omat taskusi.

Sittenpä olikin jo aika hakea laukku hotellin säilöstä ja tassutella asemalle. Junan lipuessa (ei enää voi sanoa jyskyttäessä) kohti Vilppulaa (vaihto Tampereella) mietiskelin, kuinka mukavaa on lähteä joskus tuulettumaan, mutta kuinka moalainen minä loppujen lopuksi olen. Ei minusta olisi suurkaupunkilaiseksi - luulisin. Vilppulassa odotteli tuttu taksi, joka vei meidät matkustavaiset Keuruulle. Hintako? Eläkeläiseltä 3 euroa, sillä taksi on ns junaa korvaava kulkupeli. Tulee halvemmaksi lääninhallitukselle tukea taksia kuin ajattaa kokonaista junaa.

***
Mustikka-aika on nyt pyörähtänyt täyteen vauhtiin. Ensimmäinen kerta opetti, ettei kannata ihan T-paidalla mustikkamättäille lähteä, sillä semmoisia pisteliäitä kavereita oli niin paljon, että takaisinhan sitä oli palattava ja varustauduttava kunnon vaatteilla ja kaikenlaisilla tököteillä, joiden avulla saisi edes hetken rauhaa. Onneksi nämä öttiäiset pistelevät silleen kiltisti: ei ole paukun paukkua ilmestynyt. Kiitos suomalaiset itikat.

***
Huomenna mennään äidin puolen sukukokoukseen. Mukava nähdä mm kaksi enoa ja yksi täti. Muut isovanhempieni, Hulda ja Einari Lepinsalon 11 lapsesta ovat jo kuolleet. Sen sijaan serkkuja ja pikkuserkkuja riittää, sillä onhan toisella enolla jo toista sataa lasta, lastenlasta ja lastenlastenlasta!!!

Turistina Helsingissä, osa 1

.

Olen aamuvirkku. Niinpä torstaiaamuna jo varhain kävelin kohti kauppatoria. Aamukahville, vaikka just olin noussut hotellin aamiaispöydästä. Olin jättänyt vatsaan tilaa aamukahvin verran.

Ohi Kämpin.Laitetaankohan siellä yhden hengen huoneen ihminen majailemaan huoneessa, joka on sisäpihalle päin niin kuin minut Sokos-hotelli Vaakunassa? Hintaa huoneella kyllä oli, mutta verhot piti pitää kiinni koko ajan. No, enhän hotelliin olemaan ollutkaan tullut, mutta silti tympi. Toisaalta oma vika, kun en ollut asiaa huonetta varatessani kysellyt.

Ohi tämän suihkulähteen, jonkä nimeä en tiedä. Autatko, Maria -oppaani.

Ohi Mantan.

Ensin kierros torilla: saaristolaisen perunaa, sipulia ym - käsityöntekijöiden ahkerat sormet - kuksat - selleripersilja. Sen kojun kohdalla pysähdyin: selleripersiljaa. Aivan uusi tuttavuus. Täytyihän sitä ostaa. Torilla oli tietysti marjoja ja hedelmiä röykkiöittäin. Virolaisia kantarelleja olisi saanut litran seitsämällä eurolla. En ostanut.

Tarja näytti nauttivan viimeisestä valtiatar-kesästään Naantalissa. Ensi vuonna tähän aikaan linnaa emännöi/isännöi joku muu. Kukahan?

Sitten istumaan yhteen lukuisista torikahviloista. Oli mukavaa seurailla ihmismuurahaiskekoa: sinne tänne, onneksi iloisen näköisinä. Auringonpaiste varmaan auttoi asiaa. Sitten... (jatkuu seuraavassa postauksessa)

***
Kiasma-postaukset eivät kirvoittaneet teidän kommenttejanne. Lukijoita näkyi kuitenkin käyneen. Taitaa nykytaide olla vaikeaa. Kevennyksesi kerron ARS -(19)83 -vierailustani (silloin Ateneumissa). Sehän herätti aikoinaan suurta huomiota mm pissakukillaan, veriteoksillaan ja seinälle nostetulla pisuaarilla. Minä kiersin ja tutkin taas joka kulman. Yhdessä nurkassa ei näkynyt missään taiteilijan nimeä eikä selostusta, joten minä reippaana tyttönä kyselemään näyttelyn valvojalta. Hän totesi: Se on siivouskomero.

Kohta kotona - kotona

Matkamme kolmannen yòmajan pihassa liehui (siis ei liehunut vaan lòtkòtti) ripi rinnan Latvian ja Ranskan liput. Majapaikan nimikin oli Merci! Olimme ainoat yòvieraat. Rauhallista oli. Hieman ihmetytti se, ettei meiltà kysytty mitààn tietoja, ei passia tms. Siis ihan VIP-vieraita?

Meillà oli tarkoitus mennà Itàmeren rannalle hieman aurinkoa ottamaan. Sattui olemaan matkan ainoa ihan aurinkoinen pàivà. Mutta, mutta. Tuuli oli semmoinen, ettei bikiinien pààlle laittamista edes harkittu. Mutta ettà oli kaunista: silminkantamattomiin dyynirantaa pohjoiseen ja etelààn. Vitrupen kyltti Latviassa kannattaa painaa mieleen, jos matkaa Via Balticaa.

Simpukoita keràtààn aina, kun vain meren rannalle pààstààn. Pienià olivat Itàmeren simpukat verrattuna etruskirantojen sukulaisiin. Se mità ei rannalla olisi tarvinnut olla, olivat itikat. Matkakumppani meni piipahtamaan puskavessassa, mutta tuli vauhdilla takaisin peràssààn tsiljoona potenssiin tsiljoona inisijàà. Esimakua Suomen suvesta. (Tàssà voin jo muuten kertoa, etteivàt nàmà kotoperàiset òtòkàt ole saaneet minuun aikaan paukaman paukamaa pistàmisistà huolimatta. Olen nyt siis immuuni. Kiitàn ja kummarran vuoristomajan òttisià. Silti olisivat saaneet pysyà siellà minusta loitolla, sillà viime toukokuun alkupuoli oli todella elàmàni tuskaisin.)

Virossa oli jo kuin Suomessa. Monta tuttua firman nimeà oli Tallinnassa ja sen esikylissà.

Ajoimme suoraan satamaan. Saimme liput Tallinkin klo 12.50 làhtevààn lauttaan ja ajoimme lautalle puolta tuntia ennen làhtòaikaa. Siis ajoitus osui nappiin. Hintakaan ei pààtà huimannut: auto ja kaksi matkustajaa, noin 60 euroa. Ah, Suomi odotti. Piti ottaa kuvia Helsinkiin làhestymisestà, mutta tàmà daami juuttui pelaamaan bingoa.

Joten ensimmàinen kuva on satamasta. Kaikki hyvin. Tiemerkinnàt nàkyvissà. Mutta vain tàssà, sillà satmassa on tietyòt vauhdissa. Eivàt vain ole muistaneet, ettei kaikki laivalta tulijat tiedà, miten pààstà tuonne tielle 3, tai 4. Eihàn vieraat ehdoin tahdoin halua keskustaan. Kuitenkin ainoa vàylà, mikà oli auki, oli tie keskustan làpi. Onneksi kaupunki on minulle jotensakin tuttu, eli ei kun Helsingin sightseeingille! Neljàn ruuhkaan. Vaude.

Ehti siinà ihailla pààkaupunkimme vanhaa kaunista arkkitehtuuria...

... ihmisvilinàà (etteikà Suomessa ole ihmisià???!!!)...

... Kiasmaa ja itse Mannerheimia...

... Finlandia-taloa...

... kunnes sitten pààsimme huristelemaan tietà 3 kohti Tamperetta. Kotosalla olimme noin 21.30. Vàsyneinà mutta ah niin onnellisina.

Piti tehdà kaupunkikierros. Tarhian kauneutta Keuruun kirjaston rannassa. Tarhian oikealla puolella tuolla Kivelànmàessà on minun pikkuinen kotini. Tàllà rannalla on itse kaupunki ja àitini koti.

Kieloja tàytyi heti hakea maljakkoon. Mikà tuoksu!

Seuraavana aamuna heràsin jo neljàn maissa. Aurinko paistoi. Olin kotona.