Näytetään tekstit, joissa on tunniste Keuruun asema. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Keuruun asema. Näytä kaikki tekstit
torstai 5. maaliskuuta 2020
Päivän antia
Tämä surullisen näköinen flamingo-trio kaipaisi kovasti huolenpitoa. Muistan, kuinka valkoinen Timo Karan Lintufantasia oli, kun se paljastettiin 1989 silloisen työpaikkani pihassa. En muista, että sen puhdistamisesta olisi edes keskusteltu julkisesti. Elävä esimekki saasteiden olemassa olosta.
Keuruun vuonna 1897 valmistuneesta asemarakennuksesta sen sijaan on aina pidetty hyvää huolta. Aikoinaan rakennus äänestittiin Suomen kauneimmaksi. Junamatkailijat eivät enää voi ihastella sitä kuin ulkopuolelta.
Suojelukohteena olevan rakennuksen sisäpuolella on kyllä paljon nähtävää. Sen toteaa täällä viikolla telkussa pyörivässä Huutokauppakeisari-jaksossa Palsanmäetkin tutustuessaan Kosken pariskunnan Keräilyn kätköistä -näyttelyyn. Jos olette kesäaikaan liikkumassa Keski-Suomessa, kannattaa viettää nostalginen tuokio nukkien, astioiden ja vanhojen kauppatavaroiden parissa.
Kummallisin näkemäni ampumahiihtokilpailu Tsekin Nove Mestossa on telkussa parhaillaan lopuillaan. Katsomoissa ei ristinsielua! Korona, korona ja korona! Kolme ohilaukausta ampunuttta Kaisaa ei näytetty missään vaiheessa, mutta Mari Eder onnistui erinomaisesti, melkein palkintopallille.
tiistai 29. kesäkuuta 2010
Kahvit voittajille





Keuruun lakkautettu rautatieasema toimii siis nyt pienoismuseona, joka on auki pientà sisàànmaksua vastaan kaikille kahvin historiasta kiinnostuneille. Aukioloajat ovat aseman ulkoseinàssà. Yksi huoneista on tàynnà nalleja. Aseman uudet omistajat kertovat mielellààn aarteistaan ja uusista tulevista mahdollisista nàyttelyistà.
Kahvia siis voittajille, nàin pienoismuseon muodossa. Maahiskan nimi tupsahti lapuista ensimmàisenà, joten ei pitsiliina kauaksi matkustellut. (Voisin jopa tuoda liinan sinulle, jos ilmoittelet spostiin sopivasta ajasta.)

Kun olen nyt innostunut kutomaan puuvillalangasta ekologisia tiskiràttejà, niin nostin kaksi lappua lisàà. Helena ja Eilen tànààn huomenna, laittakaapa etanaosoitteenne spostiini, jos ette Keuruulle ole tulossa, niin Itella tuo ràtin teille. Vàrejà on tuo sinivihreà, roosa ja helmen harmaa. Kertokaa vàritoiveenne. Onnea kaikille kolmelle.
perjantai 17. heinäkuuta 2009
Suomen kaunein
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)