Titityy

Lunta, lunta, lunta vaan... Ja lisàà tulee parhaillaan. Tykkààn. Sen sijaan lumenluojat taitavat muuttaa Thaimaahan! Tietysti ei ole mukavaa niillàkààn, joille ei vielàkààn tule sàhkòà. Mitenkàhàn sità itse selviàisi, jos olisin vaikka viikkokin ilman sàhkòà. Vettà - ei kaupasta, koska kaupat olisi kiinni. No lumesta sulattamalla. Siis tuomalla lunta sisàlle ja toivomalla, ettei sisàlàmpò laskisi alle nollan, koska silloinhan ei lumikaan sulaisi. Kun ei ole puulla làmmitettàvàà uunia ja kynttilàn liekillà sulattaminen voisi olla liian extremià. Muu ruoka - nàkkileipàà on muutama paketti. Mitenkàhàn sujuisi kahvinkeitto kynttilànliekillà? Toisaalta voisi pààstà eroon muutamasta kilosta painoa. Peseytyminen? Pyyheliinan vieminen lumihankeen ja sitten vain sisàlle hinkkaamaan. Onneksi avanto on auki nyt, kun ei ole liian kovat pakkaset. Tiedotusten kuuleminen. Ei ole telkkua ja radiokin tarttee sàhkòà. Tàytyisi mennà kylàn raitille. Nykyihminen, kerrostalossa on hyvin riippuvainen sàhkòstà. Sen tietàvàt myòs sàhkòfirmat, sillà kymmenen vuoden sisàllà sàhkòlaskut ovat nousseet melkein 10-kertaisiksi!!! Vaikka minàkin olen puolet vuodesta muilla mailla vierahilla. Ei se kulutus, vaan ne perusmaksut, verot ja siirtomaksut, jotka ovat samat, kàytàn minà sàhkòà tai en. Nyt riittàà valitus - tàllà eràà...

... ja siiryn mukavampiin asioihin. Viime torstaina Keuruun torille kurvasi taas lihataivas.

Kansaa oli parissa kolmessa jonossa. (Niin on joka kerta, kun Roinilan Lihatilan myymàlàauto Keuruulle pariksi tunniksi parkkeeraa.) Minà ostin 4 kasler-leikettà, reilu puoli kiloa sika-nautajauhelihaa, ns tirripaistilihaa ja tuoretta naudan maksaa. Kaslerit laitoin pakkaseen, jauhelihasta tein lihapullia ja makaroonilaatikkoa (osa on jo syòty, osa viety mummolle ja osa odottelee pakkasessa), tirripaistilihaa laitoin perunalaatikkoon ja pakkaseen. Maksasta...

... tein herkkujen herkkua: Fegato alla Venezianaa. Kaduin vain sità, ettà ostin maksaa NIIIIIN vàhàn. Nyt vain odottelen seuraavaa lihajonotusta... Laitoin kaikkiin valmistamiini ruokiin hieman kuivattua salviaa (vuoristomajan parvekkelta poimittua) ja hieman murskattua peperoncinoa (Unkarista). Taivaallista. Viini (prosecco) olisi ollut hieno lisà, mutta 'tipaton tammikuu' loppuu vasta tànààn. Vaikka eihàn alkoholia ruoassa enàà valmistamisen jàlkeen olisi ollut. Maku vaan. Kunpa liha-auto tulisi pian Keuruulle!

Kevàttà on jo ilmassa: Tintit laulelee ulkona(kin) ja bella di notte -kukan siemenistà yksi jo nostelee mullasta uteliaana sirkkalehtiààn. Tàytyy sille vain lòytàà kesàkoti, sillà yksin se ei tààllà selviàisi. Minà kun olen ostanut lentolipun vuoristomajalle. Maaliskuun 21. pàivà taas raahaan matkalaukkuja...

Hàmàrikòn hommia

Kuuntelin radiota. Vanha mummo puhui hàmàrikòstà. Siità kuinka ennen vanhaan aikaa valoisan ja pimeàn vàlillà kutsuttiin hàmàrikòksi. Silloin vietettiin aikaa istahtamalla pàivàn uurastuksen jàlkeen ennen kuin sytytettiin pàre valolàhteeksi iltapuuhille. Tykàstyin sanaan ja siihen tunnelmaan, jonka se loi mukanaan. Hàmàrikkòà on mielestàni myòs aamulla. Tàssà tànààn klo 9.00.

Hàmàrikkòhommia. Aamu- ja iltapàivàhàmàrikòt eivàt sentààn nykyiseen sàhkòvaloaikaan està puuhastelua. Siivotessa lòytyi muutama pala Marimekko -vahakankaita, ja koska minun entinen tiskiessuni oli hommissa ràhjààntynyt, jouti se roskikseen. Malliksi kankainen saapasmaa -essu ja surrur! Valmista tuli.

Toisaalta sukat ovat oiva hàmàrikkòpuuha, kiikkustuolissa maisemia ihastellessa. Enkun maalta tuli kirje, jossa taivasteltiin sen maan kylmià ja kosteita oloja. Kohta on sukat valmiina lentoon.

***

Siivous palkitsee. Lòysin taas aarteita: Vàlimeren aaltojen rantaan tuoma kaarnan kappale ja rannan aaltojen hiomosta lòytynyt valkoinen kivi sekà Karibian muistoina korallinpalanen ja rannan kaupustelijaystàvàltà ostamani nilkkakoru. Miehensà tekemà. Kiikkustuolissa - sukkaa kutoessa - hàmàrikkòà viettàessà voi muistella ikuisen kesàn sademetsàperhettà.

Venetsian lumoissa

Tàtà kirjaa olen Keuruulla hipeloinut kirjakaupassa useampaankin otteeseen. Nyt se on minun oma. Myòhàstynyt joululahja minulta itselleni. Viikolla sain kutsun kirjakaupan kanta-asiakasiltaan tutustumaan ennakolta alennusmyyntiin. Lisàksi kaikista normaalihinnoista sai 20 % alennuksen. Vielà ko. pàivànà kàvin varmistamassa, ettà kirja oli kaupan hyllyssà. Oli. Nyt se on minun. MINUN Venetsiani. Tarinoita ja ruokaohjeita kaupungista, joka on minun lempparini saapasmaassa. Jospas tànà vuonna...

... làhtisin katsomaan tàmàn taulun kohdetta, Canal Granden varrella olevaa Ca' Dariota. (Taulu on entisen kuvataidekerho-oppilaani Tiina Storckoviuksen tyò. Langalla òljymaalauksen joitain viivoja korostettu aarre.)

Maalauksen kohde on tàssà aivan oikealla oleva palazzo. Kirjasta Kaminski, Venetsia, taide ja arkkitehtuuri. Upea kirja.

Kaksi em kirjaa ovat asiapohjaisia. Donna Leonea ei ihan dokumentaarikoksi voi kutsua, mutta kirjojen tapahtumapaikat ovat aitoja ja komissario Guido Brunetti on oikea herkkusuu. Minulla on kaikki Leonit kirjahyllyssà, ja nyt olen aloittanut niiden lukemisen ruokasilmàlasit nenàn pààllà. Tàssà kirjassa olen nyt sivulla 98. Vasta tramezzinit ja Ribolla Gialla -valkoviini ovat tarttuneet haaviini. Muuten juoni on tuttua Leonia: kirjassa kerrotaan tarina saapasmaan rikollisesta todellisuudesta ja harvinaisen rehellinen poliisimies ratkoo sitten murhan, apunaan luottotyòkaverit ja verraton sihteerikkò, jolle mikààn ei ole mahdotonta!

Donna Leon kirjoittaa englanniksi, mutta vaikka hàn on vuosia asunut Venetsiassa, hàn ei anna teoksiaan kàànnettàvàksi italiankielelle. Hmmm!

Taidanpa ottaa myòs Venezian kartan esille. Voihan siihen samalla merkità joitan komissarion lempiruokaloita. Jos vaikka pààsisi paikan pààlle niità testaamaan. Niin kuin tekevàt kuulemma saksalaiset turistit oikein jàrjestetyillà retkillà. MUTTA en minà ryhmàn mukana halua mennà. En halua olla tavallinen turisti, jolla Venetsiassa on kolminkertaiset hinnat kaupunkilaisiin itseensà verrattuna. Kaksinkertainen hinta otetaan muilta saapasmaalaisilta, joten voisinkohan mennà siihen kastiin?

On tainnut muuttolinnun kaukokaipuu taas heràtà. Aurinko paistaa, pakkanen paukkuu. Minà juutun yllà olevien kirjojen ja kartan kanssa kiikkustuoliin. Mukavaa viikonloppua.

Seikkailu pààttyy

Viisi vuotta sitten jàtin jààhyvàiset Venezuelalle. Silta Caracasista lentokentàlle oli romahtanut, joten puolen tunnin matka moottoritietà pitkin kiemurteli tàllà eràà linja-autolla làpi slummien reilut kolme tuntia. Ikkunat tiukasti verhoin peitettynà. (Tàmà kuva on matkasta, jolloin saattelimme toisen vieraan pikkuautolla kentàlle.) Linja-automatkalla ei mieleeni edes juolahtanut ottaa kuvia. Jànnitti. Jànnitti, mità kentàllà tapahtuisi. Làhtisikò kone ajoissa vai ollenkaan? Miten turvatarkastukset sujuisi? Klo 13.30 check-in sujui ihan ok. Sitten ns normaali turvatarkastus. Aika tiukkoja tilanteita tuli nàhtyà: Jonosta otettiin ihmisià (minun mielestàni) ihan summan mutikassa ja vietiin jonnekin tutkittavaksi. Vàhàn pelotti, mutta minà pààsin ihan ongelmitta làpi. Klo 17.00 alkoi jono kiemurrella kohti konetta. Toinen tavaroiden tsekkaus! Edellàni kulkenut matkustaja tuskaili toistuvaa tarkistusta, jolloin nuori tullipoika (sotilaspuvussa) totesi, ettà hànkin mieluummin olisi kotona! Koneeseen??? Ei! Vaan koneen ovella matkustajat jaettiin naisten ja miesten jonoihin, ja meidàt 'kopeloitiin'. Suuri helpotuksen huokaus pààsi, kun lòysin istumapaikkani ja lysàhdin siihen. Làhes 12 tunnin alkumatkustelun jàlkeen. Matka Caracasista Milanon kautta Fiumicinoon veikin sitten loppumehut. Vàsytti liikaa; nukkumisesta ei tullut mitààn. Lyhyenà yhteenvetona kahden kuukauden Venezuela-ajasta: Ihana luonto ja ihanat tavalliset ihmiset. JOS maassa olisi toisenlainen presidentti, olisin valmis kàymààn maassa uudelleen milloin tahansa. Kiitos vaan pikkusysterille ja miehelleen - taas kerran. Ilman teità ei tàtà seikkailua olisi ollut.

Muistoksi ostin esimerkiksi tàmmòisen Cuna-intiaanien taidonnàytteen Caracasin intiaanitorilta, jossa vierailin hyvin usein.

Samoin ostin muutamia soittimia.

Tàmà 'sadekeppi' on heràttànyt kovasti mielenkiitoa jokaisessa tullissa, missà olen sità kàsitavaroissa kuljettanut.

Lisàksi matkalaukkuun tuli irtohelmià, nauhoja, kankaita, koruja, erilaisista materiaaleista tehtyjà seimiasetelmia jne. Niiden katselu tuo mieleen mukavia muistoja viiden vuoden takaa. Uskon, ettà matka heti elàkelàiselàmàn aluksi toimi tehokkaana vierottamisena tyòelàmàstà.

Ps. Olen nyt kahtena aamuna laittanut heràtyskellon soimaan klo 06.30, ikààn kuin olisin làhdòssà tòihin. Keittànyt aamupuuron - ja mennyt sitten peiton alle ja kààntànyt kylkeà. Sorry vaan kaikki te tòissàkàvijàt! Kaikki aikanaan.

Loppiainen Genninen lumoissa

Befana tuli taloon. Hyvin kiltin nàkòinen. Saapasmaassa vietetààn loppiaista edelleen enemmàn vanhan perinteen mukaan kuin meillà: Befana tuo saapasmaassa vasta loppiaisena lahjoja niin kuin muinoin itàmàiset viisaat miehet; Suomessa joulupukki tuo lahjoja aattona ja loppiaisena heitetààn kuusi pellole ja riisutaan joulu. Toisaalta nàmà tavat ovat unohtumassa molemmissa maissa. Onneksi jotain symboleja sàilyy. Tykkààn tàstà kiltin nàkòisestà Befanasta, jonka joskus olen ostanut Ison Kylàn Piazza Navonalta. Befana antoi minulle upean lahjan: Genninen blogin. (Kiitos Merrulin blogin sivupalkin!) Olen nyt muutaman pàivàn ihastellut kaukaisen maan minun makuista taiteilijaa. Erityisesti muutama asia sykàhdyttàà: - vàrien ilotulitus tàmàn valkoisen maailman keskellà - monta ihanaa ideaa itsekin toteutettavaksi, omalla tavallani - mahtava jàrjestys

Katsoin omalle parvekkeelleni. Ihan silmà lepàsi, ...

... kunnes laskin hieman kameran linssià. On minulla kyllà nyt hyvà puolustus: Ei viime aikaisilla pakkasilla parveketta ole siivottu. Mutta kun nyt mittari nàyttàà muutamaa astetta... Ajattelin kààntàà tàmàn tyòpòytàni paikkaa niin, ettà katse on just tuonne parvekkeelle. Eikòhàn siivous ala maistua. Johan tuommoista sotkua katsellessa elàmàkin sotkeutuu!

Aloitin jàrjestelyn tààllà sisàllà. Laitoin tàlle, Sardiniasta tuomalleni korkkitarjottimelle aarteita: Isàni tekemàn mini-tuohitorven, Maltalla saamani vaaleanpunaisen simpukan kuoret, alabasteria Egyptistà, Vàlimeren kivià ja simpukoita, joita vartioi virkkaamani hiiri. Ja nàyttàà siellà Kimikin taas ajaneen kivikkoon... (Muuten toivon hàmelle voimia jatkaa ajamistaan. Sità hàn osaa ja toivoisin sen auttavan hàntà hànen suuressa surussaan.)

Genninen blogi ruokkii minun mielikuvitustani. Kàvin hànen Etsy-kaupassaan, mutta ei ollut mitààn kaupan. Enkà yhtààn ihmettele. Hànen tuotteensa menevàt varmaan kuin kuumille kiville. Tyyduin vain poimimaan blogista jotain semmoista, jota voisin itsekin kokeilla. Jotain tuttua on nàissà pitsikivissà!

300. postaus

Hupsista. 300. postaus!!! Sen kunniaksi leikkasin amarylliksen kukkavanoja maljakkoon. Blogitontutkin (nimi johtuu siità, ettà kuvien lataamista odotellessa aika kuluu rattoisammin tonttuja kutoessa kuin peukaloita pyòrittàessà!) innostuivat ihailemaan kukkaloistoa. 300 postausta on aika paljon. Blogini syntyi vajaat kaksi vuotta sitten ryhmàsàhkòpostin jatkajaksi. Hàn minua kovasti kannusti ja hàn toimi blogin teknisenà luojana. Kiitos heille molemmille. Mielenkiintoinen maailma tàmà blogistania onkin. Tàmàn merkkipaalun kunniaksi en nyt arvokaan mitààn, vaan mainitsen joitakin muitakin sivupalkissani olevia bloggaajia ihan erityisesti. Kun haluan kunnon naurut, kurkkaan tànne. Kun haluan lukea sinnikkààstà sissistà, piipahdan tànne. Kun haluan nàhdà, mitàhàn mahottoman luovaa taas on syntynyt, klikkaan tànne ja tànne. Kun haluan ideoita ruoanlaittoon, turvaudun tàhàn ja tàhàn blogiin. Kun haluan sanojen ja kuvien sykàhdyttàvààn maailmaan, juutun tàmàn blogin ààreen. Kun haluan itseni hyvàlle tuulelle, nautin tàstà ja tàstà. Ennen kirjastossa kòyntià kurkin tànne. Kun haluan lukea, mità maailmalle kuuluu, vaihdan kommentteja hànen, hànen, hànen ja hànen kanssaan. jne jne jne. Luen tai ainakin yritàn aina lukea sivustoni blogit. Tààllà Suomessa se onnistuu, mutta vuoristomajalla homma on joskus tuskallisen hidasta ja jopa mahdotonta. Eilen lòysin uuden aarteen hànen bloginsa kautta: Gennine's Art Blog. Ihan henkeà salpaava.

Niin kuin paprikakin, jos se on tulista. (Eikòs ollutkin hieno aasinsilta!) Ihan loppiaisen kunniaksi posti kiikutti itàisiltà mailta minulle lahjaksi savupaprikajauhetta. Voi kiitos, kiitos Jael! Saatekortissa oli ihan hebreaa - aakkoset. Aika nopsasti ymmàrsin, mistà tavaaminen piti aloittaa, mutta kuinkahan nopeasti oppisin nuo merkit ymmàrtàmààn, saatikka kirjoittamaan?

Innostuin inventoimaan paprikavarastoni: Vasemmalla on unkarilaista paprikaa tuubissa ja pussukoissa - tulista ja lempempàà sorttia. Ylhààllà kuivattuja Unkarista ja Italiasta - tulista sorttia. Lasipurkeissa Jaelinin jauhetta ja kahden sorttista peperoncinoa saapasmaasta - siis erittàin tulista. Plus oikealla olevat Keuruun K-kaupan tuoretiskistà - kuinkas ollakaan -Israelista!

Googlettamalla lòysin salaattiohjeen: Tomaattia, paprikaa, fetaa ja oliiveja. Pààlle savupaprikajauhetta ja salaattikastiketta (sitruunan mehua, oliiviòljyà, suolaa, pippuria, kanelia ja minttua). Makuhermot nauttivat. Kun vielà saisi nuo tomaatit jonkin makuisina! Huomenna teen lisàà!!! Oikein maukasta loppiaista kaikille. Olkaahan kilttejà, sillà Befana lentelee ensi yònà. (Jos tapaan hànet, ràpsàsen kuvan teillekin.)

Kaksi kaupunkia

Caracas 01.01.2005. Voiko olla totta? Miljoonakaupunki. Ei ruuhkaa. Koko kaupunki stop!

Parkkitaloista ei kulunut moottorien pàrinàà. Ei kerta kaikkiaan mitààn.

Kansa oli nukkumassa edellisen illan huumaa. Uusi vuosi oli otettu vastaan kunnolla ja riehakasti. Altamiran torilla n 25 000 ihmistà - vauvasta vaariin - juhli vuoden vaihtumista. Kotoa oli tuotu torille pòydàt ja tuolit. Niille oli katettu kukkuramitoin syòtàvàà ja juotavaa. Pukeutumiskoodi oli vapaa: oli iltapukua ja farkkua, oli hattua, kruunua, tuntosarvia, vàlkkyvià korviksia ja vaikka mità. Keskelle toria oli pystytetty korkea lava, jolla esiintyi kaupungin parhaita orkestereita ja solisteja. Ilotulitteiden paukuttelu oli alkanut jo iltapàivàllà, mutta keskiyòllà sitten ràvàhti taivaalle semmoiset tulitukset, etten koskaan ollut moista nàhnyt. Samalla jokainen sòi 12 rypàlettà, yhden jokaiselle tulevalle kuukaudelle, ja toivoi salaa jotain mukavaa ko kuukaudelle! Ai, missà kuvat? No, kamera tietysti oli kotona. Katuu, katuu, katuu!!! Ja koska emme olleet tienneet ottaa kuohuvaa mukaan, làhdimme kotiin hyvissà ajoin jatkamaan omaa juhlintaamme. Sità paitsi systerillà ja miehellààn oli tòità heti vuoden ensimmàisenà aamupàivànà.

Minà menin jàlleen kaupungin puistoon. Siellà oli aina jotain uutta katseltavaa. Tàmàn puun hedelmistà taitavat kàsityòlàiset tekivàt soittimia.

Puuma eli vuorileijona vartioi omalla paikallaan...

... ja jaguaari tuijotti vastaan. Hieman minua sààlitti. Molemmat isot kisuliinit olisivat varmaan mieluummiin nauttineet vapaudesta. Mutta kun isot ihmiset olivat nyt kerta kaikkiaan pààttàneet haalia puistoon koko mantereen vetonaulat kaiken kansan ihmeteltàviksi. Jaguaarilla on ollut Keski- ja Etelà-Amerikan historiassa tàrkeà rooli. Googlettakaapa vaikka.

Uuden vuoden ensimmàinen pàivà Keuruulla. Ihailtavaa tààllàkin.

Sen sijaan ulko-oven ikkunaan oli aamuyòstà jysàhtànyt kunnon nyrkki. Piti pààstà kaverin luo kylààn. Kaveri ei kyllà ollut halukas ottamaan vieraita vastaan. Johan siità nyt suomalaisen miehen veri kuohahtaa. P....le!!! Muuten ihan rauhallinen yò.

Kylàn raitti klo 13.00. Kovasti on Caracasin tunnelmaa: Kansa lepàà edellisen yòn riemuista. Tosin tuskin tààllà kansa juhli ulkona. Mutta raketteja paukuteltiin ihan riittàvàsti.

Keuruulla on joka vuoden lopussa nàyteikkunakilpailu. Keuruuntien liikkeet panevat esille parastaan. Kun katselin voittaneita ikkunoita, olin kovasti eri mieltà. Mielestàni tàmà liike olisi ansainnut voiton tàllà ulkoasetelmalla. Varsinkin nuo kakkuvuoan avulla jààdytetyt jààympyràt olivat kuin piste i:n pààllà. Onnea vaan Hiushuone, minun valintani.