Jerusalemin suutari

Kesällä 1998 ostin Jerusalemin suutarilta sandaalit, joista aika jätti vasta viime kesänä. Kestivät neljätoista vuotta ahkeraa käyttöä. Olisin halunnut ostaa mustat kulkimet, koska se on näköjään kenkieni suosikkiväri numero 1, MUTTA suutari ei missään nimessä halunnut myydä minulle mustia, koska se väri on MIESTEN väri. Täytyi tyytyä ruskeisiin jalkineisiin, koska suutarin pään kääntäminen tuntui täysin mahdottomalta. Väristä viis, mutta sandaalit istuivat jalkoihin heti paikalla. Täytynee tässä lähi vuosien aikana lentää Jerusalemiin uudelle ostosmatkalle.

Vuonna 1998 lensin Israeliin Roomasta. Hui kauhistus sentään. Jouduin Fiumicinon kentällä semmoiseen turvamiesten haastatteluun, että olin jo vähällä luopua koko matkasta, mutta koska minulla oli pienoinen esiintyminen kansainvälisessä seminaarissa, en voinut pakittaa. Seminaaria varten minulla oli paljon kirjallista materiaalia, sekä suomen että englannin kielellä. Turvamiehet/naiset (sillä heitä oli molempia) eivät voineet ymmärtää, miksi minä -suomalainen - lennän Israeliin Roomasta (El Alin lennolla) enkä Helsingistä ja kuka minut siihen maahan oli kutsunut. Kaivoin seminaarin pitäjän kutsukirjeen näytille. Ei vakuuttanut kuulustelijoitani. Kyselivät tiukkaan sävyyn, mitä matkalaukussani on. Pyysin heitä avaamaan sen. Eivät avanneet. Vajaan tunnin verran minua hiillostettiin. Lopulta sanoin, että he voisivat soittaa Italian suurlähetystöön siellä työskentelevälle ystävälleni. Silloin tahti muuttui. Minulta pyydettiin anteeksi ja selitettiin, että työtään he vain tekivät. En tiedä, saivatko he peloteltua muita matkustajia pois lennolta, sillä suuressa koneessa meitä matkustajia oli vain kourallinen. Palvelu koneessa oli erittäin ystävällistä ja koko 10 päivää Jerusalemissa pyyhki epämiellyttävän lähdön Roomasta kerrottavien muistojen joukkoon. Mutta todennäköisesti seuraavan matkan teen Suomesta käsin. Varmuuden välttämisen ehkäisemiseksi.

***
Mr B se osaa aina säväyttää. Myös Hesari uutisoi hänen viimeisintä lausahdustaan juutalaisvainojen muistopäivänä. Kalasteli varmaan saapasmaan uusnatsien ääniä ensi kuun vaalia ajatellen.

***

Päivä on jo reilun tunnin pitempi kuin joulun aikaan. Kauppoihin on ilmestynyt kaikenlaisten ihanuuksien siemeniä. Niitä on tullut hamstrattua, sillä tulevana kesänä minulla on mahdollisuus möyriä useamman pihamaan mullissa! Sitä ennen täytyy touhuta vuoristomajan parvekkeella, jossa kuulemma kukkii jo neilikat! Lento on varattu ja ihan kotimaisin siivin tällä erää, sillä Finnairin ja Norwegianin hinnat ovat lähestyneet toisiaan niin, ettei enää suurta eroa ollut. Tuhlaajatytön kotimaan paluu siis.

Mitäs jos...

Kahden maan eri tapojen vertailu auttaa joskus ymmärtämään, joskus ei. JOS lauma saapasmaalaisia (lauma siksi, etteivät saapasmaalaiset halua liikkua yksin) - siis JOS lauma saapasmaalaisia tupsahtaisi suomalaista liikennettä ilahduttamaan, saattaisi Suomen liikenneonnettomuuksien määrä nousta. Miksikö?

Kuuntelin radiosta tunnin mittaista ohjelmaa Suomen liikenteen kolmesta  onnettomuuden syystä: kaahailu, turvavälit ja vilkun käyttö. Saapasmaalaiset ovat sitä mieltä, että kiihdyttely ja jarruttelu osoittavat hyvää ajotaitoa. Kuski on siis kelvollinen vaikka formuloihin! Toiseksi saapasmaassa puskuri edellisen takalistossa ajaminen on pikemmin sääntö kuin poikkeus. Minulle on muodostunut myös hienoinen epäilys siitä, ettei kaikkiin saapasmaan autoihin ole vilkkua edes asennettu, tai että joissakin autoissa vilkku toimii non-stop.

Totuuden nimessä saapasmaan liikenne soljuu ihmeteltävän jouhevasti, ja tilaa annetaan toisten autojen tulla mukaan liikenteeseen paljon ystävällisemmin kuin Suomessa. Meillä kun liikennesäännöt ovat SÄÄNTÖJÄ, ei suosituksia. Kuvan merkki osoittaa, ettei autolla voi ajaa tätä Sokkarin mäkeä. Tässä päivänä muutamana, neljän ruuhkan (??) aikaan Sokkarin alaparkista huristeli auto tätä mäkeä alas. Ihan tuttu keuruulainen kuski. Luulen, ettei hän halunnut mennä laillista kautta Keuruuntielle, koska olisi joutunut odottelemaan kolmion takana melkoisen tovin. Jos hän olisi työntänyt autonsa nokan vähänkin liikaa kadulle, olisi muista autoista puitu nyrkkiä, näytetty keskisormea (mikäli kädessä ei olisi ollut puhelinta!!!) tai töötötetty oikein kunnolla. Entäpä jos parkista liikenteeseen olisikin ollut pyrkimässä lauma saapasmaalaisia?

Saapasmaassa puolestaan on suomalaisen autoilijan parempi unohtaa oma sääntötottelevaisuutensa ja mentävä sekaan vain. Onneksi Sabinaankin on ilmestynyt liikenneympyröitä ihan kiitettäväksi. Kun vielä saapasmaalaiset oppisivat esimerkiksi sen vilkun käytön, tai ainakin asentaisivat sen autoonsa. Pieni lisävihje: koska esimerkiksi risteyksissä on tienviittoja pilvin pimein sinne sun tänne, voi liikenneympyrässä ajella useammankin kierroksen, että ehtii löytää oman viittansa.

Minulle kuitenkin riitti vuoden verran pitää omaa autoa Italiassa. Olen liian suomalainen.

Viimeisin kirppisaarre: Pioni-sarjan ruokalautanen. Ihan ehjä ja naarmuton. 5 euroa. Netissä pyydetään jo moninkertainen hinta.

Telkun ääressä kädet käyvät. Tässä osa alkuvuoden satoa: sukkia ja säärystimiä. Pääsevät huomenna lämmittämään pikkuisia jalkoja. Monta pientä lankakerää on lankalaatikoissa vähemmän.  Eilenkin kolmannen Brunettin aikana puikot kilisivät. On se vaan kummaa, kuinka nopeasti meikäläinen on tuon sarjan hyväksynyt. Nyt tykkään jopa Vianellosta. Niin hellyttävän ei-venetsialainen.

Haastetta kerrakseen

Sain Mineltä tuolta Turkin maalta haasteen. Olen sitä hautonut nyt muutaman päivän miettien, mitä uutta teille paljastaisin. Kysymyksiä on 11.

1. Jos sinun olisi mahdollista yhdistää asuinmaasi ja Suomen parhaat puolet, mihin ne liittyisivät? (vuodenajat, ruoka, asuminen, kulttuuri, ihmi

set...)
- Taidan olla haastetuista se, joka eniten yhdistelee maittensa parhaita puolia, koska lentelen Euroopan taivaalla tuhka tiheään: kesä ja alkysyksy ehdottomasti Suomessa (luonto ja sen antimet), keskitalvi Suomessa (luonto plus rakennustekniikka semmoinen, että sisällä tarkenee ilman naparetkeilijän varusteita), kevät Italiassa (aurinko ja luonnon vehreys) ja loppusyksy Italiassa (luonnon antimet, erityisesti oliivien poiminnan aika). Siis vuodenajat ratkaisevat minun muuttolintuiluni. Ruokaan palaan kysymyksessä 4.

2. Jos pystyisit ratkaisemaan yhden asuinmaasi ongelmakohdan, minkä valitsisit ja miksi?
- Jos minulla olisi kaikkivoipa taikasauva, heiluttelisin sitä molemmissa maissani (ja oikeastaan koko maailmassa) niin, ettei esim kenenkään tarvitsisi nähdä nälkää ja että kaikki saisivat tarpeellisen hoidon ja saisi oppia monenlaisia asioita. Italiakin on niin 'rikas' maa, ettei kenelläkään olisi mitään hätää, jos voisin taikasauvallani huiskauttaa esim kaikenlaisen kähminnän ja rikollisen, yhteisten verovarojen rosvouksen (mafiat yms) taivaan tuuliin, tai mieluummin vieläkin kauemmas. Suomessakin samanlaisesta oman pussin lihottamisesta saamme lukea harva se päivä.


3. Teitkö lupauksia vuodelle 2013?
- En. Aikoinaan aloitin aina innolla uuden kalenterin täyttämisen, mutta jo helmikuusta lähtien sivut ammottivan tyhjyyttä. Ainoa mitä kalenteriin nyt merkitsen heti alkuvuodesta - arvaatte varmaan - on formuloiden aikataulut!!!

4. Mikä on bravuurisi keittiössä?
- Olen hyvän ruoan ystävä, kiitos Italian mahtavan ruokakulttuurin. Siellä olen myös keittiötaitoni oppinut, telkkari parhaana opettajana. Yhtä ainoaa bravuuria ei ole, vaan kokkaan milloin mitäkin herkkua omaksi ja vieraiden iloksi. Jos jotain erityistä mainitsisin, niin olen oppinut arvostamaan kunkin kauden raaka-aineita sekä saapasmaassa että täällä Suomessa, sekä poimimaan marjat ja sienet itse. Se missä vielä kaipaan harjoitusta, on makeat jälkiruoat, koska itselleni en niitä juuri valmista. Saapasmaassa saan erityistä kiitosta ruisleivästäni, pullasta, sekä sieni- ja marjaruoista ja Suomessa tykkään kokata italialaisittain maustaen (yrttejä jne). (Tänään muuten laitan muusia ja lihapullia ruskeassa kastikkeessa ja jälkiruoaksi mämmiä!)

5. Miten rentoudut?
- Ulkoiluttamalla itseäni, pulahtamalla avantoon,saunomalla, laittamalla hyvää ruokaa mukaville vieraille, kuohuvalla, pötkähtämällä vaaka-asentoon hyvän luettavan kera, monenlaisella musiikilla, salapoliisitarinoilla ja kaikenlaisilla kädentöillä. Kaiken luettelemani jälkeen tarvitsen varmaan rentoutumista rentoutumisesta!

6. Mikä on sinusta mukavin asu?
- Mikään ei saa kiristää mistään. Just nyt verkkarit, flanellipaita, villasukat alusvaatteitten peittona.

7. Mikä kirja jäi mieleesi viime vuodelta?
- Viime vuonna luin - jälleen kerran - lähes kaikki Montalbanot (nyt osan Camillerin alkukielellä, sisiliaksi -huh sentään) ja melkein kaikki Brunettit. Ja rehellisyyden nimessä luin myös muutaman kevyen romaanin, joissa kerrotaan ulkomaalaisten asettumisesta etelän aurinkoon.  Suomalainen kirjallisuus jäi lähes paitsioon.

8. Onko sinulla kesälomasuunnitelmia ensi kesälle?
- Kuten alkuun vastasin, kesä kuluu ehdottomasti Suomessa. Saapasmaan helle ei ole minun makuuni - enää näillä vuosilla.

9. Mikä on elämäsi suurin saavutus?
-  Jos jätetään kaikki perhejutut pois, niin kaipa se on tuo graduni, sen sisältö (ajattelutapani kuperkeikka perinteisestä opettajuudesta ns reggiolaiseen suuntaan) ja sen muoto (ensimmäinen romaanimuotoinen gradu Jyväskylän yliopistossa). Asettaa tuo nyt muhinnan alla oleva tohtorin hattu vähän paineita, sillä mitähän uutta sitä vielä kehittelisi? Tässä kohdassa jotain paljon puhutusta Suomen koululaitoksesta. On totta, että maamme on menestynyt erinomaisesti Pisa-tutkimuksissa. Toisaalta kouluviihtymättömyys on myös erittäin suurta. Minä en ihmettele ollenkaan - kumpaakaan tulosta. Katsoin tässä viikolla ohjelmaa, jossa pari rehtoria, vanhempainliiton puheenjohtaja ja yksi oppilas puhuivat koulun ongelmista ja ikävä kyllä, koko ajan sivu toistensa.  Sivu, yli ja ohi!

10. Entä pettymys?
- Kaikenlaistahan sitä näihin kymmeniin vuosikymmeniin on mahtunut, mutta olen oppinut hyväksymään kulloisetkin vastoinkäymiset melko hyvin. Vain avioerosta näen vieläkin joskus painajaisunia.

11. Millainen on tavallinen arkipäiväsi?
- Jos eilinen lauantai lasketaan arkipäiväksi, niin se sujui suurin piirtein seuraavasti: aamuvirkkuna aikaisin ylös puuron keittoon, sitten toimiston (läppärin) avaaminen ja sen ääressä kahvikuppi kädessä spostia, blogistaniaa, kotimaisia ja italialaisia nettilehtiä ja Rai 1 ja Rai 3 selailua. Sitten pesin talomme pesulassa pari koneellista pyykkiä ja siivoilin tätä pientä kotiani. Puolen päivän aikaan tassuttelin kylille (en osaa Keuruuta kaupunkina pitää vieläkään) katsomaan, tarvitsisiko 87-vuotias äitimme apua, kävin kaupoilla, postissa ja kirppiksellä. Sieltä jatkoin talkkaroimaan kylän toiselle laidalle pikkusysterilään - takkaan tuli, sen ääressä eväitä ja kahvia ja lopuksi vähän lumitöitä. Pimeän laskeutuessa tassuttelin jään yli kotiin ja pelastin ulkona tuulettumassa olleet matot lumisateesta. Katsoin netistä saapasmaan Rai 1:n edellisen päivän kokkiohjelman Prova del cuocon (n puolitoista tuntia), jonka innoittamana laitoin samalla itselleni Pasta alla carbonaraa. Koska en päivällä ehtinyt ottaa torkkuja, pötkähdin vartiksi sohvalle pastaa sulattelemaan. Sitten jaksoin katsoa telkun uutiset (lotossa oli 1 oikein)  ja silitin samalla aamulla pesemäni lakanat. Uutisvuodon jaksoin vielä katsoa, mutta sitten olin valmis unten maille.

Ajattelun muokkautumista

Eilen illalla asettauduin taas katsomaan saksalaista Brunettia. Ihmeekseni huomasin jo tottuneeni ajatukseen ei-venetsialaisesta komissariosta ja jopa vähän tykästyneeni Joachim Kroliin. Muut näyttelijät eivät vielä oikein kolahtaneet. Siis kirjasta saamani mielikuva ei vastannut telkkarin esittämää Brunettia ja kumppaneita. Miten olisi käynyt, jos ensin olisinkin nähnyt telkkarisarjan ja vasta sitten lukenut kirjoja? Saas nähdä, mitä ensi keskiviikon sarjan jälkeen ajattelen.

Nyt myös Montalbano-sarjaan on tullut minulle uusi näkövinkkeli: Nuorta Montalbanoa esittää Michele Riondino! On siinä taas sulateltavaa, koska minulle ainoa ja oikea Montalbano on Luca Zingaretti. Toistaiseksi.

Siinä sitä tietoa on levällään. Graduni materiaalia. Hieman tuuletin ja lajittelin, sillä eräs opiskelija Oulusta kysyi neuvojani. Tykkään jakaa ajatuksiani eteenpäin, mutta siihen se taas jäi. Mapitin aineiston uudelleen hyllyyn. Antaapa ajan kypsyä.

Rakastan näitä pikkusipuleita: pannuun öljy-voi-seosta, jossa puhdistetut sipulit ruskistetaan, päälle ripotellaan sokeria ja balsamicoa, suolaa ja pippuria, (tarvittaessa vettä). Annetaan hautua noin 40 min välillä sekoitellen. Tarjoillaan hieman jäähtyneitä, jos maltetaan odottaa!

***
Mine, kyllä minä työstän haastettasi.

Miehet saivat minut sekaisin

Viime viikolla tälläydyin telkun (siis tietsikan - telkkuahan minulla ei ole ollutkaan noin 10 vuoteen) eteen odottelemaan toista niistä komissariomiehistä, joista tykkään. Camillerin Montalbano ratkoo rikoksia Sisiliassa ja Leonin Brunetti Venetsiassa. Siis peri italialaisia romaanihahmoja. Luca Zingaretti on mielestäni just kuin kirjan komissario Montalbano, mutta Leonin Brunettia en koskaan ole elävänä kuvana nähnytkään. Odotin ihan innoissani, mutta jo alkusekunneilla aivoni raksuttivat tyhjää: Komissario Brunetti paitsi että puhui saksaa, häntä näytteli saksalainen Joachim Krol (Hyvä, Allu!). Lisäksi sarjan kaikki muutkin näyttelijät olivat niin saksalaisia kuin vain olla voi. Kun lisäksi komissario oli kuin ilmetty kaksoisolento italialaiselle tv-toimittajalle Fabio Faziolle (Suvi, tunnistitko kuvan miehen?), en oikein pystynyt nauttimaan sarjasta niin paljon kuin nautin Leonin kirjoista. Sarja on kyllä filmattu Venetsiassa, mutta, mutta, mutta... Tiedän kyllä, ettei Leon ole antanut lupaa kääntää kirjojaan italiaksi, mutta silti olin hieman pettynyt Brunettiin, joka olikin saksalainen. Toivottavasti olen nyt paremmin valmistautunut tulevan viikon Brunettiin.


Fabio Fazio on muuten erinomainen toimittaja. Onneksi pystyn täällä Suomessakin seuraamaan hänen ohjelmaansa Che tempo che fa (Rai 3). Tänään katsoin nauhoitettuna hänen viimeisimmän ohjelmansa, jossa käsiteltiin mm runoutta, elokuvaa ja ajankohtaista politiikkaa. Roberto Saviano on usein nähty vieras Fazion ohjelmassa.

Jos googlaatte sanoilla Joachim Krol ja Fabio Fazio, huomaatte itsekin samannäköisyyden.  Kaksi teistä oli aika lähellä oikeaa, Helena ja Allu, joten nyt ratkaisen pitsikiven kohtalon niin, että te molemmat saatte omanne. Helenan osoite minulla on, mutta Allu, bitte, laitapa etanaosoite spostiini.

***
Yksi nainenkin sai männä viikolla osansa pikkumaisuudestani: Sikkepä tietenkin. Valmisti filotaikinasta syötävän hyvän näköistä jälkkäriä ja lausahti, kuinka suuren työn takana oli löytää saapasmaasta filotaikinaa. Mutta ei sanallakaan maininnut sitä, kuinka vaikeaa, suorastaan mahdotonta saapasmaasta on löytää siirappia, jota hän samassa ohjelmassa valutteli lammaspataansa. No, siirappitölkin kyljessä lukikin Dansukker! Kun hän ohjelmassa painotti, kuinka tärkeänä hän pitää lähiruokaa, huokailin (tanskalaisen) Dansukkerin ja (uusseelantilaisen) Olivado-öljyn lähi(?)tuotteille. Ilkeä minä.

***
Sain Mineltä haasteen. Palaan asiaan...

Aivot saivat töitä

Kyllä muuten eilen illalla aivot raksuttivat kovasti - siis tekivät töitä - ilman rahapalkkaa tosin. Ihan vain huvin vuoksi! Nyt on teidän vuoronne arvuutella, miksi nämä kaksi kuvaa minun aivojani juoksuttivat. Kaikkien aivojensa tulokset tähän postaukseen vuodattaneitten kesken arvon pitsikiven. Oikean vastastauksen kerron seuraavassa postauksessa. Aikaa funtsailuun on ensi sunnuntai-iltaan asti.

Mutta sitten siihen työ-tekeminen -haasteeseen, jonka soja minulle antoi.Kuten jo edellisessä postauksessa pähkäilin, työtä/tekemistä on niin monensorttista, ja olen varmaan useammassa otteessa jo paljastellut itseäni.

1. Ihan ensimmäinen (palkka)työ/tekeminen oli viihdyttäminen. Esihistoriallis-suullisen perimätiedon mukaan olin viihdyttänyt vanhempieni maalaiskauppa-postissa asiakkaita heti, kun kynnelle kykenin, laulamalla osaamiani iskelmiä! Palkintona penni tai karkki!

2. Talkootyötä tein samaisessa kaupassa aina vuoden lopussa tavaroiden inventoinnin yhteydessä. Nappien ym pienen tilpehöörin laskeminen oli mieluisaa, samoin kankaiden mittaaminen jne. Kun sitten opin laskemaan, sain tehdä yhteenvetoja kertomalla ja laskemalla yhteen. Mieluisaa talkoohommaa, mutta palkkana olikin sitten erinomainen päässälaskutaito. Siis henkinen palkka tehdystä työstä/tekemisestä.

3. Sain samaisessa 'työpaikassa' jakaa päivän aikana tuleen postin oikeisiin lokeroihin, heti kun osasin lukea osoitteet. Samalla selailin (hieman salaa) viikon Aku Ankat, joita kylään oli tilattu. Elinikäinen lukuhalu palkkiona.

4. Teininä olin kesä(palkka)töissä mm kauppa-autossa ja jäätelötikkutehtaassa. Silloin tällöin verestelin myös viihdyttäjän taitojani lauleskelemalla paikallisen orkesterin solistina: Luona vanhan veräjän... Nyt minua ei saa kirveelläkään uhaten laulamaan esm. karaoketa!

5. Minä haaveilin jo pikkuisena lentoemännän hommista, mutta se ura tyssäsi silmälaseihin ja pituuteen - siis lyhyyteen. Kun nyt olen lennellyt Euroopan taivaalla aika monta kertaa, en enää pahastu, vaikken haluamalleni uralle päässytkään. Kakkoshaave oli päästä jumppamaikaksi, koska olin harrastanut pikkuikäni telinevoimistelua. Se ura katkesi pääsykokeissa siihen, kun kuula tipahti melkein varpailleni. Yleisurheilupuoli ei ollut tarpeeksi vahva. Liikuntaa sitten sain kyllä opettaa melkein koko työurani ajan luokanopettajana ja oikeastaan olen erittäin tyytyväinen siihen, ettei minun hiihtokautena tarvinnut hiihdellä enemmän ja vähemmän innokkaitten murkkujen kanssa 6-7 tuntia päivässä! Tai siis seisoa jossain lymypaikassa seurailemalla, että kaikki kiersivät annetun reitin. (Niin teki ainakin lukion maikka.)

6. Opettaja minusta sitten tuli, valmistuin samana vuonna sekä luokanopettajaksi että kielten opettajaksi. Lähes 40 vuotta opetin peruskoulun asteilla ja lukiossa. Parhaimmat vuodet solahtivat juuri ennen eläkkeelle pääsyä eskarin opena. Noina vuosikymmeninä koulumaailma koki monenlaisia muutoksia, eivätkä ne kaikki olleet suinkaan hyviä. Maailmalla puhutaan paljon Suomen erinomaisesta koululaitoksesta ja paljon hyvää siinä onkin, mutta miksi sitten tutkimukset osoittavat, että suomalaiset lapset viihtyvät koulussa huonsti?

7. Vuonna 1986 - kymmenen vuotta töissä olleena - olin jo hyvin kyllästynyt opena oloon. Harkitsin vakavasti uran vaihtoa. Sitten 'löysin' ns reggiolaisuuden. Alkoi tutkijan (palkaton) työ. Alkuun luulin, että olin löytänyt upean taidekasvatuksen, mutta mitä enemmän aiheeseen perehdyin, huomasin löytäneeni minulle aivan uuden kasvatusfilosofian. Pääsin vuorotteluvapaalle, jonka aikana suoritin maisterin tutkinnon -(professoressa italian kielellä). Graduni kertoo - romaanin muodossa - oman ajatteluni kuperkaikasta, perinteisestä opettajasta reggiolaisuutta soveltavaksi.  Nyt eläkkeellä olen aina silloin tällöin miettinyt, pitäisikö sittenkin tehdä tuo hyllyllä lojuva väitöskirja valmiiksi. Onhan tässä vielä vuosia edessä. Mutta kuten vanha japanilainen sananlasku sanoo: Rakastan työtäni niin paljon, että voin maata vaikka kuinka kauan sen ääressä.

8. Kun vähän ennen eläkkeelle pääsyäni piipahdin ammatinvalintatesteissä - ihan huvin vuoksi - minulle suositeltiin kolmea ammattia: politiikko, toimittaja ja vasta kolmantena opettaja! Politiikka on minua aina kiinnostanut (kuten varmaan olette huomanneet) ja olinkin kunnallispolitiikassa kahdeksan vuotta, kaupunginvaltuustossa, eri lauta- ja johtokunnissa ja hallituksissa. Tärkein aikaansaannos siltä ajalta on mielestäni Keuruun lapsuuspoliittinen ohjelma, ensimmäinen lajiaan Suomessa. Sitä tekemässä oli silloiset 12 tarmokasta naisvaltuutettua. Nyt ei Suomessa taida olla montakaan kuntaa, jossa ei vastaavaa työtä olisi ainakin yritetty tehdä. Toimittajan hommia tein paikallislehdelle vuosia, joten ammatinvalintatestit olivat ihan ok!

9. Olen tietysti tehnyt myös kotiTÖITÄ, talkooTÖITÄ, käsiTÖITÄ jne jne...

***
Bittimaailma on ollut nyt pari päivää ihan sekaisin. Onkohan Saunalahdella ollut liikaa töitä? Eilen en päässyt nettiin ollenkaan, ja nytkin koko tämän postauksen aikana yhteys on pätkinyt jatkuvasti. Eilen oli myös Saunalahden puhelinyhteyksissä ongelmia. Mitenkänhän me elettiin ennen tietokoneita ja kännyköitä?

Lopuksi vielä kuva keittiötöistä. Tässä oliivitahnaa Gaetan tummista oliiveista: Tehosekottimeen oliiveja (kivet ensin pois), valkosipulia, alice (it. anjoviksia), kapriksia, sitruunan mehua, basilikaa ja oliiviöljyä. Voin taata, että on herkullista.

Hus, pois kaikki huolet!

On mielenkiintoista, kuinka eri perineet ja tavat kietoutuvat toisiinsa. Tänään on loppiainen, kristittyjen uskoman mukaan Itämaan kolmen viisaan miehen saapuminen lahjoineen tervehtimään Jeesus-lasta, esim ortodokseilla loppiainen on varsinainen joulu. Saapasmaassa elää edelleen sabinilais-roomalaisperäinen juhla La Befana, jolloin loppiaisen vastaisena yönä vanha, noidannäköinen nainen toi savupiipun (???) kautta lapsille lahjoja: makeisia kilteille ja hiiltä tuhmille. Toinen tarina (varsinkin Sisilian maaseudulta) kertoo ns huoliluudasta, joka ilmestyi loppiaisyön aikana taloon. Sillä saattoi luutia kaikki huolet pois! Tämän huoliluudan hankin pari vuotta sitten Rooman Piazza Navonan joulutorilta. HUS, POIS KAIKKI HUOLET! Buona Befana.

***
Kävin männä viikolla shoppailemassa tuossa seutumme pääkaupungissa, Jyväskylässä. Jos olisin sulkenut silmäni, olisin luullut olevani itäisessä naapurissamme, sillä 80% ihmisistä puhui venäjää. Olivat viettämässä uuden vuoden pakkasukkolomaa/heidän jouluaan. Muuten, olen huomannut, kuinka blogini lukijoista venäläiset ovat ohittaneet reippaasti italialaiset. Mistähän päin laajaa itäistä naapuria?

***
Pikkusysterin uudessa kotimassa vasta kalenteri mielenkiintoinen on: perjantai on muslimien pyhä, lauantai juutalaisten ja sunnuntai kristittyjen. Ja vuosiluvutkin poikkeavat toisistaan. Kun kieltenkin suhteen ollaan siellä monimuotoisia, pysyy aivot töissä koko ajan ...

***
Työ. Soja haastoi minut kertomaan, minkälaisia hommia olen tehnyt. (Olen muuten tainnut jo joskus vastata vastaavaan haasteeseen, mutta olkoon.) Olen tässä pyöritellyt sanaa TYÖ. Mitä sillä tarkoitetaan: palkkatyötä, vapaaehtoistyötä, kotityötä, pakkotyötä ... vai mitä? Presidentti Sauli Niinistö puhui tarmokkaasti työstä ja ns vapaamatkustajista. Mielenkiintoisen keskustelun hän aloittikin. Tällä erää en pysy karsinassa, vaan sotken kaikenlaiset työt yhteisnimikkeen TEKEMINEN alle, joten siitä sitten seuraavassa postauksessa. 

Hyvää uuden alkua

Kaunein joulu ikinä. Eikä kirpakka pakkanen haitannut yhtään. Ulosmeno oli vain pukeutumiskysymys. No, nyt sitten sataa VETTÄ. Ihan kuin joskus maaliskuussa. Jäätie yli Tarhian on niin ruman puhuva, että tassuttelen suosiolla oikeata tietä pitkin kylille. En edes halunut ottaa kuvia, sillä haluan muistaa vain tuon kauniin valkean maiseman.

Saapasmaassa uudenvuodenaattona, oikeastaan heti vuoden vaihteen jälkeen, löytyy ruokapöydästä EHDOTTOMASTI linssejä, lenticchie - rahan tuojia. Mitä enemmän saa linssejä lautaselleen, sitä enemmän uusi vuosi tuo vaurautta! Minä laitoin Omenamintun kirjasta linssikeittoa (hieman mukaillen) ja kutsuin pikkuisen siskon miehensä kanssa vaurauden äärelle. Saapasmaassa linssit ovat keitetty lisä cotechinoille, sianlihamakkaroille ja/ tai zamponeille, samalla makkaramassalla täytetyille sianSORKILLE. Googlaamalla noilla sanoilla löydätte monenmoisia kuvia näistä herkuista. Sorkista en tiedä, mutta tuo linssikeitto sai meiltä täydet pisteet.

Äsken he sitten lähtivät kohti uusia seikkailuja. Hyvää ja turvallista matkaa ja ennen kaikkea turvallista eloa ja oloa siellä uudessa kotimaassa.