Näytetään tekstit, joissa on tunniste linssikeitto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste linssikeitto. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 2. tammikuuta 2013
Hyvää uuden alkua
Kaunein joulu ikinä. Eikä kirpakka pakkanen haitannut yhtään. Ulosmeno oli vain pukeutumiskysymys. No, nyt sitten sataa VETTÄ. Ihan kuin joskus maaliskuussa. Jäätie yli Tarhian on niin ruman puhuva, että tassuttelen suosiolla oikeata tietä pitkin kylille. En edes halunut ottaa kuvia, sillä haluan muistaa vain tuon kauniin valkean maiseman.
Saapasmaassa uudenvuodenaattona, oikeastaan heti vuoden vaihteen jälkeen, löytyy ruokapöydästä EHDOTTOMASTI linssejä, lenticchie - rahan tuojia. Mitä enemmän saa linssejä lautaselleen, sitä enemmän uusi vuosi tuo vaurautta! Minä laitoin Omenamintun kirjasta linssikeittoa (hieman mukaillen) ja kutsuin pikkuisen siskon miehensä kanssa vaurauden äärelle. Saapasmaassa linssit ovat keitetty lisä cotechinoille, sianlihamakkaroille ja/ tai zamponeille, samalla makkaramassalla täytetyille sianSORKILLE. Googlaamalla noilla sanoilla löydätte monenmoisia kuvia näistä herkuista. Sorkista en tiedä, mutta tuo linssikeitto sai meiltä täydet pisteet.
Äsken he sitten lähtivät kohti uusia seikkailuja. Hyvää ja turvallista matkaa ja ennen kaikkea turvallista eloa ja oloa siellä uudessa kotimaassa.
Tunnisteet:
joulu,
lenticchie e cotechino,
linssikeitto,
linssit ja sianmakkarat,
lähtö,
maisemat,
sää,
uusi vuosi
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)