Titityy vaihtaa maisemaa

Talvi tuli, talvi meni... Muutaman hetken valkoinen maisema ihastutti, mutta sitten tuli takakesä! Mutta missä on pikkulinnut? Ruokaa olisi. Entä itse pikkulintu, titityy! Missäpä lentelee hän?

Ei tämä titityy. Se hyörii edelleen Jyväskylässä, eikä minulla ole mitään tekemistä tämän titityyn kanssa. En edelleenkään myy mitään lankoja, en, mutta Jyväskylän Titityy on hyvä lankakauppa.

Minä Titityy sain nämä antimet torstaina eteeni Finnairin lennolla kesään, Teneriffalle. Kahvia ja vettä vatsaan, nenätippoja nenän, ei suun kautta. En minä sentään nälkää nähnyt. Kentällä olin syönyt kotona tekemiäni lohi-karjalanpiirakoita. Kentän antimet jätin rauhaan, sillä niitä hintoja en enää suostu maksamaan.

Nuo nenätipat sain lentoemänniltä estämään mahdollista karmeaa päänsärkyä laskeutumisen aikaan. Pientä nuhanpoikaa olin potenut, joten pään röörit olivat paikoin tukossa, mikä päänsäryn olisi voinut saada aikaan.

Piti kyllä pitää kupposista kiinni, sillä melkoinen perunapelto taivas tuntui Espanjan yllä olevan. Useaan otteeseen henkilökunta joutui keskeyttämään veskiin pääsyn ja tarjoilut, sillä kone pomppi oikein kunnolla. Semmoisessa perunapellossa en aikaisemmin ollut lentänyt.

Melkoisesti luonto on Etelä-Espanjaa viime aikoina koetellut. Espanjan telkku näyttää koko ajan hurjia kuvia 11 päivää sitten riehuneesta tulvamyrskystä. Yli 200 on kuollut ja lähes sata on edelleen kateissa.

Täällä Teneriffalla kesä jatkuu, tälle päivälle luvassa yli 30 asetta. 

Tämän postauksen loppuun laitan uudelta parvekkeeltani ottamani kuvan: rappuset jonnekin! Saa nähdä mihin Amerikan uudet-vanhat askelmat vie. Onneksi minun ei tarvinnut äänestää.

Taivaalta taivaaseen

 Kone lähti Fiumicinosta klo 5.45, lensi yli Afrikan lumipeitteisten Atlas-vuorten, laskeutui Fuerteventuralle reilun neljän tunnin lennon jälkeen. Matka sujui erittäin mukavasti. Meille kolmelle riitti koko istuinrivi kullekin vaikka pötkähtää nukkumaan!

Ruokakaupan kautta kerrassaan loistavaan majapaikkaa. Oikeaan aarremaailmaan. Joka paikasta paljastuu se, että itse omistajat joko tekevät itse tai keräävät taidetta. Ajattelin laittaa postausten loppuun aina jonkin kuvan todisteeksi, mutta jo tässä yksi, tämän riippumaton alla makoilee vulkaanisesta kivestä veistetty koira.

Illalla olimme niin rättiväsyneitä, että olimme nukahtaa tuonne yläterassille tähtiä täkin alla katsellessamme. Kello 19.30 olin sitten oikeassa sängyssä täydessä unessa. Pisimmät yöunet pitkään aikaan. Nyt on aamiainen syöty, ja edessä on päivän retki saaren entiseen pääpaikkaan, Betancuriaan.

Loppukuva tänään tuolta yläterassilta. Teoksen joka kulmalta näkee aina jotain uutta. Taustalla on tämän paikan (Ajuy, lausutaan ahui) laavamuodostelmien luolastosta.

Jerusalemin suutari

Kesällä 1998 ostin Jerusalemin suutarilta sandaalit, joista aika jätti vasta viime kesänä. Kestivät neljätoista vuotta ahkeraa käyttöä. Olisin halunnut ostaa mustat kulkimet, koska se on näköjään kenkieni suosikkiväri numero 1, MUTTA suutari ei missään nimessä halunnut myydä minulle mustia, koska se väri on MIESTEN väri. Täytyi tyytyä ruskeisiin jalkineisiin, koska suutarin pään kääntäminen tuntui täysin mahdottomalta. Väristä viis, mutta sandaalit istuivat jalkoihin heti paikalla. Täytynee tässä lähi vuosien aikana lentää Jerusalemiin uudelle ostosmatkalle.

Vuonna 1998 lensin Israeliin Roomasta. Hui kauhistus sentään. Jouduin Fiumicinon kentällä semmoiseen turvamiesten haastatteluun, että olin jo vähällä luopua koko matkasta, mutta koska minulla oli pienoinen esiintyminen kansainvälisessä seminaarissa, en voinut pakittaa. Seminaaria varten minulla oli paljon kirjallista materiaalia, sekä suomen että englannin kielellä. Turvamiehet/naiset (sillä heitä oli molempia) eivät voineet ymmärtää, miksi minä -suomalainen - lennän Israeliin Roomasta (El Alin lennolla) enkä Helsingistä ja kuka minut siihen maahan oli kutsunut. Kaivoin seminaarin pitäjän kutsukirjeen näytille. Ei vakuuttanut kuulustelijoitani. Kyselivät tiukkaan sävyyn, mitä matkalaukussani on. Pyysin heitä avaamaan sen. Eivät avanneet. Vajaan tunnin verran minua hiillostettiin. Lopulta sanoin, että he voisivat soittaa Italian suurlähetystöön siellä työskentelevälle ystävälleni. Silloin tahti muuttui. Minulta pyydettiin anteeksi ja selitettiin, että työtään he vain tekivät. En tiedä, saivatko he peloteltua muita matkustajia pois lennolta, sillä suuressa koneessa meitä matkustajia oli vain kourallinen. Palvelu koneessa oli erittäin ystävällistä ja koko 10 päivää Jerusalemissa pyyhki epämiellyttävän lähdön Roomasta kerrottavien muistojen joukkoon. Mutta todennäköisesti seuraavan matkan teen Suomesta käsin. Varmuuden välttämisen ehkäisemiseksi.

***
Mr B se osaa aina säväyttää. Myös Hesari uutisoi hänen viimeisintä lausahdustaan juutalaisvainojen muistopäivänä. Kalasteli varmaan saapasmaan uusnatsien ääniä ensi kuun vaalia ajatellen.

***

Päivä on jo reilun tunnin pitempi kuin joulun aikaan. Kauppoihin on ilmestynyt kaikenlaisten ihanuuksien siemeniä. Niitä on tullut hamstrattua, sillä tulevana kesänä minulla on mahdollisuus möyriä useamman pihamaan mullissa! Sitä ennen täytyy touhuta vuoristomajan parvekkeella, jossa kuulemma kukkii jo neilikat! Lento on varattu ja ihan kotimaisin siivin tällä erää, sillä Finnairin ja Norwegianin hinnat ovat lähestyneet toisiaan niin, ettei enää suurta eroa ollut. Tuhlaajatytön kotimaan paluu siis.