Miehet saivat minut sekaisin

Viime viikolla tälläydyin telkun (siis tietsikan - telkkuahan minulla ei ole ollutkaan noin 10 vuoteen) eteen odottelemaan toista niistä komissariomiehistä, joista tykkään. Camillerin Montalbano ratkoo rikoksia Sisiliassa ja Leonin Brunetti Venetsiassa. Siis peri italialaisia romaanihahmoja. Luca Zingaretti on mielestäni just kuin kirjan komissario Montalbano, mutta Leonin Brunettia en koskaan ole elävänä kuvana nähnytkään. Odotin ihan innoissani, mutta jo alkusekunneilla aivoni raksuttivat tyhjää: Komissario Brunetti paitsi että puhui saksaa, häntä näytteli saksalainen Joachim Krol (Hyvä, Allu!). Lisäksi sarjan kaikki muutkin näyttelijät olivat niin saksalaisia kuin vain olla voi. Kun lisäksi komissario oli kuin ilmetty kaksoisolento italialaiselle tv-toimittajalle Fabio Faziolle (Suvi, tunnistitko kuvan miehen?), en oikein pystynyt nauttimaan sarjasta niin paljon kuin nautin Leonin kirjoista. Sarja on kyllä filmattu Venetsiassa, mutta, mutta, mutta... Tiedän kyllä, ettei Leon ole antanut lupaa kääntää kirjojaan italiaksi, mutta silti olin hieman pettynyt Brunettiin, joka olikin saksalainen. Toivottavasti olen nyt paremmin valmistautunut tulevan viikon Brunettiin.


Fabio Fazio on muuten erinomainen toimittaja. Onneksi pystyn täällä Suomessakin seuraamaan hänen ohjelmaansa Che tempo che fa (Rai 3). Tänään katsoin nauhoitettuna hänen viimeisimmän ohjelmansa, jossa käsiteltiin mm runoutta, elokuvaa ja ajankohtaista politiikkaa. Roberto Saviano on usein nähty vieras Fazion ohjelmassa.

Jos googlaatte sanoilla Joachim Krol ja Fabio Fazio, huomaatte itsekin samannäköisyyden.  Kaksi teistä oli aika lähellä oikeaa, Helena ja Allu, joten nyt ratkaisen pitsikiven kohtalon niin, että te molemmat saatte omanne. Helenan osoite minulla on, mutta Allu, bitte, laitapa etanaosoite spostiini.

***
Yksi nainenkin sai männä viikolla osansa pikkumaisuudestani: Sikkepä tietenkin. Valmisti filotaikinasta syötävän hyvän näköistä jälkkäriä ja lausahti, kuinka suuren työn takana oli löytää saapasmaasta filotaikinaa. Mutta ei sanallakaan maininnut sitä, kuinka vaikeaa, suorastaan mahdotonta saapasmaasta on löytää siirappia, jota hän samassa ohjelmassa valutteli lammaspataansa. No, siirappitölkin kyljessä lukikin Dansukker! Kun hän ohjelmassa painotti, kuinka tärkeänä hän pitää lähiruokaa, huokailin (tanskalaisen) Dansukkerin ja (uusseelantilaisen) Olivado-öljyn lähi(?)tuotteille. Ilkeä minä.

***
Sain Mineltä haasteen. Palaan asiaan...

Ruokaa rakkaudella

Ruokaa rakkaudella - Toskanassa. Siis Siken ohjelma telkkarissa. Mutta vaikka kuinka yritin tykätä, ei onnistunut. Toskaanaa näytettiin talon pihapiirin verran ja saapasmaalaista ruokakulttuuria edusti melkeinpä vain rosmariinipuska. Kun Sikke sanoi lorauttavansa mausteeksi vähän siirappia, minä  ällistyin. Siirappia saapasmaassa! Onneksi huomasin tölkin kyljen tekstin Dansukker! Eihän saapasmaassa siirappia tunneta. Tai ainakaan vuoristomajan maisemissa. Itsekin vien siirapin joulupipareita varten Suomesta. Eikä ohjelman ruoka kyllä saisi Toskanan mammoja ihastelemaan. Ei sitten millään. Eikähän ohjelmassa näkynyt yhtä ainutta saapasmaalaista! Mahdoton asetelma Italiassa. Sorry, Sikke! Vaikka sinä mukavaa seurattavaa oletkin.

Kuva ei ole telkun ohjelmasta, vaan omasta keittiöstäni, Täältä pakkasen keskeltä. Oliiviöljy-voiseoksessa muhii makeaa sipulia ja yksi valkosipulin kynsi. Mausteeksi suolaa, mustapippuria ja loraus proseccoa. Kansi päälle. Odotellaan ja katsellaan samalla auringon laskua tuonne lumimaailman laidalle.

Sipulien ollessa vielä minuuttia vaille liian lötköjä, valkosipulin kynsi pois. Pannu kuumaksi ja maksapihvit pannulle reiluksi minuutiksi/puoli. Suolaa ja pippuria ja Fegato alla veneziana, puolukkahyytelön saattelemana. Buon appetito. Ei, Veneziassa  ei käytetä maksan kaverina puolukoita, mutta ottaahan Sikkekin vapauksia, miksen sitten minä. Ja sitä paitsi maksa rakastaa puolukoita. On puolukoilla muitakin kavereita. Täksi päiväksi on kaali-jauhelihalaatikkoa. Vesi valuu jo suupielistä!

***
Olen jäänyt kahden telkkarisarjan lumoihin. Matka Niilillä ikävä kyllä loppui jo, mutta Silkkitietä pääsen vielä kulkemaan muutaman ohjelman verran. Joanna Lumley ja Ville Haapasalo osaavat asiansa kertojina. Ihan kuin olisi mukana. Omassa kiikkustuolissaan.

Päivä on pidentynyt kohta kaksi tuntia ja sen kyllä huomaa. Sitä alkaa tämäkin karhu kömpiä pikku hiljaa talviteloiltaan ja karistella talviunet hartioiltaan. Mitähän sitä alkaisi tehdä???

Käykääpä muuten ihailemassa Koillismaan maisemia. Ihan noin kapoisia ja kauniita tykkykuusia ei keskeltä Suomea löydy.