Kahvit voittajille

Helsingforsista on tsaarin vallan aikana tullut jotain Keypyn asemalle, siis Keuruun asemalle. Tàmà vanha lapunpalanen on nàytillà aseman entisessà odotussalissa. Nykyisessà pienoismuseon sisààntuloaulassa. (Katso myòs postaus 17.07.2009) Tervetuloa!

Tàssàpà jauhetaan kahvit pitsiliina-arvonnan voittajalle. (Juliste myòs aulan seinàllà.)

Eikà mistààn korvikkeesta...

... vaan ihan Sortavalan Osuusliikkeen kahvista. (Kahvipussi nàytillà pienoismuseon kahviosastolla.)

Jos kaipaa kahviin hieman makeutusta, topastahan sità leikataan. Annetaan kahvin seistà vàhàn aikaa, ettei tarvitse kalansuomuista tehtyà kahvinselvikettà kuppiin laittaa. Suolaa voi sen sijaan vàhàn ripauttaa. Niin teki Kinnulan pappa aina, ja niin tekee Matti-eno vielàkin.

Keuruun lakkautettu rautatieasema toimii siis nyt pienoismuseona, joka on auki pientà sisàànmaksua vastaan kaikille kahvin historiasta kiinnostuneille. Aukioloajat ovat aseman ulkoseinàssà. Yksi huoneista on tàynnà nalleja. Aseman uudet omistajat kertovat mielellààn aarteistaan ja uusista tulevista mahdollisista nàyttelyistà.

Kahvia siis voittajille, nàin pienoismuseon muodossa. Maahiskan nimi tupsahti lapuista ensimmàisenà, joten ei pitsiliina kauaksi matkustellut. (Voisin jopa tuoda liinan sinulle, jos ilmoittelet spostiin sopivasta ajasta.)

Kun olen nyt innostunut kutomaan puuvillalangasta ekologisia tiskiràttejà, niin nostin kaksi lappua lisàà. Helena ja Eilen tànààn huomenna, laittakaapa etanaosoitteenne spostiini, jos ette Keuruulle ole tulossa, niin Itella tuo ràtin teille. Vàrejà on tuo sinivihreà, roosa ja helmen harmaa. Kertokaa vàritoiveenne. Onnea kaikille kolmelle.

Mansikkapaikka

Eràànlainen muistojen mansikkapaikka lòytyy tàmàn ikkunan sisàpuolelta. Keuruun vanha pappila on elànyt monenlaisia aikoja. Pappilana, Mannilan pàivàkotina ja nyt Pappilan Pitoina, viihtyisànà ravintolana. Tàmà ikkuna on minulle historiaa, sillà rakennuksen ollessa viimeisià pàivià pàivàkotina, ikkunassa riippui iso aaroninparta, jota oltiin heittàmàssà roskiin. Minà pelastin kasvin, ja nyt pikkuaaroneita on sekà saapasmaassa ettà tààllà Keuruun kotonani. Pàivàkodissa pidin ystàvàni kanssa myòs taiteen perusopetuksen kuvisjuttuja alle kouluikàisille. Mukavia, mukavia muistoja. Ajattelin ilahduttaa itseàni lounaalla pieteetillà kunnostetussa rakennuksena. Siispà sisààn vaan. Peràkkàin olevat huoneet on nimetty jollekin pappilassa aikoinaan asustaneelle papille. Minà istahdin Calamniuksen huoneeseen hemmottelemaan itseàni maukkailla alkupaloilla, herkullisilla làmpimillà ruoilla ja suussasulavalla tàytekakulla. Suosittelen làmpimàsti kaikille Keuruulla vieraileville kuin myòs paikkakuntalaisille. Pihapiirissà on paljon nàhtàvàà kuin myòs kaupungin matkailuinfoa ja erilaisia myyntiaittoja. Vatsa pinkeànà pyòràilin kohti kotia. Olin ihan ajaa ojaan, kun nàin tàmà herkut tien poskessa. Joko ne ovat kypsià? Aho/metsàmansikat. KYLLA!!! Vahinko, ettà nàmà aarteet olivat vilkkaan tien reunassa. Siis koirien merkkaamia.

Tàssà tàmà sitten odottelee jotakuta teistà. Vielà on aikaa laittaa kommentti edelliseen postaukseeni. Kunhan maaginen luku 33 333 on tàynnà, paljastuu kenelle posti liinan kuljettaa. Liina on siis ostettu saapasmaasta, vuoristomajan naapurikylàn kirppikseltà. Kàsintehty pieni aarre.

Juhannusruusut

Tuoksuvien perinneruusujen kanssa toivotan kaikille oikein mukavaa juhannusta. *** Edellisen postauksen arvoitus selvisi melkein kokonaan viimeisessà kommentissa. Villaahan siinà. Tai epàmààràinen kasa saapasmaalaisen pàssin (ei siis lampaan) turkkia, joka sai kyydin Kaunottaren kyydissà halki Euroopan. Ei pullojen pehmikkeenà, vaan tiukasti muovipussissa, sillà haju oli melkoinen. Mità Soile (varpaansa nàkyy kasan ylàreunassa) kasasta tekee, nàkyy varmaan joskus hànen blogissaan. *** Blogini seuraava lukijatolppa, 33 333 làhenee. On aika arpoa sen kunniaksi kaikkien tàhàn postaukseen vastanneiden kesken yksi saapasmaasta lòytyneistà aarteista. Siis jonkin sortin pitsiliina. Arvonta suoritetaan, kunhan tuo luku on saavutettu.

Keskikesàà

Vuoden pisin pàivà (eilen) klo 22.30. Aurinko nousi Keuruun korkeudella 3.23 ja laski 23.15. The longest day of the year (yesterday) at 10.30 p.m. The sun rose in Keuruu at 3.23 and set at 11.15 p.m. Ajankohdan tien varsien koristajia, lupiinia, tàmàn hamsterin yhden vuoristomajan aarreliinan pààllà Riihimàen purkissa.

Nàità kuvia katselen sitten puolen vuoden kuluttua, kun aurinkoa saa vain haikailla.

These pictures I will remember after six months, when the sun will be seen only some hours a day.

Pelargonioita mummon ikkunalla. Olen kovasti tykàstynyt nàihin kukkiin. Vuoristomajalla minulla oli niità parvekkeella laventelien kaverina. Keuruulla tykkàsin laittaa purkit sisàlle. (Liinana taas yksi kirppisaarteista!)

Tàmà EI ole sisàtiloissa oleva 'aarre'. Nàin juhannuksen alla olisi mukava kuulla teidàn arvailujanne, mità tàssà kuvassa on. Pari lukijaani tietàà oikean vastauksen. Ettehàn paljasta! Mutta muut: Kertokaahan arvailujanne.

Nàiden aarteiden kera toivotan teille kaikille oikein mukavaa juhannuksen odottelua. Tànà vuonna, ainakin nàillà seuduin, on tulossa upea sato mesimarjoista (ja metsàmansikoista).

Harmaata

Harmaata, mutta ah, niin kaunista. Nyt on seinà maalattu. Ja mikà vàri. Ihan unelman harmaa. Kyllà vàrillà on vàlià! Kunhan vielà houkuttelen pikkuveljen poran kanssa kylààn, saan taulujakin seinàlle. (Ihan nàin sipisemàllà kerron, ettà maalia riitti ihan pikkuisen myòs kattoon, vaikka kàytin rajaajaa, mutta ainahan roiskuu kun maalataan. Vai miten se nyt meni?)

Houkuttelisikohan veljeà korvasieni -muhennoksella. Ihan uudella reseptillà. Seija-systerillà herkkua syòty. Sovelsin hieman ohjetta, mutta perusideasta kiitos Laukaaseen. Pannulle nokare voita ja òljyà, pari valkosipulin kynttà ja sipulisilppua (purjoakin voisi kokeilla, mutta uudet sipulit ovat nyt maukkaimmillaan). Kuullotetaan. Lisàtààn mahdollisimman oikeaoppisesti myrkyttòmiksi kàsitellyt sienen palaset. Lorautetaan kermaa, sitruunan mehua ja valkoviinià. Lisàtààn nippu yrttejà (laakerinlehti, liperi, persilja, timjami) hautumaan. Puolisen tunnin kuluttua nippu poistetaan. Minà poistan aina myòs valkosipulit. Lisàtààn reilu annos tuorejuustoa (itse kàytin ruohosipuli-mustapippurijuustoa), suolaa tarvittaessa ja mustapippuria. Jokohan kaikki tuli? Timjami ja sitruuna antavat oikein mukavan vivahteen perinteiselle muhennokselle.

Tai sitten voisin keittàà keittojen aatelistoon nousutta purjo-sipuli-peruna-pààrynà -keittoa, jonka alkuidea lòytyy Keittiò Piemonten sydàmessà -blogista, (jota blogia suosittelen làmmòllà kaikille maukkaan ruoan ystàville!). Pannulle voita ja òljyà. Siinà haudutetaan valkosipulia, purjoa, uusia sipuleita, pààrynàn palasia ja perunan paloja. Kiehautetaan eri kattilassa puoli lilitraa vettà ja sulatetaan siinà yksi kanaliemikuutio (miksikòhàn sità sanotaan kuutioksi, vaikka matikan opet voisivat todistaa, ettei se KUUTIO ole?). Lisàtààn liemeen sipulit yms ja haudutetaan kypsiksi. Soseutetaan ja lisàtààn tuorejuustoa, suolaa (tarvittaessa) ja mustapippuria. Tilkka sitruunan mehua tai valkoviinià toimisi myòs varmasti. Keitto parani vain làmmitettàessà.

Vatsan iloja voi sulatella sitten vaikka Keuruun kirjaston lukusalissa. Olen ennenkin kehunut suomalaista kirjastosysteemià, mutta ei kait sità koskaan voi liikaa kehua.

***

Arvaattekos mità? Nyt tàmà mummeli on kiikissà. Jalkapalloon. Tai siis sen katseluun. Kiikkustuolin vauhdista varmaan ulkopuolinen voisi kertoa otteluiden jànnittàvyyden. Itse pelin sàànnòistà en tiedà yhtikàs mitààn muuta kuin sen, ettà kàytetààn jalkoja ja pààtà, mutta kàdet saa olla hommissa vain maalivahdilla. Kavereita ei saa kauheasti potkia tai hutkia, ettei tuomarin tartte taskujaan kaivaa.

Tietysti seuraan myòs Formuloita. Ihan noin niin kuin uteliaisuudesta, ettà mitens ne Ferrarit nyt kulkee, kun Kimi saatiin ulos. Joo, kulkeehan ne, mutta milloinkahan Maranello myòntàà, ettà vika saattaakin olla autossa? EI MILLOINKAAN!!!

Kohta kotona - kotona

Matkamme kolmannen yòmajan pihassa liehui (siis ei liehunut vaan lòtkòtti) ripi rinnan Latvian ja Ranskan liput. Majapaikan nimikin oli Merci! Olimme ainoat yòvieraat. Rauhallista oli. Hieman ihmetytti se, ettei meiltà kysytty mitààn tietoja, ei passia tms. Siis ihan VIP-vieraita?

Meillà oli tarkoitus mennà Itàmeren rannalle hieman aurinkoa ottamaan. Sattui olemaan matkan ainoa ihan aurinkoinen pàivà. Mutta, mutta. Tuuli oli semmoinen, ettei bikiinien pààlle laittamista edes harkittu. Mutta ettà oli kaunista: silminkantamattomiin dyynirantaa pohjoiseen ja etelààn. Vitrupen kyltti Latviassa kannattaa painaa mieleen, jos matkaa Via Balticaa.

Simpukoita keràtààn aina, kun vain meren rannalle pààstààn. Pienià olivat Itàmeren simpukat verrattuna etruskirantojen sukulaisiin. Se mità ei rannalla olisi tarvinnut olla, olivat itikat. Matkakumppani meni piipahtamaan puskavessassa, mutta tuli vauhdilla takaisin peràssààn tsiljoona potenssiin tsiljoona inisijàà. Esimakua Suomen suvesta. (Tàssà voin jo muuten kertoa, etteivàt nàmà kotoperàiset òtòkàt ole saaneet minuun aikaan paukaman paukamaa pistàmisistà huolimatta. Olen nyt siis immuuni. Kiitàn ja kummarran vuoristomajan òttisià. Silti olisivat saaneet pysyà siellà minusta loitolla, sillà viime toukokuun alkupuoli oli todella elàmàni tuskaisin.)

Virossa oli jo kuin Suomessa. Monta tuttua firman nimeà oli Tallinnassa ja sen esikylissà.

Ajoimme suoraan satamaan. Saimme liput Tallinkin klo 12.50 làhtevààn lauttaan ja ajoimme lautalle puolta tuntia ennen làhtòaikaa. Siis ajoitus osui nappiin. Hintakaan ei pààtà huimannut: auto ja kaksi matkustajaa, noin 60 euroa. Ah, Suomi odotti. Piti ottaa kuvia Helsinkiin làhestymisestà, mutta tàmà daami juuttui pelaamaan bingoa.

Joten ensimmàinen kuva on satamasta. Kaikki hyvin. Tiemerkinnàt nàkyvissà. Mutta vain tàssà, sillà satmassa on tietyòt vauhdissa. Eivàt vain ole muistaneet, ettei kaikki laivalta tulijat tiedà, miten pààstà tuonne tielle 3, tai 4. Eihàn vieraat ehdoin tahdoin halua keskustaan. Kuitenkin ainoa vàylà, mikà oli auki, oli tie keskustan làpi. Onneksi kaupunki on minulle jotensakin tuttu, eli ei kun Helsingin sightseeingille! Neljàn ruuhkaan. Vaude.

Ehti siinà ihailla pààkaupunkimme vanhaa kaunista arkkitehtuuria...

... ihmisvilinàà (etteikà Suomessa ole ihmisià???!!!)...

... Kiasmaa ja itse Mannerheimia...

... Finlandia-taloa...

... kunnes sitten pààsimme huristelemaan tietà 3 kohti Tamperetta. Kotosalla olimme noin 21.30. Vàsyneinà mutta ah niin onnellisina.

Piti tehdà kaupunkikierros. Tarhian kauneutta Keuruun kirjaston rannassa. Tarhian oikealla puolella tuolla Kivelànmàessà on minun pikkuinen kotini. Tàllà rannalla on itse kaupunki ja àitini koti.

Kieloja tàytyi heti hakea maljakkoon. Mikà tuoksu!

Seuraavana aamuna heràsin jo neljàn maissa. Aurinko paistoi. Olin kotona.

Suuren maan hulinasta Baltian rauhaan

Aamupala oli vaatimaton, verrattuna edellisaamuun. Tee oli kuitenkin hyvàà ja lasin suojus kuvattu ihan tarkoituksella Seija-systerià ajatellen.

Puola on valtava maa, ja sen pààkaupunki Varsova moni-ilmeinen. Ajoimme kaupungin làpi ns moottoritietà pitkin. Tai siis matelimme: metri eteen pàin, stop, puoli metrià eteen pàin, stop stop. Ehti hyvin ottaa valokuvia.

Kuulin pari pàivàà sitten uutisista, kuinka Veiksel-joen tulvat haittaavat myòs Varsovan elàmàà. Kuinka satakunta koulua on suljetti ja kuinka tàmàkin 'moottoritie' on osittain suljettu. Meillà oli siis onnea mukanamme, kun pààsimme edes làpi, vaikka etanavauhtia. Liikenne nàillà teillà on kaaos, ilman tulviakin, sillà risteykset ovat tasoristeyksià, joten kààntyvàt kulkuneuvot hidastavat jo muutenkin pysàhtelevàà liikennettà.

Tien vieressà kulki myòs Varsovan ratikkaliikennettà. 'Moottoritien' keskellà!!!! Toivottavasti Varsova pian saa ohitustien. Kun kymenisen vuotta sitten ajoimme kaupungin làpi aikaisin sunnuntaiaamuna, emme nàhneet juuri ketààn muuta kulkijaa. Nyt sitten muitakin oli senkin edestà.

EU on nyt 'rajaton'. Rajarakennuksilla ei enàà pysàytellà. Vain jotkut EU:n ulkopuolelta tulevat autot kàyvàt ilmoittautumassa, mutta itse rajamiehià ei ulkosalla này. Kymmenen vuotta sitten juuri tàmà Puolan ja Liettuan raja oli tarkka kulkijoista. Jonoja riitti ja rajan ylittàminen kesti ja kesti...

Pohjois-Puolasta ihan Viroon asti tien varsilla nàkyi nàità onnen tuojia. Tàllekin haikaraperheelle oli talon vàki rakentanut pesàn alustan, sillà tottahan toki onnea haluttiin.

Latviaan asti ajelimme. Riikan jàlkeen alkoi vàsy iskeà. Tien poskessa oli lupaava kyltti. Sinne. Ranskalainen nuori mies toivotti tervetulleeksi ranskalaiseen ravintolaan. Latviassa. Ruoka oli kaikkien taiteen sààntòjen mukaan tehtyà. Elena nautti ranskalaisesta sipulikeitosta ja minà hanhenrintapaloista tykòtarpeineen. Namskis, namskis. Saimme jopa majapaikan, vaikka olimme ainoat yòpyjàt. Huomasimme, ettà olimme kadottaneet matkalla yhden tunnin. Kelloa siis tunnilla eteenpàin. Illan pààtteeksi sain vielà yksityisen haitarikonsertin. Uni tuli taas kutsumatta, huolimatta siità, ettà ulkona ei pimeàà tullut ollenkaan. Aamulla alkaisi viimeinen matkaosuus. Tàllà eràà.

***

Hyvin tunsitte edellisen postauksen viimeisen kuvan. Majapaikan ravintolan lattiahan siinà. Puuparruja pystyssà, vàlissà kivià. Enpà ollut koskaan ennen moista lattiaa nàhnyt. Onnetar oli tàllà kertaa seuraavien kolmen kommentoijan suojelijana: Kirjalijatar, Leena P ja rva Pioni. Laittakapaas etanaosoite minun spostiini (kirjailijattaren osoite minulla jo onkin), kiitos.

Alpeilta tulvivaan maahan

Toisena matka-aamuna olo oli virkeà hyvin nukutun yòn jàlkeen. Majapaikassa oli vain yksi pariskunta meidàn lisàksemme. Ei ollut vielà varsinainen turistiaika.

Aamiainen oli ruhtinaallinen: teetà/kahvia, leipàà, maitoa, leikkeleità, juustoa, jugurttia, mehuja, muroja, hedelmià... mitàhàn unohtui. Ai niin, tuo ihana talon koira! Minua hàn eniten seurasi. Arveli varmaan, ettà minà olen kaikista herkkusuin - noin niin kuin mittojen mukaan. Siis vyòtàròn mitan. Sieltà mukavan yòkkàrin sisàltà. Danke schòn. Auf wiedersehen.

Itàvalta on matkan maista se ystàvàllisin, myòs liikennekulttuurin suhteen. Tietyòstà ilmoitetaan tuommoisin naamoin: Jos tietyò on muutaman kilometrin pituinen, naama on punainen ja suu alaspàin. Tietyòn loppussa onkin sitten jo iloinen naama ja suu hymyssà. Ihan siinà tuli matkailijallekin hymy huuleen.

Itàvallan moottoritiellà nàimme myòs matkan hurjimman kolarin. Vastaan tulevalla kaistalla, siis liikennekaiteen toisella puolella oli helikopteria, ambulanssia, poliisiautoja ja kilometrien jonot. Hiljaiseksi veti. Moottoriteillà on harvoin onnettomuuksia, mutta sitten ne ovatkin usein hyvin vakavia.

Itàvallassa oli matkan mukavimmat ja siisteimmàt levàhdyspaikat vessoineen ja vedenottopaikkoineen. Italiassa on hieman samanlaisia, mutta ilman vessoja!!!! Heillà kait on ns seurapiirirakko.

Siellàpà se etsimàmme kyltti. CZ eli Tsekki. Wien valsseineen sai nyt jààdà.

Tsekki taitaa olla yksi Euroopan tuulisimmista maista, jos asiaa mittaa tuulivoimaloilla. Niità oli kilometri tolkulla. Pistevoitto Tsekille - siinà asiassa.

Tsekki oli sitten ainoa pullonkaula tàmàn kartanlukijan kohdalla. Me nimittàin ajoimme kahden tunnin hukeja, ja silloin apukuski yritti kertoa minne pitàisi ajaa. Brnon kohdalla meikàlàisellà petti ohjeitten seuraaminen. Minà kun en osaa 'lukea' mitààn ohjeita, jos ei ole sama homma piirrettynà. Tai jos ei asiaa minulle ole kàdestà pitàen neuvottu. Tuli sanomista. Siispà seuraavalle huoltikselle, jossa ihme ja kumma oli englantia osaava tyòntekijà ja ISO Brnon kartta seinàllà. Emme siis olleet ainoita kaupungissa reittejà etsivà. Mies otti oikein paperia ja kynàn ja kirjoitti minulle satojen metrien tarkkuudella, miten pààsemme kaupungista kohti Puolaa. Bye, ihan hymyn kera. Kyllà tuli hyvà mieli. Tsekissà olisi mukava kulkea vàhàn useamman pàivàn ajan.

Apukuskin tehtàvà oli myòs toimia huoltajana. Antaa kuskille syòtàvàà ja juotavaa, ja nauttia siinà sivussa itsekin kirsikoista, aprikooseista, persikoista, banaaneista, leipàpaloista, pullasta, mehuista, vedestà, vedestà, vedesTà. Jokos vesi tuli mainittua? Kolmas tàrkeà rooli apukuskilla oli valokuvaaminen. Tàmànkin blogin kuvat voivat olla kumman ottamia tahansa.

Puolassa tulvi. Wisla eli Weiksel levitti vesiààn uomiaan laajemmalle alueelle. Meidàn matkatekoamme se ei haitannut, mutta alavimmilla seuduilla tuli sààli maanviljelijòità. Pellot veden vallassa. Luonto on tànàkin vuonna osoittanut mahtinsa. Rankka sateita, maanvyòrymià (mm Italia), tulivuoren purkautumisia (mm Islanti) ja tulvia ympàri Eurooppaa. Kuinka paljon tuhoista on ihmisten tavalla tai toisella aiheuttamia, kuinka paljon vahingoista on luonnon omaa kiertokulkua?

Takana taas n 11 tuntia ajoa ja hieman alle 1000 km. Matkalla ei aurinko paistanut. Vettà sen sijaan tuli. Etelà-Puolan hiilen ja savun muttumat teollisuusalueet eivàt muutenkaan ole katsomisen arvoisia. Puhumattamaan mustasta historian menneisyydestà. Pois sieltà. Yòvyimme hieman Varsovan etelàpuolella. Yhden yòmajan pihassa oli lupaavasti paljon rekkoja. Sinne. Rekkakuskithan tietàvàt parhaat yòpymis- ja ruokailupaikat. Ainoa ongelma oli kieli. Emmehàn me osanneet sanaakaan puolaa, eikà paikan tyòntekijàt suomea (miksi eivàt?), ruotsia, saksaa, italiaa tai englantia. Hymy ja kehonkieli korvasivat kaiken. Lisàksi naapuripòydàstà lòytyi yllàttàvà apu ruoan valitsemisessa. Yksi paikallinen puhui sujuvasti englantia, joten saimme vatsamme hyvin ravituksi. Elena olisi kyllà halunnut listalta jotain vihanneskeittoa, mutta kaikki keitot olivat lihapohjaisia. Hòh. Onneksi oli sieninyyttejà. Annokset olivat valtaisia, siis rekkamiehille mitoitettuja. Eihàn lautaselta hàvinnyt vatsoihimme kuin murto-osa. Mutta hyvàà oli ja hinta hieman hymyilytti: kahden hengen ruoat ja olut maksoivat yhteensà 6,30 euroa!!! Lue KUUSI euroa 30 senttià!!! Sitten nukkumaan. Onneksi matkassa oli korvatulpat, sillà majapaikka oli auki rekoille ympàri vuorokauden.

Ihan lopuksi pieni arvailu - pitkàstà aikaa. Kaikkien tàhàn postaukseen parin pàivàn sisàllà vastanneiden kesken arvon mutaman kesàisen keuruulaisen Raimo Paavolan akvarelli-aiheisen postikortin. Mità tàmà viimeinen kuva esittàà?