

Tai sitten voisin keittàà keittojen aatelistoon nousutta purjo-sipuli-peruna-pààrynà -keittoa, jonka alkuidea lòytyy Keittiò Piemonten sydàmessà -blogista, (jota blogia suosittelen làmmòllà kaikille maukkaan ruoan ystàville!). Pannulle voita ja òljyà. Siinà haudutetaan valkosipulia, purjoa, uusia sipuleita, pààrynàn palasia ja perunan paloja. Kiehautetaan eri kattilassa puoli lilitraa vettà ja sulatetaan siinà yksi kanaliemikuutio (miksikòhàn sità sanotaan kuutioksi, vaikka matikan opet voisivat todistaa, ettei se KUUTIO ole?). Lisàtààn liemeen sipulit yms ja haudutetaan kypsiksi. Soseutetaan ja lisàtààn tuorejuustoa, suolaa (tarvittaessa) ja mustapippuria. Tilkka sitruunan mehua tai valkoviinià toimisi myòs varmasti. Keitto parani vain làmmitettàessà.
Vatsan iloja voi sulatella sitten vaikka Keuruun kirjaston lukusalissa. Olen ennenkin kehunut suomalaista kirjastosysteemià, mutta ei kait sità koskaan voi liikaa kehua.

***
Arvaattekos mità? Nyt tàmà mummeli on kiikissà. Jalkapalloon. Tai siis sen katseluun. Kiikkustuolin vauhdista varmaan ulkopuolinen voisi kertoa otteluiden jànnittàvyyden. Itse pelin sàànnòistà en tiedà yhtikàs mitààn muuta kuin sen, ettà kàytetààn jalkoja ja pààtà, mutta kàdet saa olla hommissa vain maalivahdilla. Kavereita ei saa kauheasti potkia tai hutkia, ettei tuomarin tartte taskujaan kaivaa.
Tietysti seuraan myòs Formuloita. Ihan noin niin kuin uteliaisuudesta, ettà mitens ne Ferrarit nyt kulkee, kun Kimi saatiin ulos. Joo, kulkeehan ne, mutta milloinkahan Maranello myòntàà, ettà vika saattaakin olla autossa? EI MILLOINKAAN!!!