perjantai 11. kesäkuuta 2010

Suuren maan hulinasta Baltian rauhaan

Aamupala oli vaatimaton, verrattuna edellisaamuun. Tee oli kuitenkin hyvàà ja lasin suojus kuvattu ihan tarkoituksella Seija-systerià ajatellen.
Puola on valtava maa, ja sen pààkaupunki Varsova moni-ilmeinen. Ajoimme kaupungin làpi ns moottoritietà pitkin. Tai siis matelimme: metri eteen pàin, stop, puoli metrià eteen pàin, stop stop. Ehti hyvin ottaa valokuvia.
Kuulin pari pàivàà sitten uutisista, kuinka Veiksel-joen tulvat haittaavat myòs Varsovan elàmàà. Kuinka satakunta koulua on suljetti ja kuinka tàmàkin 'moottoritie' on osittain suljettu. Meillà oli siis onnea mukanamme, kun pààsimme edes làpi, vaikka etanavauhtia. Liikenne nàillà teillà on kaaos, ilman tulviakin, sillà risteykset ovat tasoristeyksià, joten kààntyvàt kulkuneuvot hidastavat jo muutenkin pysàhtelevàà liikennettà.
Tien vieressà kulki myòs Varsovan ratikkaliikennettà. 'Moottoritien' keskellà!!!! Toivottavasti Varsova pian saa ohitustien. Kun kymenisen vuotta sitten ajoimme kaupungin làpi aikaisin sunnuntaiaamuna, emme nàhneet juuri ketààn muuta kulkijaa. Nyt sitten muitakin oli senkin edestà.
EU on nyt 'rajaton'. Rajarakennuksilla ei enàà pysàytellà. Vain jotkut EU:n ulkopuolelta tulevat autot kàyvàt ilmoittautumassa, mutta itse rajamiehià ei ulkosalla này. Kymmenen vuotta sitten juuri tàmà Puolan ja Liettuan raja oli tarkka kulkijoista. Jonoja riitti ja rajan ylittàminen kesti ja kesti...
Pohjois-Puolasta ihan Viroon asti tien varsilla nàkyi nàità onnen tuojia. Tàllekin haikaraperheelle oli talon vàki rakentanut pesàn alustan, sillà tottahan toki onnea haluttiin.
Latviaan asti ajelimme. Riikan jàlkeen alkoi vàsy iskeà. Tien poskessa oli lupaava kyltti. Sinne. Ranskalainen nuori mies toivotti tervetulleeksi ranskalaiseen ravintolaan. Latviassa. Ruoka oli kaikkien taiteen sààntòjen mukaan tehtyà. Elena nautti ranskalaisesta sipulikeitosta ja minà hanhenrintapaloista tykòtarpeineen. Namskis, namskis. Saimme jopa majapaikan, vaikka olimme ainoat yòpyjàt. Huomasimme, ettà olimme kadottaneet matkalla yhden tunnin. Kelloa siis tunnilla eteenpàin. Illan pààtteeksi sain vielà yksityisen haitarikonsertin. Uni tuli taas kutsumatta, huolimatta siità, ettà ulkona ei pimeàà tullut ollenkaan. Aamulla alkaisi viimeinen matkaosuus. Tàllà eràà.
***
Hyvin tunsitte edellisen postauksen viimeisen kuvan. Majapaikan ravintolan lattiahan siinà. Puuparruja pystyssà, vàlissà kivià. Enpà ollut koskaan ennen moista lattiaa nàhnyt. Onnetar oli tàllà kertaa seuraavien kolmen kommentoijan suojelijana: Kirjalijatar, Leena P ja rva Pioni. Laittakapaas etanaosoite minun spostiini (kirjailijattaren osoite minulla jo onkin), kiitos.

8 kommenttia:

  1. Puolassa en olekaan koskaan ollut,ainoastaan Varsovan lentokentällä joitakin tunteja,mutta sitähän ei lasketa. Miten paljon vahinkoa tuollaiset tulvat aiheuttavatkaan,mutta onneksi pääsitte läpi.
    Mukavalta kuulostaa tuo ranskalainen majatalo Latviassa.

    VastaaPoista
  2. Yritànpàs vastata taas uudelleen! Bloggeri jaksaa kiukutella. Varsovan lentokenttà oli aivan moottoritien laidassa. Koneet vain suhahtelivat pààn yli. Majatalo oli mukava ja ruoka hyvàà.

    VastaaPoista
  3. Onpas kaunis lasinsuojus. Onko se pajua ?
    Tuota pitää kokeilla.
    Muutenkin mukava kertomus kuvineen ; jälleen kerran.
    -seija-

    VastaaPoista
  4. Naurattaa vieläkin, tuo sinun arvauskuvasi ei vaan suostu aukenemaan :).

    Muutuipa maisemat kerralla. Lasinsuojus on hieno.

    VastaaPoista
  5. Kiitos taas nojatuolimatkasta! Söpö tuo haikaranpesäteline.

    VastaaPoista
  6. Kuudennen kerran:
    Seija-systeri: Sinua varten kuva on otettu. Tekisitkò muutaman, kiitos?

    Pikkujutut: Siispà Puolan kautta lattiaa katsomaan.

    Pikkusisko: Kiitos vaan. Tulisivatkohan Suomeen pesimààn, jos niille rakennettaisiin ensi kodin lattia?

    VastaaPoista
  7. Oioi, taasko voitin! Ihmeellistä, en yleensä voita mitään. Kerran olen voittanut lotossa 42 markkaa. Se kerran mukin Linnanmäellä. Kiitos!

    Me bongasimme viime kesänä haikaran pesiä Balttiassa, kun ajelimme siellä pari viikkoa: Saarenmaalla, Pärnussa, Tartossa, Riikassa ja Kuurinkyntäällä, joka oli muuten hieno paikka. Laskettiin, kuka näki eniten pesiä. Hassua, että niitä on niin paljon siellä päin maailmaa.

    VastaaPoista
  8. Kolmannen kerran Kirjailijattarelle: Onnea vaan. Oletkos lotonnut? Saarenmaa ja Kuurinkynnàs kiinnostaa kovasti. Baltia yleensà.

    VastaaPoista